IRC-Galleria

Moba

Moba

Koittanu pitkää hymyillä, vaik vaa sattuu, koittanu seistä vahvan, vaik kaikki kaatuu

Uusimmat blogimerkinnät

pelottavaaTorstai 13.09.2012 18:07

Olipa kerran onnellinen aviopari. He olivat jo kauan halunneet lapsen, ja eräänä sateisena päivänä heille syntyi pieni tyttövauva. Lapsi oli heti syntymästään lähtien hyvin erikoinen. Muuten tavallinen lapsi ei itkenyt koskaan. Viikot kuluivat, mutta lapsi ei itkenyt kertaakaan. Eräänä iltana lapsen vanhemmat lähtivät myöhään illalla teatteriin, johon heidän ystävänsä olivat kutsuneet heidät. He p......
yysivät naapuria hoitamaan lasta siksi yöksi. Lapsen äiti antoi vain yhden ohjeen naapurille: -Soita jos lapsi itkee. Äitiä nimittäin pelotti lapsen kyky olla itkemättä. Niinpä he lähtivät, ja jättivät naapurin vanhan rouvan lapsen kanssa. Ilta sujui rauhallisesti. Vanha rouva kävi puolen tunnin välein katsomassa nukkuvaa lasta, ja varmisti, että lapsella oli kaikki hyvin. Kun hän muutaman kerran jälkeen meni taas lapsen luo, lapsi oli herännyt. Vanhaa rouvaa kammotti tapa, jolla lapsi katsoi hyllyllä istuvaa pellenukea. Ja sitten se tapahtui. Lapsi itki. Lapsi piiloutui peiton alle ja itki peloissaan. Vanha rouva meni kiireesti soittamaan lapsen äidille: "Halusit, että soitan jos lapsi itkee. Nyt hän itkee! Minusta tuntuu, että hän pelkää hyllyllä olevaa pellenukkea. Sopiiko, että siirrän sen muualle?" Oli hetken hiljaista, kunnes äiti vastasi: "Ota lapsi ja juokse pois. Meillä ei ole mitään pellenukkea." Vanhemmat palasivat kiireesti takaisin kotiin. Kotiin päästyään he löysivät vanhan rouvan sekä lapsen kuolleina. Koko talo tutkittiin, mutta mitään pellenukkea ei löydetty. Hyllyllä oli vain pieni lappu, jossa luki: "Jos et kopioi tätä, pellenukke ilmestyy seuraavaksi SINUN hyllyllesi. Ehkä tänään, ehkä huomenna

just näin!:DTorstai 13.09.2012 18:04

Mietit juuri nyt jotakuta. Hän on söpö, ihana ja kiva, et halua päästää hänestä irti. Haluat olla juuri tämän ihmisen kanssa aina. Tahdot ettei mikään kohdallanne mene väärin. Haluat nauraa hänen kanssaan ja olla lähellä toisen turvana. Henkilö jota ajattelet juuri nyt tietää, että tarkoitat tällä häntä. Kopioi tämä profiiliisi ja saat jonkun ihmisen hymyilemään. Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä jos kopioit tämän 60 sekunnissa ♥♥

vastaan kyllä rehellisesti=)Keskiviikko 12.09.2012 22:54

54 KYSYMYSTÄ RAKKAUDESTA VASTAA REHELLISESTI!

01 Milloin viimeksi itkit? - en muista
02 Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - en sillee
03 Milloin viimeksi? - aikoja siit
04 Milloin nautit elämästä? - vklpn
05 Oletko koskaan jättänyt ketään tekstiviestillä? - joo
06 Onko sinua jätetty tekstiviestillä? - joo..
07 Pelkäätkö rakastua? - en
08 Satuttaako rakkaus? - ei aina mut joskus ja liian paljon
09 Mikä on pahin pelkosi? - menettämine
10 Haluaisitko seurustella? - JOO
11 Millainen on unelmien tyttö-/poikaystävä? - semmone ::)
12 Onko sellaista edes olemassa? - on :)
13 Oletko koskaan itkenyt ihastuksesi vuoksi? - juu
14 Oletko ollut koskaan mustasukkainen? - harmi kyllä
15 Oletko suudellut/pussannut koskaan ketään jonka nimi alkaa:
[] A
[ ] B
[ ] C
[ ] D
[ ] E
[ ] F
[ ] G
[ ] H
[ ] I
[x] J
[ ] K
[ ] L
[] M
[ ] N
[ ] O
[ ] P
[ ] Q
[] R
[ ] S
[] T
[ ] U
[ ] V
[ ] W
[ ] X
[ ] Y
[ ] Z
[ ] Ã…
[ ] Ä
[ ] Ö

