IRC-Galleria

NitaH_9o

NitaH_9o

♥ Alexander ♥

Selaa blogimerkintöjä

:DDDDDD Jonnalta varastin ! :DTiistai 17.04.2007 12:56

Janita syntyi maailmaan eräänä loskaisena aamupäivänä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli normaali ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä vihattiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan tietosanakirjat, niinpä ammatiksi tuli taskumatit.

Janita kehittyi neljännelläkymmenellä varsin iloiseksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä punaiset silmät.
Television katselusta huolimatta hän oli hyvin mulkku. Lempiruokaansa styroxpuuroa hän sai työskennellen nappulanpainajana.

Janita tupakoi ja käyttää nuuskaa paljon. Alkoholia hän juo parvekkeella.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm käy kattoo tuolt omas ;p

:PSunnuntai 15.04.2007 19:17

Yksityiselämäsi:
1. Vapaa vai varattu?
Varattu.
2. Oletko ihastunut?
En, ku rakastunut.
3. Minkälainen on ihastuksesi?
Iiihana kultaa <3
4. Unelmiesi kumppani?
Semmonen ku mun kulta on <3
5. Minkälainen seurustelukumppani olet?
En oo tullu kysyneeks.
6. Kuvaile täydellisiä treffejä?
<3
7. Romanttisin teko jonka poika/tyttö voi tehdä?
<3
8. Pisin ihastuksesi
Hmm.
9. Tiedätkö mitä on rakkaus
Tiedän.
10. Oletko särkenyt jonkun sydämen ?
Olen. :/
Kaverisi:
11. Äänekkäin kaverisi?
Kaikki ne on äänekkäitä :DD
12. Hiljaisin kaverisi?
Hmm, ei mulla oo semmost :D
13. Lapsellisin kaverisi?
Ei kukaaan.
14. Kaunein kaverisi?
Onpa tyhmä kysymys. Kaikkihan ne on tosi kauniita. Ja jos ei ulkootpäin ni sisältä ne on täyttä kultaa<3
15. Hauskoin kaverisi?
Kaikkiii <3
16. Ihanin kaverisi?
Kaikki on! <3
17. Paras vastakkaista sukupuolta oleva kaverisi?
Hmm.. Viktor?<3
18. Kuka kavereistasi kuuntelee huonointa musiikkia?
:DDD
19. Entä parasta?
Hmm.
20. Tylsin kaverisi?
No ei oo.
Satunnaisia kysymyksiä:
21. Ihanin pojan/tytön nimi?
Hmm hmmm.. Niko on aika ihana nimi <3 Ja tytön nimee en sit tiiäkkää oikee :o
22. Jos sinun pitäisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?
Haju.
23. Kuinka usein halaat toista ihmistä?
Päivittäin melkeen <3
24. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
KYLLÄ ! Se on nähty.

