IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 16.05.2009 19:02

Testaa mikä vuosikymmen sinä olisit.

50-luku
[x] Autot ovat kivoja.
[ ] Asun maalla.
[ ] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[x] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[ ] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[x] Omistan poolopaidan.
[x] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[ ] Rock'n roll on parasta!

TOTAL: 4


60-luku
[x] Mekot ovat ihania.
[x] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[ ] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[ ] Käytän hiuspantoja.
[x] Käytän paljon ripsaria.
[x] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[x] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[x] Olut on hyvää.

TOTAL: 6


70-luku
[x] Omistan pillifarkut.
[x] Minulla on pitkät hiukset.
[x] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[ ] Korkeakorkoiset kengät on hot tai jotain sinnepäin..
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[ ] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[ ] Minulla on ollut/ on permanentti.
[ ] Omistan myös todella leveälahkeiset housut.

TOTAL: 3


80-luku
[x] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[x] Olen käynyt kuntosalilla.
[ ] Minulla on jotakin seuraavista vaatemerkeistä: Kappa, Lacoste, Levi's, Benetton, Hugo Boss.
[ ] Minulla on/on ollut permanentti.
[ ] Pidän värikkäistä vaatteista.
[x] Neonvärit ovat hienoja.
[ ] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[x] Olen nähnyt Hohdon.
[ ] Olen tilannut pizzaa kotiin.

TOTAL: 5


90-luku
[ ] Kannatan EU:ta.
[x] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[x] Olen elänyt laman aikana.
[x] Pidän Apulannasta.
[ ] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Läskipohjaiset kengät ovat lähellä sydäntäni
[ ] Omistan jojon.
[x] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[x] Kotonani on tietokone ja internet.

TOTAL: 5


2000-luku
[ ] Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[ ] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[x] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[ ] Voisin mennä plastiikkakirurgille.
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[x] Tilaan kotiini jotakin naistenlehteä.
[/] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[ ] Käyttäydyn yleensä huonosti.

TOTAL: 2½

60's

[Ei aihetta]Lauantai 16.05.2009 03:15



8 totuutta tästä päivästä
• mitä teit tänää? > pesin mikan autoa, kävin kaupoissa ja mummolassa ja jaj...
• oliko kiva päivä? > oli :)
• moneen olit koulussa? > 0min
• tapasitko uusia ihmisiä? > en
• olitko tietokoneella? > jep
• tajusitko jotain uutta? > en oikeastaan
• monelta menit kouluun? > -
• teitkö jotain mitä et tee yleensä? > pesin autoa

8 totuutta menneisyydestä
• ketkä olivat parhaita ystäviäsi lapsuudessasi? > plaahh.. no parhaimmat ollu Sofia ja Katru, mut neki mulla vaihteli aina tiuhaan tahtiin :D
• kaipaatko menneisyyttäsi? > joitaki asioita
• entiset lempiaineesi? > liikunta,enkku,äikkä
• entiset opettajasi? > mitäs niitä ollu.. no hiltunen ainaki :D
• oletko vaihtanut koulua? > no en muuten ku siirtyessä yläasteelle..
• haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusivuotias? > sama kai se ois
• mitä haluaisit muuttaa menneisyydessäsi? > en mitään
• jouduitko pettymään usein? > no aina en saanu samanlaista uuttahienoa barbia mikä Katrulla just oli :D

7 satunnaista
• kengän koko? > 38-39
• lempiväri? > valkonen,turkoosi,ruskea,punanen
• lempiherkku? > sipsit kai mut niihinki on alkanu kyllääntyyn. jätskiin ei kyllästy koskaan!
• lempinumero? > ?
• lempikouluaine? > ei oo ennää koulua mut psykologia oli lemppari semmonen <:
• kännykän merkki? > Nokia
• lempinimesi? > eipä mulla pahemmin semmosta oo

6 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä
• oletko nähnyt hänet tänään? > olenolen
• oletko puhunut hänelle tänään? > olenolen
• ketä voit kiittää että tutustuitte? > en taida nimeä mainita ;)
• milloin tapasitte ensimmäisen kerran? > ysillä ku oltiin
• onko hän ollut luonasi? > on monasti ;>
• oletteko nukkuneet samassa sängyssä? > khyl


mitä jos
• huomaisit olevasi raskaana? > no apua!
• ihastuksesi suutelisi sinua? > mmm... <3
• voittaisit lotossa miljoonan? > noniin, uus auto,talo ymym
• näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? > nimmarii ja yhteiskuva kiitoos!

viimeiset
• viimeinen juomasi juoma? > fanta ananas <3333
• viimeinen syömäsi karkki? > snickers
• viimeinen ostamasi tavara? > ööh
• viimeinen halaamasi ihminen? > mika
• viimeinen sanomasi lause? > -
• viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? > lenkki
• viimeinen katsomasi elokuva? > en muista


Ylioppinut vm. 2009 !Perjantai 15.05.2009 13:59

Ei tullu ällää, mut lakin saan kuiteski. :)

MIKA<3Torstai 14.05.2009 19:13

Sinä joka luet tätä, kopsaa omaan päiväkirjaasi ja kerro jostain sinulle läheisestä ihmisestä.

