IRC-Galleria

Ei kiva =(Torstai 25.09.2008 23:18

Osanottoni jokaiselle Kauhajoen tragediasta kärsivälle. sytytetään kynttilä jokaselle kärsivälle.
jos välität, laita tämä eteenpäin<3

Alko pelotaa :oTorstai 18.09.2008 18:25

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

JES!VIHDOINKIN!Keskiviikko 10.09.2008 17:46

Kipsi otettiin tänään pois (=

Oli pakko! :DSunnuntai 17.08.2008 02:16

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja "Toma sota balcu"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy kattoon ja tukehdutaa sinut samalla tavallakun hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

;(Maanantai 11.08.2008 21:38

Kiva ku koult alkaa huomen
ja
sit
tänään sain kipsin käteen

Blondeista BlondeinMaanantai 23.06.2008 02:07

Minä,laura,sossi,emma,kari,simo ja miika olimme kentällä,sitten me tehtiin kaikkea siellä.
sitten me istuttiin yhden kaiteen tai oikeestaan kahen kaiteen päällä.sitten mä näytin taivaaseen
ja sanoin:'kato jeesus'. nii tottakai tää meijän super blondi laura kattoo sinne taivaaseen

BLONDI --> laur%E4s

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.05.2008 03:11

SUOMI VOITTI PRONSSIA<tuuletus>

pakko oli ku muilki :DLauantai 10.05.2008 01:45

mitä tekisit jos

1. sanoisin rakastavani sinua
2. itkisin sinun takia
3. halaisin sinua
4. juoksisin sinua karkuun
5. pussaisin sinua
6. ottaisin kädestäsi kiinni

7iMaanantai 05.05.2008 01:53

1. Kuka on luokkasi

Viisain? - malla
Äänekkäin? - mä ja jonas
Hiljaisin? - kai malla ja tea
Oudoin? - malla ja tea
Hauskin? - mio
Mukavin? - jonas
Taiteellisin? - jonna
Huonoin piirtäjä? - henkka :D
Tyttömäisin poika? - emt
Poikamaisin tyttö? - tea
2. Kenellä on

Hienoimmat vaatteet?- emt
Paras ääni? - oso tai mio
Oudoimmat jutut? - pyry
Hyvä matikkapää? - malla
Paras musiikkimaku? - oso ja mio
Parhaat hiukset? - jonas tai mio

3. Kaikissa kouluissa on ns.ryhmiä tai erikoisia henkilöitä. Kuka on luokkanne

Hevari? - niit on jonku verran
Pissis? - mate
Hippi? - emt
Räppäri? - jonas
Temppupyöräilijä - mä :D
Fruittari - en kerro :D
Nörtti? - malla

4. Kuka

Viittailee? - melkee kaikki
Keikkuu aina tuolilla? - suunnillee kaikki pojat
Kaatuu aina tuolilla? - jonas
Istuu oudosti? - emt
Ottaa kouluun mukaan aina karkkia/ruokaa yms? - emt
Tekee aina läksyt? - malla
Jättää läksyt tekemättä? - jose tai mellu :D
On aina mesessä? - jonas

aika tyhmä :DLauantai 03.05.2008 02:36

pete: no voi pyllyn karva
hilla: onks pyllyssä karvoja?