IRC-Galleria

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.
Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.
Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.
> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään

Mutta Mea osaa jo vaikka mitä ;)

Eilen Mea ekaa kertaa sai syötyä ite kupista jugurttia ja muroja :D Olihan se aika sotkusta puuhaa, mutta se oli eka kertaa, kun se oikeesti sai siihen lusikkaan kaavittua sieltä kupin pohjasta jotai ja jopa ite syötyäki :D







Mea ei oo oikei koskaan tykänny istua potalla, mutta kun ostettiin vessanpönttöön se pienentäjä, niin siinä se istuis vaikka koko päivän :D

Kun Mealla on nälkä, se sanoo "nam nam nam". :) Kerran kaupassaki se alko sanomaan kokoajan nam nam, niin piti lähteä keskenkaiken pois ja oli sillä kyllä kauhee nälkä kun kotiin tultii :D Hyvä, kun osaa ilmasta nälkänsä :)

Mea on alkanu kiipeillä kirjahyllyyn ja penkeille ja kaikkialle :D Sitä saa kyllä kokoajan vahtia :)

Tanssiminen ja laulaminen on in! Mea lallattelee musiikin tahissa ja ottaa parit tanssiaskeleet ;D

Hirveesti kasvanu tuo tyttö :D Se osaa näyttää missä on nenä ja missä on korva ja missä on suu :) Kokoajan oppii kauheesti lisää :)

Tuuriin!!!!!!!! \o/

Miika ja Mea haki mut töistä tänää. Oli ihanaa piiitkän työpäivän jälkeen hypätä autoon.

Miika sitten ojenti mulle punasen ruusun ja suklaa konvehti rasian :) Tuli suuuurena yllätyksenä :) Mutta piristi päivää!

Miika sano, että ne oli Mean kanssa yhessä valinnu mulle sen ruusun ja suklaan ;)

uusiin kuviin tulleista kommenteista :) En jaksa vastailla kaikille :DDD Yllätys ;)

Ostettiin Miikan kanssa jo joululahja "hieman" ennakkoon: UUS KAMERA!!!! Jos joskus sais ihan kunnon kuviaki ;)

kaikille onnitteluista :D

Ihan aikani kuluksi ja siitä tuli just semmosta mistä mie tykkään, naaaam

Tässä ohje:


[i]pohja:

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta

400 g mustikoita

murutaikina pinnalle:

50 g margariinia
0,75 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja

sekoita sokeri ja pehmeä margariini keskenään. lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. levitä taikina voidellun piirakkavuuan pohjalle. kaada mustikat piirakkavuokaan ja levitä ne tasaisesti. Jos mustikat on jäisiä, ripottele pinnalle hieman perunajauhoja. Valmista murutaikina nyppimällä kaikki aineet murumaiseksi ja ripottele mustikoiden päälle. Paista piirakka 200 astessa uunissa n.30min.[/i]

kuvassa vähän räävitty versio

Millä ootte pessy lastenne leluja??

Facebookkiin laitoin ja jotkut on pessy ihan fairylla, jotkut sappi saippualla. Jotkut laittaa koneeseen ja jotkut liottaa pesuaineessa :D Siis aattelin pestä ihan astianpesukoneessa, mutta miten muut on tehny?? :)

aaapuuuaa :D Tää on vaikeeta tää uus juttu :D :D :D