IRC-Galleria

”Oon aina ollut mä, koskaan ollut enempää.”

Kuuntelen musaa, kun muut tekee matikan tehtäviä tunnilla. Opettaja on väsynyt huutaa mulle siitä, kun en tee mitään. Toi lause soi mun päässä. Haluisin, et se kuvaisi mua. Oon niin väsyny tähän kaikkeen. Oon kyllästyny koko ajan olemaan se, ketä seurataan. Enkä mä voi nyt lopettaa. En voi lopettaa sitä kaikkee, mistä mut tunnetaan. Koska eihän sitten enää kukaan välittäis musta, vai välittäisikö?

Perjantai-ilta saapuu uhkaavasti. Kaverit kysyy multa, että missä tänään on kovimmat bileet ja minne kannattaa suunnata. Ihan kun mä tietäisin. Tai no tiedänhän mä, mut ei mua enää kiinnosta. Oon kyllästynyt siihen, et jengi olettaa mun olevan jotain mitä mä en oo. Osa porukasta täällä vihaa mua sen takii, koska ei tiedä, kuka oon oikeesti. Joka kerta, olin mä missä vaan, niin joku aina haukkuu selän takana tai räkii mua päin.

Illalla taas löydän itteni Petterin sohvalta makaamassa kalja kädessä. Rakastan musiikkia mun ympärillä. En niitä ihmisiä. Oon kyllästyny siihen kaikkeen, olee aina pullo kädessä, näyttämään joka kuvassa känniääliöltä. Mietin mielessäni, että miksi mun kaverit juo. Juuso tulee taas lähentelee mua. Rupee pikku hiljaa ottaa päähän sen käytös. Vedän itseni pois sohvalta, ja kävelen eteiseen. Otan laukun, menen jääkaapille, otan mun juomat pois jääkaapista ja laitan ne laukkuun. Suljen laukun, kävelen takaisin eteiseen, laitan kengät jalkaan. Avaan oven ja lähden. Oon kyllästynyt tohon touhuun. Miksi minä ,mietin mielessäni. Miksi mut tunnetaan siitä, että juon. Miksi porukat kysyy aina multa missä on viikonloppuna bileet. Mistä ihmeestä mä ees tiedän mistään mitään. Mitä jos en ees haluisi tietää.

Tiedän et mulla on dokaajan maine. Kaikki kenen kaveri olin ennen, ovat hylänneet minut ainaisen dokaamisen takia. Mä katon niitä ylöspäin. Niillä on jotain mitä mulla ei oo. Vaikka mulla on tosi paljon frendei, silti mä oon yksin. Mä en voi luottaa kehenkään. Jos joku tulisi mulle nyt sanoo, että ihailen sun elämääs, sanoisin ettei kannata. Kertoisin kuinka rasittavaa on olla se, jonka tiedetään juovan joka viikonloppu. Aluksi se oli hauskaa, muttei enää. Sain sillä arvostusta sillon joskus. Sain olla joku muu, ketä en oikeasti ollut. Tunsin itseni vapaaksi. Nyt oon kahlinnut itse itseni. En voi olla se, ketä haluaisin. Haluaisin pärjätä koulussa. Haluisin osata matikkaa. Haluisin näyttää, että musta on muuhunkin kun egoilemaan mun juomisella. Juomisesta tuli mulle suoja, jolla pystyin pitämään mun maineen. Ja vasta nyt älysin, ettei mulla mitään mainetta ole edes.

Jos haluat lisätietoa päihteiden vaikutuksista yms, tutustu allaoleviin linkkeihin:

www.paihdelinkki.fi
Kattava tietopaketti päihteistä ja niiden vaikutuksista

www.alko.fi/alkoholijaterveys
Alkon tuottama tietopaketti alkoholin vaikutuksista terveyteen

www.stumppi.fi
Hengitysliitto Helin tuottama sivusto, joka on tarkoitettu avuksi tupakoinnin lopettamiseen

www.fressis.fi
Syöpäyhdistyksen tuottama sivusto nuorille, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin

www.irtihuumeista.fi
Huumeneuvontapalvelua ja apua irti huumeista pääsemiseen

Anni tiesi, että tästä tulisi yksi hänen parhaista illoistaan. Hän aisti perjantain kutinan jokaisella solullaan. Anni pystyi näkemään bileiden värilliset valonheittimet, jotka maalaisivat ympärillä tanssivien ihmisten kasvot punaisella ja sinisellä ja keltaisella. Hän pystyi haistamaan hajuveden ja partaveden sekoituksen piikit nenässään. Hän pystyi tuntemaan ohikulkevien ihmisten tahmean ihon ja käden, joka kuljettaisi hänet lähelleen. Hän pystyi kuulemaan jokaisen hengityksen ja niskan liikkeen kun hän tanssisi hiljaa keinuen illan viimeistä hidasta. Hän pystyi maistamaan kuinka mansikkainen siideri räjähtäisi hänen suussaan ja tuntemattomien huulten ohikiitävän rakkauden.
Ilta oli peitellyt auringon Annin astuessa paikallisen ostoskeskuksen raapivalle laatoitukselle. Häntä oltiin odotettu. Ennen kuin Anni huomasikaan, hän löysi itsensä kääriytyneenä parhaan ystävänsä Iidan käsivarsiin.

- Tervehdys ystäväiseni, Iida huikkasi ja muiskautti mojovan suukon Annin hieman punastuneelle poskelle. Anni työnsi nauraen Iidan kasvot kauemmaksi ja siirtyi tervehtimään muita Iidan perässä raahautuneita ystäviään. Anni nautti joka kerta yhtä paljon heidän näkemisestään; hänellä oli ollut jo pitkään polttava ja orastava ikävä Jukan mammuttimaisia silmiä ja Hannun paksujen huulien välistä vilkuttavaa hammasrakoa.
- Teitä on ollut ihan kauhee ikävä! Anni piipitti poikien sulkiessa hänet lämpimien syliensä väliin.
- Jättäkää se rauhaan, se on mun nainen! Iida ärjyi leikkisästi ja hyppäsi mukaan suureen yhteishalaukseen. Kaikki kiljuivat ja nauroivat.
Ystävykset vetäytyivät läheiselle penkille polttamaan savukkeet, tai oikeastaan seuraamaan kuinka Hannu poltti. Iida nyrpisteli vastenmielisesti ilmassa kelluvalle savupilvelle Jukan leikkiessä Hannun sytyttimellä.
- No koska me lähetään? Anni kysyi innokkaana.
- Häh, ai minne? Hannu rypisti otsaansa.
- Sinne bileisiin?
- Ei me nyt sinne olla menos!
Annin sisällä kuohahti.
- Miten niin ei muka olla menos? Mehä sovittiin tää jo kaks viikkoo sitten!
- Noku ei oo muljui.
- Ai mitä ei oo?
- Juomia, senki pelle!
- Mä luulin, et te saitte Juuson hakee meille.
- Ei se jaksanu tänne asti raahautuu. Sitä paitsi se on ny duunis.
- No me keksitään sit jotain muuta.
- Ai mitä?
- Käydää pyytää tolta mummolta, et se käy hakee. Se näyttää viel sellaselt et rahalle vois olla käyttöö, Iida vinkkasi.

Kaikki siirsivät katseensa ostoskeskuksen aukion toisella laidalla seisovaan penkkiin. Aluksi Anni katsoi siinä makaavan repaleinen vaatemytty, mutta erottikin villin ja tuhruisen kangaskuosisirkuksen keskeltä iäkkään naisen kurttuiset kasvot. Naisen iho oli reikäinen ja kuiva, suupielistä valui valkoista tahmaa, silmät olivat sumeat ja keltaiset. Anni nielaisi kuivasti ja nousi varovaisesti lähenemään vanhusta Hannu vanavedessään. Vanha nainen käpristyi tiukemmin kerään mitä lähemmäksi he häntä lähenivät. Hetken ajan Anni empi kääntyä takaisin, mutta sai puristettua itsestään puhetta:

- Hei anteeks, meil on sellanen tilanne, et meil ois tulos tänää yhet tosi tärkeet kemut, mut meil ei kenelkää oo juomii. Nii, et jos oisit nii ihana ni kävisit tuol kaupas kipasee meille vähä juotavaa, et meiä ilta ei ois iha kuiva.
Vanha nainen mulkoili Annia tummien, verisuonisten silmäpussiensa päältä. Hän nousi huojuen istuma-asentoon ja nosti noitamaisen koukkusormensa osoittamaan Annia.
- Tiedätkö sä, tyttö, miten musta tuli tämmönen? hän yski soraisella äänellään.
Anni ei vastannut, vaan vilkaisi hämillään Hannua ikään kuin saadakseen häneltä tukea tai itsevarmuutta.
- Se alko just tossa teiän iässä; viina rupes maistumaan. Se alko tollasilla bileillä, joissa tutustu uusiin ihmisiin ja oli sairaan hauskaa. Ennen ku mä huomasinkaa nii raahasin bileissä joka viikonloppu, sitten arkipäivisin ja lopulta joka päivä. Lopulta mulle iski joka päivä ni paha kankkunen, et seki oli vaa pakko juoda pois. Joten tässä sitä ollaan. Ilman taloa. Ilman duunia. Ilman rahaa. Ilman ystävii. Joten jos te pennut ajattelette, et mä kävisin hakee teille pikkasen piristettä perjantai-illaks, niin te joudutte pettymään.
- Tuu, Anni. Mennää pois. Iha ku me hyödyttäis mitenkää tost pellest, Hannu murahti ja nykäisi Annin mukaansa. Anni pysyi hiljaa: Ehkä tuo vanha nainen oli säästänyt heiltä jotain muutakin kuin heidän viinarahojaan.

Taas oli perjantai tulossa. Kukaan ei ajatellut muuta kuin ylihuomisen reissua, jolle ihan kaikki oli tulossa. Oli taas uuden välitunnin aika, uudet kymmenen kiduttavaa minuuttia oli kohdattava sekunti sekunnilta. Odotin Makea tavanomaisesti vessojen edessä. Sieltä hän saapuikin, pieni kuriton virne kasvoillaan. Hiukset näyttivät siltä, että jokainen suortuva oli aseteltu tarkkaan paikoilleen. T-paita, joka Makella oli päällä, oli varmasti silitetty. Maken farkut roikkuivat niin, että kaikki varmasti huomasivat hänen alushousunsa. Pieni ääni, joka kuului tennareiden ja lattian kosketuksesta voimistui. Make käveli luokseni. ”Dami! Onks sulla tulta?” Make kysyi, vaikka hyvin tiesi vastauksen. ”Joo on mulla.” En tiedä vieläkään miksi mä poltan. Jokainen tupakka vain kulkeutuu huulilleni. Tiedän, ettei se ole hyväksi, mutta niin vain tapahtuu. Oon kai liian heikko sanomaan sille ei. Me käveltiin yhdessä nurkalle. Tunsin kaikkien katseet selässäni. Niin tapahtuu aina kun kävelen Maken kanssa.

Lähestyimme nurkkaa, jossa kaikki jo seisoivatkin. Nurkalla käydyt keskustelut kantautuvat kauemmaksi, kuin siellä jutellessa tulee ajatelluksikaan. ”Mennään hei porukalla lokkaamaan. Onhan kaikki tulossa?” ”Mä en tuu”, vastasin Ninnin kysymykseen. ”Miks et?” se kysy hämmästyneenä pistävä ilme kasvoillaan. Jos vastaisin kieltävästi, saisin haukut niskaani. Myöntävän vastauksen johdosta joutuisin seisomaan monta tuntia kylmässä viimassa ja kokemaan sen nolouden yhä uudestaan ja uudestaan, kun hakijaehdokas vastaakin kieltävästi. Eikä se piinaava tunnekaan ole kovin houkutteleva, se kun odottaa vastausta. Ne monet aikuisten halveksuvat ja hämmästyneet katseet eivät ole suosikki-ilmeitäni. Ilman juomia taas jäisin kaikesta hauskasta paitsi, enkä tietäisi mistä alkuviikosta koulussa puhutaan. Ninnin odottaessa vastausta kokosin itseni. ”Eiku siis tottakai mä tuun. Ettehän te mua ilman pärjää!” Ninnin kasvoille kohosi hymy.

