IRC-Galleria

NitaH_9o

NitaH_9o

♥ Alexander ♥

Selaa blogimerkintöjä

Kauniit & RohkeatTorstai 21.02.2008 02:48

1. Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

2. Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

3. Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt samanikäisenä - vuodesta toiseen.

4. Älä aikaile! Pyri menemään naimisiin kosintaa seuraavana päivänä, viimeistään seuraavalla viikolla.

5. Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä.

6. Mies ei parane vaihtamalla. Viides aviomiehesi on sama kuin ensimmäinen.

7. Kunnioita perhettäsi pukeutumalla yhteisille aterioille asiallisesti. "Casual" tarkoittaa, että jakkupuku riittää ja miehet voivat sitoa solmionsa löyhemmin.

8. Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmän nurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

9.Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

10. Säästä puhelinlaskuissa: vastaa lyhyesti "Haloo?" ja kun olet toimittanut asiasi, sulje puhelin kiittelemättä ja hyvästelemättä.

11. Hanki niin monta lasta kuin huvittaa, heistä ei ole vaivaa.

10-vuotiaiksi he joka tapauksessa nukkuvat 90% ajasta ja muun ajan lastenhoitaja hoitaa heitä. Paitsi kun ex-miehesi saapuu joulupäivälliselle ja telmii heidän kanssaan takkatulen äärellä.

12. Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

13. Jos miehellä menee huonosti kyllä kaikki sen huomaa parransängestä.

14. Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa, "see you tonight" riittää mainiosti.

15. Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää

16. On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

17. Jos olet kriisissä ulkona sataa aina.

18. Sinulla voi olla työpaikka vaikka et ikinä ole siellä.

19. Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli.

20. On ihan tavallista, että entinen vaimosi on myös isäsi entinen vaimo. Jos menet uudelleen naimisiin tämän entisen vaimosi kanssa, sisarpuolestasi tulee tytärpuolesi.

21. Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet

22. Jos joku kiusaa sinua/lastasi/puolisoasi, hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuten eliminoida.

23. Jos olet joutunut onnettomuuteen, älä huoli, rakkaasi/ihastuksesi löytää ja pelastaa sinut kuitenkin sattumalta

24. Sinun ei tarvitse syödä kuin pari suupalaa, niin olet jo täynnä.

25. Naisella menee huonosti, jos hänellä ei ole huulipunaa.

26. Vaikka menisit naimisiin seitsemättä kertaa, uskot kuitenkin, että seuraava puoliso on SE oikea. Ja hääpäivä on aina elämäsi onnellisin päivä.

27. Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

28. Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

29. Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

30. Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntäsilmiin.

31. Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

32. Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi. Eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

33. Asunnossasi pitää olla aina suuria kukka-asetelmia. Ne eivät koskaan lakastu eivätkä tiputtele terälehtiä pöydille.

34. Jos opiskelet, ei sinun tarvitse koskaan tehdä läksyjä, lukea kokeisiin tai muutenkaan vaivautua koulun takia. Valmistut yleensä hyvin nopeasti loistavin arvosanoin.

35. Pahat miehet tunnistaa siitä, että heillä on aina parransänki, paita napaan asti auki ja jopa kaulakoru. Pahat naiset tunnistaa voimakkaasta meikistä ja avonaisista vaatteista.

36. Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

37. Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

38. Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

39. Kaikki puhuvat Amerikassa Englantia - myös kaksi saman ulkomaan kansalaista mongertavat huonolla englannilla keskenään. Opettelehan siis hyvin puhumaan englantia jos ulkomailla ollessasi joku suomalaisystäväsi sattuu tulemaan kylään!

40. Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edes ovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

41. Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

42. Vauvaa ei tarvitse ruokkia, varsinkaan imettämällä.

43. On ihan normaalia rakastua entisen vaimosi tyttäreen, jota olet tähän saakka luullut siskopuoleksesi. Rakkaus ex-siskoosi voi syttyä yhdessä päivässä, mutta ei hätää. Eikä sekään haittaa, että entinen vaimosi on ollut naimisissa isäsi ja veljesi kanssa. Tämä kaikki on aivan normaalia!

44. Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukaudensijasta 3viikosta - 2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

45. On aivan normaalia kuulla ettei isi olekaan isi, vaan oikea isi onkin italialainen miljonääri ja isä-poika-suhteesi uuteen miljonääri- isiin tulee kiinteäksi kahdessa päivässä.

46. Tilaa drinksu (baarissa/ravintelissa) odotellessasi deittiä sanaakaan sanomatta, vain sormea baarimikolle nostamalla, mutta älä maksa tai juo sitä.

47. Jokaisesta Los Angelesilaisen kodin ikkunasta näkyy Hollywoodin kukkulat ja vastaavasti jokaisesta pariisilaisesta ikkunasta näkyy Eiffel-torni

48. Genoa Cityssä on vain yksi ravintola.

49. Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä vaikka tie olisi viivasuora.

50. JA KAIKKEIN TÄRKEIN SÄÄNTÖ: PIDÄ AINA KORKOKENKIÄ, MYÖS KOTONA. JALKASI EIVÄT TULE IKINÄ KIPEIKSI TAI TURPOA!


Muahahahahhahahaaaa :DDDD

<3 muruuuuuuuuuuuuuuu.Keskiviikko 20.02.2008 02:53

1. YSTÄVÄSI/RAKKAASI..


Nimi: Kariiiiiiii.&lt;sydän&gt;

Syntymävuosi: -90, kyllä kannattaa!

Asuinpaikka: Halikko :D

Lempiruoka: Öäää no vois sanoo et se ei syö ku suklaata, eli se on sen ruokaa!! :D No mut ainaki se hesen ja mäkin ruuist.. :D Ja muist se sit melkee valittaaki aina :D .... MIEHET, KU EI TUNNU OLEVAN MISTÄÄN TYYTYVÄISIÄ x)<3

Lempibändi: Joku Cradle of Filth tai mikä nyt onkaa, ni ainaki :D Ja kyl se kuuntelee joitain hyvääki musiikkii, onneks ;)

Lempiväri: SININEN !

Lempibiisi: Kai sillä on niitä enemmän ku yks :)

Onnennumero: Ei mitään tietoo :D

Lemmikki: Kyl se jostai kissast on puhunu, mut ei oo ainakaa niillä näkyny x> Taitaa olla siskolla se kissa (:

Tärkein tavaransa: TIETOKONE ? KÄNNYKKÄ ? XBOX ? :DDDDDDDDD Mmmm ja bokserit jotka mä oon antanu, tietty ;> Vaikka ei nyt niinkään "tavara" ookkaan. :P



2. KERRO ..


Hänen musiikkityylistä: Öäää semmost tyhmää musiikkii se kuuntelee, just sellast mitä mä inhoon ;<

Pukeutumistyylistä: Jollakin tapaa "omatyylinen" :)

Luonteestaan: Ihana, hauska, huumorintajunen ja vähän semmonen "kiusaaja" tyyppinen x> Aina kiusaa mua ;<



ONKO HÄN:


tärkein sinulle?: On todellakin.&lt;sydän&gt;
rakastanut / ihastunut: On !!!!!!!!!!!! ;D <3 Minuuuuuuuuuuuuuuun ! <33333333 :;DD:D:D
masentunut?: Eeeei tietääkseni...
onnellinen?: Kyllä se taitaa olla. Tai parast ois olla :D
stressaantunut?: Välillä.
valitettavasti aina oikeassa?: No vittu on ;< No vittu ei :D Luulee olevansa ;)



3. MISTÄ HÄN


Suuttuu: Ei kauheen herkästä yleensä. Jos sitä kiusaa oikeella tavalla : DDD

Tulee onnelliseksi: MINUSTA!!!! :DDD Tyhmä kysymys!!! ;P

Ilahtuu: No siitä ku annan sille piiskaa.. :D Ja jotai muutaki ;) :DDDDDDDD

Tulee surulliseksi: Ömmm :D Emmä tiiiä :O Tai no jos en anna sille ku se haluaa, ni sit ehkä :D

