IRC-Galleria

Raamiskavereiden kaa matkoilla :D

Seuraavat kirjoitukset ovat ateististen tiedemiesten ja tutkijoiden teorioita, mietteitä ja yleisten termodynamiikanlakien mukaan tehtyjä.

Elämällä on hienosäätöä.
Jos alkuräjähdys olisi ollut yhden miljardis miljoonas osan sekuntin jäljessä olisi koko tuntemamme todellisuus romahtanut heti.
(Stephen Hawking)

Jos painovoima heittäisi vain vain 2 senttiä puolelle tai toiselle koko universumin mittaisessa kaavassa olisi elämä täysin mahdotonta.

Fred Hoylen löytö on hänen mukaansa asia, joka on horjuttanut hänen ateismiaan eniten.
Jotta elämä olisi mahdollista on oltava tarjolla suuri määrä hiiltä. Hiili muodostuu joko yhdistämällä kolme heliumydintä tai yhdistämällä heliumin ja beryllumin ytimet. Ytimen yhdistäminen voi tapahtua ainoastaan jos ytimien energiatasot on hienosäädetty suhteessa toisiinsa. Jos ne olisi säädetty yhden prosentin verran eri tavalla suuntaan tai toiseen, maailmankaikkeus ei enää pystyisi ylläpitämään elämää.
Jo tämäm asteinen hienosäätö oli riittävä luomaan vaikutelman että "superäly oli näpelöinyt fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa" ja että "luonnossa ei ole mainitsemisen arvoisia sokeita voimia."
(Hoyle; sit. Lennox 2007:69)

N. 10 vuotta sitten ihmisen geneettinen koodi selvitettiin 4 numeroisen sarjan avulla.
Sen pelkkä lukeminen kestäisi 31 vuotta ja kansiin laitettuna kirjan korkeus olisi Washingtonin valkoisentornin monumentin korkuinen.
Pelkästään yhden yksinkertaisen solun geneettinen koodi on useita miljoonia lukuja pitkä.
Jos se olisi muodostunut sattumalta elottomasta luonnosta olisi se täysin mahdotonta ja epäloogista.

Evoluutio on viimeinen naula ateismin arkulle.
Koko evoluutioteoria lähtee eliöstä, joka pystyy lisääntymään.
Se ei kerro miten elottomasta nousi elävä solu.
Mahdollisuus sille on eräänkin fyysikon mukaan ehtä todennäköinen kuin että vuoristossa kävellessään hän näkee 100 kiven muodostavan lauseen: "Tervetuloa vuoristoon Phill College." Ja tässä oli vain 100 kiveä tietyssä järjestyksessä. Elävään soluun tarvitaan miljoonia.
On 2 todennäköisyyttä. Joko kivet ovat järjestyneet sattumalta tai hänen veljensä on tehnyt sen hänelle.

Elämän syntyminen elottomasta on mahdottomuus itsestään.
Sen synnyttäminen ei ole onnistunut meidän toimin.
Mutta mikäli tulevaisuudessa ihminen onnistuu luomaan elämää elottomasta syntyisi analoginen suhde Luojan ja luomokunnan kanssa mitä tiedeyhteisö välttää.
Muutenhan todistettaisiin jonkun pystyvän luomaan elämää tyhjästä.
Sattuma karsiutuu pois.

Raamatun mukaan alussa oli Sana (Logos).
Nykyisten titeellisten havaintojen ja yleispätevien termodynamiikanlakien mukaan maailmankaikkeus on rakentunut informaatiolle, kaavoille.
Kaikki palaakin Raamattuun.

Energia/voima ei olekaan sattuman kanssa luonut meitä ja kaikkea muuta tuosta vain.
Kuin universisumi olisi odottanut meidän tulevan tänne.

Evoluutiota ei taas ole onnistuttu toistamaan bakteeriviljelmillä.
Pelkästään RNA:n syntyminen maan kuumissa ja kylmissä olosuhteissa osoittaa että elämän olisi pitänyt syntyä erittäin nopeasti sillä RNA hajoaa 19 päivässä tai 12 vuodessa kuumissa oloissa ja n. 17000 vuodessa kylmissä oloissa.
Loppujen lopuksi elämän olisi sittenkin pitänyt syntyä 50 miljoonassa vuodessa mikä on todella lyhyt aika.

