Pohjaton ahdistus. Minä olen luuseri. Luennolla ope kääntyi meidän takarivin tyttöjen puoleen: "Jaa, nää tytöt tais olla täällä viime vuonnakin?" Ehei, mitä se ope oikein kuvittelee? Että me käytäisiin sama kurssi kaksi kertaa? Nöyvei.
Ruokapöydässä puhe kääntyi opintopisteisiin. Minä olin vaiti, sillä tunnetustihan mulle ei pisteitä heru. Ällötti. Kalkkunapasta kääntyi vatsassa ympäri viisi kertaa ja minä huokaisin: "Mua ahdistaa niin paljon olla täällä!" Kukaan ei kuullut.
Onneksi näin kuitenkin T:n. Se yllätti mut kutittamalla mua niskasta jäisillä käsillään. Oma rakas vaimo ♥
Kotimatkalla näin ehkä brutaaleimman näyn ikinä: harakka veti siiliä päästä. Jos olisin näyttänyt puoletkaan niin isolta, vanhalta ja kokeneelta kuin miltä näytän uusien fuksien joukossa, olisin varmasti mennyt antamaan sille harakalle turpiin. Tommoset tyypit oksettaa mua. Valitettavasti juuri heillä menee yleensä hyvin. Ja valitettavasti minä näytin hyvin säälittävältä ja pieneltä pyöräillessäni kotiinpäin harmaassa vesisateessa.