Saavuin viideltä tutulle aukiolle. Ninni ja pari muutakin tyyppiä olivat jo siellä. Näin Maken vähän kauempana lokkaamassa. ”Moi Dami!” Ninni hymyili. ”Mooooi!” mä yritin vastata rennosti. ”Tuolla on joku tyyppi, käy kysyy siltä” Ninni huomautti. Huomasin vanhemman naishenkilön takanani. Kävelin häntä kohti. ”Hakisiks sä mulle kaljaa?” Taas se tapahtuu. Se piinaava tunne valtaa mieleni. Odotin vastausta hermostuneena ja yritin rauhoittua. ”Voi poika, menepäs kotiin kasvamaan.” hän sanoi lempeällä äänellä hyvää tarkoittaen. Tokaisu ei kuitenkaan tepsinyt. Enkö muka ole jo tarpeeksi vanha? Kävelin suoraan seuraavan hakija ehdokkaan luokse. Kysymyksen jälkeen mies katsoi tuimasti suoraan silmiin. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs ”Ei.” Näin kauempana naisen, ”Hakisitkos mulle kaljaa?” Nainen vastasi välittömästi kiireisenä ”En.” Olisihan se pitänyt arvata. Naiset eivät hae. Ainakaan yhtä helposti kuin miehet.

Palasin porukan luokse kyllästyneenä kyselemään enää mahdollista hakijaa. ”Missä ne kaikki spusset on?!” ”Tuolla on ainakin yks”, joku huomas. Suuntasin vanhaa miestä kohti. Miehellä oli Karhun lippalakki, järkyttävän likaiset vaatteet. Ne haisivat monen metrin päässäkin. Toisessa kädessä sillä roikkui Siwan muovikassi ja toisessa kädessä miehellä oli tupakka. Miehen keltaiset hampaat pystyi erottamaan sen huudellessa linnuille. ”Kyllä tekin vielä joudutte koville kuin talvi tulee! Täällä ei hengissä selviä vain laulamalla!” Keskeytin hänen ja lintujen keskustelun ”Hakisiks sä mulle Karhua?” Mies oli yllättävän kauan hiljaa. ”Ai on pojat menossa juomaan. Kyllä minäkin muistan nuo ajat. Oli nättejä tyttöjä ja kesä ja alkoholia. Aijai, vielä on koko elämä edessä. Ei sitä saa viinalla pilata!” Puheesta ei juurikaan saanut selvää, mutta mies lähti kävelemään pois. Kävelin nauravan kaveri porukan luokse.

Aika kului hitaasti. ”Mä lähden kotiin. Mulla on nälkä.” Ninni lähti kävelemään metrikselle päin. ”Mä tuun sun kanssa” juoksin Ninnin vierelle. ”Eihän meillä ole edes juomia vielä!” Make huusi perään vihaisena. ”No tehkää asialle jotain!” Ninni huusi kiukkuisena pysähtyessään. Make oli juuri huutamassa jotain takaisin kunnes keskeytin koko riidan ”Mä kysyn tolta spusselta.” Kävelin horjuvaa miestä päin. ”Sori. Kysyisin vaan, et jos viitsisit hakee meille juomia.” Mies kääntyi kömpelösti ympäri, katseli minua ja sitten kaveri porukkaani. Miehen silmät tuijottivat silmiäni tutkivana. ”Johhoo!” se huudahti. Ja kääntyi taas. Se hoiperteli kauppaa kohti. Vihdoin. Vihdoin vastaan tuli vastuuton aikuinen. Vihdoin.

