IRC-Galleria

Nyt se on ohi.

Mitähän mun kuuluis ajatella..?

Aurinko paistaa edelleen, kun kannoin uurnaa haudalle, näki uurnalapsen isoveli peipposen. Joka lensi pois. Juuso huus sille perään että "Kukkuu..?!"

Uurna oli kaunis. Kappelissa paloivat kymmenet tuikkukynttilät molemmin puolin uurnapöytää. Sen edessä oli kaksi tuolia, siunattavan lapsen isälle ja äidille. Uurnan päällä oli valkoisin kukin koristeltu siro seppele. Juuri sellainen, minkä halusin. Se näytti vaan niin pieneltä. Mutta kaikkihan siinä salissa näytti pieneltä.
Kukka-asetelmat oli molemmin puolin salin etuosaa. Niitä en edes osannut odottaa tai pyytää, saimme ne pyytämättä. Niinku ollaan monta muutaki asiaa saatu pyytämättä.

Juuso liihotteli tilaisuuden ajan ihmettelmässä kukkia ja kynttilöitä, leikki piilosta ja osoitteli hiekkaa jota pappi lopulta sirotteli uurnan päälle. Se oli kuulemma papin hiekkalaatikko. Juuso tiesi sanomattakin ettei sinne saa mennä tekemään kakkuja.

Hyvää yötä Lenni pieni Lokinpoikanen,
Hyvää yötä tarkastaja Lerppu Koiranen,
Hyvää yötä kaikki puput takapihalla,
Vaakku Varis oksallasi nuku rauhassa

Hyvää yötä puiston puut ja vanha pihlaja,
Hyvää yötä siili, muista juoda maitoa,
Hyvää yötä koppis, laita jalat peiton alle,
Lepää Suomenlahti, uni tulee kaikkialle

Hyvää yötä Ripu Rapu joen rannalla,
Hyvää yötä voikukat pihanurmella,
Hyvää yötä kaikki, nähdään jälleen huomenna,
Nyt on tullut meidän pienten aika nukkua

Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä


Puettiin Juusolle ulkokamppeet päälle ja vahtimestarin ja papin johdolla lähdettiin kävelemään haudalle.

En osannut ottaa uurnaa. En tiennyt miten sitä pitää. Puristin sitä vain niin lujasti sydäntäni vasten että osa hiekasta valui päälleni. Matka ei tuntunut lainkaan niin pitkältä mitä etukäteen ajattelin. Itseasiassa toivoin että olisin saanut pitää uurnaa ja lastani vielä hetken, vielä pienen hetken lähelläni, sydämeni vieressä.
Suutelin uurnaa ja kerroin vielä kerran rakkaalleni että äiti rakastaa sinua ikuisesti. Nuku hyvin pieni.

Kuoppa tuntui syvältä, loputtomalta. Laskin narua ja uurna laskeutui hitaasti syvemmälle ja syvemmälle ja syvemmälle.. Ja osui lopulta maahan. Laskin narusta irti, en tahtonut.
Isänsä tarttui lapioon ja alkoi lapioida hitaasti hiekkaa lapsemme uurnan päälle. Hiekkakasa pieneni, tuntui että kuoppa oli loputon. Katsoin lapseni isää ja ajattelin että siinä on vahva mies. Ei moni pystyisi tuohon. Lapioimaan kuolleen lapsensa päälle lapiollinen toisensa perään hiekkaa kunnes kuoppa on täysi ja vahtimestari sanoi että nyt riittää.

Isänsä piirsi hiekkaan sydämen ja painoi molemmilla käsillään kädenjälkensä hiekkaan, sekä oikean että vasemman. Laskin uurnaseppeleen keskelle hiekkaan piirrettyä sydäntä.

Juuso laski kolme valkoista ruusua ja pienen kortin jonka itse oli valinnut, maahan. Hiekalle. Korttiin me aamulla yhdessä kirjoitettiin "Hei hei sisko <3 Juuso"

Suojelusenkeli, pupu, ja se pieni puinen onnen enkeli jäivät vartioimaan pientämme. Seppeleen keskelle sytytimme kynttilän joka jäi valaisemaan vartijoita. Vaikka aurinko paistoikin. Mutta tulee se yökin vielä.