Pitää: Minustaaaaaa.&lt;sydän&gt; ! Ja mun jutuista eniten!! :D:DD<33



4. KUINKA USEIN ..


Te näette: No riippuu vähän. Välillä melkeen päivittäin, joskus vähän harvemmin. Mut nytku ollaan pian samalla luokalla, ni sit ainaki joka päivä arkisin, ihanaaaa. &lt;hymy&gt; &lt;sydän&gt; <rakas>

Te riitelette: No aika useesti ollaa nyt lähiaikoina riidelty. Mut aika turhist asioist kans :s Mut kyl niist selvitää.

Itkette yhdessä: Öööh.. Ku toinenn väittää ettei itke.. :D Ni vähän vaikeeta itkee "yhdessä" :D

Shoppailette yhdessä: No harvoin, ku ei Kari tykkää shoppaillla ;< Sitä ei saa kauppaan millään, ellei ite tarvi sieltä jotain :( TYHMÄ!!!! &lt;sydän&gt;

Kerrotte toisillenne salaisuuksia: No harvoin? Eikai oo kauheesti mitää salaisuuksia?

Kerrotte välittävänne toisistanne: Me tiietään et kumpiki välittää toisistaan. Mut kyl sitä joskus aina tulee toiselle kerrottuu, et välittää, tavalla tai toisella. :>



5. MIKÄ ..


Mikä päivä oli teille hienoin: Hmmm ... No varmaan kaikki yhteiset päivät on, mut kyl se 24.6 oli yks parhaimmist mun mielest, ku muistaa mitä sillon tapahtu ;)

Pitää teidät aina yhdessä: RAKKAUS.

Asia muistuttaa aina toisesta: Mulla ainaki pari biisii ja yhteiset kuvat.



6. MITÄ ..


Pidät tärkeänä teidän ystävyydessänne/suhteessanne: Rehellisyys.
Teette yleensä yhdessä: <3 Vaikka mitä ;) Yleensä vaa ollaa lähekkäin, halaillaa ja annetaa PAAALJON pusuja :D:DD <3 yms ;> <3

Ystäväsi/rakkaasi rakastaa yli kaiken: Mua!!!!!! :P <333

Haluaisit vielä tietää ystävästäsi/rakkaastasi: Tiiän jo kaiken oleellisen.

Tekisit jos menettäisit hänet: En haluu ees miettiä. En jaksais elää.
No siiiiiiis ihQQQ, moooon vähä pissssissss !!!!

Ketkä haluuu siiis niiiku mun BOXIII??!?!?!
Ähhhh, sanokaas vaa nii lisäään niiiiQQQQ <33333333333333333333333333333

RAKASTAN TEIT +++++++++ 1 000 000 sydäntttttt <333333333

KULLAT ÄLKÄÄ KOSKAAA LÄHTEKÖ POIS MUN ELÄMÄST, OOTTTE IHQ NIIIIN TÄRKEITTTT<33
PUSSSHEIIIIIIIIII.&lt;sydän&gt;

Vitttu säki oot tommonen mallli ihQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQ <33333
MODELLLLLLLLL<sydän>&lt;sydän&gt;


EI VITTTTTTTTU ANTAKAAA MUN KAIKKI KESTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! :DDDDDDDDDDDDDDD
LUOKITELKOOT KAIKKI ITTE ITTENSÄ PISSIKSIKS TAI EI, NI TOS ON SITÄ ESIMERKKII VÄHÄ :DDD

SIIIIS VOI DAAAAAAA !!!!!!11!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :DDDDDDDDDDDDD


ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ päää hajoooo :D:D::D:D:DD

<3Tiistai 19.02.2008 19:59

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ
1) BIKINIKUNTOON HETKESSÄ!
Ota vaatteet pois. Pue bikinit päälle. Valmis.

2) EROON MENNEISYYDEN PAINOLASTEISTA!
Lopeta märehtimästä menneitä heti paikalla.

