IRC-Galleria

...Ihan tosi ja todella, mua sattuu tää mun oma 'tyhmyys'.
Sattuu tosi paljon.

Teatteri saa taas olla lääkkeeni. En jaksaisi mitään muuta. Jos sitäkään.
Haluan taas aikatauluun, joka ei anna minun pysähtyä.

Olen aloillani toukokuussa kun arki muuttuu toisenlaiseksi.

Jumitusta pleikkapelin parissa ;)
2h eikä etenemistä...
Taidoissa vikaa :P

Tulossa pitkä viikonloppu.
Perjantaista ensi viikon keskiviikkoon. Tai no, toki tehtäviä riittäisi...

Varasimme tänään ystävien melkeinpä ex-tempore hengessä erään mielenkiintoisen matkan. Se pysykööt toistaiseksi hieman "salaisuutena" ;)
En todellakaan tiedä, mitä odottaa tältä matkalta.
Ehkäpä unohduksia, rentoutumista, iloista hektisyyttä, vapautta :)

"Ei saa haluta niin paljoa".
Näin sanottiin, kun koulussa juttelimme kollegoiden kanssa iltapäivällä siitä mitä haluamme.
Joku halusi kotiin, joku halusi ruokaa, joku halusi tietokoneen, joku halusi opettajan paikalle...
Jne.

Haluamisella lienee ristiriitaisia vaikutuksia.
Se voi tsempata ja patistaa sinua eteenpäin. Saatat yltää korkeampiin tavotteisiin, 'haluaminen' kun kuitenkin on 'motivaatiota'.
Toisaalta, se voi tehdä sinusta riippuvaisen ja paikalleen pysähtyneen.

Joku kollega puhui siitä, kuinka 'yhtä' asiaa ei kannata 'haluta' liikaa. Toisaalta, entä jos käykin niin että alkaa 'haluta' liian monia asioita. Kumpi lienee pahempi. Kenties molemmat.

Kysymys tietysti kuuluu, mitä "minä" haluan? Minne minä haluan? Milloin minä haluan? Miksi minä haluan?

Ehkäpä...
"Nytpä tahdon olla mä" (<--- hienoin dokumenttielokuvan nimi ikinä)
Vaikka itsenä oleminen tuntuu joskus turhauttavalta, se lienee välttämättömyys.
Ehkä haluan kuunnella itseäni pitkästä aikaa? Ja nyt en tarkoita 'puhumista'. Sitä on taas tullut elettyä niin kovasti muiden kautta.

Mutta, nyt, haluan herätä kunnolla sillä ihan kohta on lähtö mediapedan tunneille :P

Nyt tiedän. Minun aikani ei tule vielä ikuisuuteen.
Olen onnellisen siitä, mitä olen saanut kokea.
Minun on nyt jäädytettävä mieleni ja hymyiltävä nukahtaneen surun virta.
Se on minua varten.

Olen taas takaisin, ihminen joka tuntee muut muttei itseään.

Hymyilen taas, mutta kaikki tietävät että se on vääristynyt huokaus.

Nyt on parasta että lopetan kaiken. Otan rauhallisesti ja palaan arkeen.
Palaan taas muihin, unohdan itseni tiedostamisen hetkeksi. Jos vain voisin hengittää...

Joskus aukaiset suusi ja luot sanat, joita kenenkään ei tulisi kuulla.
Ei edes sinun.

Rakkaaksi muodostuneen ihmisen sanat koskettivat mieltäni.
En ymmärtänyt kaikkia sanoja, mutta väitän, että tunsin ne. Tunsin niiden puhuttelevan ja tunsin niiden tarkoituksen.
Itkin, mutta totesin itselleni, ehkä hänen aikansa on nyt. Minä odotan ja kuuntelen.
Minut on siihen nyt tarkoitettu.

Laivalta tuotiin jumalaista suklaata: valkoista jossa crispiä ja mustikoita.
Voi hyvänen aika ku hyvää <3

Olen nyt kävellyt hieman lasia päin :/
Näen asioita joihin en pääse käsiksi.

Mutta, olin "shoppailemassa". Etsin käsiini eloisia värejä.
Punaisenoranssi t-paita ja lämpimän oranssia hiusväriä.
Löydänköhän dynaamisuuteni niiden kautta?
Toisaalta, hektistä dynaamisuuttani voisi hieman rajoittaa taas vaihteeksi.

Minua kehoitettiin lähtemään huomenna teatteriin. Erään opettajani ohjaama näytelmä...
Kuulostaa ainakin lupaavalta.

Olen vieläkin hämmentynyt hieman epäonnistuneesta kuvitus-proggiksesta. Selvittelin sitä tänään.
Pitäisi varmaan kuvittaa lisää.

"Kävellessä laineen tuolla puolen
huomaan etteivät jalkani yletä pohjaan
eivät myöskään huomiseen"

*hyräilee*

Mä en todellakaan tiedä.
Mä en osaa vastata mihinkään oikein.