16 Lyhyin seurustelusuhteesi? - viikko
17 Jos seurustelet nyt, kauanko olet seurustellut? -
18 Osaatko suudella? - emt kyll
19 Oletko koskaan suudellut vesisateessa? - en
20 Oliko se romanttista? - en tiä
21 Onko kukaan sanonut sinulle päin naamaa "rakastan sinua" ? - joo
22 Entä oletko sinä? - oon
23 Oletko koskaan sanonut rakastan sinua tarkoittamatta sitä? - en
24 Kuinka monta kertaa sydämesi on särkynyt? - emt...
25 Kuinka monta sydäntä itse olet särkenyt? - en tii
26 Oletko pahoillasi siitä? - jos oon särkeny nii joo
27 Onko kukaan tehnyt sinulle romanttista illallista? - eip
28 Jos ei, haluaisitko? - emmä tiä
29 Milloin olit onnellisempi kuin koskaan ennen? - yks vklp vehmaal<3
30 Minkä kappaleen omistaisit kumppanillesi? - ei pysty luettelee
31 Onko sinulle omistettu kappaletta? - on
32 Onko sinulla kuvia jossain existäsi? - kyll
33 Milloin viimeksi juttelit exäsi kanssa kasvokkain? - joskus vklpn vissii
34 Miltä se tuntui? - ollaa kamui
35 Oletko rakastunut juuri nyt? - eenn...
36 Miltä se tuntuu? - (;
37 Mikä kappale tuo mieleesi rakkauden? - aika moni
38 Minkä kappaleen aikana voisit ruveta itkemään? - öö.. enkerroo
39 Mikä kappale muistuttaa sinua ihastuksestasi/kumppanistasi? -mua viedään
40 Haluaisitko olla jonkun tietyn lähellä juuri nyt? - TODELLAKIII<3
41 Itketkö usein? - een
42 Oletko herkkä ihminen? - joskus
43 Pyysikö elämässä eniten sinua satuttanut sinulta anteeksi? - ei ku ei se ollu perjaattees niitten vika mut se vaa satutti niin paljon
44 Ketä ajattelet juuri nyt? - sitä yhtävaa
45 Milloin viimeksi itse pyysit anteeksi koko sydämmestäsi? - öö..
46 Miltä ihastuminen tuntuu? - sellaselta vaa
47 Muistatko kenestä pidit viime vuonna tähän aikaan? - e
48 Oletko elänyt koskaan vapaassa suhteessa? - en
49 Mieti entisiä kumppaneitasi, kenen kanssa oli aina hauskaa? - jeren
50 Ketä mietit viimeisenä ennen kuin nukahdat? - sitä yhtä
51 Entä ensimmäisenä herätessäsi? - sitä tyyppii
52 Oletko ihastunut kyseiseen henkilöön? - eeeen..?
53 Vai kenties rakastunut? - een
54 Vai kenties seurusteletko hänen kanssaan? - en:(

tarviin sua,vaiks et uskoiska<3Keskiviikko 12.09.2012 19:59

http://www.youtube.com/watch?v=HpiO-9iX964




tarviin sua just nyt<3 sä et älyykkä kuin tärkee sä mul oot.

aghtKeskiviikko 12.09.2012 19:46

JOO O kiitos vaa kaikil taas täst piti tulla hyvä päivä,ni eikös taas tullu iha vitun huono!! et kiitos iha vitusti kaikil!

