IRC-Galleria

Nekoliini

Nekoliini

1hQ 1hQ 1hQ 1hQ 1hQ <3

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

TerveellistäMaanantai 09.04.2007 17:14

Kivaa, taas tullut vietettyä pääsiäinen melkeinpä pelkällä herkkuruokavaliolla. Suklaamunia, suklaarakeita, suklaapersikkatorttua, kaikkea mahdollista naminamia suklaasta. Niin, ja tuota suklaapersikkatortun ylijäämäkuorrutusta tuli myös maisteltua. Siinä on ainakin sulatettua taloussuklaata ja kermavaahtoa sekaisin. Se on aivan täydellistä. Kannattaa joskus kokeilla. Suklaa on kyllä maailman paras ja pahin keksintö. On se vaan niin ihanaa, mutta samalla myös petollistakin, sillä siihen jää auttamatta koukkuun ja sitten paino nousee, hellurei!

Kyllä sitä muutakin on kuitenkin tullut syötyä kuin vain suklaata. Isosisko päätti, että täyttää ensi torstaina 18 vuotta (wohou!) ja juhlat olivat toissapäivänä, siis lauantaina. Muuten olisi ollut ensi viikonloppuna, mutta minä en ole silloin paikalla, olen siis todella tärkeä. Muah. Mutta kiitos ison siskon synttäreiden, piti leipoa kakkua ja tuli sitä taivaallista kakkutaikinaakin syötyä. Sitä voisi joskus tehdä kakkutaikinaa ihan vain syömistä varten. Mutta siitä tulee nopeasti paha olo. No jaa, sivuseikka.

Mutta tuli sitä eilen liikuttuakin! Päätin ison siskon kanssa kävellä mummolasta (oltiin siellä pääsiäis-aterialla) kotiin. Mahtavaa, siinä tuli puolen tunnin kävelylenkki ja kävelimme sen kaiken lisäksi suhteellisen reippaalla vauhdilla, sillä ulkona oli kylmä. Inhottava takatalvi ja tuuli. Ne saisivat joutaa säilöön ensi syksyä varten. Murmur.

RastitteluaTorstai 05.04.2007 01:35

Oletko koskaan...
[ ] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[ ] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[x] Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[ ] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[ ] Tehnyt novelleja
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Lyönyt jotain
[ ] Ollut kiusaaja
[ ] Poistettu luokasta
[ ] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[ ] Omistanut yli 1000 euroa
[x] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[ ] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut poliisiautossa
[ ] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Ollut ulkona yli neljään yöllä
[ ] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[ ] Ollut rakastunut
[x] Penkonut roskiksia
[ ] Ollut suossa
[ ] Ajanut autoa
[ ] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[äiti ei omista meikkejä, ni vähä paha tuhota niitä :DD ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[ ] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[x] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[ ] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[/] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[ ] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[ ] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastanut astmaa
[ ] Ollut allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhonnut kutittelua
[ ] Rakastanut kipua,
[ ] Jos on pelottanut, niin alannut hyräillä
[x] Pitänyt perhettä tärkeänä


EN IKINÄ...
[x] Menisi alasti julkiselle paikalle -- (sitä paitsi se on laitonta!! :DD)
[ ] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[ ] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x] Soittaisi televisiopeleihin
[ ] Ostaisi yli 100 euron vaatetta


Omistan...
[ ] Auton
[x] Kännykän
[/] Kameran
[x] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[ ] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[ ] Cd-soittimen
[ ] Yli 20 cd-levyä
[ ] Kuntopyörän
[ ] Tauluja
[/] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x] Silmälasit
[x] Penaalin
[x] Kannettavan tietokoneen


Haluaisin...
[x] Jäätelöä
[ ] Karkkia
[x] Rahaa
[x] Mehua
[x] Vettä
[ ] Limsaa
[x] Suklaata
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa tai baarissa
[ ] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[ ] Kameran
[ ] Pankkitilin
[ ] ED:iä


OLEN

[ ] mustasukkainen
[x] temperamenttinen
[ ] hiljainen
[x] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[x] hyvä kielissä
[x] huonosti ruskettuva
[x] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[ ] elokuvafriikki
[x] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ

[ ] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[x] olen onnellinen
[x] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[ ] itkettää
[ ] olen meikannut
[ ] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[ ] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON

[x] ihana perhe
[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[x] paljon dvd-elokuvia
[ ] yli 5 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[ ] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[ ] farkkuminihame
[ ] vähintään 3 tätiä
[ ] reikiä hampaissa

PELKÄÄN

[x] kuolemaa
[ ] petetyksi tulemista
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[/] koiria
[x] väkivaltaa
[ ] että joku yrittäisi raiskata minut
[x] hämähäkkejä
[x] pimeää
[ ] ufoja
[ ] että saan kokeesta huonon numeron
[ ] verta

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ

[x] poseeraisi alasti
[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] viiltelisi itseäni
[x] pahoinpitelisi ketään
[ ] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[x] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[x] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[x] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA

[ ] leikannut itse hiuksiani
[ ] syönyt mustekalaa
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[ ] käyttänyt itseruskettavaa
[ ] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[ ] tehnyt abortin
[ ] pitänyt kotibileet
[ ] muuttanut pois kotoa
[ ] tehnyt itse toffeeta
[ ] soitellut pilapuheluita
[ ] saanut 10 historiankokeesta
[x] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN

[ ] suurperheen
[x] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[x] isot satuhäät
[x] asua ulkomailla
[ ] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[/] uskaltautua kuntosalille
[ ] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[ ] silikonit
[x] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[x] hypätä laskuvarjolla


---

Haha, tulipa paljon rasteja :D


//Yhyy, kaveri pakotti laittamaan rastin tuohon meikkejä-kohtaan. Oikeastaan minä en niitä omista, en ole ostanut niitä. Ne ovat pikemminkin ison siskoni. Ja suurin osa niistä on serkkuni meille ostamia. En käytä koskaan meikkiä. Haha, siinä hyvän ihoni salaisuus! Because I'm worth it! Håhå.

//Tänään, siis 2.8. Muuttelin vähän muutamia kohtia :))

Yay~Tiistai 20.02.2007 22:58

Jiii, pitkästä aikaa tähänkin kirjoitan! Tänään on ollut leppoisa päivä, koulua lukuunottamatta. Kotona olen vain dataillut ja lukenut Scar Tissueta eteenpäin ja kuunellut paljon RHCP:tä. Ja tietenkin tehnyt läksyt, loma alkaa vasta kahden viikon päästä, darn.

Eilen kävin kampaajalla, sitä voisi ryhdistäytyä ja ottaa kuvia. Se on kivaa. Niin, ja voisi joskus taas pitkästä aikaa piirääkin. Huomenna kahdeksasta kolmeen koulua, tyhmää. Ja vielä musiikin teoriat siihen päälle, angst.

Muttamutta, kohta alkaa O.C. Kyllä, sitä seuraan *häpeissään*

Ai niin, luin tänään pitkästä aikaa hieman Potter-ficcejä. Kivaa.

Chu~Torstai 14.12.2006 22:43

Möö. Olen kipeänä. Ja sekös harmittaa! Kurkku on IHAN paskana ja päätäkin särkee :DD Tänään oli koulussa äikän koe rästikokeena, helppohan tuo oli, tein 20 minuuttia. Huomenna fysiikan koe (sähköoppia, dääääm) ja ruotsin sanakoe. Sanakoekin niinkuin jälkikäteen, kun tiistaina tuolla Stockholmissa olin :)
Tänään oli myöskin kuntotesti. Kivaa. En tehnyt sitä, koska olen kipeä. Hyvä tuuri, kerrankin! Tein kuitenkin eteentaivutuksen ja siinä tuli 64 cm! 6 cm parempi kuin keväällä. Ja kiviäkin kiinnostaa, tiedän.

Inhottavaa oli palata arkeen kivan Ruåtsinmatkan jälkeen. Maanantaina oli siis tuo kauan odotettu RHCP:n keikka. Ihan huippua oli. Pogoilin ihan täysillä ja pidin hauskaa! Elin täydellisesti hetkessä. Voisi ottaa vaikkapa heti uusiksi. RHCP SUOMEEN! :DD Ja Mikkeliin. Tuo jälkimmäinen on äärimmäisen epätodennäköistä.

Viikonloppu alkaa kohta, yaay. Joululoma alkaa kohta, yaay. Joulu on kohta, yaay. Uskonnon koe on kohta, prkl. Yhteiskuntaopinkin koe on kohta, prkl. Muutama koe melkein suoraan loman jälkeen, prkl.

Että sellaista.

Hehe, tämmönen elokuvajuttu. LoL.Sunnuntai 12.11.2006 20:45

MERKITSE KATSOMASI ELOKUVAT NUMEROIN, JOS OLET KATSONUT 70 TAI YLI, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!

( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
(5) Mr. and Mrs. Smith
() The Mexican
(8) Nemoa etsimässä
(9) Leijonakuningas
(10) Ocean's eleven
(11) Ocean's twelwe
() Spy Game
() Fight Glub
(12 ) Meet Joe Black
() Seven
() Thelma & Louise
(13) Grease
( ) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(14) Pirates of the Caribbean
() Troija
() Starsky and Hutch
() Saw
(15)Mouling Rouge
() Scream
() Scream 2
() Scream 3
(16) Scary Movie
() Scary Movie 2
() Scary Movie 3
(17) The Grinch
() American Pie
()American Pie 2
() American Wedding
(18) i, Robot
() Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
() Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(19) Men in Black
(20) Men in Black 2
(21) The Village
() Along Came Polly
() Forrest Gump
() Deep Impact
(22) The Terminal
() Halloween
() The Ring
() The Ring 2
(23) Space Jam
() Chigaco
(24) Riku Rikas
(25) The Day After Tomorrow
() I am Sam
(26) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(27) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(28) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
() Ten Things I Hate About You
() Just Married
() Painajainen Elm Streetillä
(29) Titanic
() Romeo & Julia
() Tiedän mitä teit viime kesänä
() Independence Day
() Bad Boys
() Bad Boys 2
(30) ET
(31) Yksin kotona
(32) Yksin kotona 2
() Yksin kotona 3
() Mio poikani Mio
() Katto Kassinen
(33) How to Lose a Guy in 10 Days
() Calendar Girls
() Catch Me If You Can
(34) Spider-Man
(35) Spider-Man 2
() The Fifth Element
() Air Force One
(36) Sound of Music
(37) Terminaattori
(38) Terminaattori 2
() Vanilla Sky
() Addams Family
(39) Ace Ventura
(40) Valehtelija, valehtelija
() Hevoskuiskaaja
() 8 mile
() Die Hard
() Eurotrip
() Deep Blue Sea
(41) Kasper
(42) Alexander
() Save the Last Dance
() Pretty Woman
() Melkein julkkis
() Uneton Seattlessa
() Top Gun
() Sairaan kaunis maailma
() Cast Away
() Wicker Park
() Kuka sanoo tahdon?
() Vuosi nuoruudestani
(43) Shrek
(44) Shrek 2
() Viimeinen Samurai
() Kimpassa
() Fucking Åmål
(45) Saksikäsi Edward
(46) Vihreä maili
(47) Amélie
(48) The Truman Show
() School of Rock
(49) Big Fish
() Pelastakaa sotamies Ryan
(50) Austin Powers
(51) Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
(52) Blues Brothers
() Blues Brothers 2000
(53) Aristokatit
() Piano
() American Beauty
() Pahat Pojat
() Pitkä kuuma kesä
() Honey
() Notting Hill
() Kummelin kultakuume
(54) Morsian karkuteillä
(55) Karhuveljeni Koda
(56) Herrasmiesliiga
(57 Pieni suklaapuoti
() Kauna
() Helmiä ja sikoja
() Erin Brochowich
(58) Ihmeperhe
(59<3<3<3) Kellopeliappelsiini
(60) King Arthur
() Koirankynnen leikkaaja
(61) Heinähattu ja Vilttitossu
() Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
() Unbreakable
(62) Jali ja suklaatehdas
() Boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
(63) Kuutamolla
() Kaverini mahtava Joe
() Olimme sotilaita
() Häjyt
() Pikkunaisia
() Kukkia ja sidontaa

hehe, mulla on just ja just elämä! :DDD

WihiiTorstai 21.09.2006 02:19

Ihanaa, tässä juuri kuuntelen rhcp:n californication-albumia. Aww.

Tämä päivä on mennyt varsin hyvin! Koulussa oli pissispäivä ja oli kivaa hölmöillä oikee kunnolla ;)

Rentoa on ollu, lukuun ottamatta musiikin teorian tuntia. Läksyt ja pianon soitot suoritin nopeasti eli pääsin nopeesti rauhoittuu (lue=koneelle). Musaa kuunnellu, tässä suunnittelen Halloween-asuani. Eka suunnitelma (tehty about kuukaus sitte) oli nii pälli, että meni iha uusiks! :D

Tänään tuli hyvä South Park btw. Niin, ja luin Yu-Gi-Oh! kolmosen loppuun ja nelosen myöskin! n____n

Tämä päivä, eli tiistai! x)Tiistai 05.09.2006 22:18

Jops, eli tänään alkoi koulu vasta klo 10:00! Wipii. tiistait on kivoja. Koulu loppui klo 15:00 ja sen jälkeen meninkin huilutunnille.

Huilutunnin jälkeen menin kaverini kanssa kaupungilla ja olimme siellä reilut 2 tuntia. Ostin ihanan mustavalkoraidallisen kravatin ja hameen! Kravatin ostin Sokokselta, hameen H&M:stä :) Laitan huomiseen koulukuvaan.

Kohta pitäisi tehdä läksyt. Möö. Ai niin, ja syödäkin pitäisi! :D

Nälkä :/Maanantai 21.08.2006 23:54

Nöö, viikonloppu meni. Olin lauantaina Animeconissa (oli ihan huippua) ja lauantai/sunnuntai-yön oksentelin. Yhteensä 3 kertaa. Ja eilisenä päivänä oksentelin koko ajan. Tulin kotiin vasta tänään, koska eilen ei olisi ollut kivaa mennä jollai himmeellä bussilla kotiin oksennellessa :o
Minä siis käytin hyväkseni kaverin perheen vieraanvaraisuutta ^^;; Anteeksi ja kiitos, että kestitte mun yökkäilyä. <3

Jop jop, nyt olen kotona eikä tänään ole mikään laatta lentänyt (ei viimekään yönä!), paitsi nyt on kauhia nälkä. Olen elänyt koko päivän yhdellä leipäviipaleella, riisikakuilla ja mustikkakeitolla. Jou.

Huomisenkin poissa koulusta. Keskiviikkona opin penkille jälleen... :/

Np. Red hot chili peppers - Charlie -- [Nams]
- Vanhemmat »