IRC-Galleria

ONNEA JUUSO 1V!!

Käytiin eilen Wilman kanssa maastossa. Oli aivan mahtava ilma ja maasto alkoikin tosi hyvin. Ravailtiin ja laukkailtiin mehtäteillä, Roope otti normaaliin tapaansa kouluhevosmaisen rauhallisesti kun taas G kävi välillä hieman ylikierroksilla.

Oltiin tulossa kotiapäin kun rupes kuulumaan mopojen ääniä. Hidasteltiin siinä mutta paljon muuta ei kerittykään tehhä kun näky sellaisen pikku puskan takaa miten kaks mopopoikaa oli rinnakkain. Ja voinpa melkein vannoa että ihan varmasti hekin näki meiät. Ja eikun vaan hirveellä vauhilla (ja äänellä!) nää mopoilijat alkaa tulla kohti ja oltiin sellaisella tosi kapealla mehtätiellä, ei siinä olis hevonen ja mopo rinnakkain mahtunu. Roope oli aika häkellyksissään ja oikein tienny minne olis lähteny vaan onneks kuunteli kun sen läheiseen männikköön kannustin, pois tieltä, turvaan näiltä idiooteilta. Olin jo ihan varma et Wilma jää G:n kanssa alle kun nämä mopoidiootit tulee kauheeta kyytiä kohti eikä jarruta ollenkaan ja G jäi vaan pyörimään ja pomppimaan siihen tielle. Ja yritti jossain vaiheessa vielä lähteä siitä kotiin päin, elikkä siis suoraan näitten mopilijoiden syliin..

ONNEKSI(!!!) sitten G lopulta väisti kans tien viereiseen männikköön Roopen luo ja tuli pois siitä tieltä. Pojatpa sitten pysähty siihen meiän kohalle ja jätti mopot käyntiin. Kyllä meinas hevoset levitä siihen paikkaan. G hyppi ja pomppi ja pyöri ympyrää ja Roope-raukalla sydän hakkas hullun lailla eikä toinen oikein tienny minne siitä ois karkuun singonnu.

Wilma sitten kaksikielisenä ja sanavalmiina tyttösenä hieman ripitti näitä svenskatalande mopoilija-idiootteja, pientä sananvaihtoa siinä siis käytiin vaan eipä nuo urpot tajunnu tehneensä mitään väärin. Yleinen tie, onhan heillä siinä lupa ajaa ja kyllähän meiädn pitää väistää (niinhän myö kyllä minun mielestä tehtiinkin.. ei nyt umpimännikössä ihan huvin vuoksi kiinnosta ratsastella..). No siitä tien yleisyydestä en tiiä, mutta kyllä kait siinä pitäis sitten kaikkien väistää tarvittaessa ja kaikilla oikeus siinä liikkua, myös hevosilla. ja kannattaako tuollainen hurjastelu sitten sellaisella tiellä? Sitä se nimittäin oli, ihan päätöntä ajelua. Olis siinä voinut tulla joku muukin vastaan. En nyt tuohon mopoiluun ole ikinä pahemmin perehtynyt, mutta melkeinpä uskaltaisiin väittää että se mopo on helpompi hallita kuin 600kg painava pelästynyt saaliseläin.

Eikä näille ääliöille sitten riittänyt se, että jo nyt oltiin sinne männikköön näillä säikähtäneillä elukoilla paettu. Tämän "keskustelun" jälkeen (kiitos Wilman, tietää nuo poikaset ihan varmasti meidän rehellisen mielipiteen heistä) piti vielä lähteä äänekkäästi kaasutellen ja mopoja huudattaen pois paikalta. Vitun ajattelemattomat kusipäät!

Roope ja G onneksi sitten rauhoittuvat piakkoin ja päästiin jatkamaan kotiin asti ilman suurempia ongelmia.

Kyllä sitä kerkesi käydä mielessä että mitä kaikkea oliskaan voinut tapahtua. Vaan onneksi säikähdyksellä selvittiin.