25. Voisitko tappaa rahasta?
En.
26. Jos maailma räjähtäisi ja jäljelle jäisi vain yksi elokuva, mikä se olisi?
No en tiiä.
27. Oletko onnellinen?
Olen <3
28. Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
Hyppäisin jostain kalliolta alas.
29. Onko Jonne Aaron ihan oikeasti seksikäs?
<3
30. Oletko sortunut seitsemään kuolemansyntiin?
Jaaa-a.
31. Minkä väriset alushousut sinulla on?
Mustat.
32. Mitä aijot tehdä kesälomalla
Nukkuu pitkää ja ottaa aurinkoo ainaki :D
33. Käytkö lenkillä?
Käyn.
34. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut?
No jaa-a.. Yleensä ainaki sanotaa, et voisin joskus olla hiljaaki :D Eli siitä varmaanki, ku oon äänes kokoajan :D
35. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
En ku en eees polta ! :D
36. Poltatko?
No en.
37. Mainitse 5 asiaa, jota rakastat.
Jake<3, musiikki<3, kaverit<3, kesäloma<3 ja hmm.
38. Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat?
Itseäni, Yhtä ihmistä, jonka nimeä en kerro.
39. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi?
Hmmm..
40. Haluatko naimisiin?
Haluun, sit aikanaan <3
Kumpi:
41. Suklaa vai vanilja?
Suklaa.
42. Parisuhde vai pari suhdetta?
Parisuhde.
43. Televisio vai Tietokone?
Tietokone.
44. Halaukset vai suudelmat?
Suudelmat <3 ja halitki<3 Kummatki <3
45. Ystävät vai Seurustelukumppani?
No tota. Hmm. Seurustelukumppani <3
46. Köyhä suomalainen vai rikas amerikkalainen?
Jaa-a.
47. Kamera vai kännykkä?
Kännykkä missä on kamera :D
48. Pinkki vai Lila?
Lila.
49. Norrena vai Niittymäki?
Ei kumpikaan.
50. Jääkiekko vai jalkapallo?
Hmmm.
Rastita:
51. [x] olen ratsastanut hevosella
52. [ ] olen ratsastanut kamelilla
53. [ ] olen ratsastanut norsulla
54. [x] olen uinut alasti
55. [x] olen uinut vaatteet päällä
56. [ ] olen pelannut räsypokkaa
57. [x] olen tullut petetyksi
58. [x] olen pettänyt
59. [x] olen valehdellut äidille
60. [x] olen valehdellut kaverilleni
61. [x] olen mesessä
62. [ ] olen vaihtanut meseosoitteeni useammin kuin kerran
63. [x] olen maistanut tupakkaa
64. [x] olen maistanut alkoholia
65. [x]olen juonut itseni niin känniin etten muista mitään
66. [x] olen mokannut pahasti
67. [x] olen satuttanut itseäni tahallaan
68. [x] olen varattu
69. [x] olen ihastunut
70. Mitkä seuraavista kuvaavat sinua? :
[x] ruma, [ ] kaunis, [ ] hauska, [x] tylsä, [x] iloinen, [ ] surullinen
71. Olen omistanut?:
[ ] kissa, [x] koira, [ ] hevonen, [ ] pupu, [ ] lintu
72. Seurustelukumppanini haluan olevan?:
[x] hauska, [x] söpö, [x] iloinen, [x] uskollinen, [x] kiltti, [x] pahis,[/] sporttinen
73. Syntymäpäivälahjaksi haluan?:
[x] rahaa, [ ] kirjoja, [x] levyjä, [x] tietokoneen, [x] kännykän
74. Mistä elokuvalajeista pidän?:
[x] komedia, [ ] draama, [x] kauhu, [x] jännitys, [x] toiminta
75. Koulussa olen?:
[ ] erinomainen [ ] kiitettävä [ ] hyvä, [ ] keskiverto, [ ] tyydyttävä, [ ] kohtalainen, [x] huono
76. Aikuisten mielestä olen?:
[ ] hurmaava, [ ] kohtelias, [x] painajainen, [x] typerä, [tietysti] unelmien lapsi
77. Ystävän pitää olla?:
[x] luotettava, [x] hauska, [ ] kaunis, [x] avoin, [x] rehellinen
78. Tietokoneella ollessani?:
[x] mesetän, [x] käytän kuvagallerioita, [/] käyn keskustelufoorumeilla [ ] pelaan.
79. Otan kuvia?:
[x] digikameralla, [x] webillä, [/] kännykällä, [ ] filmikameralla

:)Sunnuntai 15.04.2007 17:58

LEMPI

1. eläin - Koira, hamsteri <3

2. väri - Musta, ruskee, beige <3

3. vaatekappale - Jaa-a.

4. biisi - Monia <3

5. aine - Kouluaine? Eli ei siis mikään.

7. fontti - Comic Sans MS / lihavoitu / musta väri / koko 14

8. peli - Hmmm..

9. harrastus - Lenkkeily.

10. soitin - Hm.

TÄLLÄ HETKELLÄ:

1. ärsytyksen kohde - KOKO JAKSO, MITÄ MIKÄ NYT ON.

2. sinulla on päällä - Miettikääs sitä ;>

3. hiukset - Auki.

4. olet (missä) - Omassa huoneessa.

5. ajattelet - Kultaa <3

6. mitä teet - Oon koneel :D::DDD

MUITA KYSYMYKSIÄ:

1. tee lempihymiösi - :D:D:D:Dddddd.D:d:Ddddddddddd

2. keksi lyhenteelle KERS selitys? - Kersa ?

