IRC-Galleria

Aurasi pääväri: SininenMaanantai 15.09.2008 15:57

Sininen on aurakentän hellä hoivaaja. Hän tekee kaiken sydämensä ja tunteittensa ohjaamana. Hänen elämäntarkoituksensa on rakastaa toisia, opettaa toisille rakkaudesta ja saada tuntea olevansa rakastettuja. Elämän arvojärjestyksessä hänellä on kolme asiaa ylitse muiden: rakkaus, ihmissuhteet ja henkisyys.

Sininen on usein opettaja, terapeutti tai sairaanhoitaja. Hän haluaa auttaa toisia ja saada kaikki tuntemaan itsensä rakastetuiksi ja hyväksytyiksi. Ihmiset kääntyvät helposti sinisen puoleen saadakseen apua, tukea ja ymmärrystä, koska ovat tottuneet siihen, että sininen on aina olemassa heitä varten, heidän käytettävissään.

Vaikka sininen tarjoaakin toisille sen olkapään, jota vasten voi nyyhkyttää ulos murheensa, on hän itse myös herkästi kyynelissä. Hän itkee katsoessaan television nyyhkyleffoja, hän itkee ollessaan iloinen, surullinen, loukkaantunut tai suuttunut - ja silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 02:13

SUOMI - SAKSA

huomennahuomennahuomennnaaaaaa<3
Sampsa <3

Pistä kätes kädellein, älä päästä irti
Tulevaisuutemme on meistä kahdesta kiinni

03092005 ->

HYVÄÄ YÖTÄ SAMPSA Perjantai 29.08.2008 02:34

[Ei aihetta]Torstai 28.08.2008 01:53

Ja näin kun ajattelee asiaa tarkemmin
kaikki voisi olla hiukan paremmin

Messiin hei vaan. (:Keskiviikko 30.07.2008 14:40

Nettee&image_id=86588365

ÄLSKAR <3Tiistai 22.07.2008 20:16

Even though we're miles apart we are each other's destiny.

Sinä olet ohjaksissa Lauantai 12.07.2008 18:34

Et voi päättää elämän pituudesta,
mutta voit vaikuttaa sen sisältöön.

Et voi päättää ihosi rypyistä,
mutta voit vaikuttaa kasvojesi ilmeisiin.

Et voi päättää toisten mahdollisuuksista,
mutta omiisi voit tarttua.

Et voi vaikuttaa siihen kuinka korkealla pääsi keikkuu,
mutta sinä päätät mitä ajatuksia mukanasi kuljetat.

Et voi päättää kovista ajoista ja sateisista päivistä,
mutta voit varautua siihen, että tulet niistä selviämään.
PS TULKAA TAPAA JASSUA JA TUOKAA SILLE JTN SUKLAAT TMS
SE NIMITTÄIN KUOLEE TYLSYYTEE JA MÄ EN JAKSA KUUNNELLA SEN VALITUSTA :)
<sydän>