IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Elän unelmaaSunnuntai 28.09.2014 00:59

Niin kuin aiheestakin voi päätellä elän unelmaani tällä hetkellä.
Tanssia saan sydämeni kyllyydestä ja vielä opettaakin saan kolmea ryhmää.
Mitä muuta voikaan toivoa tähän enään?! Eipä oikeastaa paljoakaan.

Näin tänään myös läheistä ystävääni, jonka kanssa ei pahemmin ole päässyt syyn tai toisen takia juttelemaan tai näkemään. On ihanaa huomata, ettei kaikki asiat muutu alati muuttuvassa maailmassamme.

On tämä maailma täynnä vääryyksiä, epäoikeudenmukaisuutta ja kaikkea pahaa, mutta näinkin onnellisena sen kaiken vaan jotenkin sivuuttaa ja unohtaa.
Siksi onkin hyvä välillä herätä todellisuuteen ja huomata ihmisiä, joilla ei välttämättä mene yhtä hyvin kuin itsellä. Silloin viimeistään tajuaa kuinka onnekas onkaan kun saa rakkautta ja tukea perheeltä, poikaystävältä ja muilta hyviltä ystäviltä.

Onneksi elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan on myös alamäkiä ja hankaluuksia, joista tavalla tai toisella pääsee yli.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.