3. minkä väriset seinät huoneessasi on? - Vaaleenlilat :D

4. mitä lemmikkielukoita sulla on? - ;<

5. mikä laulu soi just nyt? - Britney Spears - Boys.

6. nauratko idioottimaisesti? - ?

7. Pinni vai ponnari? - Pinnnni <3

8. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme eläintä - Jänis,.. Emmä jaksa.

9. oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa? - EN MIKÄÄÄN :D

10. mikä on horoskooppimerkkisi? - Jousimies.

OLETKO KOSKAAN:

1. surullinen? - Olen.

2. leikannu päätä kaljuksi? - Ää en ! :OOOOO

3. syönyt karhun lihaa? - En :s

4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä? - Juu.

5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä? - KYLLÄ ! :D

6. ollut humalassa? - Joo :s

7. pettänyt kaveriasi? - Olen.

8. rikkonut gallerian sääntöjä? - Juu ;p

9. salakuvannut ihmisiä? - AINA :DDDDDDDDDD

:DDDDDDDDDDTiistai 10.04.2007 18:44

VASTAA OMAN NIMESI ETUKIRJAIMELLA ALKAVALLA SANALLA

Olen: Janita.
Haluan: Jakea <3
Minulla on: Jalka.
Vihaan: Jannea, yhyy ;<
Pelkään: Joelia :o
Kuuntelen: Jesseä :DD
Pohdin: Juttuja.
Rakastan: Jakea <3
Minä aina: Järkytyn.
Minä en ole: Järkevä.
Laulan: Jennasta. :D
Itken: Joskus.
En ole aina: Juovuksissa.

;>>>Tiistai 10.04.2007 18:23

1. Mitä teet tällähetkellä?
- Melkeen nukun.
2. Kuka on lähelläsi?
- Oon yksin :(
3. Mitä näet nyt?
- Nämä kysymykset :D
4. Kenet haluaisit nähdä juuri nyt?
- Jaken <3
5. Tykkäätkö kenestäkään?
- Tykkään.<3
6. Tykkääkö hän sinusta?
- No kai se? :o
7. Uskotko rakkauteen ensi-silmäyksellä?
- Hmmm.
8. Tunnetko ketään aivan kokonaan?
- Tunnen!
9. Tunteeko kukaan sinua täydellisesti?
- Kyl varmaa :D
10. Vihaatko jotakuta?
- Joooo!!!!
11. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Jonku öööö, en muista :o
12. Kuka on tärkein ystäväsi?
- Hmmm.. No kaikki on niin tärkeitä <3
13. Voisitko mennä ihastuksesi luo nyt ja pussata häntä?
- Todellaki! <3 Nam<3
14. Oletko vapaa vai varattu?
- Varattu.
15. Onko hänellä kuvia täällä?
- On <3
16. Jos on niin oletko kommentoinut hänelle?
- Tietysti <3
17. Oletko koskaan nolannut itseäsi?
- Olen! :D
18. Väsyttääkö sinua nyt?
- Nojoo, liikaaki :s
19. Oletko onnellinen?
- Olen<3 :)
20. Suunnitelmia illaksi?
- Hmm, eipä mtn erikoista. :>