Katsoin hautaa ja ajattelin että jos sen kerran näin piti mennä niin tämä on kauneinta mitä pystyttiin antamaan.

Pieni isoveli halusi työntää itse rattaansa pois haudalta, väsyi sadan metrin jälkeen ja kipusi istumaan rattaisiinsa,syömään banaania. Osoitteli isoja traktoreita ja lintuja ja kukkia ja vettä. "Oho, WAUU.... Iso.." :) Kotimatkalla tunsin uurnan hiekkaa vielä huulillani, sitä oli tarttunut huuliini ja valunut ylleni. Väsynyt veli nukahti autoon istuimeensa samantien. Me kuunneltiin Runaway train.

Mulla on kylmä. Mulla on niiiiiiiiin kylmä. Mä tärisen. Kädet tärisee, vapisen. Ei itketä, ei naurata. Oksettaa.
Muhun sattuu fyysisesti tällä hetkellä enemmän ku henkisesti. Kait mä sitte oon jo henkisesti niin loppu et kroppa alkaa tekee tenän seuraavaks.

Jalat kantoi. Hitaasti mutta varmasti. Kannoin arkun hautaustoimistolta autolle ja autolta Lastenklinikalle. Katsoin eteeni. Varoin askeleitani sillä vaikka arkku oli tyhjä se oli silti jo arvokas.

Pitkin kolkkoja käytäviä seurasin miehen askelia, seurasin niitä, katsoin arkkua. Katsoin niitä seiniä. En nähnyt muuta.

Ulkokautta sivuovesta, raskaan oven takana oli huone jonka keskellä oli pöytä. Se pöytä oli vinossa ja se pöytäliina oli vinossa, pöytäkin oli enkeliin nähden liikaa oikealla. Oikeaa paikkaa arkulle ei tuntunut löytyvän.

Sain sinut syliini viimeistä kertaa, isoveljesi ja kodilta tuoksuvaan harsoon kapaloituna. Suljin sinut syliini. Suljin sinut jokaiseen sydämeni ja mieleni sopukkaan, olit niin pieni ja niin hento, olit silti niin voimakas. Suutelin kapaloitua otsaasi. Isäsi piteli sinua sylissään, kuin veljeäsi silloin joskus, katsoi sinua silmät täynnä rakkautta. Sain sinut vielä kerran syliini ja laskin sinut pehmeälle arkulle, kauniin valkealle lepäämään.
Isäsi kanssa yhdessä suljettiin arkun kansi.

Ulkoilma oli kaunis. Jokainen askel oli varovainen. Kuultiin kevään äänet, lintujen liverrys, auringon paiste. Näytettiin sinulle kappale kauneinta meren rantaa, kappale siitä mitä oltais yhdessä tehty. Mutta vaikka aikaa pakeni niin se silti tuli.

Kirkonkellot kumisivat, liian kovaa, olit niin pieni ja hento. Kellotkin olis pitänyt soida hennosti.

Kannoin sinua koko matkan kuin vauvaani olisin pidellyt, ja niinhän pitelinkin. Vain arkku esti kosketukset.

En olisi halunnut päästää irti, en olisi halunnut jättää mutta mun oli pakko. Meidän oli pakko.

Nuku hyvin rakas pieni, näe kauniita unia. Äiti rakastaa Sinua nyt ja aina ja ikuisesti.

Aurinko paistoi edelleen. Linnut liversivät edelleen. Valkovuokot ja sinivuokot ovat puhjenneet kukkaan. Aurinkolasit päässä ja toisen käsivarsiin täysin luottaen kävelin askeleet pois luotasi. SIlmät kiinni. Ja silti eteenpäin.