Kysäreit:)Maanantai 10.09.2012 22:26

YSTÄVÄT&KAVERIT

• Onko sinulla parasta ystävää? - Muutamaki

• Kertovatko ystäväsi sinulle luottamuksellisia asioita? -joo

• Voitko luottaa ystäviisi? - suurimpaan osaan kyllä

• Voivatko ystäväsi luottaa sinuun? - Joo

• Millon näette seuraavan kerran ystäviesi kanssa? - Emt, huome ja vklpn<3

• Mitä teette ystäviesi kanssa? - kaikee jännää

• Kerro jokin inside juttunne - En kerro!!

SEURUSTELU

º Seurusteletko? - En...

º Jos et, niin miksi et? - No siks

º Haluaisitko? - kyll kai

º Oletko ihastunut/rakastunut? - emt

º Haittaako jos kumppani tupakoi? - ei

º Antaisitko anteeksi pettämisen? - en
PERHE&KOTI

☸ Onko vanhempasi eronneet? -kyllääh

☸ Ovatko kaikki isovanhempasi elossa? - o

☸ Onko perheessänne lemmikkejä? - KYLLÄÄH<3

☸ Onko sinulla sisaruksia? -joo

☸ Joudutko jakamaan huoneesi jonkun kanssa? - kissan kans

☸ Käytätkö sisaruksiesi vaatteita omiesi lisäksi? - ne voi olla iha hippasen pienii,ku ne on niinku 2-4.w

☸ Matkustatteko paljon perheenne kesken? - emt

HARRASTUKSET&VAPAA-AIKA

► Käytkö treeneissä säännöllisesti? - joo

► Onko sinulla harrastusta? - On

► Miten vietät vapaa-aikasi mieluiten? - Kamujen kaa,vehmaal vklpt<3

► Onko sinulla ylipäätänsä vapaa-aikaa? - joo..?

► Harrastatko jotain ei-urheillullista (esim lukemista) ? - juu

► Tapaatko ystäviäsi vapaa-ajalla? - Todellaki

► Kuuluuko vapaa-aikaasi muutakin kuin tietokone ja kaverit? -joo

► Kuunteletko vapaa-ajalla musiikkia? - KYLLÄ

HUONEESTASI

☠ Minkä väriset tapetit on huoneessasi? - siniset,ruskeet mis on hopeit kukkii

☠ Millainen matto huoneessasi on? -Ei olee

☠ Mikä väri hallitsee huoneessasi? - ruskee ja turkoosi

☠ Onko huoneesi siisti nyt? - jep (kerranki)

☠ Onko huoneessasi julisteita? Mitä? - On,kaikee jänää

☠ Tauluja? Mitä? - ei oo

PUHELIMESTASI

☎ Miksikä kutsut puhelintasi? - kännykkä,puhelin jne...

☎ Minkä merkkinen se on? - htc

☎ Hukkaatko usein sen? - EN

☎ Keneltä on viimeisin viesti? - sara:::)<3

☎ Keneltä on viimeisin puhelu? - Anna=)

☎ Onko puhelimessasi vikoja? mitä? - Ei oo viel ku sain sen torstain vissii..?

☎ Minkä värinen puhelimesi on? - Musta

☎ Taustakuvasi? - Joku puhelimen oma

jes=)Sunnuntai 09.09.2012 18:37

ens vklopn vehmaal:D<3
ja hiukset on nyt värjätty<3 alhaal mahonkii, oma väri ja punanen=)<333

