IRC-Galleria

Neiti Kesä on yksinhuoltaja. Hänellä on kolme lasta: Kesäkuu, Heinäkuu ja Elokuu. Lasten isä on eräs Herra Ukkosmyrsky, jonka kanssa Neiti Kesä heilasteli nuoruudessaan. Herra Ukkosmyrsky on Neiti Kesän elämän rakkaus, mutta sitä Neiti Kesä ei myönnä edes itselleen. Hän haluaa mieluummin olla vahva. "Minä kyllä pärjään yksinkin", puhisee Neiti Kesä kiinnittäessään riippumattoa pihamaan koivuihin. Hän ottaa keinussa kovat vauhdit ja vaipuu muistoihin.

Neiti Kesä muistaa kuin eilisen päivän, kun hän tapasi Herra Ukkosmyrksyn ensimmäistä kertaa. Oli ollut valtavan kuuma kesäpäivä ja neiti Kesä lillutteli paljaita varpaitaan viileässä järvivedessä. Hän oli tullut rantaan vilvoittelemaan ja selvittämään ajatuksiaan. Yhtäkkiä kuin tyhjästä nousi valtava ukkosmyrsky. Sellainen ukkosmyrsky, joka on kerännyt koko hiostavan ja painostavan päivän voimiaan ja iskee nyt uskomattomalla voimalla. Taivas rätisi ja iski salamaa, tummat pilvet peittivät taivaan. Neiti Kesä tunsi olonsa hyvin mitättömäksi - pieneksi ja pelokkaaksi. Silloin paikalle saapui tuo komea nuori mies, Herra Ukkosmyrsky. "Saanko tarjota sinulle suojaa sateenvarjoni alla?", olivat ensimmäiset sanat, jotka Herra Ukkosmyrsky sanoi Neiti Kesälle. "Hyvin mieluusti", vastasi läpimärkä ja hieman ujo Neiti Kesä. Siinä nuo kaksi sitten istuivat, saman sateenvarjon alla ja katselivat kun sade rikkoi järvenpintaa ja rummutti laituriin. Neiti Kesän sydän oli sulaa vahaa. "Tämän täytyy olla rakkautta", ajatteli hän melkein ääneen ja painautui vaivihkaa lähemmäs Herra Ukkosmyrskyä. Herra Ukkosmyrskyllä ei ollut mitään sitä vastaan: oikeastaan se tuntui varsin mukavalta, eikä hän ollut vielä koskaan tavannut yhtä suloista tyttöä kuin Neiti Kesä. "Minun nimeni on Neiti Kesä", sanoi Neiti Kesä, kun he olivat istuneet sateenvarjon alla jo melko pitkän tovin. "Niin minä ajattelinkin", vastasi Herra Ukkosmyrsky. "Ja minä olen Herra Ukkosmyrsky", hän jatkoi.
"Niin minä ajattelinkin", naurahti Neiti Kesä ja katsahti Herra Ukkosmyrskyä silmiin. He olivat hyvä pari.

Neiti Kesä ja Ukkosmyrsky viettivät koko kesän yhdessä. Loppukesä oli synkkä ja sateinen, mutta tätä pariskuntaa se ei haitannut: olihan heillä yhteinen sateenvarjo, jonka alle mennä piiloon sadepisaroilta. He kävivät vaeltamassa metsissä ja soutelemassa järvellä. He nauroivat samoille asioille ja inhosivat molemmat yhtä paljon hyttysiä ja ampiaisia. Heillä oli paljon yhteistä. Herra Ukkosmyrsky kertoi paikoista, joissa hän oli käynyt. Kaukaisista kaupungeista, joista Neiti Kesä ei ollut ikinä kuullutkaan. Neiti Kesä puolestaan esitteli Ukkosmyrskylle lämpimät ja valoisat kesäyöt, joista Ukkosmyrsky ei koskaan aiemmin ollut osannut nauttia. Heidän yhteinen kesänsä oli täydellinen, mutta kuten kaikelle hyvälle, tällekin oli tultava loppu. Eräänä loppukesän aamuna, kun Neiti Kesä heräsi, Ukkosmyrsky oli poissa. Aurinko porotti täydeltä taivaalta, eikä Ukkosmyrskyä näkynyt missään. Neiti Kesän valtasi levoton ja tyhjä olo. Hän tunsi olonsa petetyksi. Suutuspäissään hän juoksi Rouva Kevään ja Herra Syksyn talolle, joka oli vanha tuulimylly. Pihalla temmelsivät lapset, koko porukka oli koossa: Syyskuu, Lokakuu ja Marraskuu. Syyskuu tervehti iloisesti Neiti Kesää, joka pyyhälsi vauhdikkaasti ohi sanomatta sanaakaan - neiti Kesä oli vihainen. Hän paiskasi oven perässään kiinni ja istui ensimmäiselle vapaalle tuolille, jonka näki. "Minut on hylätty!" hän huusi ja kyyneleet alkoivat virrata hänen silmistään. Rouva Kevät tiskasi parhaillaan ja kääntyi katsomaan Neiti Kesää. "Ai sinäkö se olitkin. Minä luulin, että lapset siinä juoksevat. Mikä sinulla on hätänä?"
"Ukkosmyrsky on kadonnut! Lähtenyt iäksi! Jättänyt minut! Olen hylkiö!", rääkyi Neiti Kesä.
Rouva Kevät oli lakannut tiskaamasta ja ojensi Kesälle paperinenäliinoja. "Äh, hätä ei ole tämän näköinen, kyllä hän vielä palaa. Olen varma asiasta", lohdutti Kevät Kesää.

Rouva Kevät oli valitettavasti väärässä. Herra Ukkosmyrsky ei koskaan palannut. Sen sijaan ensimmäisenä syysyönä syntyivät Kesäkuu, Heinäkuu ja Elokuu.