030408

0645 heräsin ja tajusin et koko perhe on kerrankin nukkunut sikeästi läpi yön, jopa rakas esikoinen. Jopa minä. Nousin ja jätin lopun perheen jatkamaan uniaan vielä hetkeksi. ALoin pakkaamaaan. Keitin kahvit, puin päälle, pelkkää mustaa. Ja harmaa löysä, ihan liian iso huppari jonka alta mun pienen lapsen kotia ei näy. Mies heräsi ja pesi hampaat. Aurinko alkoi sarastelemaan pinkin punaisena kerrostalojen ikkunoiden kautta, liian kaunis päivä oli nousemassa maailman synkimmän päivän aamuna.
Kahvi ei maistunut. RUokaa en syönyt edes eilen.
Esikoisen vahti tuli. Suutelin nukkuvan pienen poikani poskia pitkään ja lupasin että äiti tulee pian takaisin. Rakas jäi nukkumaan.

Taksi odotti jo pihassa ja se suuntasi Naistenklinikalle. 0745 meidät otettiin vastaan ja ohjattiin vaihtamaan sairaalan vaatteet. 08 saatiin oma huone.
Kätilö tuli kertaamaan ja kertomaan meille päivän tapahtumien kulusta, sain ensimmäiset lääkkeet 0930. Panacodia, panadolia ja cytoteciä.
Katsottiin telkkaa, katseltiin ikkunasta kauniin aurinkoista päivää ja onnellisen näköisiä odottavia pareja. Maattiin vierekkäin sairaalan sängyssä ja odotettiin minuuttien kuluvan, tapahtuis jo jotain. Ja siltikään ei tapahtuis mitään. VVoi kun vaan vauva ilmoittas ees kerran et hei, täällä mä oon, tää on virhe, keskeyttäkää tää, en mä tule täältä vielä pois.

1200 SUpistuksia tuli jo tiheään, selkää särki. Sain petidiiniä ensin 50 sit tuplat lääkärin luvalla. Selkäkipu helpotti mutta alavatsa poltti. Sain petidiiniä toiset 100 ja pahoinvointiin lääkettä. Tuntia myöhemmin oksensin. Olin kipeä. Koko kroppa huus että ei tää voi tapahtua, ei tää saa tapahtua ja silti tää tapahtuu. Tuokaa jotain lääkettä ettei mun sydän särkyisi miljooniksi sirpaleiksi.

Juteltiin paljon siitä millainen vauva oli ollut ja kuinka aikasin oltiin sen potkut tunnettu. Odotettiin vilkasta ja iloista pikkuista. Mietittiin olisko se isoveljensä kaltainen vauhtihirmu. Mä tiesin että olis. Niin tiuhaan se vaihtoi aina asentoa, yks potku siellä ja seuraava jo jossain ihan muualla. Voi kuinka me isäsi kanssa rakastetaan sua. Ikuisesti kulta pieni rakas...

Kätilö vaihtui ja aika pian sen jälkeen en enää pystynyt paikallaan olemaan, heijasin sängyssä polvillani, istuallani, mitä tahansa, ajantaju hämärtyi hetkeksi ja vajosin siihen samaan kivun harmaaseen verhoon jonne ei kukaan muu pääse.
Pissasin.

1530
Ponnistin kerran lapsivedet. Ponnistin toisen kerran ja niin sinä synnyit tänne maailmaan. Fyysinen tuska loppui kuin seinään. Kätilö vei sinut pestäväksi, laittoi pahviseen kaarimaljaan ja vei hetkeksi pois. Istuttiin isäsi kanssa ja ihmeteltiin. Näinkö tää nyt meni..?? Tässäkö tää nyt oli..? Miltä susta tuntuu..?

Kätilö toi sinut metallisessa kaarimaljassa sängylleni. Olit niin kaunis, niin täydellinen pieni tyttö. Meidän tyttö. Liina Aina Ilona. Pienet sormet, pieni nykerönenä, suloinen suu, alahuuli vähän paksumpi kuin veljelläsi. täydelliset pienet varpaat ja pienenpiene tissitkin :) Voi rakas kuinka näytitkään niin nukkuvalta vain. Kuin hetkenä minä hyvänsä suusi vääntyisi itkuun tarkoittaen ottakaa minut pois tästä kylmästä maljasta, ottakaa syliin ja pitäkää hyvänä, älkääkä milloinkaan laskeko irti. Pitäkää kiinni aina, älkää laskeko koskaan irti...