,.,.,.,.Tiistai 10.04.2007 02:19

Mitä lukee kännykässäsi 2. viestissä?
# Hah kuitenki ajattelet! Nyt mä en ainakaa voi käydä nukkuu :D
Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko oikean puolen?
# Oikeen tietty !
Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
# Juusto.
Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
# Käy melkeeeen :D:D::DD
Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
# Hmmm.
Mikä on lempiruokakauppasi?
# Enn tiijjä :o
Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
# Autolla.
Kumman valitset tv vai tietokone?
# Tietokoneesta en luovu :)
Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
# Ei kumpikaa.
Lenkkarit vai tennarit?
# Tennarit.
Ruutu vai raita?
# Raita.
Omistatko mp3-soittimen?
# Johh<33
Montako tuntia vietät aikaa koneella?
# 24/7 !
Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
# Hmm. Empäs muista.
Kuinka nopea nettisi on?
# No sopivan nopee.
Pelaatko koneella?
# En.
Kun katsot peiliin, mitä näet?
# Ruman naaman.
Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
# Jeea<3
Jos kuuntelet, mitä?
# HAVE I WAITED TOO LONG,TO SEEEE YOUUU :DDD
Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
# Kaikki semmoset, oih<3
Iltaseksi vai aamuseksi?
# Mmmm.. iltaseksi. ;)
Onko sinulla paljon ystäviä?
# On ! <3
Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
# On paljon<3
Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
# No NAM <3
Entä pikku G:tä?
# Kyllä :D:D:D
Spice girlsiä?
# JOO :D:D:D
Simpsonit vai Futurama?
# Ei kumpikaa.
Good Charlotte vai Private line?
# Good charlotte <3
Sytkä vai tulitikut?
# Sytkä.
Kynsilakkaa, vai ei?
# Kynsilakkaaa :>
Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
# Ei siin mittää pahaa oo :o
Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
# no ei tee semmone ylipitkä, sopiva <3
Mitä sinulla on nyt päällä?
# No arvaas?
Menetkö kesällä ulkomaille?
# Hmm.
Panisitko?
# Riippuu ketä.
Jeesus tulee, otatko kopin?
# Otan<3
Miksi banaaneissa on naruja?
# No hyi vittu.
Kuulakärkikynä vai lyijykynä?
# Lyijykynä<3
Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
# Ai haluut mua? :DDD
Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
# Olen.
Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
# Riippuu vähä.
Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
# Naurettavia.
Onko sinua koulukiusattu?
# Ei.
Oletko sinä koulukiusannut?
# Ennoo.
Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisen?
# Vasemman.
Missä olit viimeksi bilettämässä?
# Turus <3
Lempidrinkkisi?
# Emmä oikeen tiiä. Sex on the beach on iha hyvää.. Ja vodka lemon kans. ;> Ja salmiakkikossu! <3 :D
Mitä mieltä olet viiltelystä?
# Ääärrr.
Mitä teit viime synttäreilläsi?
#Kaikkkeee kivaaa. :P
Onko sinulla sisaruksia?
# On, valitettavasti.
Minkä ikäisiä?
# 12 ja 23.
Lähteekö nuha nussimalla?
# No ei :<
Roikkuvat korvikset vai napit?
# Roikkuvat.
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
# Voisin.
Entä nuoremman?
# Voisin?
Paras lukemasi kirja?
# Hmmm.
Mitä tällä hetkellä odotat?
# En mitään.
Entä ketä odotat?
# NO EN KETÄÄN, SE ODOTTAA MUA!!!
Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
# Eeei.
Juotko? Kuinka usein?
# En koskaan ;)
Poltatko?
# En.
Montako kelloa huoneessasi on?
# Kolme :DDD
Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
# Oon.
Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
# Saunalahti.
Juna vai bussi?
# Hm.
Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
# Osaan. Ü
Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
# OOOOON.
Mitä olet lavalla tehnyt?
# Laulanut, sekoillut.
Mikä sinusta tulee isona?
# Hömm.
Haluatko lapsia?
# Joskus sitte. <:
Osaatko tehdä kärrynpyörän?
# Jotenkin kai.
Entä kuperkeikan?
# JOO!
Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
# Ei.
Do you have messenger?
# Yes i have :D
Oletko hyvä englannissa?
# Empä tiiä.
Oletko kokeillut huumeita?
# En, enkä kokeile.
Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
# En tiiä.
Tykkäätkö maksamakkarasta?
# Ihan hyvää.
Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
# Jake tietty <3
Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
# Saijan, eilen <3
Mitä olet sanonut viimeksi?
# Jeijjj. ;>
Kenelle?
# Lauralle <3
Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
# I´M LOOKING FOR A FREEDOM!
Sano vielä viimeiset sanat.
# Nukkumaan.
Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
# Hmm.. Oiskohan ollu eilen? ;> <3

<3Torstai 05.04.2007 19:34

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Riitele taas mutsis kaa, samaa marinaa
Sen mielest kapinaa, mut sä tiedät puhuvas asiaa

Tulee tehtyy tyhmyyksii, luotettuu rystysii
Sit reksi erottaa sut koulust koko syksyksi
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Sä oot viel nuori ja tuut menettää mont rakast

