IRC-Galleria

Mr-Nice-Guy

Mr-Nice-Guy

Don't worry, be happy

Kiitos!!Sunnuntai 20.05.2007 20:58

Saanko esitellä...Video josta kaikki sai alkunsa...siis tarkoitan video joka teki muhun suuren vaikutuksen ja jonka ansiosta aloin vasta kuuntelemaan musiikkia. Tätä ennen ei ollut musiikki oikein kiinnostanut, mutta kun tämän video näin niin siitä kaikki sitten lähti. Löysin vihdoinkin bändin/musiikin josta pidän ja löysin vihdoinkin tyylin itselleni (ei enää sitä normaalia Tinoa). Joten kiitos Shinyalle (serkulleni), joka näytti minulle tämän bändin videon, yrittäen tätä ennen näytellä Dir en Greyn musiikkivideoita, mutta kiitos. Kiitos myös Shii-Kunille (Simo kaverille), joka kaikesta fanitus höpinöistäni huolimatta "kesti" sen kaiken, vaikkakin loppujen lopuksi myös itse lykästyi samaiseen bändiin. kiitos. Myös muille ystävilleni kiitos kun olette kavereitani vaikka outo olenkin ja ettekä ole harmitelleet äkillistä muuttumistani normi Tinosta Mikuto-Chaniksi. Kiitos kun olette jaksaneet niitä erilaisi muuttumis välivaiheita tyylini muuttuessa. Värikästä ja ehkäpä myös hiukan noloa pukeutumista, mutta uskoakseni olen kehittynyt tyylissäni jo hyvään asteeseen. tällä kertaa sentään katson mitä päälleni pistän X3 Mutta siis kiitos. Kiitos myös uusimille ystäville jotka ovat lykästyneet tyyliini ja jne ja jaksavat juttujani. Olen nyt kuunnellut noin vuoden J-Rockia ja se on ollut parasta aikaa se ja on yhä. Kiitos kaikki. Mutta siis...siinä siis video josta kaikki sai alkunsa. Ole Hyvä An Cafe. Ensimmäinen An Cafe musiikkivideo/An Cafen biisi jonka näin/kuulin. kiitos Miku. kiitos Kanon. kiitos Teruki ja Kiitos Bou<3 Olkaa hyvä http://www.youtube.com/watch?v=CsZvyaJUx98

EIH :´( Ei niin voi tapahtua!!Tiistai 17.04.2007 20:30

Miks ihmeessä Bou on eroamassa An Cafeesta :´( Ainut bändi joka on tehny muhun suuren vaikutuksen ja on vaikuttanu mun elämään suuresti, ja ny Bou on siitä lähössä. Jokainen heistä on yhtä ihana...Miku, Teruki, Kanon ja Bou. Voi ei...Mua oikeesti itkettää ny :´( Hyvä jos enää pystyn kuunteleen An Cafeeta ku tiedän ettei Bou ole enää An Cafeessa. Huoh...masentaa ihan vitusti. Se bändi on mulle tärkee. mä oikeesti pidän An Cafe bändistä ja juuri sellaisenaan ku se on. Bou...ei... :´( *itkee*
Otus

Tiedätkö mikä sut villiksi saa
Tiedätkö mikä luonteesi muuttaa
Tunnetko sen jo nousevan
Esiin sinussa tulevan

Se ihmistä muistuttaa
mutta erilainen silti on
Se mukava olla osaa
mutta silti niin vallaton

Whooooh!!

Otus se halaa sinUa vaikket SiTä ansAitsisiKaan
Otus se vastaan tulee ja sitä jäädään tuijottamaan
Otus se voi arvaamatta mahaasi kiinni käydä
Otus se söpö osaa olla vaikkei siltä aina näytä

Tiedätkö mikä sut villiksi saa
Tiedätkö mikä luonteesi muuttaa
Tunnetko sen jo nousevan
Esiin sinussa tulevan

Se tyttö on tai poika
vaikkei sukupuolesta varma oo
Se ei muitten mielestä voita
mutta ei kukaan itse sen parempi oo

Whooooh!!

