IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 23:48



Sinulla on minuutti aikaa lisätä tämä päiväkirjaasi.

Ihastuksesi tunnustaa
sinulle pitävänsä sinusta
tämän viikon sisällä, jos lisäät tämän päiväkirjaasi.
Mutta jos et, rakkautesi ei kukoista vuosiin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 10:52

Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

42 kommenttii :D Tiistai 08.09.2009 20:42

<3Maanantai 07.09.2009 20:50

1. halaukset takaapäin
2. tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi (älä anna hänen tarttua käteesi)
3. kun hän seisoo, kiedo kädet hänen ympärilleen
4. syleile häntä
5. ÄLÄ PAKOTA HÄNTÄ MIHINKÄÄN
6. kirjoita lyhyitä runoja
7. kehu häntä rehellisesti
8. kun halaat häntä, älä päästä irti ennen kuin on pakko
9. ole superkiltti hänelle
10. soita hänelle iltaisin sanoaksesi hyvää yötä
11. lohduta häntä kun hän itkee
12. pyyhi hänen kyyneleensä
13. rakasta häntä koko sydämestäsi
14. nosta hänet ylös ja flirttaile hänelle. (hän kiljuu ja huutaa 'laske mut alas' mutta oikeasti hän pitää siitä)
15. ole kohtelias
16. älä anna kavereittesi puhua paskaa hänestä, hän saa tietää siitä !
& ÄLÄKÄ koskaan ole erilainen kavereittesi kanssa kuin hänen kanssaan kahdestaan !
17. vie hänet pitkälle kävelylle illalla
18. aina muista tuoda huopa minne tahansa menette (ulos) kun on kylmä, sillä tavalla voit lämmittää häntä ja olla hänen lähellään.
19. ÄLÄ KOSKAAN VALEHTELE HÄNELLE ! koska silloin hän ajattelee että kaikki mitä sanoit oli vain valhetta, myös 'minä rakastan sinua'

Ha ha :DSunnuntai 06.09.2009 23:44

~ 1. Hiusten väri ~
- Vaalea :: Hei rakas poikaystäväni,
- Mustat :: Hei rakas tyttöystäväni,
- Brunette :: Hei sinä tuntematon ystävä,
- Punanen :: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,
- Muu :: Hei sinä rakas panotoverini,

~ 2. Paidan väri ~
- Valkoinen :: olen täällä Karibialla..
- Ruskea :: olen täällä New Yorkissa..
- Harmaa :: olen täällä viemärissä..
- Vihreä :: olen täällä savupiipussa..
- Punainen :: olen täällä korvatunturilla..
- Musta :: olen täällä katuojassa..
- Joku muu :: olen täällä kaapissa..

~ 3. Lempi väri ~
- Musta :: nussimassa..
- Valkoinen :: pieremässä..
- Punainen :: ryyppäämässä..
- Violetti :: strippaamassa..
- Sininen :: polttamassa ruohoa..
- Vihreä :: suunnittelemassa joukkomurhaa..
- Joku muu :: paskaamassa..

~ 4. kirjaimia etunimessä ~
- 2-4 :: paikallisen pummin kanssa.
- 5-6 :: sammuneen juopon kanssa.
- 7-> :: äitini kanssa.

5. sukat
- Raidalliset :: Kohta naapuri liittyy seuraamme,
- Kuviolliset :: Seuraavaksi poistumme täältä,
- Ruudulliset :: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa,
- Yksiväriset :: Ajattelin tehdä huomenna abortin,
- Ei sukkia :: Täällä on kuuma joten riisuudun NYT,

~ 6. Irc-gallerian/DEMI nick alkukirjain ~
- Merkki :: koska vihaan sinua!!
- A-h :: sillä minulla on aivokasvain.
- I-p :: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla.
- Q-ö :: sillä olet tosi ihQQ!!

~ 7. Musiikkityyli ~
- Hiphop/rap :: Minua panettaa,
- Pop :: Minua hävettää,
- Klassinen :: Minua väsyttää,
- Lastenlaulut :: Minun tekee mieli tikkaria,
- Muu :: Minua himottaa,

~ 8. Paras vuodenaika ~
- Kesä :: joten ajattelin hakea sinut mukaan.
- Talvi :: joten päätin ryhtyä nunnaksi.
- Kevät :: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.
- Syksy :: joten ostin 34 pulloa kossua.

~ 9. Paljonko sisaruksia ~
- 0-3 :: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..
- 4-6 :: Viina taisi juuri loppua, eli..
- 7-> :: Vedin juuri pilveä, eli..

~ 10. Kamalin väri ~
- Musta :: en vastaa lopputuloksesta.
- Violetti :: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.
- Pinkki :: lääkärikäynti olisi paikallaan.
- Oranssi :: siirrymmekin tästä jatkoille.
- Keltainen :: hyvin menee!
- Muu :: täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.

~ 11. Koulureppu, laukku vai ei mitään ~
- Reppu :: PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä,
- Laukku :: Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,
- Ei mitään :: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,

~ 12. talo ~
- Paritalo :: joten mietippäs sitä.
- Omakotitalo :: joten menenkin etsimään uutta panotoveria.
- Rivitalo :: joten viiltelin käteeni sanan VITTU.
- Slummi :: joten haluaisin mielelläni pois täältä.
- Kerrostalo :: joten rupesin nussimaan kamelia.


Hei sinä tuntematon ystävä,olen täällä katuojassa ryyppäämässä äitini kanssa.
Seuraavaksi poistumme täältä,koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla.
Minua panettaa,joten ajattelin hakea sinut mukaan.
Kortsut pääsivät loppumaan, eli lääkärikäynti olisi paikallaan.
Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,joten viiltelin käteeni sanan VITTU.

Sen näkee illal si<3Perjantai 28.08.2009 17:55

♀ ♥ ♂ Koska näit tämän merkinnän, sinä saat perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA! Ihastuksesi pyytää sinua ulos tai jotain muuta käy. Perjantai tulee olemaan elämäsi
paras päivä ;) Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 12.00 mennessä tänä iltana,
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi

Kiva :o unohdin mun suojakoodin ;OSunnuntai 23.08.2009 22:00

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.08.2009 16:18

Jos et tee tätä joku sinulle rakas ihminen kuolee.

SUHDEKYSYMYKSIÄ:

Oletko ihastunut tällä hetkellä? - Jjoo<3
Entäpä rakastunut? - Joo<3
Seurusteletko? - joo<3
Jos et, haluisitko? -
Parisuhde vai pari suhdetta? - parisuhde
Pusu vai suudelma? - viimine
Blondi vai brunette? - ei oo välii
Onko sydämmesi särkynyt koskaan? - on
Entä oletko itse särkenyt jonkun sydämmen? - joo kai
Oletko koskaan yrittänyt unohtaa jonkun jota todella rakastit? - oon -.-

Helppoo ;DSunnuntai 23.08.2009 14:15

Pystytkö lukemaan tämän?
Vain Jotkut pystyy

tätä on hanlka lukae koksa kijraiemt on eri pakioissa.
mtuta tätä ei voi lueka jos aklu ja lpopu kijraimet ei ole okielila paiokilla.
jos sinä oelt yksi niitsä joka psytyy luekmaan tämän vaiavtta niin liäsä tämä
omaan päviäkijraan
kiiots