Ehkä paras frendis kuolee auto-onnettomuudes
Tai tyttö, jota rakastat jättää ja ottaa uuden
Ja tuntuu mahottomalt ees ajatel uut suhdet
Ku haistat sen tuoksun ja maistat sen huulet

Tai frendis käyttää huumeit ja pyytää sua mukaan
Se nähään sun kaa, eikä suhun luota kukaan
Tai perhees on köyhä, faija juo ja sä raadat
Malta mieles vaan, aika parantaa haavat

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Mieti muit asioit, ihmisii, joit rakastat
Kaikel on kaks puolta, löydä hyvä pahasta
Ku mutsis ottaa päähän, haluu aina komentaa
Se välittää sust, kelaa, jos sitä ei ois ollenkaan

Ja tyypilt, jota löit päähän välkäl, vaan päähän
Voit aina pyytää anteeks, ei ne luokalle sua jätä
Ei hätää, se on vaan elämää
Eikä tääl kukaan oo täydellinen, et säkään

Mieti frendis omaisii, sen lähtö oli aikane
Viemäs kynttilöitä nyt onnettomuuspaikalle
Sä et tuu olee se, joka itteensä syyttää
Oma perhe rakastaa ja frenditkin tykkää

Tyttöi tulee ja menee, turha perään itkee
Tuut saamaan parempaa, kuha oot vaan sitkee
Ja auta frendis eroon huumeist, jos vaan saatat
Ja malta mieles vaan, aika parantaa haavat

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Jos mietit, et ois parempi, ku ois jääny syntymät
Venaa viel huomisee, pidä pääs pystyssä
Älä jää tyhmyyttäs murehtiin turhaan
Ku tarviit aikaa surra, ota joku sureen sun kaa

Joskus voittaa, joskus saa turpaan
Kesäl on lämmin, talvel sataa lunta
Niin kuin vuodenajat, huolenaiheetkin vaihtuu
Vaipuu unohdukseen, lumet sulaa ja haihtuu

Sullon vaan tää elämä, turha pelkää
Et se ois niin pitkä, ettei kannattas elää
Pitää ottaa kaikki irti, vaik kuin sattuu
Vaik kuin tuntuu siltä, ettei pysty rakastuu

Sä tiedät, et jokapaikas venaa vaarat
Niinku jäisel tiel kohtaavat kaarat
Jotai et voi välttää, jotkut saatat
Nyt malta mieles vaan, aika parantaa haavat

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

<3

;)Torstai 05.04.2007 17:32

1. Hammasharjasi väri? - Haha.. Limenvihreee.
2. Sukkiesi tyypillisin väri? - Musta :D
3. Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi? - Ei yhtään..
4. Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä? - Jaa-a :D
5. Mitä dödöä/hajustetta laitoit tänään? - Ööhm.. Kotain.. Emmä sen nimee muista :D
6. Rakkain pehmolelusi? - Nalle<3
7. Montako tyynyä on sängyssäsi? - 1-2.
8. Entä minkäväriset lakanat? - No nyt ne on pinkit :D
9. Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? - Avoinna. :P
10. Tietokonepöytäsi väri? - Tällanen.. Vaaleen ruskee..
11. Onko huoneessasi valot päällä? - Eii oo :D
12. Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi? - "Janita nyt se musiikki hiljemmalle!!!!!!!"
13. Väsyttääkö? - Kylllä!!!! :s
14. Maistuisiko kupillinen maitokaakaota? - Ei.
15. Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten? - Hmmmm,,
16. Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa? - ?
17. Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi? - Yleensä :P
18. Millainen mieliala tällä hetkellä? - Sekava.
19. Minkäväriset silmät sinulla on? - Sinivihreet.
20. Minkäväriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan? - Ruskeeet.

