IRC-Galleria

Mitä helvetin järkeä on enää tänä päivänä ylläpitää käsitettä talvi. Koko vuodenajan voisi tunkea suoraan eskimon vittuun, missä se saisi palella ja jäätyä, kuten monet sitä ennen. Näinä viime vuosina tuo "talvi" kun on ollut jotain muiden kolmen vuodenajan väliltä: Joskus on kymmenen astetta lämmintä, melkein aina sataa vettä, sammakoita tai suolahappoa silmiin. Yleensä "talvelle" on ollut myös ominaista, että on pimeää kuin tontun perseessä ja kaikkia vituttaa kahlata joulupukkia odotellessa.

Joulupukkikin melko turhaksi käynyt. Eihän se pääse enää poroilla mihinkään liikkeelle, kun reki on puoli metriä kuravelliin uponneena ja porot paistattavat päivää. Tai paistattaisivat, jos näkisivät eteensä.

Jos se Joulupukki saisi aikaiseksi edes sen verran, että tulisi telkkarista jotain fiksuja ohjelmia, eikä pelkästään paskoja elokuvia ja vielä paskempia sarjoja. Ylekin näyttää parhaaseen katseluaikaan jotain vitun Kotikatua, joka on kuvattu 80-luvun nousukautena. Sitten kaikki 80-luvulla iloisesti porskuttaneet katsovat sitä, kun nykyään ei enää tehdä mitään hyviä ohjelmia. Ne jotka eivät ymmärrä Kotikatua, katsovat Salattuja elämiä.

Salatut elämätkin on aivan helvetillisessä syöksykierteessä. Sinänsä jännä, että se aloitti pohjalta ja aloitti vajoamisen saman tien. Näyttelijät ovat entistä paskempia, juonikuviot ovat tasoa "Ismo on ratkennut pelaamaan 20:n kerran, mistä ulkoavaruuden olennot suuttuvat ja kaappaavat Ismon toruakseen tätä. Olennot eivät kuitenkaan ottaneet huomioon Rakkauden voimaa, jolloin he vahingossa siirtävät alukselleen mukanaan myös köyhän huilunsoittajakerjäläisen Ismon kaupan nurkalta. Huilunsoittajan lumoava soitto pelastaa päivän ja Ismo mättää emäntäänsä turpaan."

Myös sarjan kielenkäyttö on paskaa. Välillä kuulee jotain tosi muodikasta stadin slanigia, joka aiheuttaa erinäisiä stigmoja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Stigma) itse kullekin. Mutta mitä sitten oikeastaan olisi hyvä kieli. Kirjoitettuna kielenä se tietysti on sellaista, kuin minä kirjoitan. Selkeää, sujuvaa ja kieliopillisesti täydellistä. Mutta televisiossa onkin vaikeampaa saada hyvää kieltä aikaiseksi, koska sen pitää myös kuulostaa hyvältä ja luontevalta. Ottakaamme siis kaikki mallia Charlie Chaplinin tuotannosta, jossa ei puhuta mitään. Ilman puhetta ei ole myöskään ongelmaa.

- Vittuileva kaksikielinen ja -mielinen kaikein, varsinkin Salattujen elämien (aka. Salkkarit) vihaaja sekä Joulupukkia talven puuttumisesta syyttävä pitkiä rimpsuja esittelyssään käyttävä, teidän oma, Oronen!

PS. Ihmettelinkin jonkin aikaa, mikä tässä on kylkeen pistänyt viime aikoina, mutta stigmahan se siellä. Vai siika?
PPS. Vittu

Syksy sen kuin synkkenee, ja ihmisiä masentaa. Mutta kerrankin on tulossa tähän päiväkirjaan merkintä, jossa ei ole yhtään vitutusta. Minä saan tällä hetkellä intoa mustasta. Viime viikonloppu oli monessakin mielessä pitkien odotusten päättymisen ajankohta ja suurta ilon juhlaa (paitsi sunnuntai, jolloin oli krapula. Ensimmäistä kertaa 14 viikkoon).

