IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.
Olin nyt tuossa kolmena päivänä töissä ja kuuntelin vitun idiootti ählämi pomoani jokavitunikinen päivä 10 tuntia... Perkeleen pässi ei osaa puhua normaalisti, vaan Vittu huutaa koko Vitun ajan! Siis miten vitussa voit ihminen olla niin vitun idiootti??? Siis jumalauta!!! Se ei vaan vittu osaa! Kyseenalaistaa joka vitun ikisen teon mmitä teet ja ei usko vittu sanaakaan!! Se ei vaan tiedä mitä tarkoittaa vittu olla ammattilainen... SIIS VOI VITTU ETTÄ VOI VITUTTAA NÄIN VITUN PALJON!!!!!!!!!!! Se ei jumalauta osaa EDES lukea rahtikirjaa... Se vasta onkin vaikeaa kun tarvitsee katsoa minne menee (Rahtikirjoissa on standardinsa, jolloin kaikki rahtikirja pohjat siis samanlaisia) mitä menee (pahvilaatikko, kolme sellaista vai pahveja ja eurolava/lavoja), mutta vittu ei... Se ei pysty vittu käsittämään että autoon menee vain tietty määrä tavaroita... Se katsoo aina kaikki rahtikirjat mutta ei vittu edelleenkään tajua niistä mitään! Mä joudun järjestämään ne koska se ei vittu osaa edes jumalauta sitä! (Tavarat pistetään autoon tietenkin sen mukaan milloin puretaan mitäkin ja onko paikassa trukkia etc etc etc) Jumalauta joka vitun ikinen kerta kun lastataan autoa niin jossain vitun kohtaa se väläyttää että ei oo oikeen tarpeeks tavaroita että otetaan lisää... Autoon mahtuu 17 lavaa ja meille on tulossa 16 ja ½ lavaa, niin millä vitulla sä saat siihen vielä mahtumaan muutaman lavan lisää???? Siis ei saatana! Sitten se kysyy vielä uudestaan että olisko vielä jotain... EI SIIS VITTU!!! Pienemmästäkin lähtee järki!!! Sitten kun ajellaan niin ihan vitun puskista tyyppi huutaa VITUN LUJAA että "MOROOO! MITÄ HENKKAA? MITÄ KUULUU? KUULUU HYVAA?" Sitten vaan jatketaan ja mennään seuraavaan paikkaan ja ei kun vittu se kysyy että miksi me sinne mennään???!?!? NO VOI VITTU KOITA NYT ARVATA MIKSI ME MENNÄÄN JONNEKIN KUN EIHÄN TÄSSÄ NYT KUITENKAAN RAHTAREITA OLLA!!!!!!! Saatana!!!! Sitten se vitun pässi huutaa koko vitun päivän siinä korvan juuressa kun ei kerran normaalilla puheäänellä osaa puhua! Otetaanpa ote pätkästä keskustelusta "HENKKAA, MIHI SEURAAVAKSI MENNÄ? -Mennään tuohon Sähkö-Jokiselle. - MISSÄ TÄMÄ SÄHKÖ-JOKINEN ON? KESKUSTA? (Edessä btw kohoaa noin kolmenkymmenen metrin korkuinen rakennus jonka kyljessä lukee ~2,5m kirjaimin SÄHKÖ-JOKINEN) - Mennään tästä vasempaan ja sitten heti ekasta mahdollisesta oikeaan. - MISTÄ PÄÄSEE EKA OIKEA? - No ihan tosta. (Osoitan paikan sormella) -OKE - Sähkö-Jokinen on tossa. (Osoitan sormella SUORAAN tien toiselle puolella) -SÄHKÖ-JOKINEN? - Jep jep, Sähkö-Jokinen. -MITA? EI OO TOTTA?? -No joo joo! Se on tossa käännyt nyt vaan vasemmalle ja heti oikeelle ni ollaan niitten pihassa!" SIIS VOIT VITTU SAATANA KUN ASIAT VOI TEHDÄ SITTEN NIIN HELEVETIN VITUN VEIKEIKSI!!!!!!!! AAAARRRRGGGH!!!!!!!!!!!

