IRC-Galleria

Musta tuntuu, että tässä vaiheessa saattaa olla paras idea pysyä ihan hiljaa ja kuunnella kiltisti, mitä herra Armstrongilla on tällä kertaa sanottavana.

Voi kun Riikka tulis jo kotiin ja toisi sen levyn.
Se on ärrällä odottamassa noutajaansa.
Kun vaan Riikka tulis jo kotiin, tosi sillä menee vielä varmaan tunnin verran.
Argh, en kestä.

"Mene kuva-arkistooni ja valitse kuva, josta pidät eniten.
Linkitä se tähän ja lisää tämä omaan päiväkirjaasi."

Edelliseen merkintään selvennykseksi lokakuu tulee olemaan jotain hienoa!

Green Day @ Stockholm
&
Rise Against @ Helsinki

Ei voi ymmärtää, taaskaan.

-07 näkyi livenä AFI, MCR ja Billy Talent.

-09 näkyy livenä ainakin Green Day ja Rise Against.

Hain just mun, Lauran ja Riikan liput postista.
Vittu. Vittu. Vittu.
Seisomakatsomo, vasen puoli. Sisäänkäynti 4.

Nyt on armoton tarve päästä tatuoijalle.
Eiku kuvankäsittelyohjelma auki ja suunnitelu käyntiin.
Vittu. Vittu. Vittu. Töitä. Tarviin töitä. Nyt.
Rahaa. Rahaa. Tarviin sitäki. Nyt.
Tatuoija-aika. Seki olis jees.
Tatuoija Helsingissä. Seki olis todella hyvä olla valittuna / katottuna / jotain.

TAAAARGH!

Vammapäivä.
Random biisejä ja random ihmisiä.

Käytiin äidin haudalla. Oli rankaa reissu ku on kulunu vielä aivan liian vähän aikaa.
Sekä mnä että isä romahdettiin varsin kiitettävästi.

Kävin Siwalla sitten, isä heitti mut siihen pihalle ja nakkasi sitte Riikan ja Lauran meille kotiin.
Olin just lähteny käveleen Siwalta kotiin ku puhelin soi.
Riikka soitti että mun kaikki kalat kuoli.
Akvaariossa ei ole tippaakaan vettä jäljellä, ja sitä on ihan helvetin kummallisissa paikoissa, mm. keittiössä.

Vitun hieno päivä, etten sanois.

Löysin parilta muistitikulta kiitettävän määrän niitä kuvia, joiden luultiin kadonneen kokonaan sen kovalevyn myötä!
Löytyi myös suurin osa mun ficeistä.

Olen iloinen.

Nyt toivotaan että isän luota löytyy toiselta koneelta vielä Riikan tekstejä ja kaikkea muuta.

Tässä vaiheessa koen tarpeelliseksi kirjoittaa pienehkön avautumisen bändistä nimeltä Green Day.

Kyseinen laulu- ja soitinyhtye on kulkenut mukanani jo vuosia.
Näinollen se on ansainnut paikkansa henkilökohtaisen, musiikin pyhän kolminaisuuteni ehdottomana ykkösenä ja kuninkaana.

Välillä on saattanut tulla kausia, että jokin bändi on alkanut tuntua läheisemmältä ja elämäntilanteeseen sopivammalta kuin Green Day.
Näitä tilanteita voi sanoa ainoastaan syrjähypyiksi, jotka ovat johtaneet katumukseen, itselleni anteeksiantoon ja takaisin Green Dayn luo palaamiseen.

Tällä hetkellä, kun uusi levy tekee tuloaan hyvinkin pian, keikkaliput on ostettu vuosien odotus ollaan pian palkitsemassa keikan muodossa, minulla on sellainen olo, kuin olisin palannut kotiin pitkältä matkalta.

Muut bändit eivät tule koskaan yltämään yhtä pitkäaikaiseen ja syvään suhteeseen.
Jokaisessa suhteessa on suvantovaiheensa ja muista asioista on tervettäkin innostua siinä välissä.
Mutta se tosirakkaus. Se kulkee aina mukana, eikä häivy mihinkään.
Tällainen on minun suhteeni Green Dayhin.

Kuuntelen Kerplunkia ja muistan, kun viimeksi palasin kotiin Green Dayn luo.
Se tunne oli loistava, rauhoittava, läpeensä hyvä.
Niin on myös tällä kerralla.

Ulkopuolisen silmin saatan vaikuttaa kylmältä ja välinpitämättömältä uuden levyn, kiertueen ja koko bändin suhteen, mutta asia ei suinkaan ole näin.
Olen päässyt hillittömästä fanittamisvaiheesta yli ja siirtynyt ns. hiljaiseen kunnioitukseen.
Luulen taantuvani takaisin kirkuvaksi faniksi viimeistään keikalla, luultavasti jo aiemmin.
Ei siis huolta, olen yhtä ärsyttävä asian suhteen kuin aina ennenkin.

Tatuointi rahoja keräillessä ja ajanvarausta odotellessa...