MINÄ & MUUT:

21. Seurusteletko? - Joo<3
22. Kuinka kauan olet ollut varattu/sinkku? - Ööh 1kk, 13 pvä :P
23. Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään? - Jaaha.. :D Sitä miettisin vasta sitten.
24. Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta? - Huumorintaju, ja onhan niitä muitakin.
25. Jos veisit rakkaallesi kukkia, mitä kukkia ne olisivat? - Ruuusuja! :D <3
26. Kuvaile rakastasi / ihastustasi yhdellä sanalla. - TÄYDELLINEN! <3
27. Vahvin luonteenpiirteesi? - En tiiä :D
28. Paras ulkonäöllinen piirteesi? - No juma.. Ei oo..
29. Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi/ihastuksessasi? - Se on söpöinnn <33 Nam.<3
30. Jos saisit sanoa rakkaallesi/ihastuksellesi VAIN yhden sanan, mikä se olisi?- Rakastan<3

AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

31. Lempi automerkkisi? - Haaha, Hmmm.. :D
32. Lempivärisi? - Musta, beige, ruskee <3
33. Lempi autonväri? - Musta.
34. Kaunein puu? - Palllmu :DDD
35. Kaunein lehti? - Hmm..
36. Kaunein vuodenaika? - Kesä, ahh <3
37. Romanttisin vuodenaika? - Kesä.. ahhh<3
38. Miten päin vessapaperirulla kuuluu telineeseen? - Silleen, että se paperi tulee sieltä päältä. HUOM. Päältä, EI alta!! :DDD Tarkkkaa :D
39. Missä asennossa yleensä nukut? - Milllon missäkin..
40. Stressaako? - Vähä liianki usein :s
41. Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten? - Hmmm.. :D Pupun <3
42. Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi? - Hämähäkkiä tai käärmettä :S
43. Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä? - Lihansyöjä.
44. Oletko? - Nii mitä? :D
45. Oletko nyt aivan varma? - No arvaa :D
47. Mitä mielessä? - Jake <3
48. Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - No eikai nyt sentää :P
49. Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi? - Jossss Jake ois täs JUST NYT <3
50. Pidätkö shoppailusta? - ;) Kylll<3
51. Millaiset vaatteet ovat mielestäsi tyylikkäitä tytöillä? - No semmoset hianot vaa. :DDDD
52. Entäs millaiset pojilla? - No semmoset ku Jakelllaki on<333 ;D
53. Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet? - Paljon :D
54. Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän? - Joskus.
55. Mieluisin julkinen kulkuneuvo? - Juna :D
56. Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat? - EN!
57. Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja? - KYLLLÄÄÄÄ!!!!!
58. Miltä nyt tuntuu? - Sekavaaa..
59. Väsyttääkö jo? - Väsyttää EDELLEEN!
60. Karvanopat vai wunderbaum? - Karvanopat :D Kunnon amiksille tarkotettuja kyssiä. :DD

TEKISIKÖ MIELESI..

61. Tekisikö mielesi hyppiä pitkin seiniä? - Tekisi.
62. Tekisikö mielesi ajella autolla? -Tekis todellaki <3
63. Tekisikö mielesi käydä kaupassa? - Joooo<3
64. Tekisikö mielesi tehdä kärrynpyörä? - Ei tekisi.
65. Tekisikö mielesi kebabbia? - Ei.
66. Tekisikö mielesi pizzaa? - Ei.
67. Tekisikö mielesi rapsuttaa mahaa? - Ei.
68. Tekisikö mielesi jonkun luokse? - Eniten <3
69. Tekisikö mielesi mennä jonkun kanssa peiton alle? - Joo Jaken kans vaikka heti ;) <3
70. Tekisikö mielesi painautua jotakuta vasten? - <3Jake.
71. Tekisikö mielesi raikkaaseen ulkoilmaan? - Joo. ;>
72. Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - Jooooo...!!!!!!!!!!!!!!
73. Tekisikö mielesi sairastua? - Ei nyt ku loma just alko. :D
74. Tekisikö mielesi mennä pienelle kerälle? - Ööö ei? :D
75. Tekisikö mielesi saunaan? - Joo mut ei yksin. :<
76. Tekisikö mielesi tulla kaapatuksi? - Ei ;o
77. Tekisikö mielesi uida jäisessä meressä? - Ei. :s
78. Tekisikö mielesi olla kala? - Ei.
79. Tekisikö mielesi pelata rynttämyllyä? - Mikä se on?? :D
80. Tekisikö mielesi ettei tekisi mitään mieli? - No just noin!!!