Perjantain ja lauantain välinen yö oli melkoisen vähäuninen. Jännitti vähän ja seuraava päivä pyöri mielessä. Pitkän yön jälkeen oli vielä aika tarkistaa, että kaikki tarvittava oli pakattu mukaan. Oli asiaankuuluvat vaatteet, syötävää (joka kyllä lopulta jäi kotiin), juotavaa ja roppa kaupalla tsemppiä. Kello 8.45 lähdimme kahdella autolla Nummelaan suorittamaan mustan vyön koetta. Aluksi tuntui, että mitähän siitä sitten tulee, mutta kun kunnolla vauhtiin pääsi niin tuntui että virtaa riittää vaikka mihin.

Ja koehan meni läpi että kohisi. Nyt on siis nykyään musta vyö pitämässä taekwondopuvun helmoja kurissa, ettei vilautell enempää kuin vastustajan hämäämiseksi on tarpeen.

Samana iltana myös päättyi juomalakko ja pitkän kaavan mukaan pilkkuun asti. Kivaa oli!

- Musta mies, tyytyväinen Oronen

PS. En nyt kuitenkaan alkoholismiin aio vajota

Tänään on ollut aika paska päivä. Se alkoi jo paskasti. Tai oikeastaan muuten ihan hyvin, mutta noin 3 tuntia liian aikaisin. Olis voinu nukkua vielä hetken. Vitutti herätä, mutta pakko mikä pakko. Siitä sitten nopeasti jotain suuhun ja köpöttelemään kohti junaa, joka veisi minut pikakyydillä perseeseen.

Siitä sitten suoriuduin junaan, joka ensin vei minut Pasilaan, ja sieltä sitten toinen juna jatkoi kuin homopuppelin kikkeli kohti ammottavaa, karvaista persettä, Tamperetta. Junassa yritin nukkua, mutta siellä oli jotain helvetin piriä vetänyt konnari, joka hymyili ja kertoili mukamas hauskoja juttuja matkustajille. Se jos mikä vituttaa, kun jo valmiiksi vituttaa ja yrittää nukkua.

Matkan jälkeen olen siis saapunut Tampereelle, ja bussilla kulkenut vielä Hervantaan. Siitä sitten suihkasen itseni nopeasti opiskeluvaatteisiin ja kouluun 20min myöhässä. Alkupäivän aihe oli ihan mielenkiintoinen, mutta olin siitä ihan pihalla kun tulin kerran myöhässä. Vähän niinkuin meikäläisen äiti tulisi katumapäälle ja yrittäisi e-pillereillä päästä minusta eroon. Kyllä sen pitää olla tässä vaiheessa raskautta jo 9mm puolivaippainen katumuspilleri, jonka lähtönopeus on n. 350m/s.

Sitten iltapäivällä vitutus kulminoitui. Se oli oikea maximaalisten otsakyrpien kliimaksi. Jos olisin masokisti, olisivat housuni olleet sukkia myöten täynnä spermaa, ja enkelikuoro laulanut riutuvan ilon rippeideni haudalla hoosiannaa. Oli nimittäin ruotsia. Tuota demonista paskapuhetta, joka on alunperin kehittynyt, kun Ukko Ylijumala kidutti salamoillaan puhevikaisia kehitysvammaisia Suomen naapurimaan kansalaisia. Ja tuota saastaa, saatanallista mongerrusta jouduimme siis yrittää oppia. Sekin vitutti.

Onneksi koulu loppui ajallaan, ja pääsi tekemään taekwondon mustan vyön kokeeseen vaadittavan teoriakokeen loppuun ja lähetettyä koetta varten tarpeelliset romppeet eteenpäin.

- Mustasta kirkkautta arkeen hakeva Vittuuntunut suomenkielinen Oronen

PS. Yleensä ruotsintunnit menevät aika hyvin, mutta ei tänään.
PPS. Johtuu varmaan tuosta huonosta aamusta, että kaikki vituttaa.
PPPS. Ainiin, huomenna on kokeita, enkä ole vielä lukenut. Sekin vituttaa, kun joutuu lukemaan.
PPPPS. Toivottavasti vitutus tarttui edes johonkin tämän tekstin lukijaan.