Odottelimme useamman minuutin kaupan edessä olevalla penkillä. Kunnes huomasimme kaupan ovista ulos astelevan miehen. ”Missä on rahat? Kauniit pennoiset.” Se lauloi möreällä äänellä. Iskimme rahat kouraan ja lähdimme kävelemään kauemmaksi sen luota kantaen kahta mäyräkoiraa. Pysähdyimme alikulkusillan alle. ”No nyt mä lähden kotiin. Tuuks sä samaa matkaa Dami?” Ninni kysyi. Lähdin kävelemään. ”Mooimoi. Nähää huomenna!” huusin muille ja juoksin Ninnin rinnalle, joka jo liihotti kovaa vauhtia eteenpäin. ”Luuletteks te että nää kaks mäyristä riittää meille kaikille?” Make huusi. Mä en jaksanu enää. ”Huomen sit uudestaan!” se jatkoi. Onneks mun ei tarvinnu vastata mitään. Mä vain kävelin Ninnin rinnalla, joka hymyili taas. Se piristi kummasti.
Me mentiin lokkimaan heti koulun jälkeen. Tällä kertaa homma hoitui nopeammin ja saatiin vähän väkeviäkin. ”Missä me nähään huomenna?” kysyin Makelta. ”Olis tarkoitus mennä rantaan katoksille. Jos mennään samaa matkaa. Tulisin ekaks vaik teille?” ”Joo, okei. Monelta?” mä kysyin. ”Ööö.” Make ei vastannut heti. ”Puol viidelt. Mäki tuun teille” Ninni vastas Maken puolesta. Make näytti hämmästyneeltä. Tuskin yhtään sen vähempää kuin mäkään. Tytöt ei käy meillä. Se tietää siivoamista. Mä oisin just tänään halunnu mielummin kattoo jotain leffaa koneelta. Niin paljon mielummin kuin siivota. Se ei oo mun juttu. ”Joo. Nähään sit.” mä vastasin taas vasten tahtoani. Mutta se hymy oli aito.

Taas oli perjantai tulossa. Koulu oli jo loppunu ja mä odotin Makea ja Ninniä kotona, huone siivottuna. Odotin kauhulla sitä kaikkea mitä tänään vielä tulee tapahtumaan. Ens kerralla mä sanon ei. Mä sanon että mä voin pitää hauskaa niiden kanssa, vaikka mä en joiskaan alkoholia. Mä lupaan itselleni. Perjantai, se vaan oli lähempänä ja lähempänä. Vaikka se oli tässä mutta SE perjantai oli vielä aika kaukana. Ovikello soi. Oven avaus. Ninni. ”Mä en juo sittenkään tänään. Mä en halua. Mitä sä teet tänään?” Ninni kysyi. Se kysymys pelasti mun perjantain. ”Meen leffaan sun kanssa.”

1. Juotko/poltatko?
2. Mistä saat juomia/ tupakkaa?
3. Tiedätkö ketään, joka saa juomia/tupakkaa vanhemmiltaan?
4. Kun olet 18-vuotias, aiotko välittää nuorille juomia/tupakkaa?


tyttö, 14v

1. Jep
2. Kavereilt, random tyypeilt
3. Montaki
4. Kattoo sitä :D

poika, 17v

1. En juo, mut poltan
2. frendit, randomit
3.juuu
4.riippuu ny

tyttö, 16v

1. Juon harvoin, en polta
2. Veljeltä tai aliksen pummeilta
3. Eeeen kai?
4. Ehkä :

---

o :DD

poika, 13v

1. joo ja joo
2. hakiksilt ja välil mutsilt
3.juu esim mä =D
4.emmäoo viel varma :p

tyttö, 15v

1.joo ja joo
2. kavereilta
3.joo
4. kavereille :)

tyttö, 17v

1.Juon, sillon tällön.
2. haen itse, tai kaveri hakee
3.tiedän
4. EHkä, jos saan hyvät hakupalkat :DDDD

Kello soi vikan tunnin päätteeksi. Viikonloppu alkoi vihdoin. Tämän viikonlopun mä viettäisin ihan rauhassa. Voisin pyytää Janitan meille kattoo leffaa ja me voitais tilata jotain syötävääkin...

Saavuin kaapeille ja työnsin kirjani kaappiini. Janita tuli hetkeä myöhemmin ja yhdessä lähdimme koulusta pirteämpinä ja iloisempina kuin olimme koko päivänä olleet. Nähtävästi ajatus viikonlopusta on Janitalle yhtä energisoiva kuin minullekin. Matka kotiin sujui mukavasti niitä näitä jutellessa. Vihdoin saavuttiin risteykseen, jossa me aina käännymme eri suuntiin ja sovimme mitä me teemme. Olin juuri kysymässä Janitalta, tulisiko tämä viikonloppuna katsomaan leffaa ja syömään vaikka pizzaa, mutta Janita ehti ensin:

-Hei muuten, lähetäänks dokaa tänää?
-Nääh, en mä taida tulla... dokaaminen ei oikee oo mun juttu...
-Pelle! No mä meen ainakin. Sinne tulee kaikki.
-No mä en tuu!
-Aha. En mä voi sua pakottaa.No mut nähään maanantain…

