IRC-Galleria

Kävelin aina nenä pystyssä ja tiesin olevani parempi kuin muut, parempi kuin kukaan.
Kaikki katsoivat minuun, jonka silmät ovat jäätävät.
He vain vilkaisivat etteivät jäätyisi kalmankatseeseeni.
En koskaan murehtinut mistään enkä pelännyt mitään.
Rakastin yksinäisyyttä, enkä ikinä hymyillyt vähääkään.
Asuin yksin yksiössä, siellä oli vain yksi taulu, jonka olin maalannut ala-asteella.
Taulun nimi oli "Kuolema!"
Näemmä tiesin jo silloin että tulisin rakastamaan muiden vihaa itseäni kohtaan.
Näin uniakin, joissa teurastin entiset ystäväni.
Kukaan ei ollut parempi kuin minä, ei kukaan.
En koskaan itkenyt enkä nauranut ja minut tunnettiin nimellä "Rautakasvo"
Varmaan siihen oli syy.
Muistan sen päivän kun sinä tulit, olit täysin minun peilikuvani.
Olit se peilikuva, joka repi rintani auki ja kaivoi hiljakselleen sykkivän, kylmän sydämeni ulos.
Sinä olit se peilikuva joka vaihtoi sen jäänpalan liekkiin. Elämänliekkiin.
Kun pääsin takaisin yksiööni tajusin kuinka synkkä, musta luola se on.
Riivin kuolemantaulun pois ja avasin tummanharmaat verhot ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.
Aurinko paistoi silmiini ja minä hymyilin. Minä todella hymyilin.

Ainoo vaan et mulla on taito et nään ihmisten läpi, tiesin et mun poikaystävä pettää ja odotin koska se sen mulle kertoo. Jätkät on niin helvetin kieroja. Mutta jos tälle linjalle lähetään niin vittu mähän valehtelen rakastavani ja painan kaikkii muita ja pihtaan poikakaverilta. Kusetan kaikkii ja nuoleskelen opettajii, vaihdan ihmisistä mielipidettä koko ajan ja jätän kaikki, etin uudet "kaverit"
ja esitän niin vitun kivaa ja haistatan lopuks vitut kaikille. Kyllä mä voin tehä niin, niinkun muut tekee mulle.
Jos joku sanoo et "oot tunteeton hirviö" sanon et "kiitti kohteliaisuudest" :)
ja räkäsen päin naamaa
Oon just niin vaikee ja vittumainen ku ihmiset on musta tehny.
En ruikuta kenenkään rotkon perään vaan jos jätkä jättää, niin vittu aivan sama, en rakastanu sitä enivei.
Oon kunnon harpyija. Vitut muista.
En halua kuulla et "mä rakastan sua" koska se mua vaan satuttaa. En halua että kukaan sanoo sitä mulle enää ikinä. Enkä tee sitä virhettä et erehtyisin jollekki kusipäälle sen sanomaan.
Mut ei ihmiset tajua! kaikki vaan soittaa suutaan ja vittuilee, ku vois vaik sanoa "hei, pidän susta, oot tosi kiva tyyppi" Liian harvoin ihmiset sanoo toisilleen kuinka paljon välittää. Mä oon yrittäny tehdä niin, mutta saan palkaks kaikkee muuta.
Kaikenlaisis suhteis, oli sitten ystävyys- tai seurustelusuhde, on kaksi osapuolta ja kumpikin vuorollaan antaa ja ottaa vastaan hyväksyntää ja tykkäämistä.
ei voi sanoa itselleen "tykkään susta".
Mä haluan sellaseen työhön missä voin vaikuttaa näihin asioihin!
Mua vituttaa tällaset yhteiskunnalliset ja globaalit epäkohdat!
Joo, vitsi haluun puhujanpönttöön haukkuun kaikki suomalaiset juntit, joittenka lempi verbi on vaieta...
...tai vittuilla.
Tätä mä tarkotan:
Ei ketää kiinnosta mikään.

Ethän tee sitä kun olen läsnä.
Ethän tee sitä kun olen poissa.
Ethän anna myöskään ystävieni katsella sitä.
Jos sen teet niin, voit uskoa että et enää kuulu elämääni.
Jos et tiedä mitä tarkoitan, ethän tee sitä.
Jos tiedät mitä tarkoitan, ethän tee sitä.
Mieti kuuluisinko sukuusi jos tekisit sen.
Entä kuuluisitko omaani jos tekisit sen?
Pelkään junien kuulutuksia, koska en tiedä miten aiot tehdä sen.
Kuuleeko sen täs kaupungis jokainen.
Huomaako kaikki et kävelen sun kanssas peläten.
Älä jätä mua yksin lupaa se.
Sen jos teet, et koskaan palaa.
Ole kiltti, älä tee itsemurhaa.