Tässä ajelin eräänä päivänä tänään aivain rauhallisesti omaa vauhtiani Hämeenlinnan väylällä Kehä 1:ltä pohjoiseen päin. Oli kaunis keli, lämpötila noin 2,5 astetta ja liikenne sujui ilman suurempia tuskia, koska kello oli jo 10. Yhtäkkiä huomasin jotian kammottavaa taustapeilissä. Siitä ei nimittäin näkynyt muuta kuin seksti "Skania"! Tuli taas kerran kiva olo tietäen, että seassamme ajelevat toistakymmentä tonnia painavat möhkäleet ovat ammattitaitoisissa käsissä. Tuolla hetkellä olin ohituskaistalla, koska hitaalla kaistalla oli vielä joku minua hitaampi. Tosin edessäni ajoi joku aivan samaa vauhtia kuin minä kuljin, joten en kovempaa olisi päässytkään. Noh, tästä teiden ritarista vittuuntuneena päätinkin olla ohittamatta hitaiden kaistalla kulkijan ja jäin tämän rinnalle köröttelemään pientä alinopeutta. Siinä se kuorma-auto sitten koitti vuorotellen molempia kaistoja pitkin ohi, kunnes omaksi harmikseni tuli minun aika poistua seuraavasta liittymästä ja jouduin antamaan tietä.

Tälläiset teiden ritrarit ovat juuri niitä, joiden ansiosta kuorma-auto ajaa äkkijarrutustilanteessa henkilöauton päälle. Mutta se tosin taitaa olla henkilöauton vika, mitäs jarruttaa niin äkisti. Nämä kuljettajat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi myös korkean verenpaineensa takia, kun he raivoavat rattinsa takana kun joku tällainen mulkku hidastelee edessä.

Onhan se tietysti paljon nopeampi tapa päästä perille, kun roikkuu aivan edellä menevän puskurissa. Siinähän säästää sen 20 metriä, joka muuten saattaisi tuhraantua sellaisiin turhuuksiin, kuin liikenteen joustavuuteen, kiihdytykseen ohitukseen lähdettäessä tai vaikka hätäjarrutukseen. Ehdottomasti tärkeämpää on, että on sen 20m pidemmällä matkallaan.

- Tappituntumaa muualla kuin liikenteessä sietävä Oronen

PS. Jos haluaa ajaa tosi lähellä edessä menevää, kannattaa teipata puskuriin Hesari kiinni, niin sen etummaiseen osumisesta tietää, että kohta on tarpeeksi lähellä.

PPS. Ainiin, tämä toistaiseksi nimettömäksi jäänyt auto kuului Kaukokiito Oy nimiselle firmalle.

Onpa hienoa katsoa, millainen on tämän hetken käsitys ihmisillä päiväkirjoista. Olen tosin joskus ennenkin tästä marissut, mutta se ei ollut vielä mitään. Silloin viimeksihän oli lähinnä runojen kirjoittelusta ja sen sellaisesta, mutta nyt olen korviani myöten täynnä testejä "Olenko runkkari vai panomies!!#". Testejä tekevillä ihmisillä ei selvästikään ole juurikaan elämää, koska testit ovat pitkiä, niissä kysytään montaa asiaa ja ennen kaikkea ne ovat paskoja.

Runkkari/panomies-testi
[] Tykkään runkata
[] En tykkää panna
[] Käsissäni on känsiä runkkaamisesta
[] Porno on parempi kuin oikea nainen
[] Oikeastaan porno on parempi kuin oikea elämä
[] Voisin runkatessani katsoa ihan hyvin oman äitini tai karvaisen miehen kuvaa
[] Jos joutuisin olemaan viikon runkkaamatta, tulisin hulluksi
[] Paneminen on inhottavan kuvottavaa
[] Panemisessahan joku voi nähdä mitättömän kikkelini
[] En ole kohdusta poistumiseni jälkeen koskenut alastomaan naiseen
[] Silikonia kuvaruudulla kiitos
[] Pornossa naiset ääntelevät paljon aidommin kuin oikeasti jyystettäessä
[] Jokaisen pitäisi katsoa pornoa ja runkata
[] Olen runkkari

Merkkaa hakasulkujen sisään x-kirjaimella vastauksesi. Jos vastasit viiteen "kyllä", olet hikinen runkkari.

Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi, spermasi muuttuu vihreäksi ja surkea kullisi kutistuu entisestään. Kopioimalla tämän päiväkirjaasi saat pillua keneltä haluat, kun näytät tämän tesin.

- Nyt myös testaajia kokeileva Oronen

PS. Runkkarit on runkkareita!

Tässä koulua käydessä on tullut jonkun verran urheiltuakin. Jopa sellaisia temppuja, kuin penkkipunnerrusta ja muita ihmeellistäkin ihmeellisempiä punttisalihärveleitä on tullut kokeiltua. Punttisaliin olen jopa hieman tykästynytkin, ja siellä käynyt suunnilleen kerran viikossa jotain tekemässä, tällä viikolla joka päivä, koska olen niin rampa etten pysty mihinkään järkevään liikuntaan.

Rampautuminenhan taas tapahtui terveellisten ja turvallisten urheilumuotojen kantaemon ja ylipapin parissa, eli uinnissa. Eikun perkele piti lyödä pohje kramppiin ja siitä sitten ollaan rampana jo toista päivää (tosin pystyy lenkkiä heittämään, muttei mitään kovin kivaa). Perkeleen helvetin perse!

Meillä täällä koululla vallitsee muutenkin urheilullinen ilmapiiri, ja silloin tällöin järjestetään luokkien välisiä turnauksia eri joukkueurheiluissa. Tällä kertaa oli vuorossa sisäfudis, ja meidänkin luokalla oli ensimmäistä kertaa täysi joukkue, mikä aiheuttikin sen, että olimme jopa semifinaaleissa. Mutta sekin homma meni päin vittua!

Ja kaiken kukkuraksi on juusto, maito ja sinappi loppu, leikkeleet menneet vanhaksi ja mysli lihottaa iltapalana. Olen siis pian läski.

- Kaikkensa antanut ja sitä kautta menettänyt Oronen

PS. Vetäkää käteenne, jos tekee mieli raiskata.

Ihmisen elämä on jännää. Kun vain on ja elää, syö ja treenaa, ei ole juuri mitään huolia. Elämä vain mataa omaa rataansa ja ihminen seurailee sitä perässä. Mutta auta armias, kun elämään tulee jokin tavoite johon pyrkiä. Siinä vaiheessa alkaakin paska osumaan tuulettimeen ja kohta huomaatkin olevasi yltä päältä tässä kurassa.

Itselläni pitäisi olla taekwondon 1.dan kokeeseen harjoittelu menossa kiivaimmillaan, mutta milloin iskee tulehdus reidenkoukistajaan ja ryssii treenaamisen viikoksi. Heti kun nivunen alkaa olla kunnossa, lyö pohje itsensä lukkoon uidessa ja on helvetin kipeä sekin.

Tämä on aivan kuin yrittäisi saada puuntaimen kasvamaan repimällä se ylös maasta ja heittämällä uuniin. Eihän siitä perkele soikoon tule mitään. Puuta pitää kasvattaa rauhassa, eikä hoputtaen. Kun puun kasvua vain hiukan auttaa sivusta lannoittamalla ja vapaan kasvupaikan varmistamalla, siitä tulee vahva ja komea. Jos taas puuta koittaa väkisin saada revittyä pidemmäksi, se nousee ylös maasta ja homma menee vituiksi. Näin se suunnilleen on treeninkin kanssa.

Mielestäni vertaukset ihmisen elämän ylä- ja alamäestä ovat varsin oivalliset, koska ihmiselämäkin noudattaa näiden esimerkkien puitteissa fysiikan lakeja. Kun ihmisellä menee huonosti, hän kulkee alamäkeen. Huonosti menemisen eteen ei tarvitse juurikaan tehdä töitä, sen kuin rullaa vain mukana. Ylöspäin mentäessä taas pitääkin jo jonkin verran ponnistella. Huipulle kaikki haluavat ja joskus sinne päästäkseen on ihmisen tönättävä muita hiukan alaspäin. Kun lopulta on huipulla, on siellä yksinäistä; vain yksi ihminen kerrallaan voi seisoa kukkulan kuninkaana, muut ovat vain kateellisia. Joskus joku saattaa pudota jyrkänteeltä ihan vahingossa ja toiset saattavat keksiä käyttää hissiä. Idiootit kävelevät ja tappelevat keskenään.