"Ei tuo sinun hevoses varmaan mitään turhia kisoissa kattele?"
"Juu ei se pahemmin. Ehkä vähän kouluaitoja ja tuomaria ja kyllä se kerran säikähti katsomoakin"
"Kuulostipa hyvältä"

Ei Roopelle oo ikinä naurettu ;).

hassua.

"Onhan se hyvä olla avarakatseinen mutta sinä taiat olla jo liiankin"

Pöh, minkä minä sille voin että haluisin tehä kaikkea jännää ja olla kaikissa kivoissa paikoissa yhtäaikaa. Saa nähä miten tässä käy :P.

Ku en tiiä enkä osaa päättää.
Voihan kökkö.

en aina voi sua ymmärtää..

tosin, ehkä ei tarvitsekaan.

Pitäisköhän nyt vihdoin ja viimein antaa periksi ja mennä sinne hierojalle..
Hartiat ja selkä huutaa armoa.
Vaan huutakoosa.

Suomiputteilin tänään piiiiitkästä aikaa. Oli kyllä tosi kivaa! Voisin kyllä huomenna jatkaa putteilua. Jospa vaikka kentällä humputtelisi tahi jotenkin. Tuo tukkajumala on kyllä niin mukava otus että voisi jotakin muutakin kuin humputella. hih ;).

Mutta tulipa ikävä nuita vuosia 2001-2007 kun oli ihan suokkiratsastaja. Huh huh, oli ne aikoja. vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin taisi sinne joukkoon mahtua muutama.. Milloin mentiin tukkaputkella ilman satulaa pitkin metsiä ja toivottiin että pysytään kyydissä ja että ne jo pari kilometriä sitten kadonneet jarrut joskus vaikka palautuisi.. Mutta mahtui sinne joukkoon niin hyvin (tai vähän vähemmän hyvin..) menneitä kouluvalkkoja ("Sehän lähti kuin Annikki Tähti!") kuten myös muutama estetunnin tapainen. Sai tuo Ero kaiketi sen tulevaisuuden lupaus tittelinkin.. Ei se vaan oikein tuntunu sen ansainneelta kun silloin joskus vuonna nakki ja kirves kiellettiin vähintään se viisi(kymmentä) kertaa 30cm ristikolle kun se nyt vaan sattu olemaan mukavampaa riepotella tyttöä ympäri kenttää ku hypätä se vaivainen maahan kaivettu risu.. Mutta niin.. Loppuajasta 100cm (no joo, yksittäisenä mutta ihan sama. saavutus se oli sekin ;)) puhtaasti+kaikki mahdolliset erikoisesteet eikä korvaakaan lotkautettu. Että kai sitä kehitystäkin sitten sattui vaikka vain vahingossa tapahtumaan ja ainakaan ei saanut mitään ilmaiseksi.

Ja se Toblerone. Voisinpa sanoa että parempaa opetusmestaria saa etsiä eikä löydy sittenkään. Oli se hauskaa mennä kaikenmaailman kissanristiäisiin sen rokkitukan kanssa. Pukkilaukka oli aika yleinen askellaji.. ainakin silloin kun oli kevättä rinnassa ja muutama pikkutyttö jo päätynyt sieltä kentälle hiekka-analyysin tekoon. No mutta kun se oli vaan niin kivaa. ja eihän se Topi aina. Joskus ja jouluna vaan, silloin kun pikkusen alkoi kiekalla käymään.. Tai vaikka ei olis käynytkään. Maastoesteillekin peräti sen kanssa päädyttiin ainakin kerran. Tyylistä viis, yli päästiin eikä kuskikaan joutunut uimaan vaikka vesihauta meinasikin nielaista koko Topi-ponin.

