IRC-Galleria

Sain tänään vision...haluaisin maskeerata muutamia kavereitani ja ottaa pirusti studiokuvia.
Todella visuaalisia maskeerauksia vaalealla, blankolla taustalla *näyttää luonnosteluvihkoa*...

Mutta....kuinka moni jaksaisi tulla kuvattavaksi?
Mistä revin aikaa, kerralla ei saa montaa hahmoa tehtyä?

:P

Ei niillä kuvilla olisi muuta merkitystä kuin visuaalisuus ja harraste. No joo...ja studiokuvauksen harjoittelu taas kerran.

Noh. Yksi, plus minä itse saa riittää malleiksi näin alkuun.

Visioista puheen ollen...
yksi elämäni fantasia on edelleen: heittää reilu laatikollinen hienoa irtohilettä jostain korkealta auringonnousun aikaan ilmaan.
Ajattelin joskus, että se voisi toteutua sitten kun täytän enemmän tai vähemmän "legendaariset" 20 vuotta. Nyt alkaa vähän tuntua, ettei se toteudu...se ei voi. Kukaan tuskin järjestää sitä puolestani :P

Puhuttiin kollegoiden kanssa niitä sun näitä, jotenkin päädyttiin mm. aiheeseen 'karaoke'...
Sit selitin jotain, et hei, karaoke-emännän paikkoja olis kesätyöks ja et oisin voinu hakee, mut enhän mä osaa laulaa.
Ja mulle todettiin "nii, ku sä aattelit et eiks pelkkä söpöys ja söpönä oleminen riitä" :D

Paskat! Kyl mua vähän nauratti, ja tiedän, se oli periaatteessa pelkkä heitto...mut sit ku rupesin miettimään...paskat!!

Huomasin...en saa itsestäni kiinni.
En saa minkäänlaista otetta ajatuksistani. Miksi?
Olisi liian helppoa, kenties, jos jollakulla olisi antaa minulle vastaus. Sekään ei varmaan auttaisi, jos joku nostaisi minut sijoiltani ja kertoisi missä on portaat ylöspäin. Ehkä ei, ehkä kyllä.
Pitääkö aina käydä alakerran kautta?

Joskus tuntemattomat asiat tekevät minut todella haikeaksi ja surumieliseksi...
Olenko niin mukavuudenhaluinen ja arka, että minua 'pelottaa' se, että en ole edes vielä ehtinyt kokea mitään todella ikävää. Tai siis, kaikki on suhteellista, mutta olen varma että kokemani alakuloisuudet ja vastoinkäymiset eivät koskaan tule olemaan niitä viimeisiä.

Sekin mietityttää, miten voin omata taidot täydelliseen pessimistisyyteen sekä optimistisuuteen.

Ihmiset pohtivat liikaa...ja joskus masennun kun itse ajattelen liikaa. Eniten mieltäni synkentää se, että koen ajattelevani liian vähäpätöisiä ja pinnallisia ajatuksia aina liiallisuuksiin asti.
Toisaalta, ovatko mm. nuo pinnalliset ajatukset turhia?

Sekin pistää miettimään...se...että...kun en oikein osaa kunnolla ilmaista itseäni. En itselleni enkä muille. Joskus tuntuu, kuin en edes itse voisi ottaa itseäni vakavasti. Miten nyt noin?

---
Nyt lukemaan konstruktiivisesta oppimiskäsityksestä...
Tekeeköhän tuollainen tieto minut oppineemmaksi? Onnellisemmaksi? Tyytyväisemmäksi?
En vielä tiedä...ehkä

Ihmisten keskelläkin voi olla yksin.

Mieli on lievästi kohonnut edellisestä. Pysyis ees tässä...
Mukavaa että pääsin tänään leffaan, ja sain hieman muuta ajateltavaa ja toisia aatteita. Silti vaan naaman peruslukemat o aika...'surullista katsottavaa' :P

Mitä mä oikeen haluun...?

Hyj...tuli muuten sata vastuu-koulu-asiaa samalla kertaa mieleen. Hmm, lupasin itselleni kun metrolta kotiinpäin kävelin, että teen oppimispäiväkirjani...ainakin.

Näin pitkästä aikaa pelkkiä painajaisia viime yönä...hmm

Joskun tajuaa, kun jotain jaksaa odottaa, niin se toteutuu...Oli kyse pienistä tai sitten isoistakin asioista. Eilen oli Mamassa aika outo tutkimusretki.