- Rampa, katkera ja laskettelusta pitävä Oronen

PS. Toiset jäävät ylläpitämään perusleiriä loppuelämäkseen.
PPS. Jos leirissä on yksin pitkään muulin kanssa, saattaa tulla mieleen sekaantua siihen.
PPPS. Muuliin sekaantumiinen saattaa olla myös muulille mieleen.
PPPPS. Poliisin tehtävänä on katkoa kaapeleita hiihtohisseistä ja potkia niiden käyttäjät pohjalle.

Eikös olekin kivaa, kun taas viikon tauon jälkeen suollan uutta tuotosta maailmaan. Tuntuu, että vihdoinkin olen taas sekoamassa. On ollut perseestä olla lähes selväjärkinen. Tosin sekoaminen näky vasta unissani.

Viime yön uniani:
Olin joidenkin ihmisten kanssa S-marketin pelikoneiden edessä penkillä istumassa ja siinä meidän takana oli myös limuautomaatti. Automaatille tuli joku puliukko valittelemaan, kun ei ole rahaa limuun. Sitten spurgu laittoi euron koneeseen, painoi rahojen palautusnappia ja sai takaisin 2 tai 3 euroa. Seuraavaksi mies laittoi saamansa 3 euroa koneeseen ja sai limun lisäksi ainakin 50 ja 20e setelit ja sen lisäksi kaksi teleskooppipamppua. Toisen teleskooppipampun mies antoi minulle. Yritin vastustella sanomalla, ettei sellaista saa kantaa julkisella paikalla, mutta otin sen lopulta taskuuni.
Yhtäkkiä limuautomaatti alkoi kasvaa, sille ilmestyi kädet ja jalat ja se alkoi jahdata minua. Jotenkin onnistuin pääsemään siitä eroon ja lähdimme ulos. Ulkona esittelin patukkaa ja kävelimme jonkinlaisen suihkulähteen läpi.

Näin unta, että olin vesipuistossa, johon oli rakennettu kaakeleista noin puoli metriä leveitä "raiteita", jotka kulkivat pitkin hallia. Näitä reittejä pitkin sitten ihmiset surffasivat paljain jaloin, minä muiden mukana. Aina välillä putosin yhdeltä reitiltä, mutta aina putosin uudelle, josta matka jatkui. Välillä olin vain putoamassa, jolloin sain pidettyä kiinni joko käsilläni tai sitten roikuin reunalla polvitaipeistani. Se tosin teki kipeää.
Lopulta kun päädyin alla olevaan altaaseen, löysin sen pohjasta pienen sukellusveneen, ja huomasin olevani 100m syvyydessä veden alla. Sukellusveneellä poimin tyttöystäväni, joka myös uiskenteli vedessä, kyytiin. Sitten käytin sukellusveneen kaikkia tehoja ja pääsimme pinnalle.

Yritän muistaa jatkaa tähän vielä viimeisen episodin, mutta nyt pitää mennä kouluun takaisin.