okkeeiiiiiTorstai 06.09.2012 01:00

WHY
★miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - Emt..
★miksi olit viimeksi surullinen? - sunnuntaina
★miksi teet tätä testiä? - ei toki tylsää ollee???
WHEN
★milloin viimeksi nauroit ja miksi? - tnä janika kerto yhen hauskan jutun:D hyvä janikaaa=)
★milloin olit viimeksi autossa? - Vähä aikaa sit
★milloin olet viimeksi syönyt leipää? - Koulus
DO U HAVE
★onko sinulla mp3 tai iPod? - mp3
★onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - pariki
★onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa, jos on niin mikä kappale? - ei oleee
YOURSELF
★monta kirjainta on etunimessäsi? - 4
★missä kuussa olet syntynyt? - kesää<3
★oletko allerginen jollekkin? - E
★kuinka pitkä olet? - 152tai jottaai...
★onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - emt
THE LATEST
★viimeisin pitkä automatka? - sunnuntain
★viimeisin itku? - E muist..
★viimeisin nähty elokuva? - öö..
★viimeisin syöty ruoka? - nuudelit
★viimeisin soitettu biisi? - öö..?
LOVE
★haluaisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - Juu<3
★mikä on ihaninta, mitä joku sanoi? - mä rakastan sua enemmän ku ketää muut <3 :)
★rakastatko/tykkäätkö ketään/kenestäkään? - e
★rakastaako/tykkääkö sinua/sinusta kukaan? - ei
WHO
★kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - kirka<3
★kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - mira<3
★kuka nauroi viimeksi kanssasi ? - millaa
THIS WEEK
★onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - O
★oletko ikävöinyt jotain kovasti - ju :)
★mitä olet ostanut viikon sisällä? - joo
★oksentanut? - e
★soittanut jollekkin? - jep
★saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - jep
★lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - jep
★tuntenut itsesi tyhmäksi? - en
NOW
★mitä aiot tehdä myöhemmin? - nukkuuuu=)
★kenen vieressä nukut yön? - vissii kissan
★aiotko tehdä jotain merkittävää? - Juu jotain todella ihmeellistä

ööö....Tiistai 04.09.2012 23:11

Kenestä teet tämän?
[ ] poika-/tyttöystävästäni
[x] parhaasta ystävästäni
[] hyvästä ystävästäni
[ ] veljestäni/siskostani
[ ] ihastuksestani
[ ] jostain muusta, kenestä?

Mikä hänen nimensä on? - Minja
Ketä hän vihaa? - ei vissiii ketää..??
Kuvaile häntä YHDELLÄ sanalla - rakas<3
Osaako hän olla hellä? - kyllääh
Kuinka paljon välität hänestä? - sitä ei voi sanoin kuvailla<33
Oletko nukkunut hänen vieressä? - juu
Jos hän saisi tehdä mitä tahansa nyt, mitä hän tekisi? - tulis tänne:D
Mitä vanhempasi ajattelevat hänestä? - se on niitten mielest kiwa :)
Mitä mieltä hän on SINUN kavereistasi ? - se tykkä jos mä tykkään :D
Onko hänellä lävistyksiä? Jos on, missä? - korvikset:D
Milloin kuulit hänen äänensä viimeksi? - vklpn ku soitin sil
Miten usein näet kyseistä henkilöä? - aika harvoi :(
Oletteko matkustaneet jonnekkin yhdessä? -joo sillee...

Hänen sukupuolensa
[ ] Poika
[x] Tyttö

Pituus
[] 120 - 140 cm
[x] 140 - 160 cm
[] 160 - 170 cm
[ ] 170 - 180 cm
[] 180 - 190 cm
[] yli 190 cm

Hiustyyli
[] Kalju
[] Siili
[] Lyhyet hiukset
[] Puolipitkät hiukset
[x] Pitkät hiukset
[] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista

Hiusten väri
[] Blondi
[] Vaalea
[x] Ruskea
[x] Tummanruskea
[] Musta
[x] Punertava
[] Räikeä

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[] Hirveä
[] Ruma
[] Laimea
[] Ihan okei
[ ] Söpö
[ ] Komea
[x!] Kaunis

Vakioilme näyttää vieraan silmin katsottuna..
[x] Iloiselta
[] Huvittuneelta
[x] Arvoitukselliselta
[] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[] Ylpeältä/julmalta
[] Epäluuloiselta
[] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[] Söpöltä

Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[x] Räikeä
[x] Tyylikäs
[] Hillitty
[] Harmaa
[] Synkkä

