Ainiin, Mähän tulin kotiin. Ja samalla toiseen maailmaan. Täällä mun pitää tehä ite itelleni ruoka, ei oo viiden metrin pituista ruokapöytää täynnä ihmisiä, ei kivoja keittiöntyttöjä ja poikia jotka tekee megahyvää aamupuuroa ja (melkein) aina oli mehuakin valmiina. Vessa on vedettävä (ei riitä että laskee vaan kannen alas ja jättää tyhjentämisen iloisesti vessapartiolle..) ja suihkustakin tulee suoraan vaikka tulikuuma vettä ilman ämpärissä blandaamista. Tää on ihan liian luksusta.
Kello tulee kymmenen, tässähän tulee kiire johtajakahvilalle ja ohjelmatiimin kokoukseen! Eiku.. niinjoo, nekin jäi dragsfjärdin. Ei enää vapaapäivien viettoa Pasilassa, Kaislojen poimimista ja sitomista hameiksi, ei lavasteiden maalamista, hullunhauskoja improharkkoja ja iltanotskitreenejä, ei laululeikkejä pingviini-asussa tuhannenkuudensadan ihmisen edessä. Ei rankkasateita tai yöuinteja, leirisaunaa tai surkeita fiiliksiä jalkojen alle liiskaantuneiden jättikoppisten vuoksi.
Kämmenenkokoset hyttysenpuremat ja leirisairaalaakäynnit, vierailupäivän illan jäätelöt, i like to move it:in mieletön suosio ennakkoluuloista huolimatta, kuutamouinnit, leirisauna, itkupotkuraivarit kun mikään ei onnistu ja kaiken pelastavat lämpimät halaukset.
Elämän ensimmäiset meduusat, mereen laskeva ilta-aurinko, johtajakahviln bileet ja miljoonat uudet kaverit, hiivat eiks mee jakeluun mä haluun väiskille! takasin siis.
onks pakko oottaa neljä vuotta seuraavaan? En millään jaksais.