IRC-Galleria

sisälläni ei juurikaan ole enään muuta kun viha !
se taitaa olla ainoa asia mitä tunnen tällä hetkeellä...
harmittaa aika monet asiat ja se että asiat eivät ole menneet
niin kuten olisi ollut parasta kaikille...
harmittaa kovasti se ettei asiat ole niin kuin ennen, ettet ole luonani koko ajan.
muistaako hän, miten pideltiin toisistamme kii ja meidän sormet lukittui toisiinsa.
muistaako hän miten halailtiin ? tunsin olevani niin turvassa sun kainalossa.
tuntisinpa vieläkin sen tunteen, mutta en, en tunne turvatunnetta enään tekojensa vuoksi. ja kaikki oli vain Sinä ja Minä...annan niitten muistojen hiipua, jooko koska ne ovat vain liian kivuliaita, en pysty pitämään niitä enään.
ja tieto siitä, että minua on niin vaikea rakastaa särkee mun sydämmen.
en tarkoita tehdä sitä vaikeammaksi. olen pahoillani kaikista muutoksista, joita olet joutunut kestämään, etkä sinä ole ainut joka sen kestää ! vaikka vaikeeta on uskoa että kaiken sen jälkeen olet vielä täällä...
odotan niin niitä päiviä jolloin luotat muhun tarpeeksi kertoaksesi minulle kaiken ja päiviä jolloin
teet kaiken saadaksesi minut hymyilemään vaikka minulla oli kyyneleet silmissä.... nytkin vain poistuit ovet paukkuen....
muut saavat kaiken haluaman sinusta irti... mutta minä... minä odotan päivä jolloin minä olen se numero yksi täällä maailamssa.
eikä sopimuksistakaan tarvi pitää kii ....
miksi pitäisin sitten minäkään ?

mutta aika pian, mun päiväkirjani tulee kipeeksi
siitä kun kuulee hänestä koko ajan.

tee kaikki kaiken eteen
mutta toiset eivät viitsi tehdä pätkääkään
vaikka on sovittu ?!?!?
mitä järkee täs missään on enään,
ei jaksa enää yrittää
kun toiselle se ei ole tärkeetä.

muut saa sen huomion sun muut
mutta minä... jään yksin ...
Tahtoisin jälleen olla korvaamaton, että olisin jollekkin ensimmäisenä elämässä.

kiva kun pilattiin mun lomakin ! jesh !

On elämä julmaa
Niille joita sen pitäisi suojella
Ei kärsimysten teille näille löydy loppua

Tässä seison nyt
Sekoan tunteisiin
Kyyneleet poskipäilläni

Nyt sen tajusin
Ei hän tule takaisin
Vaikka ketä tässä syyttäisin

Sait mut tuntemaan itseni vahvaksi,
yliveroiseksi ja ikuisesti kestäväksi.
Rakkaudellas näytit että mäkin oon arvokas,
enkä turha tai kaikille yhdentekevä.
Sait mut tuntemaat että joku tarvitsisi,
joku kaipaisi ja mua jossain odottaisi.
En tahtonut lähteä sylistäsi minnekkään,
tunsin itseni merkittäväksi sylissäs sun.

Kuiskit korvaani, etten ymmärrä omaa arvoani,
sanoit, että rakastat mua niin paljon.
Päälle lahjoitit suudelmasi kalliin,
joista muut saivat haaveilla vain.

Kun lähdit, sait mut tuntemaan itseni hauraaksi,
musertuvaksi ja niin hirveän mitättömäksi.
Katsoit mua halveksivasti ja nyrpistit nenääsi,
mieteit mitä sä mussa koskaan näitkään.
Sait mut tuntemaan että kukaan ei mua kaipaa,
kaikille olen tyhjää eikä ketään musta välitä.
En ymmärtänyt miksi sä muutuit,
minne katosi se jota mä rakastin?

Löit iskun toisensa perään,
etkä edes esittänyt katuvaa.
Sanoit, ettet koskaan enää palaa,
etkä ymmärrä mitä mussa koskaan näitkään.

“Kiss me it’ll heal,
but it won’t forget”.

en kestä enään niitä kipuja :S