"Hyvää yötä Lenni pieni Lokinpoikanen,
Hyvää yötä tarkastaja Lerppu Koiranen,
Hyvää yötä kaikki puput takapihalla,
Vaakku Varis oksallasi nuku rauhassa

Hyvää yötä puiston puut ja vanha pihlaja,
Hyvää yötä siili, muista juoda maitoa,
Hyvää yötä koppis, laita jalat peiton alle,
Lepää Suomenlahti, uni tulee kaikkialle

Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä

Hyvää yötä Ripu Rapu joen rannalla,
Hyvää yötä voikukat pihanurmella,
Hyvää yötä kaikki, nähdään jälleen huomenna,
Nyt on tullut meidän pienten aika nukkua

Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä
Hyvää yötä"

Suutelin poskeasi. Kosketin käsiäsi, pieniä sormiasi, kaunista nenääsi, suloisia huuliasi ja pieniä jalkapohjiasi. Kosketin ihoasi, niin varvasti kuin olisit rikkoutut hengityksestäkin. Nii täydellinen ja niin hauras. Niin valmis ja silti kaikki jäi kesken.
Isäsi laski kannen päälle, aika sanoa hyvästit. Mutta ei lopullisesti. Me nähdään vielä rakas pieni. Ero on vain fyysinen ja se kestää vain hetken.

Kätilö tuli. Nosti maljaa. Käärin sinut kodilta tuoksuvaan puhtaaseen harsoon ja niin sinut vietiin luotamme pois.



Suunnaton suru. Tuska ja ikävä joka ei katoa koskaan. EHkä se vielä muuttaa muotoaan. Ei vielä.


Nuku hyvin kulta. Äiti ja isi ja isoveli rakastaa sinua nyt ja aina ja ikuisesti. <3

"I try to fly away but
it's impossible
And every breath I take
gives birth to deeper
sighs
And for a moment I am weak

So it's hard for me to
speak
Even though we're
underneath the same blue
sky

If I could paint a picture
of this melody
It would be a violin
without its strings
And the canvas in my mind
Sings the songs I left
behind
Like pretty flowers and a
sunset


It's heavy on my heart
I can't make it alone
Heavy on my heart
I can't find my way home
Heavy on my heart
So come and free me
It's so heavy on my heart

I've had my share of
pleasure
And I've tasted pain
I never thought that I
would touch an angel's
wings
There's a journey in my
eyes
It's getting hard for me
to hide
Like the ocean at the
sunrise


It's heavy on my heart
I can't make it alone
Heavy on my heart
I can't find my way home
Heavy on my heart
So come and free me
It's so heavy on my heart

Love, can you find me in
the darkness, and love,
Don't let me down
There's a journey in my
eyes
It's getting hard for my
to hide
And I never thought I'd
touch an angel's wings"

**********

Niin nopeesti saa kaikki asiat uuden merkityksen ja niin nopeesti elämä muuttuu. SYntymä muuttuu kuolemaksi, päivä muuttuu yöksi, ilo muuttuu kyyneleiksi..
SYdän lyö jossain vaiheessa sen viimeisen lyönnin. Ja sitten se vaan ei enää syki. Milloinkaan. EI milloinkaan.
Pienet jalat ja kädet potki, jossain vaiheessa viimeisen kerran ja sitten nukkui pois. Ei potki milloinkaan. EI naura, ei itke.. EI lyö eikä pure. EI kakkaa eikä pissaa. EI halaa eikä pussaa, ei ota poskista kiinni ja katso syvälle silmiin ja anna märkää pusua keskelle suuta.

