IRC-Galleria

"No matter what, Horo, I will come looking for you. And some day I will finally find the courage to tell you what I have always wanted to," I whispered to myself, and to Horo, if he could hear me, "and someday you will know the truth. But for now, I will keep you in my heart, for that is where everyone I love goes, and that is where only you are welcome."

Ei mitään hyvää ilman jotain pahaa, eikä mitään pahaa ilman jotain hyvää.

Jos unohdat mitä sinun piti sanoa, mutta muistat sen myöhemmin, se on sen arvoista.

Elämän monet pienet teot tekevät yhdestä isosta teosta mitättömän.

Älä tee, älä sano, jos joudut pyytämään sitä myöhemmin anteeksi.

He eivät tiedä milloin kuolevat.
He eivät tiedä kehen täysin luottaa.
He eivät tiedä ketkä ovat ystäviä.
He eivät tiedä kelle puhua.
He eivät tiedä kenen kanssa jakaa ajatukset. Synkimmätkin sellaiset.
He eivät tiedä kaikkea itsestään.

He potevat tuskaa
He itkevät,
he valittavat,
he pyytävät apua.

Entäs sitten kun he saavat apua ja särkylääkkeitä?

He eivät tiedä mitä tehdä. Miten kiittää. Kertoa miltä tuntuu.

Haluan nyt sanoa,

Kiitos, kaikille, jotka ovat muuttaneet minua, tehneet minusta sen mitä olen. Sillä ilman sitä, en olisi saanut elää. Edes tässä tietämättömyydessä.

Kiitos,
Kun olette olemassa
Kun olette ystäviäni
Nyt tai ikuisesti.

Tuoli, jolla istun on puuta ja sen selkänoja on kaareva. Maalattu valkoiseksi, jotta se sopisi tähän paikkaan. Tänne, jonne kukaan tuskin haluaa. Nyt olen täällä, vaikka olen yksi niistä, joka ei halua tänne. Pahinta on se, että istun sinun vierelläsi. Sinä olet se, joka kärsii kaikki fyysiset kivut. Olet tosin aina kestänyt ne. Olet kestänyt kaikki ne iskut, jotka olet täällä julmassa maailmassa saanut. Minä taas kidun ne henkiset iskut. Sisaresi ei ole jostain syystä tullut katsomaan sinua. Pelkää kai. En tiedä, eikä kiinnosta.

Aina käy näin. Aina. Mutta miksi? Siihen kukaan ei tiedä mitään vastausta. Sinä rakennat siltaa, minä taas katson työtäsi vastassa. Tai en minä niinkään vastassa ole. Odotan vain, että olet puolessa välissä rakentamistasi ja sitten tuohan siltasi. En päästä ketään lähelleni. Vaikka kyllähän olen jotenkin onnellinen, että sinä olet se, joka sitä siltaa rakentaa. 'Vain sen takia, että pääset MINUN lähelleni..', ajattelen. En ymmärrä mikä minussa viehättää. Tuskin puhun koskaan ja silloin kun puhun, sekin on vain irvailua tai tiuskimista. Ja kuitenkin jatkat aina rakentamista. Silta toisen jälkeen rakennat siltaa. Pimeän kuilun yli. Syvän kuilun. Taas olet muutaman metrin päässä minusta ja minä tuhoan sen kauniin sillan. Niin se on mennyt. Se on mennyt niin siitä lähtien, kun aloit yrittää päästä lähelleni. Minusta tuntuu, että se seuraa jotain tiettyä kaavaa. Ihan kuin taistelut. Ensin lauotaan päätä, jotta toinen hyökkää. Hyökkäys, tappelu ja lopulta joku häviää. Sama juttu seuraavissa tappeluissa.