Hänen sukupuolensa
[x] Poika
[ ] Tyttö

Syntymävuosi
[x] 1990
[ ] 1991
[ ] 1992
[ ] 1993
[ ] 1994
[ ] 1995
[ ] 1990 aiemmin

Pituus
[ ] 160 cm
[ ] 160 - 170 cm
[x] 170 - 180 cm
[ ] 180 - 190 cm ?
[ ] > 190 cm

Ruumiinrakenne
[ ] Luuta ja nahkaa
[ ] Laiha
[ ] Hoikka
[x] Normaalivartaloinen
[ ] Tanakka
[x] Roteva
[ ] Pullea
[ ] Läski

Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[x] Lyhyet hiukset
[ ] Puolipitkät hiukset (eivät yllä hartioille)
[ ] Pitkät hiukset (yli hartioiden)
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista

Hiuslaatu
[ ] Piikkisuora
[ ] Taipuisa
[ ] Laineikas
[x] Kihara
[ ] Säkkärä
[ ] Kova ja karhea
[ ] En muista

Hiusten väri
[ ] Blondi
[ ] Vaalea
[x] Ruskea
[ ] Tummanruskea/musta
[ ] Mustasiniset
[ ] Punertavanruskea
[ ] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä..)

Silmien väri
[ ] Ruskeat
[ ] Oliivi
[x] Vihreät
[ ] Siniset
[ ] Siniharmaat
[x] Harmaat
[ ] Riippuu kovasti valaistuksesta
[ ] Eripariset

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[ ] Hirveä
[ ] Ruma
[ ] Laimea
[ ] Ihan okei
[x] Söpö
[x] Komea
[ ] Kaunis
[ ] Kauneus on katsojan silmässä

Vakioilme näyttää vieraan silmin katsottuna..
[ ] Iloiselta
[ ] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[ ] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[ ] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[x :D ] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[ ] Söpöltä

Käyttääkö hän kosmetiikkaa/meikkiä?
[x] Ei koskaan
[ ] Lasketaanko clearasil?
[ ] Vähän joskus kun on tarpeen
[ ] Vain juhlissa
[ ] Vähän
[ ] Vaihtelevia määriä
[ ] Melko huomattavasti
[XXXXXX ] Ei voisi kuvitellakaan lähtevänsä julkiselle paikalle ilman sotamaalausta

Lävistyksien määrä
[x] Ei yhtään
[ ] Yksi
[ ] Korvikset on
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alkaa muistuttaa joulukuusta

Tatuointien määrä
[x] Ei
[ ] Hän on ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta hän poistatti sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Yksi iso
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos sattuu joskus räjähtämään

Tyyli
[ ] Arkkityyppi
[ ] Arkinen
[ ] Asiallinen
[ ] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[ ] Hevari
[ ] Omalaatuinen
[ ] Rokkari
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[ ] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[x] Rento
[ ] Nyhverö

Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[ ] Tyylikäs
[x] Hillitty
[ ] Harmaa
[ ] Synkkä

Ruoka ja juoma
[x] Kaikki käy
[ ] Ei sikaa
[ ] Ei nisäkkäitä
[ ] Pesco-vege
[ ] Ovo-vege
[ ] Lakto-vege
[ ] Maidoton kasvissyöjä
[ ] Vegaani
[ ] Fennovegaani

Maitoa?
[ ]Ei
[x] Kyllä kiitos
[ ] Joskus juo, joskus ei
[ ] Käy kyllä, muttei tykkää juoda sitä
[ ] Vähälaktoosinen
[ ] Laktoositon
[ ] Maidoton

Kala?
[ ] Nam!
[ ] Tonnarii!
[ ] Okei
[x] Menettelee
[ ] Joku se on okei mut tonnari ei
[ ] Yök!
[ ] Allerginen kalalle
[ ] En tiedä

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
[x] Olut
[ ] Siideri
[ ] Lonkero
[ ] Viinit
[ ] Drinkit, joilla on hieno nimi
[x] Väkevät
[ ] Ei juo
[ ] Juo Vain kun on Vappu yms.