Erosimme vihaisina toisillemme. Janita lähti omaan suuntaansa ja mä omaani. Kiehuin kiukusta, mutta ulkoisen kiukun alla poreili suunnaton suru ja pettymys. Kyl mä oisin uskonut, että Janita kunnioittais mun mielipidettä juomisesta edes sen verran, ettei "pyytäis" mua enää dokaamaan. Rauhoituin hieman kun palautin mieleeni, ettei Janita vieläkään tiedä tärkeintä syytä siihen, miksi dokaaminen ahdistaa mua, ilmeisten syiden lisäksi. Irvistin tuskallisesti kun mieleeni palautui isosiskoni hautajaiset 7-vuoden takaa. Alkoholimyrkytys. Muutto tänne oli ollut vanhempieni tapa aloittaa alusta ja yritys jättää kivuliaat muistot taakse. Hiton Janita. Vanha tuttu, kalvava syyllisyys siitä, etten ollut kertonut Janitalle koko totuutta siskoni kuolemasta teki oloni yhä katkerammaksi. Dokaaminen on niin tyhmää ja aivotonta ja kaiken lisäks vielä vaarallista! Kihisin kiukusta, jolla peitin suruni, koko loppumatkan kotiin.

Kun saavuin huoneeseeni, viskasin laukkuni lattialle ja menin tietokoneelle. Yritin tehdä läksyjä ja lukea jotain tarinaa, mutten pystynyt keskittymään, koska mietin koko ajan Janitaa. Kiukunkyyneleet nousivat silmiini. Joka kerta kun Janita lähtee dokaamaan mä oon huolesta heikko ja pelkään aina, että jotain sattuu. Hemmetti!

Vilkuilin kelloa koko ajan. Nyt se varmaan on dokaamassa hirveen lössin kaa. Nyrpistin nenääni pelkälle ajatukselle. Dokaamiselle siis. Ei mulla mitään niitä ihmisiä vastaan oo jotka dokaa, vaan ylipäätänsä alkoholin juominen humalahakuisesti on mun mielestä väärin. Se on pahaksi ihmiselle. Aivot ja maksa kärsii, muut ihmiset kärsii juopuneiden ihmisten teoista ja kaikkea muutaki. Miks sen hemmetin Janitan pitää tehä jotain näin tyhmää? Tunsin, kuinka kyyneleet uhkasivat taas kerran nousta silmiini. Jos se hauskuutta ettii nii kyllä hauskaa voi pitää ilman viinaakin.
***
Lauantai aamuna olin jo kuullu villejä tarinoita eilisestä. Porukoilla meni kuulema aika lujaa. En ollu kuitenkaan kuullu viel mitään Janitasta, joten ehkä se sitten käyttäyty ihmisiks ja piti juomisensa rajotettuna. Olin tosi helpottunu siitä, etten ollu kuullut Janitasta mitään. Ainakaan sille ei sattunu mitään. Onkohan se vihanen mulle? Voisisinkohan mä soittaa sille, pyytää anteeks mun käytöstä perjantaina ja pyytää sen sitten käymään? Nääh...Parempi etten tee niin. Se on varmaan vielki ihan sekasin eilisestä juhlimisesta. Ja sitä paitsi, mähän oon sille vielä vähän vihanen... Okei en oo, mut en mä kumminkaan aio soittaa sille. Me voidaan puhuu maanataina.

***
Saavuin kouluun ja avasin sen saman vanhan, kylmän ja raskaan oven, niin kuin aina koulupäivän alussa. Kaapeilla törmäsin Janitaan. Se ei puhunu mulle. Vai haluu se pitää mykkäkoulua. Just. Paukautin kaapin oven kiinni, mulkaisin pahasti Janitaa ja lähin ripeästi pois paikalta. Janita jäi kaapeille. Okei Maggie, rauhotu! Mä en anna tän jutun vaikuttaa meiän ystävyyteen. Mä puhun sille koulun jälkeen.

***
Kun kello vihdoin soi, mä juoksin nopeesti kaapeille, että oisin siellä ennen Janitaa. Ja mä olinkin jo kerennyt laittaa kamat kaappiin ja olin muutenkin valmis, kun Janita tuli kulman takaa. Heti mut nähdessään se paino katseensa alas. Se ei nähtävästi halunnu puhuu mun kaa. No sepä on harmi sillä, niin vähällä se ei pääse.