Olen huomannut tässä huoneessa yhden asian. Huone on aika viileä, eli sinun mieleesi. Mutta se, miksi täällä on viileää johtuu kai siitä, että ilmastointi on säädelty puhaltamaan viileää ilmaa. Patteri taas on säädetty lämmittämään tätä huonetta. Ilma lämpenee, ilmasto puhaltaa viileää heti perään. En ymmärrä, miksi ne on säädetty niin? Turhaa energian käyttöä vain.
Mutta sitten tajusin, että ne ovat aika samanlaisessa suhteessa kuin sinä ja minä. Ne eivät pelaa yhteen. Mekään emme. Kaksi eri ihmistä, kaksi eri persoonaa. Mutta onhan se niinkin, että esimerkiksi magneeteissa vastapuolet vetävät toisiaan. Minä vedän sinua puoleeni ja pakko minun on myöntää, että sinä vedät minua puoleesi.

Muistan sen kerran, kun sait sen sillan minun puolelleni asti. Sen miten huultesi pehmeys kohtasi minun huulteni. Se ihanan lämmin ja hellä kosketus. Minulla oli silloin niin turvallinen olo. Ihan kuin kaikki muu olisi pysähtynyt. Ja sitten se hemmetin kohtalo puuttui peliin kolme kuukautta sitten. Ja nyt minua paleltaa ihan koko ajan. Minua on paleltanut nämä viimeiset kirotut kolme kuukautta. Ja sinä olet se minua lämmittävä takka. Mutta nyt joku helvetin paskiainen on mennyt sammuttamaan minun tuleni.

Se silta sortuu. Se lähti sortumaan heti kun pääsit minun puolelleni. Ja se mikä minua ihmetytti ehkä kaikkein eniten, oli se, että minä en sitä tuhonnut. Palat vain irtosivat lauta laudalta ja tippuivat toinen toisensa jälkeen sysi mustaan mereen. Jonka syvyyttä kukaan ei tiennyt. Ne vain tippuivat enkä tiedä miksi.

Asetan oikean käteni kalpealle poskellesi. Käteni on kylmä, mutta et pysty huomauttamaan siitä, etkä pysty ottamaan kättäni sinun käsiesi väliin. Et pysty lämmittämään niitä. Etkä tiedäkkään miten paljon se ärsytti. "Kuka käsistäni nyt huolehtii jos sinä et?" sanon ja hieron poskeasi. Minua inhotti nähdä kasvosi noin kalpeana. Yleensä sinulla on ne kirkkaat kasvot. Ja minä olen se aave. Tosin kalpeutesi saattoi osittain johtua ulkoa tulevasta valosta. Se osui valkoisiin seiniin ja sieltä se heijastui kasvoihisi tehden niistä entistä kalpeammat.

Tämä huone, jossa olen istunut sinun vierelläsi, on väriltään valkoinen. Tai seinät ovat valkoiset, mutta ovi, ikkunan reunat ja jotkut tylsät kalusteet on värjätty vaaleansiniseksi. Myös lakanasi ovat vaaleansiniset. Vaaleansininen toistuu tässä huoneessa koko ajan. Aina kun katson pois sinusta, näen vaaleansinistä. Aina kun katson sinuun, huomaan siniset hiuksesi. Päältä siniset, niskan kohdilta tummansiniset tai mustat. En tiedä. En ole kysynyt, etkä sinä ole kertonut. Tosin, ei se minua niin paljoa kiinnostakaan.

Välillä olen katsonut ulos. Käännän katseeni sinne uudestaan. Sen jälkeen kun jouduit tänne, ulkona on ollut mahtavat säät. Pieni pirteä pakkanen ja paistava aurinko. Mutta miksi nyt? Säät ovat olleet kauniita vain silloin, kun sinä et ole saanut nauttia niistä. Ja sinä vielä pidät talvesta niin uskomattoman paljon.
"Et usko, miten kaunista ulkona on. On ollut viimeiset pari kuukautta. Talvesta on mennyt puolet ja sinä vain nukut. Muistat varmaan sen päivän kun olit kuumeessa ja ulkona oli todella kaunis sää. Olit silloin koko päivän ihan masentunut. Mutta nyt ulkona on vielä kauniimpi sää." Nipistän pienesti poskeasi. "Heräisit jo, jotta näkisit minkälaista ulkona on". Et vastaa. Et tee mitään. Kurtistan kulmiani ärtyneenä. Tai no, en ole niinkään ärtynyt. En tiedä mikä tunne mieltäni hallitsi. En edes tiedä mitä teen kun sinä heräät. Suurin osa varmaan ajattelisi, että 'totta kai sä nyt sen kaulaan hyppäät ja suutelet', mutta he eivät tunne minua. Kieltämättä minun tekisi mieli suudella sinua. Olen suudellutkin. Mutta ne kaikki ovat olleet kuolleita suudelmia. Kieltämättä minun tekisi myös mieli hakata sinut vielä pahempaan kuntoon tai jotain sellaista. Mutta minusta tuntuu, että kun sinä heräät, en kykene tekemään mitään. En kykene sanomaan mitään. Olen varmaan vain hiljaa. Mutta en mieti sitä ollenkaan. Toivon vain sinun heräävän. En mitään muuta. Onko se paljoa pyydetty?

