IRC-Galleria

http://www.uskojaurheilu.fi/huume/info.html

Teuvo Piironen ylikonstaapeli, Lappeenrannan
poliisi: "Suomessa on lukuisia suuryrityksiä,
joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan
sellaista, jonka johtajana on kannabiksen
vakiokäyttäjä!!!!"

Teuvo Piironen ylikonstaapeli,
Lappeenrannan poliisi


---> onko jokainen Suomen suuryrityksen
johtaja testattu kannabiksen
vakituisen käytön varalta jollakin tapaa???


"Kannabisyhdistys kiistää nk. porttiteorian,
jonka mukaan käyttäjät siirtyvät miedommista
aineista käyttämään kovempia. Valitettavasti
kovien aineiden käyttäjät lähes poikkeuksetta
ovat kertoneet aloittaneensa kannabiksesta,
eli yhdistys valehtelee tietoisesti."


---> "Yleisin selitys porttiteorialle on, että
mietoja huumeita täytyy ostaa samoilta
välittäjiltä, jotka myyvät vaarallisempia
huumeita. Näin käyttäjät joutuvat aina silloin
tällöin tilanteeseen jossa välittäjä sanoo,
että käyttäjän haluama kannabis on loppu mutta
esimerkiksi amfetamiinia löytyy. Näin
laittomuus johdattaa käyttäjiä kovempiin
huumeisiin. Tämä onkin kannabiksen
laillistamista kannattavien käyttämä
argumentti.

On myös esitetty, että
erilaiset riippuvuutta aiheuttavat aineet
herkistävät aivojen mielihyväkeskusta
ja saavat ne "kaipaamaan" kovempia päihteitä.
On myös testein todettu, että kannabis ei ole
portti vahvempiin aineisiin, koska kannabista
ei yleensä aleta polttamaan ilman fyysisesti
koukuttavia aineita kuten kahvi, tupakka ja
alkoholi. Kannabis ei aiheuta fyysistä
riippuvuutta, tämä on todettu kymmenillä
testeillä. Käsitys porttiteoriasta, jossa
miedot huumeet johtavat koviin huumeisiin,
onkyseenalainen. Tutkimustulokset aiheesta
ovat ristiriitaisia." WIKIPEDIA



"Koukuttaako huume ja missä ajassa?
Yleispätevää vastausta kysymykseen ei ole.
On ihmisiä, jotka juovat viinaa koko ikänsä
tulematta alkoholisteiksi, eli he pystyvät
lopettamaan koska tahansa. Samoin on ihmisiä,
jotka pystyvät lopettamaan huumausaineiden
käytön noin vain ja jopa pitämään sen
viikonloppukäyttönä mutta heitä ei ole
paljon. Lisäksi kukaan ei tiedä, kuka
on se, joka jää koukkuun... On ihmisiä,
jotka ovat jääneet koukkuun ensimmäisestä
hasispiipusta, tai amfetamiinipiikistä. "


---> ...Ja on myös olemassa nk. 'pissiksiä',
jotka jäävät koukkuun ensimmäisestä
tupakasta/alkoholijuomasta...


"Jos kannabis laillistettaisiin, olisi
kaikilla Suomalaisilla oikeus sitä myös
käyttää, vai olisiko sittenkään? Mitkä
ammattiryhmät rajattaisiin perustuslain
vastaisesti ulkopuolelle ? Mitä sanoisitte,
jos poliisit, liikennelentäjät, bussikuskit,
taksikuskit, junankuljettajat, lääkärit,
sairaanhoitajat, palomiehet ym.
avainammattilaiset alkaisivat käyttää hasista?
Menisitkö leikattavaksi lääkärille, jonka
tietäisit säännöllisesti käyttävän huumeita?
Mitä sanoisit, jos sinua oikeudessa tuomitseva
tuomari olisi huumeenkäyttäjä? Entä jos
joutuisit tekemisiin poliisin kanssa, jonka
tietäisit vapaa-aikoinaan käyttävän
kannabista?"



---> Moni varmaan olisi mieluummin
tekemisissä kannabista käyttävän poliisin
kanssa.Päästäisiinpä eroon ahdasmielisyydestä.


"Onko huumeita käyttävä ihminen sitten yksin
aineensa kanssa? Ei ole...jokaista käyttäjää
kohti kärsii ainakin 20 muuta ihmistä.
Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä,
kaveripiiri ja muut omaiset myöskin.
Unohtaa ei sovi veronmaksajia!"


---> Virallista statistiikkaa kiitos! Miten määritellään 'kärsimys'?
Minä ainakin kärsin aina kun saan epämääräistä tietoa.Ja mitä
tarkoittaa lause: "Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä,
kaveripiiri ja muut omaiset myöskin."?

Öö.. Muut omaiset... ...myöskin..? Kahteen kertaan selitetyistä
asioista huomaa kirjoittajan epäpätevyyden lisäksi myös mahdollisesti argumenttien vähäisyyden.