Kuinka usein hän mässää karkkia?
[ ] Joka päivä tai lähes
[ ] Useita kertoja viikossa
[x] Kerran viikossa
[ ] Muutaman kerran kuussa
[ ] Joskus harvoin
[ ] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[ ] Ei syö makeisia

Suuttuuko hän helposti
[ ] Ei, on tosi pitkä pinna
[x] Ei kovin helposti
[ ] Riippuu päivästä
[ ] Hän on melko kiivas
[ ] Räjähdysvaara on ainainen

Entä kuinka nopeasti hän leppyy
[ ] Yleensä ihan hetkessä
[x] Melko nopeasti, ei vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[ ] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Hänen tapanaan on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa hänet suuttumaan, niin myös vihaa häntä ikuisesti

Millainen on hänen huumorintajunsa
[ ] Hän on huumorintajuton perusjuntti
[ ] Nauraa omille vitseilleen, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[x] Mielikuvitusrikas
[x] Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
[ ] Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
[ ] Joidenkin mielestä outo
[x] Tyyliin Haha, toi mummo kaatu!

Onko hän taiteellinen?
[x] Ei tippaakaan
[ ] Ehkä vähän
[ ] Jokseenkin taiteellinen
[ ] Hyvin taiteellinen
[ ] Kutsun häntä taiteilijaksi

Puhuuko hän paljon?
[ ] Päinvastoin on erittäin harvasanainen
[ ] On yleensä melko vähäpuheinen
[ ] Hänet tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saa kovia puheripuleita
[x] On aika puhelias
[ ] Pölöttää kuin papupata koko ajan

Osaako hän kuunnella?
[ ] Monet soittavat hänelle ja kertovat huoliaan melko usein
[ ] Tietysti, ja pitää kuuntelemisesta
[x] Osaa kyllä, mutta joskus ei jaksa keskittyä
[ ] Saattaa puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita etteikö hän kuuntelisi
[ ] Oikeastaan ei pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan

Minkä tyylistä musiikkia hän kuuntelee mieluiten?
[ ] Rock
[x] Rap, hiphop
[ ] Metalli
[ ] New age
[ ] Tekno, trance, house yms.
[ ] Goottirock
[ ] Gospel
[ ] Klassinen
[x beissimusaa] Jotain muuta
[ ] Punk

Osaako piirtää tai maalata?
[ ] Vieläpä hyvin
[ ] Kyllä, molempia
[ ] Jotenkuten
[ ] Tulee sitä vihkonlaitaan töherreltyä
[x] Ei kumpaakaan

Menisitkö hänen kanssaan keräämään kukkia?
[x] En takuulla!
[ ] Ehkä tulisinkin
[ ] Voin tulla mukaan, mutta hän saa hoitaa poimimisen
[ ] Voisin tehdä hänelle kukkaseppeleen
[ ] Tietty menisin

Onko hän mielestäsi...
[x] Mukava
[x] Ärsyttävä
[x] Kiva
[ ] Tyhmä
[x] Paras
[x] Ihana ihminen

no vittu oli pakko tehhä...Keskiviikko 13.05.2009 02:36



21 kysymystä (rakkaudesta).

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- jenni

2) Neljä asiaa ylläsi?
- kollarit, t-paita,sukat, neule

3) Seurusteletko?
- jeeps

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- oon : )

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- oon varmaan yrittäny et yllänkö nuoleen jalkapohjaa :D emmie tyhmä oo

6) Oletko ollut rakastunut?
- khyl (8

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- uskon

8) Ongelmasi juuri nyt?
- tylsää

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- eiipä kai

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- itellähän ei onnistuis

12) Kuinka monta lasta haluat?
- 2-4

13) Lempivärisi?
- ruskea,turkoosi,punanen

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- hmm.. nojoo, kyllä

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- harvemmin sitä tullee sanottua selvinpäin mittään semmosta ihmiselle, josta välittää. ainaski kavereille ja perheelle..

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi/vaimosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- no tuskin naimisiin, mut voishan sitä ottaa uuden kumppanin joskus pitkän ajan päästä.

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- no empä muista mut eikös se oo niin et lapsi huomaa sukupuoliset erot noin 2-4- vuotiaana ? :D

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- plääh, emmie jaksa tommosia aatella ku naimisiin menosakkaa

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- tyksin ;>

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- tyksii ;>

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- en haluais vaan haluan < :

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 01:50

OLEN:
[x] pikkusisko
[ ] isosisko
[ ] isoveli
[ ] pikkuveli
[ ] velipuoli
[ ] siskopuoli
[ ] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[x] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni

MITÄ OLET TEHNYT:

[x] jutellut julkkiksen kanssa
[x] huutanut tunnilla täysillä
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[x] hävennyt kaveria
[x] poseerannut lehdelle
[ ] ollut televisiossa
[x] käynyt konsertissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain
[x] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[x] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[x] haukkunut opettajaa
[ ] saanut jälki-istuntoa
[ ] istunu muurahaispesän päälle
[x] ollut koko yön koneella
[x] pelannut jotain peliä koko päivän
[ ] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[ ] juossut karkuun juoppoja
[x] ollut yksin bussissa
[x] pelännyt jotakuta
[ ] syönyt multaa
[x] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] ollut onnellinen
[x] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] vasenkätinen
[ ] lentänyt baarista
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[ ] kerännyt autojen rekisterinumeroita

