IRC-Galleria

Nefi

Nefi

Saa lisäillä kaveriks

muistakaaSunnuntai 07.08.2011 14:04

klikkailla sydäntä tonne

Nefi

uuhTorstai 04.08.2011 01:12

Vastaan tänne pariin kysymykseen. Olen harrastanut keräämistä koko ikäni. Saan kerätä vaikka eri kakkakikkareita jos kiinnostaa. Minä kerään esim. kinder käsinmaalattujahahmoja. (+fabuland legoja, leffoja, HIM lehtileikkeitä, Hello Kitty Pezejä...)

En ole ns. "nuorisoa". Lukeeko säännöissä, että ei tänne aikuiset saa tulla?

Ei tarvitse kysyä saako antaa useamman sydämen. =D Ootte hassuja. Antaa mennä vaan niin paljon kuin sielu sietää. (Joideikin sielu on paljon pienempi kuin toisten)

*****

Nukuin ikkuna auki ja sen verran kylmä nappasi, että kylki on nyt toista päivää ihan kamalan kipeä. Aino on ottanut siitä kaiken ilon irti kun äiti ei pääse yhtä nopeasti. Vauvanukke on ollut puuron peitossa, iso myyrä pehmo saanut maitoa lasillesen ja ikkuna maalattu voileivällä, seisoi oikein pöytänsä päällä ja nyt se ikkuna on puoleen väliin asti maalattu voilla. Ihanaa ♥
Kunhan toi kylki paranee niin "pääsen" siivoamaan. I love my life. =D Oikeasti rakastan, mutta en tämmösiä päiviä.. =D

Juu, olen väsynyt ja kohta unille kunhan muru tuo meille roskaruokaa. =D Mikäs sen mukavampi sen jälkeen mennä näkemään painajaisia.. Nys se tulee, se on moro!

natsan metsästystäMaanantai 01.08.2011 14:41

Muistakaa äänestää

Kumpi?Perjantai 11.02.2011 23:07, 2437 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.



Ja sydämiä tänne, kiitos. =)

Nefi

klik klik ;DTorstai 28.07.2011 19:59

Kumpi?Perjantai 11.02.2011 23:07, 2437 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

500 x ♥Torstai 28.07.2011 19:52

500 sydäntä tähän kiitos =D

heart-cloud2.jpg

LOLTorstai 28.07.2011 00:54

Operaatio: tiedostot ulkoselle kovolle tehty. Huomenna tää mun kone on historiaa ja siirretään Joonaksen kone tuolta makkarista tänne olkkariin. Kuinka myö pärjätään kahdella koneella ens viikkoon asti?

Saan ens viikolla mun ihan ekan kannettavan. Vähäks jännää! =D

jaiksTiistai 26.07.2011 19:39

uusia natsoja.. =D Jaksaiskohan sitä innostua..
Nääh! =D

Poikanen 6vkTiistai 26.07.2011 19:38

Lääkärineuvola
Paino 5115g(4105g)
Pituus 56,2cm(54cm)
Pää 39,1cm (37,1cm)
Suluissa 3vk mitat. =) Hyvin kasvanut.

Tyytyväinen poika. Ottaa jo katsekontaktin, punaheijaste +/+. Sydän jokusanamistaensaaselvää ok, vatsa ok. Nivuspussit +/+, kivekset +/+. Lonkat ok. Korvat terveet.

[Ei aihetta]Perjantai 01.04.2011 13:06

Mun pieni tytön tyllerö tänään 2v.

Tähän aikaan 2 vuotta sitten sain epiduraalia. Se oli aika nannaa 14 tunnin kipuilun jälkeen. =D

Sunnuntaina juhlitaan, mutta kun toi Joonas tulee kotiin niin annetaan lahjat Ainolle. Ostettii molemmat omat =D

Ja oon melkein aikataulussa. Koristeet jos saa tänään valmiiksi ja kakkupohja ja jos noi piparit koristelis, niin siivousta huomenna. Ainii.. pitää tänää tuolla kaupungillakin käydä.

Toivottavasti kukaan ei uunota mua nyt aprillipäivänä. =D Mie oon niin helppo uunotettava. =D

Massa, minäkö? =DPerjantai 01.04.2011 13:01

MASSATESTI
[ ] Kerrostetut hiukset
[1] Jonkinlainen otsatukka (suora tai vino)
[ ] Suoristat hiuksesi
[2] Hiuksesi ovat reilusti yli olkapäiden
[en päivittäin] Käytät ripsiväriä, meikkivoidetta ja puuteria
[ ] Käytät leggingsejä tai pillifarkkuja
[ ] Ja huppareita tietenkin
[3] Korvikset
[ ] Sinulla on Nomination...
[ ] ...ja siinä ainakin 2 palaa
[ ] Sinulla on ballerinat...
[ ] ...ja kalliit merkkikengät
[ ] Shoppailet enimmäkseen H&M:ssä ja ginatricot:issa
[ ] Omistat Svea-pipon...
[ ] ...ja UGGit
[4] Käytät talvella lapasia...
[ ] Omistat Wescin vaatteita...
[ ] ...ja DC:n
[ ] Pumakin on hyvä merkki
[ ] Käytät minishortseja/-hameita ja leggingsejä...
[ ] ...tai ilman leggingsejä
[5 en mesessä] Käyt Facebookissa, IRC-galleriassa ja Mesessä
[6 ainakin vesileiman verran] Ja muokkaat kuviasi totta kai
[ ] Olet kasin oppilas
[ ] Kuuntelet Justin Bieberiä...
[ ] ...Miley Cyrusta...
[ ] ...Tokio Hotellia...
[7] Kesä on lempivuodenaikasi
[8 jos oon ilman rattaita liikenteessä eli harvemmin] Käytät laukkua

1-8 Et oo massa
9-15 Oot vähän massa
16-20 Oot aika massa
21-25 Oot massa
26-32 Täys massa