Onko Jumala sitten käyttänyt evoluutiota apunaan luodessaan elämää?
Se olisi loogista mutta epätodennäköistä sillä evoluutio ei toimi. Sille ei olla löydetty todisteita.
Ihmisten kaltaisten fossiilien löytö ei kumoakkaan mitään.
Itse olen hoitanut ihmisiä, joiden ulkonäkö on todella eroavaa valtaväestöstä.
Autistien aivojenrakenne on neandertalinihmisten kanssa melkei yhtäläinen.
Ihminen siis on monimuotoinen muutenkin.

Tiede antaa suuntaa Jumalan suuruudelle.
Kosminen hienosääntä on monta ateisti tiedemiestä ja tutkiaa saanut miettimään.

Jotta elämä olisi mahdollista, on oltava tarjolla suuri määrä hiiltä.
Hiili muodostuu, joko yhdistämällä kolme heliumydintä tai yhdistämällä heliumin ja berylliumin ytimet.

Onko siis sattuman myöntäminen ihmisen tapa turvautua tässä maailmassa?
Miksi kysymys Jumalasta nousee aina esille?
Miksi tiedemiehet pitävät todennäköisempänä että kaikki on suunniteltua ja että informaatiolle on kaikki rakentunut kuin sattumalle?

Moni tutkija uskoo Jumalaan kun löysi nämä argumentit ja tutki enemmän tiedettä ja maailmankaikkeutta.
He eivät kristityksi kaikki käänny mutta Jumalaan uskovat silti.
Agnostisia ovat yleensä.

Kyseiset lauseet on otettu yhdestä tunnin kestäneestä luonnesto ja kysymyksistä, johon luennoitsija vastasi.
Myös itse kirjasta on muutamia kohtia kopsattu.
Otteita on Tapio Puolimatkan kirjasta Usko, Tiede ja Evoluutio.

Valot ja sähköt veks!Lauantai 28.03.2009 22:29

20.30-21-30

Odotus palkitaan.Sunnuntai 22.03.2009 21:23

Viimeinkin löysin sivun, jossa on laillista animea.
En uskonut sitä aluksi.
Yli kuukaus meni ennen kuin löysin vahvistuksen tälle.

En uskonut, että yksikään anime-yhtiö antaisi sellaisenkin mega-sarjan kuin Naruto Shippuudenin yhdelle sivulle täysin ilmaiseksi.

Ja koska tämä sivu antaa vielä katsoa niitä ilmaiseksi!
Mitä järkeä siinä on?
Ei se onnistu ilman rojalteja. Niitä missä annetaan rahaa emoyhtiölle.

Mutta siinä onkin members juttu.
Se maksaa.
3 kuukautta n. 19 dollaria.
Ja tästä suurin osa menee yhtiöille.
Niille, jotka tekevät animen.

Mulla meni puol päivää kun etsin vahvistusta tälle.
Ilmeinen asia.
Mutta haluasin vahvistuksen.

No, maksoin 3 kuukaudesta.
Voin viimeinkin jatkaa siitä mihin lopetin.
LAittomasti en enää halunnut jatkaa.

Crunchyroll.
Ostakaa vaikka 3 kuukautta.
Ensimmäinen vaihtoehto on kuukausittain.
Monthly.
Sitä ei juurikaan kantte ottaa.
Mutta maksakaa!!

Pay up!

Maksakaa!

Älkää aina ottako vaikka ilmaseks saisi!
Älkää aina menkö virran mukana.

Odotus palkittiin.

PasilaTiistai 10.03.2009 17:13

Kuka heistä olet?