Edit: Tässä siis vielä viimeinen saman yön aikana nähty uni (tosin muistikuvat ovat hiukan hämärtyneet päivien aikana): Olin lähdössä mielestäni uudelle kierrokselle vesipuistoon, kun yhtäkkiä huomasin olevani liukuportaissa alaspäin matkalla. Liukuportaiden keskellä oli kuitenkin pahvinen este. Löin nyrkillä esteen pois edestä, mutten kuitenkaan mennyt portailla alas vaan palasin takaisin ylös. Seuraavaksi lähdin liukumaan alas portaiden kaiteen ja seinän välissä olevaa välikköä, jossa myös oli pahvi edessä. Löin tämänkin pahvin rikki ja sitten loikkasin liukuportaiden yli jonkinlaiseen huoneeseen, jossa oli useita pahvista tehtyjä ihmisiä pystyssä. Huidoin pahvimiehiä jokusen kumoon, kunnes löysin portaisiin, jotka veivät alaspäin. Portaita kävellessäni kuulin naisen hieman konemaisen äänen sanovan "Epäilty löytyy makuuhuoneesta." Kuljin alaspäin vieviä portaita, kunnes huomasin tulleeni yläkertaan (aika veikeää, eikö totta). Yläkerrassa roikkui katosta suuri patja siten, että liikkuakseen joutui aina nostelemaan hiukan sitä. Tulin kerrostaloasunnon ovelle, mistä pystyin kuulemaan kuorsauksen. Menin kunnolla sisälle ja löysin keittiöstä hakatun, tuoliin sidotun, vaaleahiuksisen miehen. Sitten näin silmissäni episodin, jossa koko paikan piti olla yhtä lavastetta. Sitten vaaleahiuksinen oli silittänyt toisen kissaa, mihin kissa oli kuollut. Tämän seurauksena toinen mies oli hakannut toisen ja sitonut tuoliin.

- Uneksija ja surffaaja Oronen

PS. Siitä sitten vain unientulkintaa kehiin ja meikäläisen patoumia etsimään.

Jokainen ihminen on todennäköisesti törmännyt tai ainakin kuullut puhuttavan tämänkertaisesta aiheesta, tunteista. Tunteethan ovat hyvin tunteitaherättävä puheenaihe. Joka tapauksessa melkein jokaisella terveellä ihmisellä on tunteita, hyviä ja huonoja.

Vaikka tunteet voisikin luokitella "hyviin" ja "huonoihin", niin mielestäni kaikki tunteet ovat hyviä. Parempi se on olla paska olo kuin ei oloa ollenkaan.

Loppujen lopuksi tunteita ei ehkä olekaan hyviä tai huonoja, ne ovat vain eri tunteiden laatueroja. Tässä tekstissä käytän nyt esimerkiksi tunteista ehkä puhutuinta, rakkautta.

Rakkaushan on tunne, josta on kirjoitettu niin kauan kuin on osattu kirjoittaa. Kun rakkaus toimii, kaikki tuntuu sujuvan ja suttaantuvan aina jotenkin parhain päin. Rakkaus tuntuu hyvältä, tuntuu kuin sydän olisi sitä täynnä, eikä koskaan enää tahdo mitään muuta tunteakaan. Rakkaudella on vain sellainen paha puoli, että sillä on taipumus ryhtyä vittuilemaan...

Kun ihminen sitten on korviaan myöten kuses... rakastunut, ei hän millään malttaisi olla erossa rakkaastaan. Mielessä ei pyöri mitään muuta, kuin oma kulta, jota haluaisi tavata edes sen aikaa että söisi vaikka tämän laittamia paskoja kaalikääryleitä. Kun olet erossa kullastasi tuntuu, kuin elämässä ei olisi enää mitään jäljellä. Rakkaus muuttaa muotonsa ja rutistaa sydämesi nyrkkiinsä, siihen sattuu. Itkettää. Tekisi mieli huutaa, jättää kaikki kesken ja lähteä. Mennä sinne mihin tunne vie. Kotiin. Turvaan. Lämpimään. Mutta järki lyö liian kovasti vastaan. Rakkauden peikko vain jatkaa sydämesi murskaamista. Et saa nukuttua. Nukkumaan mennessäsi hapuilet viereltäsi vartaloa jota siinä ei ole, mietit vain kultaasi ja lopulta nukahdat ja et näe hänestä toivomiasi unia.