Otus se halaa sinUa vaikket SiTä ansAitsisiKaan
Otus se vastaan tulee ja sitä jäädään tuijottamaan
Otus se voi arvaamatta mahaasi kiinni käydä
Otus se söpö osaa olla vaikkei siltä aina näytä

Otus on synkkä, otus on värikäs, otus on söpö, otus on kauhee
Otus on höpsö, otus on fiksu, otus on njami, otus on yöks
Otus on hellä, otus on kovis, otus on siisti, otus on sotkuinen
Kaikella tavalla erilainen

Otus se halaa sinUa vaikket SiTä ansAitsisiKaan
Otus se vastaan tulee ja sitä jäädään tuijottamaan
Otus se voi arvaamatta mahaasi kiinni käydä
Otus se söpö osaa olla vaikkei siltä aina näytä

Anna sen mielessäsi käydä
MUN TIILAMANI UUSIN AN CAFE MAGNYA CARTA LEVY TULI VIHDOINKI :D kesti yli kuukauden ku vihdoinkin sain sen käsiini X´3 Mut ny se on mulla. Siin on DVD:kin mukana :D Hihii!! TOIMII!! Ihanaa mul on ny ihka aito An Cafen levy ja vieläpä Japanista lähetetty ;) NAM!!

HEI KAIKKI!!Tiistai 13.02.2007 08:23

Paatin tulla tanne galleriaan lukemaan kommentit. Meidan hotellissa ei oo nettii mut on taal naita nettikahviloita. Kiitos kaikille onnitteluista ja muista kommenteista. Olisin monelle tullut kommentoimaan jotain mut ku taa kone ei anna mun kommentoida kenellekkaan. Taa kone sekoilee. THIHI!! Olin ma noin 170 kommenttii saanu xD

Hyvästelyt!! :´)Torstai 01.02.2007 00:54

THAIMAASEEN 01.02.2007 klo.13.00!! TULEE IKÄVÄ!! NYT EI SI NÄHÄ KUUKAUTEEN VÄLTTÄMÄTTÄ ELLEI SIEL OO NETTII, MUT JOS ON NIIN EN TUU KU AINA ÄKKII KÄYMÄÄN TÄÄL GALLERIASSA KUTEN JO TAISIN SANOO. MUT THAIMAATA KOHTI SI VAAN. MOI MOI. PS. ei paljoo kommentteja si mun poissa ollessani xD ok?? Enhän mä oo niitä vastaan ottamassa ees välttämättä :P MUT HEI!! Mikuto maiset hyvästelyt "NYAPPYYYYY!!" X3

Thaimaaseen!!Tiistai 30.01.2007 23:41

Hei!! Meikä lähtee 01.02.2007 Thaimaaseen :3 Oon siellä koko Helmikuun ja toivon että siellä olis nettiyhteys :P Pakko tulla ainakin joka toinen päivä galleriassa äkkiä käymään. Jos siellä ei oo nettii niin voi sitä kommentti määrää ku kotiin pääsen x´D Niin ja toivottavasti pystyn ottaan Onnittelut vastaan täällä galleriassa ku oon Thaimaassa. kohtahan mul on synttärit :3 Mä aijon pitää Thaimaassa hauskaa, mut silti tulee teitä kaikkia ikävä :´D Huoh... mut joo. Mä lähen lomalle xD

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.01.2007 17:36

1. Valitse 4 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisöjä jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 4 ystävääsi tekemään tämän.


Miia: Miia kahdella i:llä, Miiat aiheuttavat paniikkia, Miiat_Rokkaa_Tykimmin :D

Oskari: oskarin omituiset otukset, Oskarin muistolle <3,

Kaisa: KAISAT ROKKAA RANKIMMIN <3, Kaisan raksut<3<3, kaisan hanipuppelit<3

Assi: Assin pässit, assin mussukat<3



Haastan Miian, Oskarin, Kaisan ja Assin

[Ei aihetta]Tiistai 12.12.2006 16:18

Tehtävänanto: paljastan viisi pelkäämääni asiaa. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi pelkäämäänsä asiaa päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


-> yksin jäämistä

-> että joku tappais mut

-> että koulu/opiskelu menis päin peetä!!

-> että menettäisin jonkun mulle tärkeän

-> joitakin ötököitä


haastan:
-Leeta-
Yamppa^^
kawaii-san
Jinge
[panic]