Loppuhan tää.. ihan rupes taas vityttämään :D

...,....Torstai 05.04.2007 17:15

Kuka Idols -finalesteista olisit:

PANU LARNOS

[ ] Minulla on hyvä kroppa
[x] Olen varattu
[ ] Tykkään vain balladeista
[x] Pussailen tyttö/-poika ystävääni julkisesti
[ ] Laulan naisille
[ ] Tykkään tehdä hauskoja ilmeitä kameralle
[ ] Pikku tytöt tykkäävät minusta
TOTAL: 2.

KRISTIAN MEURMAN

[ ] Olen ylimielinen ja itserakas
[ ] Tärisen aina kun puhun
[x] Minulla on tyhmiä kommentteja
[x] Minulla on pitkät hiukset..
[ ] .. jotka useasti ovat likaiset
[ ] Minulla on karhea ääni
[ ] Näytän ihan hiireltä kun hymyilen
TOTAL: 2.

ARI KOIVUNEN

[ ] Olen uskollinen hevimies
[x] Vähät välitän mitä muut minusta sanovat
[x] Olen oman tieni kulkija
[ ] Olen hyvä laulamaan karaokea
[ ] Näytän ihan Taru Sormusten Herrasta -klonkulta
[ ] Vaikka olen ruma, naiset pitävät minusta silti
TOTAL: 2.

ANNA ABREU

[ ] Minua alkaa itkettämään aina kun minua kehutaan
[X] Minulla on valtavan kova ääni
[ ] Olen aikamoinen taskuraketti
[ ] Minulla on huulilävistys
[XX] Pidän juhlimisesta
[ ] Olen hieman pissis <--- Eeen ooo! :D
[x] Saatan joskus vinkua kun puhun
[ ] Olen puoliksi erimaalainen
TOTAL: 3.

JOHANNA HÄMÄLÄINEN

[ ] Olen jonkin sortin gootti
[ ] Minulla on matala ääni
[ ] Vaikka olen gootti, laulan pop -biisejä
[ ] Olen pikkuveljeni idoli
[ ] Olen vaatimaton
[ ] Aina kun laulan, kuulostan tango laulajalta
[ ] Minulla on mustat hiukset
TOTAL: 0 :DD

KRISTIINA BRASK

[ ] Olen vaatimaton..
[ ] .. ja hiljainen
[ ] Olen tavallinen
[ ] Jos laulan, laulan nenän kautta..
[ ] mutta minulla on silti kaunis ääni kun laulan
[/] Olen huono lausumaan englantia
[x] Vastaan yleensä lauseilla: niin, okei, mm.
[ ] Minulla on vaaleat, pitkät hiukset
TOTAL: 1½.

MIA PERMANTO

[x] Olen hyvin herkkä
[ ] Minulla on AD/HD
[ ] Minun nenäni on aina punainen
[x] Olen elämäni aikana kokenut kovia asioita
[ ] Minulla on oma tyyli
[ ] Vaarini on minulle hyvin läheinen..
[ ] ..ja olen aika samannäköinen vaarini kanssa
TOTAL: 2.


Hah.. Anna. :o :|

((((:Keskiviikko 04.04.2007 18:16

Ensimmäinen paras ystävä: Meri <3

Ensimmäinen nettinimi: Emmä ees muista. :D

Ensimmäinen suudelma: No siitä on aikaa. Mut Jessen kanssa.

Ensimmäinen lemmikki: Elli<3

Ensimmäinen lävistys: Korva.

Ensimmäinen ihastus: Vittu niitäki oli paljon sillon ala-asteella. :D

Ensimmäinen lempimusiikki: Hmmm..

Ensimmäinen auto: ...

Ensimmäinen rakkaus: Hmmmm.

Ensimmäinen pehmoeläin: Iso nalle<3

2. Oletko koskaan..

deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?
- Tottakai ;p

uinut alastomana?
- Joo ;)

ollut TV:ssä?
- Olen. :s

suudellut jotakuta ja katunut sitä?
- Kyllä!

nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä?
- Ainahan mä :D

kirjoittanut päiväkirjaa?
- Juu.

3. Mainitse 5 ekana mieleen tulevaa kaveriasi nimeltä.
- Joel, Laura, Viktor, Piia, Minna....... Niit on ihan liikaa.

4. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- Aijaa.

5. Jotain, mitä sinulla on kolme:
- Huulirasva! :D

6. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- Hyi.

