IRC-Galleria


Viikonloppuna oli CEC-viikonloppu elikkäs eräänlainen konfliktien ratkaisu-kurssi, johon osallistuin. Kaikilla oli hauskaa ja työpajat ja ohjelmat olivat oikeasti rakentavia. Pelattiin erilaisia pelejä, syötiin World dinner (jossa vähäosaiset tyytyivät pelkkään riisiin minä mukaan lukien), puhuttiin stereotypioista ja vietettiin aikaa sellaistenkin ihmisten kanssa, joihin ei aiemmin ollut juuri kontaktia. Viikonlopun aikana syötiin myös ihan tajuttomasti ja ruoka toi mukavasti vaihtelua tavanomaiseen mensaan. Erityisesti aamupala lähes tumman leivän kanssa oli loistava...

Tämä viikko on Italia-viikko. Ollaan mm. kuultu maan kulttuurista ja maisteltu yltäkylläisesti ruokia taster sessionissa. Ruokaa oli oikeasti ihan tajuttomasti ja kaiken näköisiä eri lajeja pastasta, juustoihin, viineihin, tiramisuun ja aina eri näköisiin leivonnaisiiin. Tänään on ollut Italia-päivä, mikä tarkoittaa sitä, että oppilaat ovat myöhässä, eivät kuuntele opettajaa, tee läksyjä ja suukottavat aina toisensa tavatessaan (Tämä oli siis ihan opettajien kanssa sovittu juttu). Jotkut opettajat olivat myös loistavasti mukana kuten esim. biologian opettaja, joka puhui ainoastaan italiaa ja luki sanomalehteä, sillä välin kun me keskustelimme keskenämme. Kuulostaa hauskalta, mutta oikeastaan normaalit tunnit biologiassa ovat ylensä hauskempia, en tiedä kyllä miksi...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.