IRC-Galleria

HAHA...tentti ohi. Ojdå, lupasin kyllä lähettää tänään sen oppimispäiväkirjan perästä. En sitten taidakaan :P

Nyt on ihme lööba...ja jotenkin odotan että se Neiti Alakuloisuus koputtaa kohta ikkunaa :P

Mä koen olevani iloinen. Siis 'iloinen'. Kolmen tunnin päästä alkaa kasvatus, kehitys ja oppiminen kurssin tentti ja kirjasta lukematta puolet...mut silti jotenkin hyvällä mielellä.
Ai niin, ja oppimispäiväkirja tekemättä...silti hyvä mieli.
(no okei, ehkä pitäisi olla vastuuntuntoisempi!)

Kollega soitti äsken, menemme vetämään improvisaatiota tulevaan mielenosoitukseen.
Mahtaisaa.

Ja, eilen sain kuvattua vk kurssia varten filmin täyteen. Ja minulla on jopa idea työtä varten (joskaan se ei enää vastaa kunnolla tehtävänantoa). JA (kunhan saan tilavaraukset hoidettua, toiv. ei tule ongelmia kun ei ole aikaisemminkaan tullut *koputtaa puuta*) pääsen pe ottamaan pitkästä aikaa studiokuvia. Eli jee, maskit naamaan ja leikkimistä valoilla ja järkkärillä.
Sellaista rentouttavaa valokuvaamista...

Mutta...nyt, se kirja loppuun. JA SAA NÄHDÄ, iskeekö "melankolia" taas illalla. Luultavasti :/ Toiv. ei.

Olisiko kenties aika taas etsiä sitä kultaista keskitietä?
Olisiko aika katsoa rohkeasti eteenpäin?
Sitä voisi hyväksyä taas itsensä sellaisena kuin on...
Kannattaisi varmaan taas tehdä asiat ajoissa.

Noh, oli miten oli...listaa voisi jatkaa ja jatkaa.

Voisi olla hyvä aika taas hymyillä itselle. Oikeasti hymyillä. Pitäisi pystyä kertomaan itselle mikä surettaa ja miksi. Miten mieltä voisi taas avartaa myönteisyydelle, siinä pohtimisen aihetta kerrakseen. Miten voisin muokata ajatusta "ihmistenkin keskelläkin voi olla yksin", joka minua on kovasti vaivannut...?

Nyt nukkumaan, koska lukemisesta ei tullut mitään. Tai tuli, mutta ei riittävästi.

Illoissa on sitä jotakin. Toki, on hyviä iltoja sekä on huonoja iltoja.
Varsinkin kun on kotosalla...niin mieli jotenkin matelee lattiaa kohti.
Tästä on tullut tapa; melankolia/masentuneisuus/surumielisyys/pessimismi/jne.jne valtaa kotosalla iltaisin pään.
En tarkoita, etteikö kotona olisi hyvä olla ja kaikkea siltä väliltä..

Mutta näinä viikkoina olen ollut varsinkin iltaisin kovin surumielinen :/
Itsesääli haluaa kovasti nousta ilmoille (vaikka syyt taitavat olla melko pieniä...ja omia mokia)

Sitä haluaisi että olisi joku, jonka...

Sain tänään vision...haluaisin maskeerata muutamia kavereitani ja ottaa pirusti studiokuvia.
Todella visuaalisia maskeerauksia vaalealla, blankolla taustalla *näyttää luonnosteluvihkoa*...

Mutta....kuinka moni jaksaisi tulla kuvattavaksi?
Mistä revin aikaa, kerralla ei saa montaa hahmoa tehtyä?

:P

Ei niillä kuvilla olisi muuta merkitystä kuin visuaalisuus ja harraste. No joo...ja studiokuvauksen harjoittelu taas kerran.

Noh. Yksi, plus minä itse saa riittää malleiksi näin alkuun.