Larekin oli hauska. Se ilo vaan lopahti vähän lyhyeen ja nyt jo tyttö taivaslaitumilla. Oli ainakin ikimuistoinen juhannus kun sai leivän ja ties minkä kaurasaavin kanssa 4päivää sitä lihapullaa laitumelta metättää ja kaviota vaan tuli minkä kerkesi. No mutta, rauha hänen sielulleen.

Voi kun tuli paljon vanhoja hyviä aikoja mieleen. Ja kotitallin sivuillekin vielä eksyin. Huoh. Voisin kyllä elää ne parhaimmat ajat vielä uudelleen. Tai sitten voisi ottaa tuon ruotsinlaivan ja suunnata kohti Lieksa-cityä ja käydä vähän vielä rapsuttelemassa korvan takaa ja ehkä jopa pikkuisen köröttelemässä nuilla jo mainituilla suomenjunteilla. Voisikin olla kovin hauskaa moinen. Pitää pistää siis harkintaan ja toteutukseenkin.

Vaan enpä tätä nykyistäkään tilannetta tai tuota ratsureimaa valita. Tämä latvialainen voi välillä leikkiä mamman pientä suokkipullaa (kyllähän sitä on suomenputeksi joskus luultukin) aina silloin kun ikävä iskee.. tai ei sen kyllä ehkä tarvi. Välttänee nuinkin ;). Tuohan tuokin jännitystä elämään kun pitää millon mitäkin hiihtäjää tai pupujussin puolikasta (hennoo se pupujussikin housuihin tuolla ruunalla ennemmin välillä mennä kun nokan eteen osua..) karkuun lähteä kun eihän niistä ikinä tiiä.. Tappajalehmäkin tuli kerran vastaan. Piti juosta pellolle karkuun ja kattoa vasta sitten että mikä siellä ammu. Sitten niitä olikin jo monta.. liian monta.. Meinasi pieneltä hevosenpoikaselta elämä loppua just siihen paikkaan. Tosin on se meinannut loppua jo monet kerrat senkin jälkeen.. Viimeksi tänään maneesissa mutta se onkin sitten ihan eri tarina se.

Vaan sitten kun minä oon iso ja rikas ja oon rakentanu Roopelle sen lupaamani sinisen tallin (sitä se eläjä saa kyllä odottaa loppuikänsä...) niin hommaan koko tallin täyteen suomiputteja! Kaikennäköisiä, kokoisia ja värisiä. Ainakin sinisiä, punaisia ja valkoisia kovin monta. No mutta ei se ehkä ihan niin mennytkään. Kaippa siellä tallissa voisi ehkä jotakin muutakin asua.. Paitsi että en tiiä. ja ehkä minä jo yhden pienen suomalaisen ratsun tapaisen (no ei sen ihan valmis sellainen tarvi olla) voisin saada (tai siis ostaa.. hankkia.. tuskin nuita hevosia kukaan alkaa lahjoittelemaan. Vaikka saa niitä mulle lahjoitella mielin määrin! Ja maksaa sitten niitten elämisenkin samalla ja vaikka kuskinkin. Ei haittais!) jo tässä päivänä muutamana ehkä tämän vuosisadan puolella. Haluan! Vaan siihen asti latvialainen olkoon tuo ykkös mies. Ja nimenomaan MIES! Minä jaksa niitä akkoja katella joten toinen (tosin palliton kiitos) tapaus olkoon myös sellainen. Sitten joskus..

Nytpä tämä meni satuilun puolelle. Jos menis vaikka unten maille, näkemään unia niistä monista pyöreistä suomiputeista jotka vielä joskus tulee olemaan minun. Ihan varmasti tulee! Mutta siihen asti pitää vaan unelmoida niistä.. Ja miettiä mitä sitä huomenna (ja ehket myös ylihuomenna) säätäis tuos isokorvaisen tukkajumalan kanssa. Leikkiköön se siis minun puttea ainakin nämä kolme päivää<3

Tuo hevonen on vain yksinkertaisesti jotakin parasta!

Pidän kiinni.