Yksi rakkauden puoli on mielestäni myös viha. Kun vihaa jotain ihmistä, se ei tarkoita sitä, ettei siedä tämän seuraa. Viha tarkoittaa sitä, että pelkkä ajatuskin ihmisestä saa suuttumaan. Kun ajatus kerran tulee mieleen, et pääse siitä eroon. Olet kiukkuinen. Tahtoisit lyödä, purra ja raapia. Paskoa tämän päälle. Vihan tunteessa oleva siis osoittaakin vain negatiivista rakkautta. Tällöin mörkö sydämessäsi antaa sydämellesi sitä enemmän ilmaa, mitä enemmän keksit tapoja nöyryyttää vihamiestäsi. Mitä enemmän loukkaat tätä, sitä paremmalta sinusta tuntuu. Tämä tunne on kuitenkin valhetta. Oikeasti sydämesi vain tuhoutuu, rappeutuu ja arpeutuu. Kuten alkoholistin aivot, kärsii sydän valheellisesta hyvästä olosta, ja lopulta se sanoo sopimuksensa irti.

Miltä tunteet sitten oikein näyttävät, vai onko sana "tunne" vain abstrakti substanttiivi, joka tarkoittaa aivoissa tapahtuvia kemiallisia reaktioita. Ei! Tunne on aivan sinun näköisesi. Se on se ruma ja haiseva perkele, joka sinua peilistä katsoo. Eli jos et tiedä miltä sinusta tuntuu, katso peiliin!

- Tunteet tunteva ikävöiväkin Oronen

PS. Kannattaa tuntea, se on kivaa

Tuli tässä taas mieleeni jotain helvetin syvällistä. Eli mistä oikeastaan kaikki taide tulee. Taiteen kaikki puolet eivät ole tässä tarinassa edustettuina, vaan lähinnä kuvataide ja musiikki. Myös jonkinlainen tilataide saattaisi tulla kysymykseen.

Tämä sekavaa häpykarvoitusta muistuttava ajatuksenjuoksu lähtee siis liikkeelle siitä millaiset ihmiset taidetta yleensä tekevät. Taidehan yleensä kuvastaa tekijänsä tuntemuksia, ajatuksia tai sitten puhtaasti rahan tarvetta. Yleensähän taiteilijat mielletään alkoholisteiksi, jotka tekevät parhaat mestariteoksensa sellaisessa soseessa, etteivät tunnista niitä enää aamulla omikseen. Muita vaihtoehtoja taiteilijalle on persoona, jota kukaan ei oikein ymmärrä (tällöin kukaan ei ymmärrä henkilön taidettakaan) tai sitten kaverilla yksinkertaisesti viiraa päässä. Taiteilijat ovat siis yleensä jollakin tapaa ihmisiä, joilla menee huonosti. Kuka on viinamäen miehiä, kenellä on jatkuvia nais-/mieshuolia ja kenellä heittää muuten vain kuperkeikkaa korvien välissä.

Yksinkertaisimmillaan uskon taidetta syntyvän seuraavalla metodilla: Otetaan aivan umpihullu skitsofreenikko ja annetaan tälle paperia. Seuraavaksi käsketään tämän piirtää kaikki mitä hänelle tulee mieleen pulujen kivittämisestä. Ja niin syntyy seuraava huikaiseva taideteos, jossa pulut istuvat kivien päällä heittelemässä itse itseään ympäri uima-allasta, joka on täytetty siemennesteellä.

Tietysti on olemassa myös iloisia taiteilijoita, mutta he eivät ole todellisia taiteilijoita.

Taide siis kumpuaa ihmisen tuskasta. Pahat tunteet ja ajatukset ruokkivat inspiraatiota, joka on keino oksentaa pahaa oloa ulos. Tarkoituksena tietysti, että paha olo siirtyisi muihin. Mutta ei! Toiset vain pällistelevät tuskasi ruumiillistumaa ja kehuvat neroksi, vaikka oikeasti ainoa nero on se demoni sisälläsi, joka sai kärsimyksesikin näyttämään hyvältä ulkopuolisten silmissä.

- Pahan oloinen ja makuinen, teidän kaikkien oma demoninne, Oronen

PS. Onko olemassa puhdasta paskaa? Sehän on kuitenkin aika paskaista joka tapauksessa.
PPS. Meikäläisellä taitaa mennä hyvin, kun en ole taiteilija.
PPPS. Ne narkkarit ja alkoholistit ja hullut, joilla ei ole taiteellisia lahjoja häiriköivät ympäriinsä purkamassa sitä pahaa oloaan.