Eilen oli Annukan pikkujoulut. Hauskaa oli selvinpäinkin. Annukalle kiitokset loistavista sapuskoista taas kerran! Innostuin jopa lähtemään jatkoille paikalliseen. Olipas kiva nähdä joitakin tuttuja ja jutella piiiiiitkästä aikaa. =)
Joulukuukin on ehtinyt jo mukavasti alkuun. Lahjaostokset on edelleen vaiheessa. Muutamat paketit on jo pukinkontissa, mutta puuttuu enää ne henkilöt, joille ei millään meinaa keksiä mitään... eli edessä on vielä monia puuduttavia shoppausreissuja Poriin ja VLA:an.
Töitä en oo nyt mitenkään aktiivisesti ettinyt. Jos tän joulukuun viettelis vaan ja sit taas tammikuusta koittais jotain keksiä. Meneehän tää kotonakin, kun on kaikenlaista mukavaa puuhaa ja joulun odottamista. Odottamisesta mieleen tuli, että oikein hyvin sujuu. Masu kasvaa mahdotonta vauhtia ja tuntee ittensä ihan kömpelöksi. Mutta olo on ollut ihan hyvä ja luultavasti olot on ihan mukavat masussakin, ei ainakaan ole mitään valituksia kuulunut. =)
21.12. on rakenneultra Porissa, pääsee taas katselemaan pienokaista ruudulta! =D Mutta sitä ennen on vielä valmistuminen 19.12. Viimeinkin!!
Eli kaikki tiivistettynä: Pelkkää hyvää kuuluu!! Iloista joulunodotusta kaikille!!