Päivän kruunaa kun päivän keikat on heitetty ja ollaan Ruosniemen suunnasta tulossa niin pyydän ählyn heittämään mut mutsin luo Toejoelle kun se kerran on matkan varrellakin. Yksi kaveri kenellä on mun auto ollut nyt pari viikkoa käytössä tulee hakemaan mua, löytää perille ei anna mun safkata loppuun, vaan vittu hoputtaa että "tuu nyt vittu pihalle". Meen pihalle ja nään jonkun vitun ruman, rillipäisen, murrosikäisen rasvaletin mun auton etupenkiltä, (kaveri polttelee tupakkia joten ikkuna auki) kysyn vaan että joudun vittu takapenkille vai? Kaveri vaan että joo tänään joudut menemään. Sanon vaan et ei saatana et joudun vittu omassa biilissäni istumaan takapenkillä... Kerta se ensimmäinenkin... Sytytän saman tien hermosavut edes ikkunaa avaamatta kun jostain syystä vituttaa hippasen... Odotan että rasvis ojentais edes kätensä esitelläkseen itsensä, mutta vittu äijä ei sano edes että sori et joudut sinne... Seuraavaks vittu huomaan PASKALÄJÄN, siis kyllä luit oikein, PASKALÄJÄN MUN VITUN TAKAPENKILLÄ!!!! Olin sillain että MITÄ VITTUA MUN AUTON TAKAPENKILLÄ ON PASKALÄJÄ??? Kaveri siihen että joo tuttujen koira oli vähän säikkynä ja PASKOI sun autos TAKAPENKILLE, Siivoan ennen TIISTAITA... SIIS MITÄ VITUN VITTUA??? ENNEN TIISTAITA... Katsoin parhaaksi vain olla hiljaa ja nousta autosta pihalle ja mennän nopeasti sisälle purkamaan itsensä!

Jep jep, millanen päivä sulla oli? =)
Pieni kysely



Sinut on poimittu miljoonien joukosta! Tee siis näin;

Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi. lähetä viesti sitten takaisin minulle ja lisäksi neljälle muulle ystävällesi, joidenarvelet vastaavan sinulle. PIDÄ HAUSKAA!
Vastausten tärkeys- tai aikajärjestyksestä viis!


Neljä työtä, joita olen
elämäsi aikana tehnyt:
1. Kahvilavastaava
2. Majoituspaikan johtaja
3. Pullakuski
4. Rahtari (tälläkin hetkellä)

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Toejoki
2. Liinaharja
3. Vähärauma
4. 6. osa

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella
1. Lost
2. 4400
3. Simpsonit
4. Pelkokerroin

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Kööpenhamina
2. Tallinna
3. Tukholma
4. Monen monta paikkaa Suomessa

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin
1. www.araditracker.com
2. www.irc-galleria.net
3. www.albinoblacksheep.com
4. www.riemurasia.net


Neljä lemppariruokaani:

1. Faijan tekemä valkosipuliriisikanajustka-pata
2. Lihaisa tulinen ruoka (yleisesti, koska pidän yleisesti kaikesta tulisesta liha safkasta)
3. Omatekoinen pizza
4. Oman reseptin mukaista kanaa

Neljä lempijuomaani:

1. Appelsiini-tyrni mehu
2. Coca-Cola
3. Red Bull
4. Punainen UHT-maito

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Töissä
2. Kavereissa
3. Jenkeissä
4. Tampereella

Neljä ystävää, joille aion lähettää viestin ja joiden arvelen vastaavan:

Eipä kiinnosta lähetellä kellekään! Päättäkööt itse jos vastaavat ilman mitään vitun painostamista mihinkään ketjun jatkamiseen!

Huoah... Angstataanpa vaikka Porista...Tiistai 25.10.2005 23:02

Ohhoh... Taas niin tylsää ettei mitään rajaa... Pori ei oikeasti elä... Kaupungillakaan ei jaksa hengailla muutakuin sen verran että käy jonkun kanssa kahvilla...Pori on vain niin HELVETIN ankea paikka... Ei mitään tekemistä... Koskaan... Ainoastaan viikonloppuna kun voi vetää pään täyteen ja unohtaa että on Porissa... Eihän mikään estä viikolla pään täyteen vetämistä, mutta kun kerrankin olen saanut itseäni koulun suhteen niskasta kiinni niin ei viitsisi lipsua... Kunhan vain pääsisi pois täältä... Tampere olisi aikas ok paikka... Tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta tälle pakkopaskalle... Ne on asioita mitä miettii sitten kun tuo koulu käyty loppuun... Mutta Pori on vain niin vitun ankea... Ei mitään töitä ja kun nyt ei vain satu jostain kumman syystä innostamaan mitkään helvetin puhelinmyynti/puhelintyö... Tai sitten ei vain naama ja suhteet riitä... ;P

d^_^b - Don Huonot - Sininen Yö
- Vanhemmat »