IRC-Galleria

Mummi saa minun sydämen nyt ja aina ja varsinkin tänään.

3.12.1933

Kipupiste
ja valunut mustelma.

Nyt olisi aika
kurille ja järjestykselle
plus superpakaroille.

Nyt pitää tunkeutua läpi
harmaan kiven ja ohi
laiskojen
"Minä luovutan"
ajatusten.

Pitää ehkä muuttaa
tyhjään taloon ja
linnoittautua luonnon
hiljaisuuteen.

Tämä on tämä on
mahdollista, jos
ja vain jos,
minä haluan.

Tää on niin koomista tai ehkä enemmänkin tragikoomista.

Laimeaa, läpikuultavaa juhlaa.

Onhan tässä päivän aikana ehtinyt jo olla ties kellä kyyneleitä ripsissä.

Tätähän me ajateltiin jo viikko sitten ja suunniteltiin
eilen ja vielä tänään aamulla.

Eihän se koskaan menekään niin kuin ajateltiin.

---Vaikka yöt puhuisin mun lapsuudesta sekavaa.

Ränsistyneitä luumuja,
kuihtuneita kuppeja,
rääkättyjä ruusuja.

Minä laitan oven kiinni nyt ja tanssin villiä tanssia
sinisten katujen kiireisille ja sankarikissoille.

Katso maailma, tuijota vain !

Minä olen ja tanssin ja olen
veistänyt sormeeni.
Ja minä olen taas olen
kävellyt mutaisilla kengillä
parkettilattialla.
Tämähän on vain alituiseen
pelkkää kompastelua
sinne ja tänne.

Minä laitan oven kiinni nyt ja tanssin villiä tanssia
sinisten katujen kiireisille ja sankarikissoille.

Tänään on Jippu.

---En jaksa, Jeesus, enempää
kuule köyhää pyytäjää
ole luonani, nyt on pimeää.

Tänään on sellainen päivä että
minä en jaksa tehdä läksyjä
eikä minua kiinnosta
matematiikka.

Tänään minusta tuntuu siltä
että olisipa jo lepopäivä ja
saisinko vain mennä
nukkumaan.

Tänään on sellainen päivä että
aamulla myrskyää ja illalla
myrskyää,
vain päivällä nauraa aurinko.
Eikä se odota,
että tulisin halaamaan.

Tänään minä en jaksa
puhua kellekään enkä minä
haluaisi olla näin yksinään.
Olisitko kanssani vaivaantumatta
hiljaa hetken hiljaa.

Läpeensä paha,
sontaa,
likaa,
tervaa ja liimaa,
löyhkää,
kuraa,
pilaantunutta piimää,
itsekkyyttä,
sadistisia mielitekoja,
mätää,
pursuavaa pahaa,

Saatan joskus kompastua omiin kengännauhoihini.

Oi miten puut puhuivat
eilen lounasaikaan.
Niiden käsivarsilla
tappelivat naakat ja varikset
niin kuin aina ennenkin.
Ne eivät ikinä
ole häirinneet
ikuista huojuntaa ja
hiljaista pohdintaa.

Oi miten puut puhuivat
tuuliseen taivaaseen.
Pilvistä kaikuivat
valkoiset huokaukset
niille jotka pysähtyivät
ja kuuntelivat.
Petomyyrät ja saalislierot,
ne kuuntelivat,
mutta naakat ja varikset
vain tappelivat.

Oi miten puut puhuivat
ja minä olisin halunnut vastata.