OLEN KERÄILLYT:

[x] pokémon-kortteja
[ ] digimon-kortteja
[ ] pokémon-palloja
[x] jotain muita kortteja
[x] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] käpyjä
[x] kiviä
[x] paperia
[ ] jotain ötököitä
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[ ] Mc Donald's leluja
[x] Kinder-munien leluja

MITÄ OMISTAT:

[ ] siemensin kännykän
[x] nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] samsungin kännykän
[ ] sony ericssonin kännykän
[ ] motorolan kännykän
[ ] panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun?
[x] meikkejä
[x] oman huoneen
[x] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[ ] mopon
[x] pyörän
[ ] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] frisbeen
[ ] my little ponyn tuotteita
[ ] digimoneja
[ ] diabolon
[ ] jotain kummallista krääsää, jonka nimeä et edes tiedä
[ ] demin kalenterin
[ ] witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[ ] demi-lehtiä
[ ] suosikki-lehtiä
[ ] mix:in lehtiä
[ ] girls-lehtiä
[ ] regina-lehtiä
[ ] vogue-lehtiä
[ ] apu-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[x] lemmikin

MITÄ MIELTÄ:

[x] pizza on hyvää
[x] hampurilaiset ovat rasvaisia
[x] ulkomaille nyt heti
[x] tytöt ovat tyhmiä
[x] pojat ovat tyhmiä
[x] homot ovat normaalikansaa
[x] lesbot ovat normaalikansaa
[x] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[x] pissikset on raivostuttavia
[x] huora-sanan merkitys unohdettu
[x] ihmiset kiroilee liikaa
[ ] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[x] kuumuus
[x] kylmyys
[x] kesä
[x] kevät
[x] talvi
[x] syksy
[x] hevoset ovat maukkaita
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[x] musiikki on kaikki kaikessa
[ ] alkoholi on kaikki kaikessa
[x] eläimilläkin on tunteet
[ ] lasi on puolitäysi
[x] lasi on puolityhjä

MINULLA ON:

[x] vaal.pun vaatteita
[x ainaki joskus ollu..] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] nahka/pvctakki
[x] hiirimatto
[ ] kenkäfetissi
[x] Nalle Puh-pehmo
[ ] suuret suunnitelmat
[ ] kaakaoriippuvuus
[x] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[ ] murtunut joskus käsi/jalka
[x] BC-ajokortti
[x] hulluja sukulaisia
[x] suklaata
[ ] säkkituoli
[ei oo, haluun semmosen mutku ei oo :< ] muki, jossa on nimesi

TÄNÄÄN OLEN:

[x] herännyt
[x] saanut jotain aikaiseksi
[x] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[x] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[ ] syönyt salaattia
[x] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[x] meikannut
[ ] korjannut jotain
[ ] puhunut yksiksesi
[x] käynyt ulkona
[x] voidellut leipää

OLEN:

[/] mustasukkainen
[ ] hiljainen
[/] laiska
[x] helposti innostuva
[ ] hyvä kielissä
[/] huonosti ruskettuva
[ ] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[ ] elokuvafriikki
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ:

[ ] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[x] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[ ] itkettää
[x] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[ ] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON:

[x] ihana perhe
[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[ ] paljon dvd-elokuvia
[x] yli 5 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[x] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[x] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä

PELKÄÄN:

[ ] kuolemaa
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[ ] koiria
[x] väkivaltaa
[x] hämähäkkejä
[ ] pimeää
[x] ukkosta
[ ] ufoja
[ ] että saan kokeesta huonon numeron
[ ] verta
[ ] näyttäväni tyhmältä valokuvissa
[x] että sairastun johonkin todella pahaan tautiin

EN KOSKAAN:

[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[ ] pahoinpitelisi ketään
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[ ] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[ ] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[x] varastaisi mitään
[ ] hyppäisi benjihyppyä

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA:

[x] haistatellut vanhemmilleni
[x] leikannut itse hiuksiani
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[x] käyttänyt itseruskettavaa
[x] pitänyt kotibileet
[ ] muuttanut pois kotoa
[ ] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[ ] saanut 10 historiankokeesta
[ ] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN:

[ ] suurperheen
[x] pelkkä kunnollinen nainen/mieskin riittäisi
[ ] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[x] isot häät
[ ] asua ulkomailla
[ ] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[x] uskaltautua kuntosalille
[x] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[ ] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia

OLETKO KOSKAAN:

[x] ihastunut?
[x] kiljunut julkisella paikalla?
[x] uinut uima-altaassa?
[x] uinut järvessä?
[x] uinut meressä?
[x] halannut?
[x] oksentanut?
[x] ollut karkkilakossa?
[x] omistanut lemmikkiä?
[x] ollut allerginen jollekin?
[x] värjännyt hiuksia?
[x] riidellyt ystäväsi kanssa?
[ ] lentänyt lentokoneella ulkomaille?
[ ] ollut Amerikassa?
[ ] muuttanut?
[x] vaihtanut koulua?
[ ] käyttänyt yli 150 euroa yhdellä ostoskerralla?
[x] ollut konsertissa tai festarilla?
[x] lyönyt ketään, kovaa?
[x] kiroillut vanhempien kuullen?
[ ] katsonut Lostia tv:stä?
[x] pelännyt pimeää?
[x] syönyt hattaraa?
[x] hävittänyt avaimesi?
[x] nolannut itseäsi julkisella paikalla?
[ ] harrastanut tanssia?
[ ] harrastanut jalkapalloa?
[x] itkenyt hautajaisissa?
[x] nauranut kirkossa?
[x] vihannut opettajaasi?
[x] soittanut pianoa?
[x] ollut leirillä?
[ ] saanut 10 matikan kokeessa?
[x] saanut uuden kännykän?
[ ] asunut yksin asunnossa?
[x] ollut velkaa jollekin?
[x] sylkenyt jonkun kengille?
[ ] murtanut jotain osaa kehostasi?
[x] ajanut autoa

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.05.2009 20:06

Mitä teit kello 8 tänä aamuna?
- Nousin ylös keittään kahavia ja tekkeen äiskälle aamupallaa : )

Oletko hyvä matematiikassa?
- Joo en :D

Montako mp3-biisiä on koneellasi?
- Ehkä jtn 200..

Mitä posteljooni toi viimeksi?
- Posarin.

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- Mehua,vettä,kahvia.

Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa?
- Ei jaksa koskaan.

Onko suunnitelmia perjantai-illalle?
- Ens perjantaille. jaa'a.. ei oo.

Söisitkö yksin juhlapussillisen sipsejä?
- Voisin syyäkki mut en yhteen menoon.

Mainitse muutama asia, joka saa sinut innostumaan.
- Haha :-D

Minkälaisen talvitakin omistat?
- Turkoosin laskettelutakin,ruskea takki, pari villakangastakkia ym..

Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
- Ylleensä kiinni.

Pidätkö baarissa istumisesta?
- Baarissa pittää tanssia! ;)

Pidätkö puistossa pussailemisesta?
- Ohan se ihan kivvaa :)

Mainitse kaksi hyvää ystävääsi.
- Sofia ja Katru

Seurusteletko/oletko naimisissa?
- No zeuggailen (;

Unelmamiehesi / -naisesi tärkein ominaisuus?
- Tärkein? Ehottomasti rehellisyys.

Harrastatko yhden yön juttuja?
- En.

Oletko puhelias vai vetäytyvä?
- Puhelias ? :D

Asia jota tykkäät tehdä milloin vain?
- Musiikinkuuntelu on semmonen mitä voi tehhä millon vaan.

Kenen kanssa kesää vietät?
- Mikan,kavereitten,perheen kans.

Miten houkuttelisit ystäväsi lähtemään lomalle Etelä-Amerikkaan?
- Tuskinpa sitä paljoa tarttis houkutella :D

Fanitatko ketään?
- Vappu Pimiää!

Musiikki, jota kuuntelisit nukahtaaksesi?
- Jotain oikein rauhallista.

Erikoisin paikka missä olet nukkunut yösi?
-No eipä tuu mieleen ku semmonen aitta missä oon joskus nukkunu.. Empä mie oo missään erikoisessa paikassa nukkunu.

Miten riitelet yleensä?
- Huudan,itken -> mykkäkoulu : DD voi luoja!

Käveletkö usein nopein askelin?
- Jep.

Mitkä asiat naurattavat sinua?
- Kaikki maailman pöljimmät asiat, kuten esim perjantaina nauratti eräitten tekemiset :-D

Onko jääkaapissasi Coca-colaa?
- Ei oo, ku Pepsiä.

Onko kotonasi soittimia?
- Digitaalipiano löytyy.

Oletko väkivaltainen?
- Olen :D

Käytkö jäätelöautolla?
- Neveer, khallis.

Mikä on työpöytäsi taustakuvana?
- Pepin ja Kiran yhteiskuva, vois vaihtaa ku se on aika talvinen..

Keneltä on tullut 3. tekstari kännykässäsi ja mitä siinä lukee?
- Mikalta, et se soittaa mulle ja plaaplaa..

Onko teillä kynnysmattoa ulko-oven edessä?
- On ruohomatto.

Oletko käynyt Ikeassa?
- Jeeps.

Lempi kirjasi?
- Härkösen "Ei kiitos" on yks parhaista mitä oon lukenu ja sit noi Potterit on kans mahtavia.

Oletko käynyt Mikkelissä?
- En oo ;o

Millä nettisivulla olet eniten?
- Galtsu,facebook,luukku,ilta-sanomat,aapeli....

Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä?
- Voicea...

