IRC-Galleria

Lasten juttuja :DPerjantai 23.05.2008 03:04

**********

Terveyskeskuksen odotushuoneessa oli kaksi lasta ja punkkari. Lapset leikkivät aikansa keskenään, kunnes toisella välähti: 'Nyt minä tiedän, miksi tuo peikko on täällä! No, tietysti siksi, ettei sillä ole häntää!'

**********

Matkustaessani junalla koirani kanssa, monet ihmiset tulivat jututtamaan meitä. Niin myös eräs pikku-neiti, joka oli isänsä kanssa matkalla. Tyttö kyseli koirastani kaikenlaista; nimeä, ikää jne. Sitten tyttö kysyi suureen ääneen mistä minä tiesin, etta koira on poika. Junavaunu hiljeni ja kaikki ikään kuin odottivat vastaustani. Hieman punastellen kerroin, mistä asian huomasi. Tyttö kurkkasi koiran mahan alle ja vähätellen totesi: 'Voi kuinka on pieni pippeli! Mun isillä on paljo isompi, näytä isi!!' Siinä sitä
punasteltiin porukalla...

***********

Olimme hississä 3-vuotiaan poikani kanssa, kun sinne tuli naapurin nuori opiskelijapoika, joka oli pukeutunut pitkään, kiiltävään takkiin ja jolla oli olkapäille asti ulottuvat vaaleat hiukset. Poikani vilkaisi häntä ja kommentoi, että 'Tädillä on kuravaatteet.'Toivottavasti nuoren herran huumorintaju oli kohdallaan, minua ainakin nauratti.

***********

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.