Tänään pilkottiin puita eräällä mökkityömaalla. Olin suhteellisen ahkera, vaikka itse sanonkin. Äiti sanoi, että näytin pieneltä kiinalaismieheltä työntäessäni puuklapeja kottikärryillä paikasta A paikkaan B. Siinä hommassa karisivat kaupungin pölyt housunlahkeista. Metsä tuoksui niin ihanalta ja järveltä puhalsi puhdas tuuli. Tuollaiset asiat saavat unohtamaan tentit ja deadlinet.
Lisäksi eilen näimme hirven metsäautotiellä. Se pujahti piiloon pusikkoon, kun lähestyimme autolla. Se on komea ilmestys, johon en todellakaan halua törmätä sadan kilometrin tuntivauhdilla, enkä todistaa sen löhöilyä sylissäni.
Minä ja Helmi kävimme äsken ajelulla ja näimme metson ja hänen rakkaan koppelonsa. Ne seisoivat keskellä tietä kuin pölvästit, eivätkä liikkuneet mihinkään, vaikka köröttelin vain lähemmäksi. Mokomat olivat tietenkin niin rakastuneita, että näkivät vain toisensa. Sillä miehellä oli pyrstö komeasti levällään ja meitä harmitti, kun kamera jäi kotiin. Käänsin auton takaisin lähtösuuntaan - emmehän halunneet häiritä poloisia soitimellaan.
Huomenna tämä erämaaelämä on taas taakse jäänyttä elämää ja kyllä mua vähän itkettää. Toivottavasti palaan taas pian, sillä jotkut paikat vain ovat sellaisia, että niille menettää sydämensä.
Lestijärvi <3