Onko mummosi kuollut?
- Kumpiki on elossa (:

Asutko kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa vai paritalossa?
- Omakotitalossa.

Paras purukumimaku?
- Joku minttu..

Paras vuodenaika?
- Kesä<3

Harrastatko joogaa?
- En, mut ois hauska kokkeilla.

Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
- Olen olen.

Entä lammasta?
- Olen olen.

Asutko maalla vai kaupungissa?
- Siltä väliltä, ei kait tää niin maaseutua oo mut ei ihan kaupunkiakaan.

Aiotko mennä joskus kielikurssille/matkalle?
- Äh, ei innosta semmoset..

Osaatko tehdä jauhelihakastiketta?
- Kyllä.

Oletko kysynyt oraakkelilta mitään?
- Joskus joo.

Onko pakasteessanne jäätelöä?
- On, aina :D

Jos on, niin minkä makuista?
- Hedelmätrio (ihanaa!) ja tiikeri.

Onko lävistykset hienoja?
- Onhan ne, mut liika on liikaa..

Entä tatuoinnit?
- On, sama juttu siinäki.

Nauratko paljon?
- Khyyl.

Oletko hyvä piirtämään?
- Ihan perus. No oikeastaan en ossaa piirtää ku sarjakuvahahmoja :D

Tykkäätkö viiksistä?
- Eh..

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- Paarma!

Mitä löydät näyttösi päältä?
- -

Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- Kerran.

Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- No pääsiäisenä ku laskettelin ja kaaduin mut ei mulle pahasti käyny, no sama.

Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- Tämmöstä läpinäkyvää on kynsissä.

Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- Lady Gaga - Just dance

Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- Joskus, mulla on erikseen semmoset unisukat ( :

Minkävärinen päiväpeittosi on?
- Luonnonvalkonen.

Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- Äitin.

Mihin meni viimeksi hermot?
- Tännään.

Juotko paljon vettä?
- Jonku verran.

Monelta heräsit tänään?
- Kasilta.

oho oho ;oSunnuntai 10.05.2009 01:00

Jos saat 0-5 olet hikke [ ]
Jos saat 6-10, olet hieman villi [ ]
Jos saat 11-15 olet villiintynyt [ ]
Jos saat 16-20 olet aika kova häirikkö [ ]
Jos saat 21-25, olet häirikkö [ ]
Jos saat yli 26, olet paha häirikkö [x]


tunnilla olen...

[1] Nauranut
[2] Hihitellyt koko tunnin
[3] Puhunut kaverille
[4] .. niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
[5] Kiljunut
[ ] Haukkunut opettajaa päin naamaa
[6] Riehunut
[7] Lähetellyt lappuja
[8] Ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
[9] Luntannut
[10] Ajatellut mukavia
[11] Vastannut opettajan kysymykseen ”En tiedä”
[12] Vastannut opettajalle ”Häh?!”
[ ] Saanut jälki-istuntoa
[ ] Heitetty ulos luokasta
[ ] Siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
[13] Laulanut
[14] Viheltänyt
[15] Jupissut itsekseen
[ ] Rummuttanut jaloilla häiritsevästi
[16] Kommentoinut opettajan tekemisille
[17] Vaeltanut luokassa
[ ] Repinyt tärkeitä papereita
[18] Keikkunut tuolilla
[ ] Kaatunut tuolilla
[19!!!! AINA] Piirtänyt pulpettiin
[20] Piirtänyt koulukirjoihin / vihkoihin
[ ] Hajottanut huonekaluja
[21] Kiroillut
[22] Näyttänyt kieltä
[ ] Häirinnyt oppituntia tahallasi
[23] Joutunut puhutteluun
[24] Häipynyt kesken tunnin ilman lupaa
[25] Lukenut saapuneen tekstiviestin
[26] tekstannut
[27] puhunut puhelimessa

27

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.05.2009 18:52


Testaa henkinen ikäsi

Alle 10-vuotias:
[ ] leikit vielä nukeilla
[ ] mielestäsi äidilläsi on mielenkiintoisia purkkeja
[ ] menet aina kuuliaisesti kotiin
[x] teet läksyt kiltisti
[x] olet aina hieman etuajassa koulussa
Yht: 2

11-vuotias:
[ ] mielestäsi 5-luokkalaiset ovat jo melkein aikuisia
[ ] hiketät koulussa
[ ] mielestäsi 7-luokkalaiset ovat cooleja
[x] luet kokeisiin
[x] syöt kouluruokaa
Yht: 2

12-vuotias:
[ ] venytät itsesi täyteen pituuteen ekaluokkalaisen nähdessäsi
[ ] haluat olla yli 170 senttinen
[ ] kiusaat mielelläsi pienempiäsi
[/] värjäät hiuksiasi ahkerasti
[/] olet tunneilla kiltisti
Yht: 1