Jostain syystä lyön sinua pienesti. "Herää jo." Lyön uudestaan. "Herää jo, herää jo, idiootti.." Alan turhautua. Olen istunut vieressäsi. Kauan. En tiedä olenko istunut tässä tunteja vai päiviä, mutta tiedän, että olen ollut tässä kauan. Olen menettänyt ajantajuni kokonaan. Minusta tuntuu, että olen istunut tässä jo viikkoja.

Idiootti. Ainu, baka, aho.. Kusipääksikin olen tainnut haukkua sinua. Se lista on loputon ja kadun sitä pienesti nyt. Mutta tiedätkö, se sinä olit. Idiootti, joka omisti maailman ihanimman sylin. Ja hulluimman luonteen. Olet sekopää, joka ei pelkää mitään tai ketään. Ja siksi, sinä olet tässä nyt.

Naamasi on ruhjeilla. Tosin melkein kaikki ruhjeet on peitetty laastareilla ja sideharsoilla. Vasen poskesi oli säästynyt melkein kokonaan ja sitä minä silitinkin koko ajan. Siinä on pieni ruhje ja silmä kulmassasi pieni laastari. Oikea silmäsi on musta. Ja myös hieman sinertävä. Mustelman reunoilta saattoi huomata hieman vihreää ja violettiakin. Pantasi tilalla on side. Se kiersi päätäsi muutaman kierroksen. Välillä ajattelin, että se oli sitä varten, että säälisin sinua enkä hakkaisi sinua. Ja se tepsi. Olit niin raukan näköinen, että olen pelännyt lähteä viereltäsi. Jos, vaikka heräisit ja säikähtäisit, että täällä ei ole ketään sinua vastassa. En halua, että niin käy, koska haluan sinun tietävän, että olen sinua vastassa.

En ole varma miten tämä kaikki tapahtui. Kuulemma olit haastanut jonkun ja hävinnyt. Taas pari asiaa miksi haluan hakata sinut. Kun tajusit olevasi häviöllä, lähdit pakoon. Lähdit alas portaita, jotka olivat jäässä. Kaaduit, löit pääsi heikosti lumiseen maahan ja vajosit koomaan. En ole varma tuosta tarinasta, onko se edes totta. Olisin halunnut olla siellä. Todellakin olisin.

Kuuntelen miten sydänkone, vai mikä nyt onkaan, lyö tasaiseen tahtiin. Tahdin nopeutuminen yhtä jatkuvaan ääneen tietäisi pahaa. Hoitajat myöhästyisivät, kuolisit. Tosin en usko, että niin käy. Olet liian jästipää sellaiseen. Et anna meidän päästä sinusta niin helpolla.

Haluaisin sinut tänne. Se riittäisi. Toiset haluaa kultaa, minä haluan yhden ihmisen. Nyt tuntuu, kuin olisit poissa. Kaukana. Kilometrien päässä. Vaikka koskettaisin sinua, se ei ole sama asia. Olet lähelläni vasta silloin kun kosketan sinua ja vastaat siihen. Huomaan iloa pursuvan katseesi ja kuulen äänesi. Silloin olet täällä. Minun puolellani kuilua. Vaikka en ole antanut siltasi kasvaa, vaan olen aina tuhonnut sen, olet sinnikkäästi jatkanut rakentamista. Lähemmäksi, lähemmäksi.. Loppuun asti. Ja lopulta kun olet saanut sillan valmiiksi, olen antanut sinun rakentaa sen valmiiksi, se silta romahtaa. Lämpö katoaa, tilalle tulee jäätävän kylmää ilmaa ja olet taas kaukana. Käsien ulottumattomissa.