-Oliks kivaa juomas, kysyin pisteliäästi ja loin halveksivan katseen Janitaan, mutten Janitan vuoksi vaan juomisen.
-Ei, Janita vastasi. Vastaus yllätti mua aika lailla. Koska mä en sanonu siihen mitään Janitan oli pakko jatkaa:
-Sä olit oikees. Ei juomisesta oo mitään iloo, Janita lopettaa, katse vieläkin maassa.

Tunsin lempeän ja iloisen hymyn nousevan huulilleni ja ylpeyden Janitaa kohtaan pursuavan rinnassani. Vihdoin Janita nosti katseensa ja näki hymyni. Janitankin huulille kohosi vienoinen, kaunis hymy.
-Janita, mä haluisin kertoo sulle koko syyn, miks mä en tykkää juomisesta. Haluisits sä kävellä mun kaa kotiin? Mä voisin kertoo sen sulle matkalla, sanoin ja tunsin sydämeni sykkeen kiihtyvän, mutta samalla tuntui kuinka paino olisi pudonnut harteilta.

Kello soi. Vaikka tuota samaa kellon soittoa on kuunnellut viimeset pari vuotta, silti se saa aina mulle tosi vapauduttavan tunteen perjantaisin. Viikonloppu. Ainoa asia mitä haluun ajatella. Tästä illasta tulee paras ilta tällä viikolla. Vaikka on normaali perjantai silti sana perjantai saa mun mielialan tosi korkealle. Nään Maggien kaapeil. Normaalia. Matikan tylsistyttävät kirjat kaappiin jätettyämme, lähdemme kävelee kotiin. Ollaan tunnettu Maggien kanssa tosi kauan. Kävelty tätä samaa tietä tuhannet kerrat. Aina sama leikkipuisto, aina samat suojatiet ja talot. Päätän vihdoin avata suuni:

-Hei muuten, lähetäänks dokaa tänää?
-Nääh, en mä taida tulla... dokaaminen ei oikee oo mun juttu...
-Pelle! No mä meen ainakin. Sinne tulee kaikki.
-No mä en tuu!
-Aha. En mä voi sua pakottaa.No mut nähään maanantain…

Käännymme risteyksessä eri suuntiin niin kuin aina. Päivä ei eroa mitenkään tavallisesta. Paitsi ettei Maggie tule mukaan. Mä kyllä tiesin, ettei se tule. Ei ois pitäny kysyy. Nyt se pitää mua ihan tyhmänä. No samapa tuo. Mä pystyn pitää hauskaa ilman sitäki. Onhan mulle muitakin kavereita, saan vakuutettua itselleni. Kotiin tullessa heitän laukun mun huoneen lattialle. Otan puhelimesta esille numerot ja rupean etsimään sopivaa hakista tälle päivälle. Soittelen läpi numeroita. Mistään ei vastata. Turhaa hommaa.

Asfaltti kylmenee sään mukana. Silti on lämmin. Katson ikkunasta ulos. Pihalle. Vihaan sitä pihaa. Liikaa muistoi Maggiesta. Miks Maggien on pakko olla niin äidin pikku tyttö? Miks se ei voi koskaan relaa. Mä tiedän et se mitä mä teen ei oo hyväks mulle. Mut se on mun oma asia. Mä oon niin kyllästyny siihen, että joku muka välittää välittämättä. Miks ne ei voi antaa mun vaan elää niin kuin mä haluun. Istun mun sängylle, jonka vaaleanpunainen päiväpeitto yrittää piristää mua. Nappaan kännykän esiin. Yritän vielä kerran soittaa Mirolle. Se ei vastaa. Heitän kännykän lattialle. Kiroan hiljaa mielessäni. Tietenkään tästä ei tuu mitään. Just tänään kun mun piti pitää hauskaa! Tämän päivän piti olla mun päivä. Olisin voinu unohtaa Maggien ja sen lapsellisen käytöksen.