3) VÄHENNÄ TYÖTAAKKAASI!
Kieltäydy tekemästä enempää kuin pystyt. Piste.

4) TEE MIEHESTÄSI UNELMIESI MIES!
No hei, pientä rajaa. Ei tule onnistumaan, lopeta yrittäminen.

5) NÄIN SAAN PAREMPAA PALKKAA!
Mene pomon puheille ja pyydä lisää liksaa.

UUTTA KEVÄÄSEEN:

HIUKSET: Osta marketista vaalennusväri ja pidä sitä liian
vähän aikaa
päässäsi. Saat kivan keväänkeltaisen hiussävyn.

VAATTEET: Leikkaa farkkujen lahkeesta 20 senttiä pois. Tadaa,
kevätcaprit!

SISUSTUS: Pese ikkunat. Paitsi jos et jaksa, niin älä pese.

RUOKA: Keväällä on ihana ostaa parsaa. Parsanippu säilyy
jääkaapissa
pari viikkoa ja sitten sen voi kätevästi laittaa biojätteeseen.

MEIKIT: Tänä keväänä muotia ovat kirkkaat värit. Niin kuin viime
keväänä. Ja sitä edellisenä. Se viisi vuotta vanha sininen
luomiväri
on siis ihan hyvä.

Näin helppoa se on, eikö?

Ihanaa oloa uudistuneelle minällesi!

Ehehee <3Maanantai 18.02.2008 23:17

JesC- sanoo:
jos mä oisin göörl, haluisin et oisit mun göörlfrend silti

JesC- sanoo:
;)

JesC- sanoo:
:DDDD

JesC- sanoo:
jessellä lentää tänään

JesC- sanoo:
juttu siis

^^ Se on Jesse vaan. :DD
:DDDDDDDDD

:D:D::D:DD:DDDMaanantai 18.02.2008 22:57

Helmeilevä omppuviiini sanoo:
moi

Helmeilevä omppuviiini sanoo:
ooks ny munaa saanu ? :O

^^ hehehehe, kaikkii kiinnostaa näköjää :D:D::DD

<333333 XDDMaanantai 18.02.2008 17:22

18.02.08 15:19 <card-mage> dna uutiset: kahvilaan murtaunut jäi persestään kiinni ikkunaan TURUSSA!!!!!!! :DDDDDDD

^^ ÄHÄÄHÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHÄHÄHÄHHHHHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!! &lt;virne&gt;
EI HELVETTI :'DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

;PMaanantai 18.02.2008 15:45

Mene saapuneihin viesteihin -->

1. Onko 1 viestin lähettäjä sinulle sukua? - Ei :P

2. Voisitko kuvitella 10 viestin lähettäjän ja sinun olevan yhdessä? - Hahaa, miten sen nyt ottaa :D

3. Onko 5 viestin lähettäjä sinun kaverisi? - Ei, ku mun kulta.

4. Oletko ollut joskus yhdessä 20 viestin lähettäjän kanssa? - Kokoajan.&lt;sydän&gt;<rakas>

5. Onko 13 viestin lähettäjä pettänyt sinua kaverina/poikakaverina? - Ei.

6. Milloin viimeksi näit 7 viestin lähettäjän? - Ikävä </3

7. Mikä on 3 viestin ensimmäinen ja viimeinen sana? - "Haha" "tullu"

8. Mikä on 11 viestin lähettäjän nimi? - Kari.&lt;sydän&gt;

9. Mikä on 4 viestin ensimmäinen sana? - "Ketuttaaks"

10. Oletko haukkunut 18 viestin lähettäjää? - Olen.

11. Onko 8 viestin lähettäjä sinun ystäväsi? - Eiiii ! Ku mun kulta !!

12. Oletko ihastunut 15 viestin lähettäjään? - olen :D <3 Siiis RAKASTUNUT. &lt;sydän&gt;

13. Oletko ollut samalla lomalla 6 viestin lähettäjän kanssa? - Joo oooon :D

14. Minkänäköinen on 5 viestin lähettäjä? - Parhaimmman näkönen. <3 :P

15. Minkä niminen on 9 viestin lähettäjä? - Jesse :D

16. Mikä on viimeinen sana 7 viestissä? - "hiljaa.?"

17. Voisitko kuvitella 5 viestin ja sinun välillä olevan tiettyä kipinää? - En yleensä ihastu viesteihin? :DDD Mut siis joo, sen viestin lähettäjän kans onki ;) <3

