IRC-Galleria

Oon kyllä niin retarded.

Valvon koko yön. Kuten sanottua, kirjoitan tämän planeringsuppsatsin vaikka veri silmistä valuen. Kirjoitankirjoitankirjoitan. Tästä tulee maailman huonoin planeringsuppsats ikinä. Tässä ei ole päätä eikä häntää.

Olen kyllästynyt olemaan aina huonoin.

Mua itkettää. En osaa kirjoittaa tieteellistä tekstiä edelleenkään. Huomenna on deadline. Mulla ei ole päässä yhtään ajatusta. Tai on yksi: POIS. Tahdon pois.

Olen yksinkertainen ja vajaa ihminen. Mulla on vikaa päässä. Ei musta ole mihinkään. En osaa mitään.

Kädet on jäässä. Sydäntä paleltaa. En mennyt töihin, koska mun olisi PITÄNYT kirjoittaa planeringsuppsatsia. No joo, tähän mennessä en ole saanut aikaiseksi kuin kannen. Voi vittu että oon järkevä. Hirveen vaikee kirjottaa kun ei ollenkaan tiedä MITÄ kirjoittaisi. If you know what I mean!

Mua vituttaa etten osaa kirjoittaa!!!!! Miks hitossa mulla ei voi olla hyppysissäni semmoista taitoa että kirjaimet vain löytäisivät oikeille paikoilleen ja sanoista tulisi sellaisia jonoja, jotka kiinnostaisivat ihmisiä ja olisivat tosi hienoja?????

Sen sijaan keskityn jauhamaan tyhjänpäiväistä scheissee omaamatta yhtäkään specialskillssii ja mätänen täällä ylhäisessä yksinäisyydessäni ollen maailmanhistorian paskin yksilö. Vitun reiskaa.

Miks en vois olla hyvä ees jossain?

Musta tuntuu että taistelen tätä maailmankaikkeutta vastaan aseinani ehkä korkeintaan joku säälittävä ritsa, jolla yritän kuvainnollisesti ampua pikkukiviä kohti tän kaiken paskan keksijää. Eli kohti tyhjyyttä. Tyhjyyteen.

Sitä paitsi mussa ei oo mitään erikoista. Joku on jo kirjoittanut kaikki jutut, kaikki sanat on sanottu ja kaikki tunteet tunnettu. MITÄ MULLE OIKEEN JÄÄ TÄSTÄ KÄTEEN? WHAT'S THE POINT?

Aivan, eihän tässä mitään pointtia olekaan. Täällä me vaan elellään, jos elellään ja jos ei eletä niin sitten kuollaan. Vitun siistii. Hei oikeesti keksikää joku parempi juoni!

Ai nii ja sehän mun pitikin vielä sanoo että mua ärsyttää myös se että ku mää aina yritän olla tosi kiltti kaikille, siis melkein aina melkein kaikille, nii silti jotkut ihmiset vaan hyökkää mun kimppuun ja on silleen et "vittu sää oot maailman paskin muija". Vaikka kaikkihan tietää etten mää ikinä tahallani loukkais ketään tai tekis mitään pahaa! Oikeesti, en tekis. Nii se mua ärsyttää. Ku mää oon vaan niin pieni ja heikko ja semmonen niin pliis älkää lyökö lyötyä. Peace. Tai no okei, syökää mut sitten. APUA NYT EN TUNNISTA ENÄÄ ITSEKÄÄN ITSEÄNI!

Apua olen kadonnut maailman tuuliin. MISSÄ VITUSSA MÄÄ OIKEEN OON??????

Oikeastaan mun pitäisi olla jo nukkumassa. Peiton pitäisi olla kiinni korvissani ja pääni kiltisti lepäämässä tyynyllä. Oikeastaan mun pitäisi silti vielä ennen nukkumaanmenoa pestä hampaat Pepsodent 2 Teho-hammastahnalla. Tuubissa on 50 milliä ja ihminen pesee sillä määrällä hampaansa oikeastaan varmasti ainakin kaksi kuukautta. Siis jos pesee hampaat noin pari kertaa päivässä.

Oikeastaan mun pitäisi kirjoittaa planeringsuppsatsia, joka mun pitäisi esitellä muille kurssilaisille viikon päästä keskiviikkona kello 08.00. Oikeastaan mua ei huvita ollenkaan. Oikeastaan mulla ei ole mielessä mitään kirjoittamisen arvoista.

Mulla on ikävä kotiin. Mulla on ikävä kävelylenkkiä Lestijärven rannassa Vilkkumaaren kanssa, vaikka oikeastaan olen jo niin iso, että mun ei pitäisi ikävöida mitään eikä ketään.

Oikeastaan haluaisin ensi syksynä Ruotsiin. Haluaisin sinne T:n kanssa. T haluaa sinne myös. Mun kanssa oikeastaan. En tiedä haluaisiko se sinne Ruotsiin oikeastaan jonkun muunkin kanssa. Voi olla. Tänään T tuli mun ovelle ihana pipo päässä. "Jos tää olis punanen, nii mää näyttäsin ihan tontulta", T sanoi viitateen pipoonsa. Minä kihersin naurua ja nyökkäilin, sillä totta se oli. Oikeastaan T näytti vähän tontulta ilman punaista pipoakin.

Lopetan tän tekstin nyt. Oon idiootti, kun kirjoitan tänne.