En saanut pyyhkiä kyyneleitä SInun silmistä, en suudella otsaa kun nukahdit. En saanut pitää sylissäni, olet vieläkin niin lähellä mutta jossain niin kaukana.

Olet niin kovin rakas etkä ikinä lähde sydämestäni, kannan sinua siellä minne tahansa menenkin.

Äiti itkee nyt ja äiti itkee pitkään, älä silti ole suruissasi, olet vain niin kovin rakas ja minulla on sinua ikävä. Ikuisesti.

Tänään taas kyllä loistin ku oon vaan niin älykäs yksilö että. Tosi epäonnistuja-päivä.
Kaikkihan alkoi eilen illalla kun Juuso kalautti tosta ikkunalta alas sen mainostamani kivan halpiskynttelikön, no sehän meni sitte sönder. Toinen oli ihan surkeen näkönen ku tultiin ulkoa (pimeetä, vettä satoi, mulla rikkinäiset kumpparit jalassa, molemmilla räkä valui) ja se iloisesti vaippatakapuoli heiluen viipotti naksauttamaan kynttelikköä päälle eikä mitään tapahtunu vaikka kuinka naksutti. Voi pettymys. Itelle hirveä olo ku toinen oli niin huijatun näkönen. Lupasin että isi korjaa tai sitten ostetaan uusi.

Noh, tänään sitten reippaana päätin lähteä ostamaan varalamput kun kynttelikkö muuten saatiin toimimaan. Päätin myös ostaa ulkovalosarjaan varapolttimoita kun jokunen on pimeenä. Mielessäni aattelin että ehkäpä löydän jotain muutaki kivaa jouluhärpäkettä ja Juusolle muskarin pikkujouluihin perjantaiks jotku reippaat juhlavaatteet. Mahdollisimman edullisesti-kuinkas muuten..
No paidan löysinki (kotona mittasin että on vähän iso) ja housut sekä liivin myös (kotona mittasin että on vähän napakka fit, kuitenki siis ihan päälle mahtuu että en viiti enää mennä palauttaanka, menee päälle just tän joulun ajan..) No, onneks sentään löysin heti ekasta kaupasta ne kynttelikön polttimot eikä tarvinnu edes etsiä, otin oitis kaks pakettia (meneehän niitä vuosien mittaan, ostinhan kynttelikön "for a lifetime..") ja sitte ihan kaupan päälle huomasin siihen ulkovalosarjaankin varapolttimoita (en muistanu kotona kattoa millaset ne on mutta kun nää on kerran samanmerkkiset ja ainoat sellaset ni pakkohan ne on oikeat olla) joten otanpa neuvokkaana tyttönä niitäki pari pakettia. Ostetaan sitte lisää jos tarvii. Kaupan päälle bongasin aika sievät sisä-ja ulkokäyttöön tarkoitetut "jääkukat". Ne on sitte kiva laittaa tunnelmaa luomaan vaikka makkarin verhoihin. :)

Ruokakaupassa mietin pääni puhki että mitä helppoa nopeeta ja ravitsevaa vaihtelua pakerran perheelle jauhelihasta, bataatista ja koskenlaskijasta. Ostin myös Schollin lelupandan ja sain ruokakauppaan uppoomaan 30 euroa. Tai 55 senttiä vajaa.

Tulin kotiin ja laitoin heti ensimmäisenä kynttelikköön uudet lamput. Ei mitään. Itkin. Antero otti kynttelikön ja rassas sitä hetken. Toimi. Kattoin kyllä että aika kirkkaasti palaa ne pari mitkä vaihdoin mutta ei passaa suoraan kattoo ni ei sokeudu. Aloin tekee pikaisesti kermaperunoita ja jauheliha-bataatti-herkkusieni-koskis-kastiketta.
Kastikkeesta tuli lirua (unohdin suurustaa) ja perunat jäi vähän raa'aksi (sekä myöskin kerman suuruste unohtui kiireessä..) joten laitoin hetkeks vielä uuniin kypsymään.
Sain Juuson nenän eteen kuitenki annoksen pitkän tohinan jälkeen johon se yks oikoon totes vaan että "kakka", pudisti päätään ja kieltäytyi syömästä. Itkin melkeen.