"Huumeriippuvaisen hoito maksaa helposti miljoona vanhaa markkaa vuodessa. Kun siihen lisätään rikosvahinkojen korvaukset,
rauhoittavat lääkkeet ja sairaala, sekä lääkärikulut,
oikeudenkäyntikulut yms. pakolliset menot, joita aineista aiheutuu,
puhutaan huikeista summista, jotka kaikki ovat poissa mm. vanhustenhoidosta."


---> Muuten hyvä yritys, mutta kuinka moni kannabiksenkäyttäjä onkaan koukussa? Ja mikäli argumentilla halutaan ottaa huomioon porttiteoria, käväiskääpä osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Porttiteoria. Eikö hyviin argumentaatiokykyihin kuulu myös se, että osaa argumentoida varmojen tietojen ja käsitteiden pohjalta?


"Armeijan helikopterihankinnoista on noussut hirveä meteli ja
tunteikkaasti ollaan vedottu sairaan- ja vanhustenhoitoon ja niiden
tilaan. Jokainen veronmaksaja kustantaa pelkästään rauhoittavina lääkkeinä ja lääkärikuluina narkomaaneille vähintään saman summan, kuin joutuisi maksamaan armeijan hankinnoista mutta kukaan poliitikkomme, tai päättäjät eivät ole uskaltaneet ottaa sanallakaan puheeksi tätä asiaa."


---> En haluaisi toistaa itseäni, mutta KANNABIS ja heroiini, kokaiini tai kemialliset huumeet eivät ole sama asia. Voidaan siis puhua vain siitä, kuinka veronmaksajat joutuvat maksamaan narkkareiden (eli käytännössä niiden, jotka käyttävät vahvempia aineita kuin kannabis) hoitokuluja.


"Nuorilla yleinen harhaluulo, ettei kannabis 'koukuta'. Poliisin kokemuksen mukaan valtaosa alle 18-vuotiaina kannabiksen käytön aloittaneista jää koukkuun." Lähde: http://www.uskojaurheilu.fi/huume/kannabis.html


---> Miksi poliisin kokemukseen tulisi luottaa enemmän kuin itse käyttäjien
kokemuksiin??



"Mitä kannabis käyttäjässään aiheuttaa?
Poliisin haaviin jääneiden nuorten kannabiksen käyttäjien käyttöhistoria toistaa tuttua kaavaa. Jos nuori ei ole jo valmiiksi syrjäynyt aloittaessaan kannabiksen käytön, kulkee kehitys yleensä seuraavasti:

* kotiintuloajat venyvät ja alkavat tulla epätarkoiksi

* vetäytyy omiin oloihinsa huoneeseensa

* rahaa alkaa kulua enemmän kuin ennen. Yleensä se selitetään vaate yms. ostoilla. saattaa alkaa varastelemaan kotoaan tai tavaroita häviää ja ne on "lainattu" kavereille.

* vaatetus vaihtuu varsinkin tytöillä. Aletaan suosia tummia, jopa mustia vaatteita.

* kaveripiiri vaihtuu. Entiset ystävät unohtuvat ja uusia, monasti
epämääräisen näköisiä ja välttelevästi käyttäytyviä kavereita alkaa käymään nuoren luona.

* poltetun kannabiksen imelä haju tuntuu vaatteissa ja huoneessa. Varsinkin
sellainen, joka ei itse polta, tuntee sen selvästi.

* koulunkäynti takkuilee, opettajat ottavat yhteyttä.

* ilmenee myös näpistelyä

* huoneen roskapönttö täyttyy suklaa yms papereista. (kannabis aiheuttaa
makeanhimon)

* vanhempia kielletään ehdottomasti tulemasta asuntoon tai huoneeseen "

Lähde: http://www.uskojaurheilu.fi/huume/kannabis.html




---> Yksilön muutokset kannabiksen käytön alkamisesta muistuttavat vahvasti murrosiän tuomia muutoksia:

Kotiintuloajat epäsäännöllisiä ja myöhäisiä, oman yksityisyyden arvostaminen, vaatetuksen (niin kuin identiteetinkin) muuttuminen, kaveripiiri voi muuttua identiteetin myötä, koulunkäynti voi myös takkuilla useilla ilman kannabiksen käyttöä ja useimmiten nimenomaan murrosiässä, sillä murrosiästä johtuvat yksilön
sosiaaliset muutokset voivat helposti mahdollistaa tämän jo yksinään.

Näpistely? Sidonnainen kannabiksen käyttöön? Luotettavaa statistiikkaa, kiitos.

Ja suklaapapereiden lisääntyminen nuoren roskapöntössä onkin aina ollut erittäin huolestuttavaa... Sekin voi selittyä helposti murrosiästä jöhtuvalla ravinnontarpeiden muutoksilla.

Ja jos nuori kieltää vanhempia tulemasta asuntoon
tai huoneeseen, onko sekin jollakin tapaa poikkeuksellista käyttäytymistä murrosikäiseltä?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.