18. Onko 10 viestin lähettäjä sinulle tärkeäkin henkilö? - On se tärkeä.

19. Millainen on suhteesi 3 viestin lähettäjään? - Ahhh, meil on seksisuhde :DD:DD No ei, meil on ihan vakavalla pohjalla oleva suhde.

20. Rakastatko 8 viestin lähettäjää? - RAKASTAN.&lt;sydän&gt;

21. Mitä sanoisit/tekisit jos 13 viestin lähettäjä kertoisi rakastavansa sinua? - On kyllä kertonu jo :D Mut tottakai se on vaa hyvä, ku kertoo aina uudestaan. :P

22. Oletko vihainen 4 viestin lähettäjälle? - En! :o <3

23. Miltä sinusta tuntuisi, jos 9 viestin lähettäjä ei enää olisi kanssasi tekemisissä? - No aika kauheelta. On meinaa aika hyvä ystävä.

24. Voisitko kuvitella sinulla ja 15 viestin lähettäjällä olevan yhteinen asunto ja lapsi? - Kyllä ;) Toivottavast viel joku päivä onki.&lt;sydän&gt;

25. Menisitkö naimisiin 2 viestin lähettäjän kanssa jos se olisi mahdollista? - Siis 2. viestin lähettäjän kanssa vai kahden viestin lähettäjän kanssa? :D No 2. viestin lähettäjän kanssa menisin mut en kenenkään muun ;)<33

26. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Peteltä.. :P

27. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? "Meen"

28. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - Rakastannn.

29. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - "mitää :D"

30. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - 179.

Mene vastaamattomiin puheluihin -->

33. Onko vastaamaton 1 sinun paras kaverisi? - Ei.
34. Onko vastaamaton 7 sinulle rakas/tärkeä? - Rakas & tärkeä.&lt;sydän&gt;


Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin -->

35. Vastaa kysymyksiin kertoen 12. viestin lähettäjästä. Älä paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - -90.
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - Eiiii :P
Voiko hän luottaa sinuun? - Voi ! :P
Luottaako hän? - Kyllä mä uskon niin.. Ja toivon..
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - Kokoajan :D<sydän>
Onko hän sukua sinulle? - Ei :D
Oletteko ystäviä? - Enemmän ku ystäviä ?
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kun sinä? - No arvaaaa!
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - Koulussa :D
Onko sinulla yhtään hänelle omistettua kuvaa? - OnOnOn :DS
Onko hänellä sisaruksia? - Jooo :DDD

äääääMaanantai 18.02.2008 05:15

Omistukset
[ ] Kissa
[x] Koira
[ ] ( )Marsu/( )hamsteri/( ) kani.
[ ] Hevonen.
[ ] Uima-allas.
[x] Sauna.
[x] Samsung kännykkä.
[ ] sony ericsson
[ ] Siemens kännykkä.
[x] Nokia kännykkä.
[ ] Motorola kännykkä.
[ ] Elisa/Sonera liittymä.
[x] Joku muu liittymä.
[x] Netti.
[x] Tietokone.
[x] Limsaa.
[ ] Karkkia.
[ ] Kakkua.
[x] Mese.
[ ] Skype.
[x] Mozilla Firefox.
[ ] Opera.
[x] Paljon cd:eitä.
[x] Paljon Dvd:eitä.
[/] Ihana perhe.
[x] Poikaystävä.
[ ] Tupakkaa.
[x] Rahaa.
[x] Paljon lautapelejä.
[x] Paljon kirjoja.
[ ] Suklaata.
[ ] Tulostin.
[x] mp3-soitin.
[ ] Matkalaukku.
[x] Polkupyörä.
[ ] Bussikortti.
[ ] Auto.
[x] Muumimukeja.
[ ] Paljon tietokonepelejä.
[ ] Elokuvien soundtrackeja.
[x] Jalkapallo.
[ ] Koripallo.
[ ] Silmälasit.
[ ] Piilarit.
[x] Sukset.
[x] Vesivärejä.
[x] Tusseja.
[x] Penaali.
[x] Reppu.
[x] Laukku.
[ ]Televisio omassa huoneessa.

