IRC-Galleria

Kyseessä on siis dokumenttielokuva Etelämantereen ihmeistä.

Erinäisten tapahtumien kautta päädyin julmasti warettamaan kyseisen tekeleen. Kannattiko? Kannatti. Kyseinen teos oli nimittäin sen verran hyvä, että siihen voisin jopa sijoittaa rahaa ostamalla laillisen kopion leffasta.

Varsinainen elokuva koostui lähinnä maisemakuvasta, paikallisten tutkijoiden haastatteluista sekä kertojan mietteistä ja suuntaa antavista ajatuksista.

Mahtavinta elokuvassa oli eri ihmisten tarinat siitä kuinka he olivat päätyneet Etelämantereelle ja kuinka erilaisista lähtökohdista he olivat lähtöisin. Esimerkiksi "päätukikohdan" putkimies oli asteekkikuninkaallisten jälkeläinen, yksi herrasmies oli rautaesiripun takaa karannut, toinen taas oli lingvisti ainoalla mantereella, jolla ei kieliä edes ole.

Lisäksi on nostettava hattua tutkijoille, jotka sukeltavat metrien paksuisen jään alla äärimmäisen kylmässä merivedessä etsien uusia yksisouluisia eliöitä.

Leffan aikana törmäsin myös kaikkien aikojen koskettavimpaan näkyyn mitä olen kuunaan videoituna nähnyt: pingviini, joka ei kävele pesimäyhteisön ja kalastuspaikan väliä, vaan suuntaa kulkunsa kohti mannerta, kohti vuoria, kulkeakseen vain kohti varmaa kuolemaa.

Leffan jälkeen oli yksi parhaista fiiliksistä mitä on. Sitä fiilistä on mahdoton kuvailla, mutta minulla sitä on ilmennyt muutamissa tapauksissa. Yksi on Shadow of the Colossuksen intro-video. Se on varmaan jotain "maailma on ihan liian siisti paikka"-tunnelmointia. Jos joku tietää sanan tuommoselle fiilikselle niin kertokoot sen.

Katsokaa siis Encounters at the End of the World tai kuolkaa tuskaisesti.