13-vuotias:
[x] käytät paljon meikkiä
[/ coolia ja coolia..] tupakointi/alkoholin juonti on coolia
[x oli siellä :D] yläasteella on makeeta
[x] koulu-uinti on kamalaa
[x] peilailet koulussa vähintään kaksi kertaa päivässä
Yht: 4½

14-vuotias:
[x] meikkaat säännöllisesti
[x] käytät hiuslakkaa
[x] et kuuntele välillä tunneilla tarkasti
[ ] suoristat aina hiuksesi
[ ] vittuilet opettajille
Yht: 3

15-vuotias:
[x] odotat peruskoulun jälkeistä elämää
[ ] tiedät jo tulevan ammattisi
[x] tiedät, menetkö lukioon vai amikseen
[x] aikasi tuhraantuu kaikkeen muuhun kuin kouluun
[ ] yrität tosissasi nostaa numeroitasi
Yht: 3

16-vuotias:
[x] Olet käynyt jo riparin
[ ] Koulu ei kiinnosta ollenkaan
[x] Vietät aikaasi mieluiten kavereitten kanssa
[ ] Vanhempasi eivät ymmärrä sinua ollenkaan
[/] Et tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa
Yht: 2½

17-vuotias:
[x] Olet kokeillut alkoholia
[x] Sinulla on tyttö/poikaystävä
[x] Haluaisit muuttaa nopeasti pois kotoa
[x] Elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa
[ ] Odotat kovasti, että täytät 18v
Yht: 4

18-vuotias:
[x] Olet käynyt jo baarissa
[on jo] Haluat pian ajokortin
[x] Olisi kiva muuttaa omaan kämppään
[x] Koulu on jo takana
[ ] Sinulla ei ole kiire seurustelu-suhteeseen
Yht: 3

19-vuotias:
[x] Asut vielä kotona
[x] Autot on kivoja
[x] Kuuntelet paljon musiikkia
[ ] Harrastat jotain itsepuolustuslajia
[x] Sinulla on oma tietokone
Yht: 4

20-vuotias tai vanhempi:
[/] Tiedät mitä haluat elämältäsi
[x] Sinulla on lemmikki
[ ] Olet töissä
[ ] Illalla lähdet ulos
[ ] Kaipaat huomiota
Yht: 1½

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oikea ikäsi: 18
Testin antama ikäsi: 13 :-DD haha!
Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä. Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti! Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

PERHE
Nuorin perheestäsi? - minä
Kenelle puhuit viimeksi? perheestä? - äiti
Soitit viimeksi? – äitille

YSTÄVÄT
Onko sinulla ystäviä? – on
Kuka ystävistäsi soitti sinulle viimeksi? – katru
Kenelle ystävälle puhuit viimeksi? - katrulle ku tulima agilitystä
Onko parasta ystävää? –ei, tai no mika :)
Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä? – ei
Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? – eih

ULKONÄKÖ
Minkä väriset hiukset sinulla on? – tumman ruskeat
Minkä väriset silmät sinulla on? – siniset
Paljon haluaisit olla pitkä? - tää on just hyvä (:
Pyöreä vai soikea pää? - soikea, mut mulla on pyöreä yhyyy ;<
Millainen tyyli sinulla on? – aika tavallinen
Shortsit vai caprit? - kummatki! jos niitä sortseja pääsis tänä kesänä käyttään...
Toppahousut vai haalarit? - no housut :D
Minkälaisia kenkiä pidät? - tennareita,balleriinoja,sitte korkkareita "pakon" edestä

NYT
Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa? - tämmötet valkotet
Sataako ulkona? - saattaa sielä tihuttaa...
Onko hiuksesi auki? - on
Onko hiuksesi harjatut? – no mitä ny aamulla, jos ees harjasin :D

JOTAIN
Väsyttääkö? – vähäsen ku oli aika vauhikkaat reenit :)
Mitä tekee mieli? - eimittää, vasta söin
Mitä tapahtuu noin viikon päästä? – jaa'a...
Kesä vai talvi? - suMMer<3

TULEVAISUUS
Mitä teet huomenna? - varmaan leivon (taas) muusta en tiiä
Mitä teet kahdeksan päivän päästä? - en tiiä
Tuletko isona lentäjäksi? – en
Miksi tulet isona? – sen ku tietäs
Leivotko huomenna tai ylihuomenna? - jeeps! pakko alkaa valmisteleen juhlia...

VIIMEISIN HENKILÖ
Joka sai sinut nauramaan? - no agilityssä aina naurettaan, kait se oli minun piski, joka hölmöili ;)
Joka sai sinut häpeemään? – eemmätiiä
Joka makasi sängyssäsi? – kuldi
Jolle soitit? – katrulle, joskus 1 aikaan päivälä :o mitä ihmettä?!
Jolle vastasit? - mikalle, siis puhelimessa

OLETKO:
Rakastanut niin paljon, että itkettää? - no jooh :D
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin? –oon :( vituttaa vieläki, ku tavallaan oma moka..