Hän häpesi itseään. Hän häpesi niin paljon. Jokaista puremaansa kynsinahkaa, joista veri valui sormen päälle muodostaen ihopoimuista uomansa hakevan verivanan. Hän häpesi esittää mielipiteitään, koska tiesi niiden olevan vääriä. Häntä hävetti aina, kun hän päästi sanoja suustaan. Ne sanat olivat poikkeuksetta kauheita ja rumia. Joko täysin epämuodostuneita, vailla merkitystä tai sitten muuten vain sellaisia sanoja, joita ei koskaan kenenkään tulisi lausua.

Hän ei rakastanut puhua itsestään, vaikka niin olisi voinut luulla. Hän oli uponnut itsesääliinsä, eikä siksi kyennyt näkemään ympärillään muita ihmisiä. Paitsi niitä ihmisiä, joiden hän tiesi haluavan pahaa. Pahaa haluavat ihmiset ovat kaikista pelottavimpia. Tietysti ovat. Etenkin silloin, kun he haluavat pahaa sellaiselle kuin hän. Pahoja ihmisiä on joka nurkalla ja koko ajan he odottavat oikeaa hetkeä syödä tyhmiä puhuvat, itseensä kyllästyneet ja tekojansa häpeilevät, mutta yleensä kiltit ihmiset suihinsa.

Pohjimmiltaan hän yritti parhaansa. Ei hän tahallaan aina valinnut tyhmimpiä sanoja puhuakseen, eikä hän oikeasti edes halunnut pukeutua niin rumasti. Niin vain oli käynyt.

Nyt oon vähän surullinen. Tarttisin lohdutusta.

Mää voisin alottaa siitä ko me lähettiin joskus ennen kuutta ajeleen kohti Raippaluotua ja Kalles inniä. Mää ihan tärisin ko mua jännitti nii palio. Me ajettiin Raippiksen sillan yli ja vielä pitkästi sieltä eteenpäin. Tie vaan kapeni mut kyllä me sitte löyettiin perillekki. Oi kuulkaa teiän olis pitäny nähä se paikka! Sielä oli iha hirviä myrsky ja oikiastaan heti ekana me mentiin sinne majakkaan, joka oli niinkö sauna ja sielä oli pesutilat ja sillee. Siinä pihasa oli semmonen kylypypaliu niinkö BB-talosa. Me mentiin sitte sinne saunaan ja istuttiin sielä aika kauan ja sitte me mentiin sinne kylypytynnyriin ja oi että se oli ihanaa, vaikka me tultiin kyllä siihen tulokseen että se vesi olis voinu olla vähä lämpimämpääki. No sielä me sitte lilluttiin ja se myrsky oli oikiasti nii kauhia että! Sajevesi ropisi kasvoihin hirviällä tuntinopeuella, mutta ei se hirviästi menua haitannu. Mää olin taas haleta onnesta sielä paliusa. Mun työkaverit on maailman parhaimpia ja rakkaimpia iha oikiasti. Se oli nii tunnelmallista. Saunasa mää heitin löylyä aika kovasti nii muut vaa huusi että "sluta pauliina!". Mää sitte lopetin ja pomo vaa totes että "pauliina on sieltä pohjosesta nii se tykkää kovista löylyistä".

Sitte me mentiin syömää sinne päärakennukseen ja sielähän joulupöytä natisi liitoksisaan. Ruokaa olis ollu vaikka kokonaiselle pataljoonalle. Vejin naamariin iha kaikkia ruokia savustetusta lampaasta sinappisilliin ja porkkanalaatikkoon. Sitte me jaettiin arpomalla joulupaketit ja syötiin vielä jäläkkäri - semmonen ihana suklaapuddingmoussetsydeemi. Oih. Mää sain Carolalta semmosen Bradley Trevor Greiven "En stressig dag"-kirjasen. Carola sanoi että se oli toivonutkin että mää saisin sen. Se oli kirjottanu etusivulle että " till min kära arbetskamrat". Se oli nii söpyä.

Sitte me oltiin semmosta leikkiä että piti laulaa semmosta yhtä hauskaa laulua Peppi Pitkätossun sävelellä ja samalla ensin laittaa paperilautasista tehdyt korvat korviin, sit yskänlääkemitat silmiin ja lopuks vielä kaks sokeripalaa etuhampaiks. Se joka pitäis pokan parhaiten, olis sit niinkö voittaja. Mää vaan nauroin koko sen ajan. Hävisin. Mutta se oli kyllä hauskinta ikinä. Kokeilkaa vaikka ihte!

Kaiken tän jäläkeen me ajettiin taksilla kaupunkiin ja mentiin yhteen yökerhoon, josa ei kyllä vanhettu kauaa. Siirryimme vielä toiseenki yökerhoon, josa oltii vähä kauemmi, mutta josa soi huono musa ja mulle tuli nii kauhia pissahätä että päätin lähtiä sitte kotia pissalle. Sanoin heipat kaikille ja kauniit unet.

Oli iha überihana päivä. Mitä ihimettä mää oon tehenny ansaitakseni tämän?

Ai nii vielä semmosta että ko tulin kotia nii huomasin kirjelappusen roikkuvan postiluukusta. Ida sen oli lähettäny ja siinä luki kaikkia kivoja juttuja. Voi että mää aattelin että oon kyllä maailman onnellisin ihiminen. Kiitos kaikille jotka tykkää musta.

Hyvää yötä!

No musta nyt vaan on tullut tosi kiireinen. En oikeestaan ees tiiä miks! Tän asunnon kans meni melkeen koko viime viikko ja yleisimmin juoksen suoraan koulusta töihin. JA OLEN NIIN ONNELLINEN.

Kaikki on hyvin.