Samalla sitte huomasin että kynttelikkö on pimeenä. Polttimot palanu. Ne uudet. Paloivat kyllä tosi kirkkaasti melkeen tunnin. Onneks ostin kaksi pakettia..
No mutta, hiphuraa, entäs ne jääkukat.. Nehän oliki järkevä ostos. Kyljessä lukee että "lamput ei vaihdettavia" Fiksua. Ripustin ne makuuhuoneen verhopalkkiin kakspuoleisella teipillä kun ei muutakaan ollut, näkeepähän joulun jälkeen paremmin ottaa irti kun pöly tarttuu hyvin (saan ne ihan hyvin itse kiitos, en tarvitse apua, kiitos. Ja kuka vittusaatana on keksiny pujottaa tän johdon näin vitunhirveään solmuun, vittuperkele..)
Ne on kyllä ihan nätit. Noin kertakäyttövaloiksi..

Ja sitten vielä ne ulkovalot. Puin itseni ja puin Juuson ja sukellettiin parvekkeelle tuuleen ja tihkuun. Katsoin että väärät polttimot ostin. Laskin samalla että pimeenä on noin kolmisenkymmentä lamppua. Onneks ostin kaks pakettia..
Juuso kasteli itsensä siinä välissä.
Löysin jouluroinista kuitenki alkuperäisvalopakkauksen ja varalamput. Neljä kappaletta. Eivätkä nekään palaneet.


Sain yhdeksän jälkeen Juuson nukkumaan. Huomenna on varmasti parempi päivä..... Ja ostan uuden kynttelikön.

BB-Riittaa siteeraten: Voi vittsi.

Sain äitiltä ja mummilta etukäteisjoululahjaksi ASTIANPESUKONEEN!!!!!!! JEEEEEEEEEE!!!!!
Kumman kovaa kohinaa se pitää pestessään mut kai se on vaan tottumiskysymys kun en koskaan oo asunu sellasessa kämpässä missä moinen hienous ois ollut. Eli siis tää on elämäni ensimmäinen AaPeeKoo. Ennenku sain tän ni astianpesukoneelliset ihmiset aina valitti että "voi kuule, on siinä niiiiiiiiin kauhee homma siinä sen tyhjentämisessäkin että voivoi ja aijai.." Mutta kyllä mun nyt täytyy sanoa että ei se mitään ole verrattuna siihen käsinpesuhelvettiin mitä on pitäny vuosi toisensa, aamu toisensa, pinttynyt, paskainen puurolautanen toisensa, kököttynyt perunamuusikattila toisensa jälkeen sietää ja jaksaa. Kyllä toi aika luksusta on... Ei vaan oikeen osaa vielä asennoitua niin että astioita voi tosiaan nyt käyttää, tähän asti oon aina päivisin käyttäny suurinpiirtein yhtä lautasta ja paria lusikkaa ettei oo seuraavana aamuna hirvee lasti venaamassa.. Nyt on viimeks itsenäisyyspäivänä pesty eka ja ainoa koneellinen astioita eikä toinen koneellinen oo vielä ees puolillaan :D

Leivoin eilen muuten pipareitakin Juuson kanssa. Tai Juuso söi taikinaa ja hypisteli piparimuottia ja mä leivoin. Aattelin että se varmaan oksentaa nukkumaanmennessä kun veteli sitä taikinaa kaksin käsin, aina ku silmä vältti. Hyviä pipareita muuten mutta maistuvat ihan piimäkakulta.. 8)