Silitän poskeasi hennosti sormenpäälläni. Pehmeä, vaikka onkin kokenut kovia. "Taidat pitää vain hieman taukoa sillan rakentamisesta, etkö?", kuiskaan ja huomaan, että ääneni värisee. "Jatka heti kun olet valmis ja jaksat jatkaa. Olen vastassa. Tällä kertaa olen avosylin vastassa..", sanon vielä perään ja suutelen taas yhden kuolleen suudelman. Kun irrottauduin huulistasi, käännän katseeni ulos. Olin aikaisemmin huomannut, että ikkunan ulkopuolella oli koivu. Nyt sen oksalle lensi pieni lintu ja se lauloi iloisesti. Yhtäkkiä tunnen miten pääsi liikahtaa käteni alla. Olin varma, että en painanut sitä yhtään, joten se olit sinä. Toivonkipinään heitettiin lisää puita. Takkaani heitettiin lisää puita. Nyt tajusin. Tajusin, että, joka kerta kun silta oli romahtanut ja laudat pudonneet kuiluun, ne eivät ole koskaan kadonnut. Ne vain tippuu kuilun pohjalle, pois näkyvistä. Mutta ne eivät ole koskaan kadonneet kokonaan. Se silta ei ole koskaan tuhoutunut kokonaan. Jossain kuilun pohjalla, laudat lojuivat yhdessä kasassa. Ne olivat vielä yhdessä. Ja se silta.. Uskoisin sen olevan toivo. Eihän toivo katoa koskaan.

Boku no hizashi,
Kimi no hizashi

Ware no taiyou

Boku no hoshi,
Kimi no hoshi

Ware no hoshizora

Boku no inochi,
Kimi no inochi

Ware no inochi

Boku no gokoro,
Kimi no gokoro

Ware no ren'ai


______________________


My sunshine,
Your sunshine

Our sun

My star,
Your star

Our starry sky

My life,
Your life

Our life

My heart,
Your heart

Our love


_______________________________

Japanin kielisessä saattaa olla kirjoitusvirheitä... Osan jouduin nääs päättelemään itse.. ^^

I can't live without you,
You're my energy
I can't breathe without you,
You're my air
I can't see in the darkness without you,
You're my light
I'm lonely without you,
Please, come back




______________________________


Ton sitä saa kun edellisen yön valvoo ja seuraavana yönä nukkuu 2 tuntia liian vähän.. ^^" Angsti-fiilis heti aamusta (tosin ei mulla huono aamu ollu. Itseasiassa just sellanen, että siinä hetkessä ois voinu elää muutaman päivän).

Jokainen tarvitsee jonkun, jota ajatella ja ikävöidä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka välittää ja huolehtii.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka pitää kiinni eikä päästä irti.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle ei osaa olla vihainen minuuttia pidempään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka toivottaa hyvää yötä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka saa tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle sanoa ”rakastan sua”.
Jokainen tarvitsee jonkun, jota heittää lumipallolla silloin kun mieli niin tekee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka vuoksi tekisi mitä tahansa.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa voi olla oma itsensä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka opettaa uusia puolia elämästä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka tekee elämästä kokonaisen.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kuuntelee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka ei pelkää jättävän tai pettävän.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa oppia uusia puolia itsestään.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa seikkailla ja kokea uutta.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa riidellä ja sopia.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kertoo sinun olevan tärkein asia hänen elämässään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka potkaisee persuksille silloin kun olet antamassa periksi elämässä.
Lisää tämä päiväkirjaasi tai menetät elämäsi tärkeimmän ihmisen.

Kopsasin Zakkunilta.