7. Mitä teet neljän päivän päästä?
- Ahhhh, sillon on viel lomaa <3 NUKUN!!! :D

8. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- N`Sync - I want you back <3

9. Montako messengerkaveria sinulla on?
- En jaksa kattoo ku en oo siellä nyt.

10. Viime kesän paras muisto?
- KOKO LOMA <3 AAH <3

11. Omistatko mopoa?
- En.

12. Äitisi koko nimi?
- No en kerro.

13. Lempisuklaa?
- Ei sellasta oo. Suklaasta tulee paha olo :S

14. Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- Viktoria :< Onneks nään viikonlopul, ja sillo pidetään hauskaa! :)

15. Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- Ajattelin et meenkö kouluun vai en.

16. Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- Pesin hampaat.

17. Mitä tahtoisit syödä nyt?
- En mitäää.

18. Onko sinulla pakkomielle?
- On! :D

19. Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- Hmmm... Emilia <3

20. Paras lautapeli?
- :D:D

21. Mikä sinua ärsyttää?
- KOULU!!!!!!!!

22. Milloin viimeksi pesit kätesi?
- Vähän aikaa sitte..

23. Osaatko keittää riisiä?
- Nojoo.

24. Mitä odotat eniten?
- Sitä et saan jutellla mun kulllan kans tai jtn, on niiin kova ikävä<3

25. Oletko kapinallinen?
- Siiis tottakaaii!?!?!?!?!""""!!!!

26. Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- En.

27. Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
- En tiiä :D

28. Oletko maistanut makukondomeja?
- Ei helvetti mikä kysymys. :P

29. Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
- Ööööö..

30. Oletko täysi-ikäinen?
- Kumpa oisinki.

31. Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- 18 ! <3

32. Oletko menettänyt läheistä?
- Olen.

33. Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- Tommonen hiano pupu ;D

34. Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- Joooh <3

35. Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- Olen! <3

36. Onko joku kiikarissa?
- Ei oo.. Mulla on jo oma, en tarvii muita.

37. Jos saisit muuttaa jotakin lakia, mikä se olisi?
- Monia :D

38. Oletko onnellinen?
- Olen<3 :)

39. Saatko viikkorahaa?
- En.

40. Missä uit mieluiten?
- Ehkä hei vedessä!? :D

41. Puhutko englantia?
- Jotenki? :D

42. Aijotko lukea seuraaviin kokeisiin?
- Jos jaksaa.

43. Kuinka vanha mummosi on?
- Eioooo mummoa.

44. Aijotko hankkia lapsia? Montako?
- Juu. :) 2 ehkä.. :o :D

45. Syötkö näkkileipää?
- En oikee.

46. Onko sinulla terveelliset elämäntavat?
- Tietenki <3 :DDDD

47. Millaiset alushousut on päälläsi?
- Vaaleenvihreet snoopy <3

49. Laulu joka saa sinut itkemään?
- Aika moni.

50. Mitä mieltä olet Turusta?
- Oijoi, paras paikka <3

51. Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
- Joo tahtoisin.

52. Mitä aijot syödä seuraavaksi?
- Hmm.. Ruokaa.

53. Entä juoda?
- Empäs tiiä.

54. Lempipirtelö?
- En tiiiä.

55. Millainen kattolamppu huoneessasi on?
- Semmonen, mist lähtee valoi eri suuntii :D

56. Sattuuko sinua nyt johonkin?
- Ei oikeestaan.

57. Mistä suutut?
- Jos joku pettää lupauksen, tai puhuu paskaa, tai valehtelee yms.

58. Oletko pelannut The Sims-pelejä?
- Olen mä joskus, mut siit on aikaa jo. :o :D

59. Uskotko yliluonnolliseen?
- Emmä.

60. Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- 5.45 :s

61. Onko sinulla kielikoru? Tahtoisitko?
- Ei oo, haluisin.

62. Onko sinulla tatuointia? Tahtoisitko?
- Ei oo, en haluis.

63. Seurusteletko?
- Kyllä <3

64. Mitä aijot sanoa seuraavaksi?
- Ei voi tietää :D

65. Onko sinulla finni?
- Ei?

66. Pitkät vai lyhyet kynnet?
- Pitkät <3