KYÖSTI PÖYSTI
[ ] Olen erittäin sitoutumiskammoinen
[] Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua
[x] Sorrun joskus rajuihinkin ylilyönteihin
[ ] Elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa
[/] En kestä maailmanparantajia enkä natseja
[] Olen neuroottinen ADHD-tapaus ja henkisesti 5-vuotias
[ ] Välillä minulla on Phil Collins -darra
[] En yleensä ajattele ennen kuin avaan suuni
[ ] Tykkään räiskintäpeleistä ja ammun myös hyvikset
[] Jos menet, syön sun herkkukorin!
[] Vaikka olen yksinäinen, en roiku esimieheni huoneessa
[] Teen "herkkiä" biisejä

PEKKA ROUTALEMPI
[x] Nykyään melkein kaikki on jännää!
[x ] Ennen olin itse jännä ja maailma oli tylsä. Nykyään toisinpäin
[x] Voin olla toisinaan hiukka naiivi
[ ] Myönnettäköön: en ole aikaansaavaa tyyppiä
[ ] Haluan käydä Porvoossa sillä Porvoo on jännä
[ ] Olen yksinäinen joten hölisen paljon
[x] Juttujani ei kuitenkaan koskaan kuuntele kukaan
[x] Juice oli syvällinen henkilö, elävässä elämässä kiinni!
[x] Jännä toi aggressio
[x] Olen kokenut luomisen tuskaa
[x] En juo, mikä myöskin on jännä
[x] Anteeksi, eksyin taas jännän äärelle

RAUNO REPOMIES
[] Jos lääkkeet söi kala, ratkaisu: syö kala!
[] Nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa...
[] Olen niin sekaisin että enempää ei voi olla sekaisin
[] Pää on ihan dingdong, piripiri, tööttööt.
[] Kaikki lääkitys on ihan puhasta SCHEISSEA! JUMALAUTA!!
[x] Tykkään myös laulaa höpöjä
[x] Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne.
[ ] Olen myös helvetin yksinäinen!
[x] Mummo on lajitoveri
[x] Selitän usein maailman omituisimpia juttuja
[ ] Tantraseksi ja Martti Ahtisaaren Nobel-palkinto inspiroivat minua
[] Kiivastun helposti ja huudan myös! (AAAAAAAA!!!)

TOMMI NEPONEN
[ ] Olen ainoa tolkun mies perheessäni/työpaikalla/missä sitten aikaani vietänkin
[x] Ihailen syvästi ihmistä, joka ei useimpien mielestä juuri ihailua ansaitse
[x] Kykenen elämään ja työskentelemään hullujen keskellä
[x] Osaan pitää järjen kädessä...
[] ...Eli tajuan mm. että itsemurhalla uhkailevia ihmisiä ei kannata provosoida
[x] Haluan ymmärtää. Välillä se on vaan hankalaa
[ ] Pelaan mielelläni hiipimis- ja väijymispelejä ilman, että ammun kaikki.
[ ] Olen tavis, mutta ihan hyvällä tavalla.
[x] Kestän kavereiltani aika paljon.
[x] Etunimen saisivat sentään muistaa...
[x] Olen perheellinen ja arvoni ovat sen mukaiset
[x] Huolehdin mielelläni muista ihmisistä

HELGA
[] Olen aggressiivinen ja pienestä provosoituva
[ ] Ja erittäin antifeministi! Nainen on heikko
[ ] Toivoisin olevani vastakkaista sukupuolta
[ ] ...Koska olin isälleni pettymys
[] On naisen oma syy, jos mies pettää.
[x] Kestän tiukassakin paikassa
[ ] Inhoan munattomia miehiä!
[x] Mielipiteeni ovat aika jyrkkiä
[x] Vastustan naispappeutta
[] Elämäni päätavoite on tehdä isä ylpeäksi
[x ] Jenkit on hienoja ihmisiä!
[] Kaverini pelkäävät minua välillä ja syytäkin löytyy

JUHANI KONTIOVAARA
[ ] Olen maailman epäilemättä ärsyttävin tyyppi
[] Ai jumankekka!
[ ] Mr Media, that's me.
[x] Keksin omasta mielestäni nasevia juttuja, jotka ovat oikeasti ihan hirveitä
[x] Yövuorolaiset, hankkikaa parempi duuni. Oikeesti
[x] Dallaspullan tuoksuinen ja -makuinen huomen on hyvä asia
[x] Olen objektiivinen rasittavuuteen asti
[ ] Minulla ei ole kavereita, mutta väitän tiettyjä ihmisiä frendeikseni
[] Jos käytätte sosiaalietuuksia väärin, paskaa huomenta!
[ ] Puhun hyvin harvoin järkeä
[x] Tittelini vaihtelevat, olen tilanteesta riippuen mm. toimittaja, ihminen, tv-persoona...
[ ] Oikeasti olen idiootti

KYÖSTI: 1½/12
PEKKA: 9/12
RAUNO: 4/12
TOMMI: 8/12
HELGA: 4/12
JUHANI: 5/12

Pekka, also known as jännä tyyppi.