* * * *
Kaikki oli eilen juomas. Kaikki paitsi mä. Vihaan itteeni. Mutta sitten taas toisaalta. Juorut leviää nopeesti. Joillakin oli menny vähän lujaa. Puolet kämpäst oli menny sekasin. Perjantai-illan huumaa. Ehkä Maggie on oikees. Olihan se nytki. Se on yli tuhat kertaa sanonu mulle siit et juomisest ei oo mitään iloo. Hauskaa voi pitää ilman viinaaki. Mut mitä pahaa on viinassa. Joo tiedän kyllä. Maggie on puhunu siitä monet kerrat. Pidän Maggiesta siinä mielessä, että se osaa sanoa EI. Sitä mä en osaa. Se tietää omat rajansa. Toisin kuin mä. Mä haluan aina kokeilla kaikkea uutta. Mä en osaa sanoa ei. EI! Mä en sais ajatella noin. Mä oon niin kuin noi kaikki muut. Vai oonko? Ehkä mun pitäis vähän ryhdistäytyy…

* * * *
Koulun kylmän painava ovi on raskas niin kuin joka maanantai aamu. En halunnu puhuu Maggielle. En ainakaan perjantain jälkeen. Törmätään kaapeilla toisiimme. Kumpikaan ei sano sanaakaan. Mykkäkoulua. Kyllä se mulle käy. Ei sen tarvii tietää sitä et se on oikeessa. Eihän? Maggie paiskaa kaappinsa oven kiinni vauhdilla, koska huomaa etten ole sanomassa sanaakaan. Maggie rientää tunnille. Ja mä vaan. En tiedä. Ehkä mun pitäis sanoo jotain. Ei ton jutun pitäis vaikuttaa meijän kaveruuteen. Sehän on mun oma asia.

* * * *
Kun koulusta lähtee, ei voi olla törmäämättä Maggieen. Hän on aina siellä missä pitääkin.
Tai sitten ei. Lasken katseeni maahan, mutta hän ei anna tällä kertaa helposti periksi.
-Oliks kivaa juomas, Maggie kysyy ja katsoo mua halveksivasti.
-Ei, vastaan välittämättä siitä. Silti mun on pakko jatkaa, koska en tykkää olla hiljaa. Hiljaisuus kahlitsee.
-Sä olit oikees. Ei juomisesta oo mitään iloo, saan viimein sanottua.
Nostan katseeni koulun likaisesta lattiasta Maggieen. Hän hymyilee. Mä en voi olla hymyilemättä.

1. Tiedätkö mikä sinusta tulee isona?
2. Miksi valitsit nykyisen opiskelupaikkasi?
3. Oletko ollut töissä?
4. Onko mielestäsi nuorten helppo saada töitä?



1. Minusta tulee isona sähköasentaja.
2. Koska sähköasentajan työ kiinnostaa.
3. Olin kesätöissä kuukauden viime kesänä.
4. Minun ikäiseni kesätöitä on ainakin helppo saada, mutta jos hakee kokoaikaiseksi jonnekin niin
työnantajat vähän varmaan pelkää kun on niin nuori.

1. Tiedätkö mikä sinusta tulee isona?
2. Miksi valitsit nykyisen opiskelupaikkasi?
3. Oletko ollut töissä?
4. Onko mielestäsi nuorten helppo saada töitä?


1. En tiedä mikä minusta tulee, mutta lentäjäksi yritän.
2. Valitsin lukion, kun ei ollut oikein muita vaihtoehtoja tuommoisella n.9 keskiarvolla.
3. Olen ollut työharjoittelussa Porvoon Top-sportissa, kesätöissä pakastinallasvalmistaja Noprella sekä enollani
autopeltisepällä väsäämässä autoja.
4. Itse olen saanut työni todella helposti, minua on kysytty töihin noin 3 paikkaan joka kesänä. Molempiin kesätyöpaikkoihin menin kun joku tuttu soitti ja kysyi töihin.

1. Tiedätkö mikä sinusta tulee isona?
2. Mihin olet menossa ylä-asteen jälkeen?
3. Oletko ollut töissä?
4. Onko mielestäsi nuorten helppo saada töitä?



1. Minusta tulee poliisi.
2. En tiedä vielä mihin lähden opiskelemaan.
3. Koulun TET ja kesällä olin nuoriso-ohjaajana jalkapalloleirillä.
4. Ei ole vaikeaa, nuoret eivät vain jaksa yrittää etsiä töitä.