Sain melkein kylmän suihkun yöllä <3

Hetken jokaisen sinun kanssa jakaa haluan. Kiertää maa aurinkoa, aina kiertää vaan. Kukkia kannan valossa sinulle, rakastetulle. Kaunein lause suustasi helisee. Voisin pyörtyä onnesta, jota aina poden sinun edessässi. Kiertyy maa taas valon väärälle puolen ja siksi uneen vaivun. Olisitko taas maailmassani kun herään, olisithan? Et jätä, kyllähän minä sen tiedän, tunnen, ja siihen uskon. Pakko minun on. Nyt astut eteeni. Minun vuoroni lausua se lause, joka itseni saa onnesta vapisemaan. Sen sanon kultani. Keto leinikeistä on valtoimenaan. Sinulle sieltä kukan pienen poimin, hauraan,herkän, kuolevaisen. Ota sen terälehti käteesi ja paina sydämellesi, niin tunnet minun lämpöni ja minun sykkeeni vasten omaasi. Kieputa minua ympäri, kunnes minut valtaa paha olo ja voit minut maasta nostaa ja kantaa korkeeseen taloon, jossa on risti katolla ja sen jälkeen huoneeseen kahlittuna, kynnyksen yli. Olisimme yhtä. Vaikka valkoalbainen mies sanoo "kunnes kuolema teidät erottaa" Me emme kuole. Elämme ikuisesti toistemme sydämissä. Ovatko nämä vain uneloita, kaukaisia. Eivät. Totta ne ovat. Kyllä sinä sanoja lausut ja uskon, tietenkin uskon rakkaani. Olet valo synkän metsän, Vene vuolaan virran ja ori pitkän matkan. Hulmuat tuulessa, kaiut kalliossa. Niin, sinä olet minun.

Kyllä tyttö antaa jos äitiinsä tulee.
Jos isäänsä, suorastaa anelee.

Vielä parantelen haavoja eilisestä.
Kylmä sininen veri virtaa läpi suonien.
Veren puna poskilla väkivaltas jälkeen.
Ruhjeet ja sormies painanteet käsivarsilla.
Hiukset märkänä, kun heitit mut ulos sateeseen.
Pienet jalkani jäätyneet talven tiukassa pakkasessa.
Sanasi ja kieltosi piiskaavat jo piiskattua selkääni.
Turha enää sanoa sanaakaan.
Turha kättä ojentaa ja pyytää puristaa.
Turha kätkeä kasvot käsiin verisiin.
Turha elää unelmaa, kun ei voi enää rehellisyyttä tavoittaa.

A Kesällä avojaloin asfaltilla.
Vastaan tulet kysellen. Vastaa en.
Takin liepeeseen tartut, takiainen.
Kuuma asfaltti mun jalkoja jo polttelee.

(ch) Pistän juoksuksi.
Tulet perässäni.
Älä seuraa mua, en mä tahdo sua perääni anelemaan.

B Kesä lipui ohi lailla laivan.
Syksyllä värikkäät lehdet putosivat maahan.
Tuuli heitti hiukset kasvoille.
Sade kasteli maan ja lehdet vain lensivät.

(ch)

C Haaveet musta olet kadottanut.
Kuivuneet ovat sateen jälkeen kadut.
Huppu päässä astelen.
Katselet mua läpi lasien.

(ch) by: jassu

Kultaiset hiukset leteillä, kova maa jalkojen alla.
Astelee tyhjyyteen paljain asfaltin polttamin jaloin.
Letit tyttö avaa ja hiukset kimmeltää.
Hulmuten leijuvat hiukset kuin pöly autiomaassa.
Tiedän on tyttörukka kovia kokenut. Tiedän on hän hartaasti toivonut.
Keskeneräinen unelma murskautuu rantakallioon.
Kelluu hän vedessä hopeisessa kuutamossa vailla päämäärää.
Vain kaukaisten laivojen summerit huutavat Idän yössä.
Palaneet jalat kihelmöivät suolaisessa vedessä.
Kasvot kääntyvät irveen. Punaiset kuin ruusunlehdet ovat jalkojen pohjat.
Kipunsa hän peittää huntuun laventelin väriseen.
Tyttö jää ryysyinensä rannalle ja tärisee.
Paahtaa päivä ja jäädyttää yö.
Tyttö itkee ja näkee veteen kullan hiuksista liuenneen.
Nyt hiukset ovat värittömät.
Veden kimallus johtuu juuri tämän samaisen tytön hiuksien hehkusta.
Oli hänestä jotain hyötyä.

Kielon tuoksu on niin hyvä että haluaisin sitä käsin koskettaa.
Miedon valheen haistan sen vihreillä lehdillä.
Tunnen että sinä olet lähellä. Sinä, se paha, joka kukat kuihduttaa.
Pilaat hyvän tunteen pelkillä sanoilla, pelkillä sanoilla.
Valkeaa kukkaa katson, se heijastaa säteet auringon. Piiloon menee se.
Taas tulet lähemmäksi. Kylmä viima repii puita ja heittää hiukset kasvoilleni.
Kylmä kiirii pitkin ovaalikasvoja. Sinä se jaksat leperrellä valheita. Enkö ole kuullut jo tarpeeksi?
Aina vain sanat helisevät jääpuikkoina suoraan sydämeeni, jäädyttäen sen.
Se pumppaa sinistä verta, mukana jäähileitä.
Olen jo niin hauras, että päivä kuultaa läpi ihoni paljastaen siniset kylmät suoneni.
Joku vain yhden sanan sanoisi, minut rikki pirstoisi.
Sana olisi kuin viimeinen viilto, sana viimeinen.
Tunti toisensa jälkeen odotan sitä viimeistä jääpuikkoa, joka kaiken lopettaisi.
Sitä ei tule.
Kidutusta siedä en.
Mikset sano sitä, että tää kaikki loppuisi?
Miksi?