Mutta, 'moon' pahoillani myös eilisestä. Kyllä mulle jäi sitten kuitenkin tökerö fiilis siitä että olin pirun idiootti-tylsimys :/ Todiste taas ihanasta rasittavuudestani.
Mutta, mutta...aina mäkään en voi voittaa itteeni. Piru vaan kun päätin itseni niin :(

Kuka lohduttaisi Nyyttiä, jos Nyytti on pa*ka-pää välillä...Nyytti itse :(

Eli, jotain täytyy nyt tehdä itselle...etten jää tähän olotilaan 'kukaan/mikään ei mua tarvitse eikä kaipaa' koska oon niin mölli :P

Kuka lohduttaisi Nyyttiä?
Toisaalta...*itut tää ''Nyytti'' mitään lohdutuksia tarvii :/ Oon vaan buukannu ittelleni liikaa tekemistä Magnitudi-projektin taakse. Ja sata rästi-asiaa. Se työn ja vapaa-ajan ''balanssi'' katosi taas jälleen totaalisen täydellisesti :'(
En osaa olla fiksu...ja nyt sitten mökötyttää. Tää on taas tätä alle 2kymppisen kettuuntumista kun asiat on joko liian hyvin tai sitten tosi tylsästi. Kun mikään ei riitä, tai kun mikään ei ole hyvä.
Sitä haluaisi että joku paijaa päätä ja taputtaa olalle. Toisaalta taas haluaisi että joku potkisi kunnolla persiille sääliä ja sympatiaa antamatta :P

What's going on :(

Tää pe o nyt kyllä jo sen verran kököllä mallilla, etten meinaa jaksaa kommunikoida koulussa 'kollegoiden' kanssa. Ja *kele sanon, että yksikään viikon kuvitustöistä ei ole valmis ja kohta on kritiikki ja taitto.

Avajaiset menivät jotakuinkin suunnitelmien mukaan. Töitä kehystettiin ja paspiksia leikeltiin la-su välisenä yönä myöhäisiin hetkiin asti. Viimeinen näyttelytyö valmistui su aamuna...

Meiltä loppui siima aamulla. Olin paniikissa (jopa siitäkin asiasta)...Noh, onneksi alias Bitchiltä löytyi (kiitos hänelle, siima palautetaan myöhemmin). Välillä jännitti, välillä vaan fleguilutti ja mietitytti tuleva ilta :/
Olin vain enimmäkseen huolissani...en innoissani. Miten sen nyt sitten ottaa.

Pystytys sujui tajuttoman hyvin. En osannut odottaa. No, Salli oli pystyksessä se fyysisesti aktiivisempi osapuoli. Mä assaroin ;)

Välissä käytiin syömässä. Sitten hoidettiin pari haastattelua :) Oli vallan virallinen olo.
Sitten alkoikin tulla kiirus, kun piti päästä siistiytymään.

Paljon vieraita tuli paikalle. Koko DTM cafe oli ihan täysi :)
Pyörimme moikkailemassa vieraita. Booliakin oli (keneköhän toimesta?)

Hieman seitsemän jälkeen esiintyi Miss Jan. Hän oli todella ihana. Kohotti tunnelmaa ennestään- Ja vieraat ihastelivat <3 Puhe oli todella mainio, kiitos siitä!
Sitten me nousiin lavalle vuorostaan mainitsemaan pari sanaa. Se meni yllättävän hyvin, siinä vaiheessa ei jännittänyt ei sitten yhtään (olin siis vieläpä aivan selvä). Femmesit pitivät vallan liikuttavan kiitos-puheen myös :)

Je...siinä se loppu aika lipuikin sitten itsestään eteenpäin. Hyvästeltiin ja kiiteltiinvieraita.
Sitten hieman rauhallisesti jatkoiltiin ja kotio todella, todella väsyneinä...
Näyttelyitä on kiva järjestää...mutta on se vaan niin paljon helpompaa mennä itse sellaista katsomaan. Väitän että kukaan ei pysty arvaamaankaan kuinka kova homma tuossa suhteellisen 'vaatimattomassa' tilaisuudessa oli...

Kiitos kaikille vieraille, DTM:lle, ystäville, meille ;)

Enää puuttuu sunnuntaista valmiit työt...
LIIAN täydelliseksi on mennyt *liikutus*

Sunnuntaina huudetaan: ''Drag'n Roll!''

Mua rupes yht' äkkii harmittaa kamalan moni asia. Kukaan ei voi kuunnella, eikä tarvitsekaan.
Olo on niin naivi ja saamaton. Harmittaa vaikka ei ehkä olisi tarvetta. Ketuttaa, väsyttää, mustis, katkera, kateellinen, oikukas...harmittaa :(