Oooon lukenu elämäni aikana kaikkee mahollist kamalaa.
Syömishäiriöist, raiskauksist, paniikkihäiriöist, (ja sit sen mitä ruttolinaa ja jalostamo on) mut tänäää sain päätökseen elämäni kamalimman kirjan. Siin oli poika, joka eli sellases omas maailmassaan, missä
se selitti jostain omakeksimäst heimost ja se niinku karkas sitä
kamalaa todellisuut siihe kuvitelmaan. Ja ymmärrän hyvin, koska
kirjan lopussa sen pojan alkoholisti väkivaltane isäpuoli hakkas
sen niin pahaan kuntoon, et se oli tyylii kokovartalo kipsis ja kaikkee...