RAKKAUS:
Onko kukaan särkenyt sinun sydämen? - no eip
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi? - en
Oletko koskaan rakastanut / ihastunut jotain / johonkin, mutta et ole kertonut tälle? - joskus aikoinaan
Pelkäätkö sitoutumista? - no en :D
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - uskon, mut omalla kohalla ei käyny niin :D

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? – tätä ja kuuntelen musaa
Mitä teet myöhemmin? – varmaan lueskelen jtn ja sit nukkuun
Mitä sulla on päällä? – en jaksa luetella
Mitä olet syönyt tänään? – leipää, pottuja&pihviä,keksiä,jätskiä.. ei kait muuta

OLETKO KOSKAAN
Ollut vankilassa? - en
Rullalautaillut? - yritys ollu kova ::D
Potkaissut jotakuta? - monestikki, tännäänki vahingossa Peppiä potkassu mut eipä se ollu milläsäkkään..
Ollut tappelussa? - mikan kans aina tapellaan! :D
Rikkonut pulloja? - jöä
Ollut ulkomailla? - jos ruotti lasketaan
Ollut autokolarissa? - en
Rikkonut lakia? - jöö
Antanut rahaa kodittomille? - en
Itkenyt, että asiat ratkeisivat? - khyl
Suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä? – en
Suudellut siskon / veljesi ystävää? - en

MITÄ TEIT
Viime syntymäpäivänäsi? – juhlin? :D
Eilen? - kävin lenkillä, ja katrulla ja olin mikan kans
Viime viikonloppuna? - ylläksellä ja mikalla
Jouluna? - mummolassa
Uutena vuotena? – ylläs

VIIMEISIN
Asia, jonka söit? - jätski...
Asia, jota joit? - mehua
Asia, jonka puit päällesi? - huppari
Paikka, jonne menit? - hallille
Henkilö, jonka näit? – katru tai no oikeastaan iskä ku tulin hallilta
Henkilö jonka kanssa nukuit samassa sängyssä? – kulti
Henkilö, jolle puhuit? – vissii äiti


OTA KÄNNYKKÄSI ESILLE JA VASTAA KYSYMYKSIIN

! Mene ensimmäisenä nimilistaan. Jos nimet loppuu kesken, jatka alusta.

A. Mitä pidät kolmantena olevasta henkilöstä ? - no en ny tiiä.. omituinen
B. Onko viides henkilö sinulle rakas ? - on :)
C. Onko 11. nimen perässä sydän ? - no ei
D. Voisitko kuvitella laittavasi ? - no ei muutenkaan olla pahemmin yhteyksissä..
E. Kuinka monta tekstaria olet lähettänyt henkilölle 12 tänään ? - 0
F. Pidätkö henkilöstä nro. 16? - en :-D
G. Millä kirjaimella alkaa 22. nimi ? - P (iskä)
H. Voisitko suuttua henkilölle 24 ? - jos se loukkais minua niin kaitpa sitte :D mut tuskinpa..
I. Keneltä sait 27. numeron ? - varmaan siltä iteltä
J. Kuinka monta kertaa olet soittanut henkilölle 30 eilen ? - en yhtään
K. Aiotko soittaa hänelle huomenna ? - en, ellei oo asiaa
L. Onko numero 32 ollut koskaan yötä teillä ? - ei oo, mut mie oon ollu kerran sen luona :p
M. Kuinka monta lasta on 33. ? - ei kai sillä yhtään oo :D
N. Millä kirjaimella alkaa 35. sukunimi ? - L
O. Alkaako 39. sukunimi samalla kirjaimella ? - ei
P. Oletko koskaan lähettänyt 45. joulukorttia ? - en oo pelkälle hänelle, tavallaan koko perheelle
Q. Onko henkilö nro. 47 sinulle sukua ? - ei
R. Mitä ajattelet 55. ? - en oikeen tunne, mut jostain syystä mulla on sen numero ;o
S. Oletko jo aloittanut selata nimiä uudelleen alusta ? - e
T. Rakastaako paras kaverisi 61 ? - no tuskin :D
U. Vihaako joku serkuistasi numero 62 ? - ei kai
V. Koska olet tavannut ensimmäisen kerran 66 ? - varmaan sillon ku olin vauva
W. Kadehditko henkilöä 70 ? - eeen..
X. Mitä numero 72. merkitsee sinulle ? - kaveri
Y. Koska näit viimeksi 73 ? - viime vuen puolella.. en muista. ainaki kesällä : D ! montaki kertaa!
Z. Milloin olet nauranut henkilölle 75 ? - siitä on kauan, oisko yläasteella :D
Å. Pitääkö äitisi henkilöstä 78 ? - juu
Ä. Haluaisitko, että numero 79 olisikin äkkiä vierelläsi ? - EEN