Jostain syystä ei tullu yllätyksenä.

Ã…ke LindmanTiistai 03.03.2009 23:01

Professori Ã…ke Lindman kuoli nukkuessaan.

Hieno näyttelijä ja ohjaaja.
Jo pikkupoikana katoin vanhoi suomalaisii leffoi missä hän esiintyi.
Pidin melkein aina hänen roolisuorituksistaan.

Ehkä vähän samaa on ulkonäössäkin.

Lepää rauhassa.
Viimeisen päivän jälkeen näkyillään.
Nähdään joskus.

Kyl netis pitää olla varovainenMaanantai 23.02.2009 21:35

Kuka vaan voi esittää sitä mitä ei oo.

Kunhan tuli mieleen.
Muistutuksena nuorille.(jotka tosin ei varmaankaan tätä lue.)

Taas näit kerto juttui^^Sunnuntai 15.02.2009 00:47

Kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.
And so on!

UUSI ELÄINRÄÄKKÄYS VIDEO ! TÄMÄ ON VERISTÄ ELI EN SUOSITTELE KATSOA !


eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (meet farm=''liha tehdas'' - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1
http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1

Tässä video lyhyesti (lihatarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.lintujen pienet käpälät värisevät. Yksi lintu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Nelli, Finland
160. Jassu. Finland
161. Miia, Finland
162. Taavi, Finland
163. Katja, Finland
164. Tiia, Finland
165. Jessica, Finland ( i think that's so stupid)
166.Anette,Finland
167.Natasha, Finland
168.Maria , Finland
169. Ronja, Finland
170.Roosa, Finland
171.Siiri, Finland
172.Anne, Finland
173. Anette, Finland
174. Amanda, Finland
175. Susanna, Finland
176. Sara, Finland
177. Annika, Finland
178. Tuomas, Finland
179. Linda,Finland
180. Sofia, Finland
181. Elisabeth, Finland
182.Kalle,Finland
183. Jami, Finland
184.Niko, Finland
185. Janina, Finland
186. Morag, Finland
187.Annika, Finland
188.Juuso,Finland
189.Elina,Finland
190.Margit,Finland
191. Tia, Finland
192. Enni, Finland
193. Ella Finland
194. Sussu, Finland
195.Miia, Finland
196. Salla, Finland
167. Eveliina, Finland
198. Patrik, Finland
jokainen vieras jää vieraslistaan,katsotaan kuinka monella on sydäntä olla kopioimatta

PenkkaritTorstai 12.02.2009 16:30

Vanha lähti raiku parikin kertaa meitsin suusta tänään.
Kyl siel rekas oli vaan rentoo.
Varpaat ja sormet jääty villasukist ja normeist huolimatta mutta kyllä kannatti.
Onneks oli fliisari, poolo ja pitkähihanen niin muuten oli lämmint.
Tunnelis on rento kiljuu tai mun tapaukses huutaa whuuu-huu. Kun ei ton äänenmurroksen jälkeen oo kiljuttua tullu.
Miniangsti koskien tyttöystävä tilannetta mutta muuten rennosti meni.
Jumala/Jeesus rakastaa teitä kuulu mun suusta vielä useastikin.

Jep, kyllä abina on kiva olla ;D
Good Medicine luki viel seläs huvin vuoks.
Samoin teletappi sukupolvi, ala Kivenlahti, Meritorin ala-aste, Saarnilaakson yläaste ja Viherin lukio. Kyllä kannatti olla siellä :)

Tosin näköjään yks opon kurssi on puutteellinen.
Pitänee sekin hoitaa että valkolakin saan :D