Millainen on hänen huumorintajunsa
[] Hän on perusjuntti
[] Nauraa omille vitseilleen, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[x] Mielikuvitusrikas
[x] Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
[x] Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
[] Joidenkin mielestä outo

Puhuuko hän paljon?
[] Päinvastoin on erittäin harvasanainen
[] On AAMUISIN melko vähäpuheinen
[] Hänet tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saa kovia puheripuleita
[x] On aika puhelias
[xD] Pölöttää kuin papupata koko ajan
[] Riippuu päivästä
[x] Välillä pitää hiljentää

Onko hän mielestäsi:
[x] Mukava
[] Ärsyttävä
[x] Kiva
[x] Paras
[x] Ihana

Olen nähnyt/kuullut kun hän.
[x] itkee
[xxxxxxxxxxxxxxxxxxx] nauraa
[] juo alkoholia
x[] tanssii
[x] syö
[x] nukkuu
[x] röyhtäisee
[x] aivastaa
[x] kaatuu
[] loukkaantuu
[x] on todella surullinen
[x] on todella iloinen
[x ] kiukuttelee vanhemmilleen
[x] kiukuttelee jollekkin muulle kuin vanhemmilleen
[] suutelee
[x] ostaa jotain
[x] on paniikissa
[x] meikkaa
[x] herää
[x] nukahtaa
[] laulaa
[x] tekstailee
[] polttaa tupakkaa
[] suuttuu SINULLE
[x] shoppailee
[x] puhuu vierasta kieltä
[x] vittuuntuu
[x] heiluu alusvaatteisillaan
[x] katsoo televisiota
[x] tunnustaa jotain
[x] hikoilee / hengästynyt

Oletteko kovin läheisiä? - KYLÄÄÄ:DDD :DD<3333

NiiiTiistai 04.09.2012 20:28

Pojat nää on tärkeetä muistaa;
- jos tyttö sanoo rakastavansa sinua, hän rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta, niin paljon ettet välttämättä käsitä sitä
- jos särjet tytön sydämmen, tuska ei häviä koskaan
- 48% itsemurhan tehneistä tytöistä teki sen jonkun pojan vuoksi
- rakasta tyttöä aidosti ja koko sydämmelläsi
- toivota tytölle joka ilta hyvää yötä ja kerro kuinka paljon rakastat häntä
- tytöt pelkäävät ihastumista/rakastumista jos joku on särkenyt hänen sydämmensä
- jokainen tyttö haluaisi sinun tekevän aloitteen
- jokainen tyttö miettii ihastustaan ennen kuin nukahtaa ja heti aamulla herättyään
- jos tyttö sanoo että hänellä on ikävä sinua, hänellä on todellakin ikävä!
- jos tyttö oikeasti rakastaa sinua, hän kutsuu sinua hellittelynimillä esim. kulta rakas, jne
- tyttö haluaisi että sinä soitat hänelle, eikä hänen tarvitsisi soittaa joka kerta sinulle
- tytöt pitävät pitkistä lämpimistä halauksista
- ja suudelmista
- tytöt rakastavat yllättäin tulevia tekstiviestejä jossa kerrot kuinka paljon rakastat häntä
- kerro tytölle kuinka paljon välität hänestä
- jos saat tytön kyyneliin sanomalla jotain ihanaa, voit olla varma että tyttö rakastaa sinua yli kaiken
- jokainen tyttö ajattelee jotakin poikaa lukiessaan tätä
- tytöille pitää olla hellä
- tytöt pitävät tekstiviestien perässä olevista sydämmistä
- tytöt tekevät kaikkensa saadakseen ihastuksensa itselleen
- jokainen tyttö rakastaa jotakin poikaa
- tyttöjä pitää kutsua hellittelynimillä
- jos tyttö sanoo sinun olevan suloinen, hän rakastaa sinua
- jokainen tyttö tarvitsee jonkun josta pitää kiinni
• jos ajattelit edes yhtä poikaa lukiessasi tätä, lisää tämä päiväkirjaasi!