Visioista puheen ollen...
yksi elämäni fantasia on edelleen: heittää reilu laatikollinen hienoa irtohilettä jostain korkealta auringonnousun aikaan ilmaan.
Ajattelin joskus, että se voisi toteutua sitten kun täytän enemmän tai vähemmän "legendaariset" 20 vuotta. Nyt alkaa vähän tuntua, ettei se toteudu...se ei voi. Kukaan tuskin järjestää sitä puolestani :P

Puhuttiin kollegoiden kanssa niitä sun näitä, jotenkin päädyttiin mm. aiheeseen 'karaoke'...
Sit selitin jotain, et hei, karaoke-emännän paikkoja olis kesätyöks ja et oisin voinu hakee, mut enhän mä osaa laulaa.
Ja mulle todettiin "nii, ku sä aattelit et eiks pelkkä söpöys ja söpönä oleminen riitä" :D

Paskat! Kyl mua vähän nauratti, ja tiedän, se oli periaatteessa pelkkä heitto...mut sit ku rupesin miettimään...paskat!!

Huomasin...en saa itsestäni kiinni.
En saa minkäänlaista otetta ajatuksistani. Miksi?
Olisi liian helppoa, kenties, jos jollakulla olisi antaa minulle vastaus. Sekään ei varmaan auttaisi, jos joku nostaisi minut sijoiltani ja kertoisi missä on portaat ylöspäin. Ehkä ei, ehkä kyllä.
Pitääkö aina käydä alakerran kautta?

Joskus tuntemattomat asiat tekevät minut todella haikeaksi ja surumieliseksi...
Olenko niin mukavuudenhaluinen ja arka, että minua 'pelottaa' se, että en ole edes vielä ehtinyt kokea mitään todella ikävää. Tai siis, kaikki on suhteellista, mutta olen varma että kokemani alakuloisuudet ja vastoinkäymiset eivät koskaan tule olemaan niitä viimeisiä.

Sekin mietityttää, miten voin omata taidot täydelliseen pessimistisyyteen sekä optimistisuuteen.

Ihmiset pohtivat liikaa...ja joskus masennun kun itse ajattelen liikaa. Eniten mieltäni synkentää se, että koen ajattelevani liian vähäpätöisiä ja pinnallisia ajatuksia aina liiallisuuksiin asti.
Toisaalta, ovatko mm. nuo pinnalliset ajatukset turhia?

Sekin pistää miettimään...se...että...kun en oikein osaa kunnolla ilmaista itseäni. En itselleni enkä muille. Joskus tuntuu, kuin en edes itse voisi ottaa itseäni vakavasti. Miten nyt noin?

---
Nyt lukemaan konstruktiivisesta oppimiskäsityksestä...
Tekeeköhän tuollainen tieto minut oppineemmaksi? Onnellisemmaksi? Tyytyväisemmäksi?
En vielä tiedä...ehkä

Ihmisten keskelläkin voi olla yksin.

Mieli on lievästi kohonnut edellisestä. Pysyis ees tässä...
Mukavaa että pääsin tänään leffaan, ja sain hieman muuta ajateltavaa ja toisia aatteita. Silti vaan naaman peruslukemat o aika...'surullista katsottavaa' :P

Mitä mä oikeen haluun...?

Hyj...tuli muuten sata vastuu-koulu-asiaa samalla kertaa mieleen. Hmm, lupasin itselleni kun metrolta kotiinpäin kävelin, että teen oppimispäiväkirjani...ainakin.

Näin pitkästä aikaa pelkkiä painajaisia viime yönä...hmm

Joskun tajuaa, kun jotain jaksaa odottaa, niin se toteutuu...Oli kyse pienistä tai sitten isoistakin asioista. Eilen oli Mamassa aika outo tutkimusretki.

Mutta, 'moon' pahoillani myös eilisestä. Kyllä mulle jäi sitten kuitenkin tökerö fiilis siitä että olin pirun idiootti-tylsimys :/ Todiste taas ihanasta rasittavuudestani.
Mutta, mutta...aina mäkään en voi voittaa itteeni. Piru vaan kun päätin itseni niin :(

Kuka lohduttaisi Nyyttiä, jos Nyytti on pa*ka-pää välillä...Nyytti itse :(

Eli, jotain täytyy nyt tehdä itselle...etten jää tähän olotilaan 'kukaan/mikään ei mua tarvitse eikä kaipaa' koska oon niin mölli :P