Olen:

[ ] Nirso.
[ ] Julma.
[ ] Ystävällinen.
[ ] Avulias.
[ ] Pelottava.
[ ] Hirvittävä.
[ ] Nautiskelija.
[x] Hassu.
[/] Tyhmä.
[ ] Blondi.
[ ] Vitsinkertoja.
[/] Rasisti.
[?] Alkoholisti. <-- :D
[ ] Materialisti.
[ ] Kaikkien kaveri.
[/] Vihamielinen.
[ ] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[/] Turhamainen.
[ ] Yksinkertainen.
[<3] Hyvä kokkaamaan.
[ ] Perfektionisti.
[ ] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[/] Helppo suuttumaan.
[ ] Pitkävihainen.
[/] Rohkea.
[x] Avoin kaikelle.
[ ] Sinkku.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[ ] Elossa.

Näistä pidän:

[ ] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[ ] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[/] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[/] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[/] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[ ] Vaahtokarkki.
[/] Kinkku leivän päällä.
[x] Salami.
[ ] HK sininen.
[ ] Perunasalaatti.
[/] Marinoidut grillipihvit.
[/] Hampurilaiset. (En kaikista)
[/] Pitsat.
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[x] Mysli.
[x] Murot.
[/] Suklaamurot.
[ ] Pinaattiletut.
[ ] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[/] Maksalaatikko.
[ ] Chili Con Carne.
[x] Jauhelihakastike..
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[x] Tortillat.
[ ] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuussi.
[/] Keksit/piparit.
[x] Kebab.
[ ] Katkaravut.
[/] Kala


OLEN.

(x) Laulanut suuren yleisön edessä.
(x) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x) Juonut perseet.
(x) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Käyttänyt huumeita.
( ) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
(x) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) Ollut jälki-istunnossa.
(x) Kiroillut opettajalle.
( ) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
( ) Harrastanut partiota.
(/) Käynyt laulutunneilla. [Kuorossa?]
(x) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
(x) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut Laivalla.
( ) Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
(x) Ollut Spice Girls-fani.
(x) Ollut Backstreetboys-fani.
(x) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
( ) Paskonut housuun yli 10 vuotiaana.
( ) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
(x) Kiva.
(x) Ilkeä.
(x) Pervo.
(x) Reilu.
( ) Käynyt Turkissa.
( ) Käynyt Amerikassa.
( ) Muuttanut pois kotoa.
( :( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia. <-- <3
(x) Vaihtanut vauvalle vaipan.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
(x) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Koulukiusaaja.
( ) Koulukiusattu.
(?) Luokan paras oppilas.
(x) Luokan huonoin oppilas.
(x) Opettajan silmätikku.
( ) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
(x)Pikkusisko tai isosisko/veli
( ) Lastenkodissa.
( ) Sijaisperheesssä
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
(x) Fanittanut smurffeja.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
(x) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
(x) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
(x) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
( ) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
( ) Pettänyt parhaan kaverin.
(x) Eksynyt metsään.
( ) Eksynyt omaan kotikaupunkiin..
(x) Ollut kesäfestareilla.
(x) Käynyt Linnanmäellä.
(x) Käynyt Tykkimäellä.
(x) Käynyt Särkänniemessä.
(x) Pelannut Räsypokkaa.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
( ) Seurannut 24-sarjaa.
( ) Täydellisiä Naisia.
( ) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
( ) jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
(x) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
(x) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( ) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.