Joulukin tulla möllöttää. Varmaan vanhuus alkaa pehmentää mun aivoja mutta eilen illalla kun käveltiin Juuson kanssa Sellosta kotiin ja katselin ihmisten jouluvaloviritelmiä ni liikutuin kyyneliin asti kun yhdessä kerrostaloasunnon ikkunassa oli sellaset tummanpunaiset valot. Tuli mieleen lapsuuden joulu. Mulla oli sellasia monivärisiä joulukelloja ja tykkäsin ihan hirveesti siitä millasen fiiliksen ne toi mun huoneeseen. En juurika koskaan käyttäny muita valoja huoneessani ku niitä jouluvaloja aina joulunajan. Äiti oli aika tarkka et jouluvaloja eikä muitaka härpäkkeitä viritelty ku just joulun korvilla.. Voi vidsi. Ni niistä eilisistä valoista sitte tulvahti niin mieleen oma lapsuus ja huomasin että hirveä ikävä myös jotain sieltä, en kyllä tiiä mitä. Äiti osas luoda niin mahtavan joulutunnelman vaikkei meillä kait rahaa kovin paljon ollutkaan. Ja sitte kotona ei välttämättä muutenka aina ollu mikään lämmin ilmapiiri kun vanhusten avioliitto rakoili jo ihan mun pikkutyttövuosista asti kait. Mutta jotenki äiti osas taikoa niin ihanan fiiliksen etten voi ku ihmetellä että miten se sen teki. Siis nyt ihmetellä. En mä siihen oo aiemmin kiinnittäny huomiota mitenkä mut kait tää oma äitiys avaa silmät näkemään asioita eri tavalla ku ennen. Nyt kun yritän omalle lapselleni ja omaan kotiini luoda sitä joulun alusajan tunnelmaa ni huomaan että varsinki olemattomalla hoitorahabudjetilla se on aika haastavaa. Enkä koe onnistuvani kovinka hyvin.
Mutta eipä kait sitä tunnelmaa ennenkä rahalla o tehty.
Ja Juuso on ollu enemmän ku tyytyväinen tuohon ainoaan halpiskynttelikköön minkä meijän keittiön ikkunaan hommasin. Ja soittorasia jonka sisällä musiikin soidessa pyörii nalle lumisateessa on ihan hitti. Pieneen tuntuu olevan tyytyväinen. Oma sisäinen perfektionisti se vaan huutaa että MUN lapselle pitäs MUN pystyä tekemään kaikki täydellisesti, vähempi ei riitä.

Perkeles. Säikähdin eilen IHAN vitusti kun aloin tunnustelee mun alavatsaa tosta lonkkaluitten välistä. Siis mulla tuntu semmoset kummat kovat jutut siinä ni tajusin että vatsalihaksethan ne siinä pullistelee. Mulla ei oo KOSKAAN elämässäni ollu tossa kohtaa vatsalihaksia.. Eikä kyllä juuri missään muuallaka ni aloin jo kelaa että jotain häikkää on pahemman kerran alavartalo-osastossa. Mut lihaksethan ne siellä. Muy Bien :D
Kymmenen vatsalihasta illassa siis sittenkin kannattaa :)

Hmmh.. telkkarissa joku mikälie apteekki mainostaa että "VOITA VIRTALOMA".. Mietin että pitäsköhän osallista kilipailuun.. :P

Edittiä. Kyllä nimittäin nyt olis poikaa viikon virtaloma. Huhhuh.
Rauha on laskeutunut pohjoiseen Leppävaaraan. Sain vihdoin pojan nukkumaan, kuunneltiin iltapuuron ja iltatoimien ajan sellasta "unten maille"- levyä, pelkkiä rauhallisia tuutulauluja. Ekaa kertaa poikaki hiljeni vaan kuuntelemaan ja ihan hissunkissun ihanassa harmoniassa ja seesteisissä fiiliksissä pupellettiin puurot nassuun, pestiin legotki ilman tappeluita eikä edes yökkärin pukeminen aiheuttanu raivari, ei äidillä eikä pojalla. EI puhuttu mitään, kuunneltiin vaan hiljaisella musiikkia ja tehtiin iltatoimet ja nyt se nukkuu pinniksessä.
Nukkui.

Taas editiä, se oliki Orion Pharman mainos.. Noh, eniveikkis, virtaloma ois jees.