IRC-Galleria

Paskakuutio

Paskakuutio

polymathēs

MaalausTiistai 16.09.2008 00:11

Maalaus on kaksiulotteinen esitys eli kuva, jossa levitetään pigmenttiä tai muuta väriainetta maalausalustalle. Maalaus poikkeaa tavallisesti piirustuksesta siten, että kun piirustus perustuu yleensä viivoihin, maalaus on ilmaisultaan laveampi ja tavallisesti värillinen.

Sana maalaus viittaa fyysiseen ja materiaaliseen esineeseen, kun taas maalaustaide on eräs kuvataiteen lajeista. Maalaus-sanalla voidaan tarkoittaa myös verbiä, maalaamisen aktia eli maalaamista.

Maalauksien tekemiseen tarvitaan väriä eli maalia ja materiaali eli maalausalusta, jolle maalataan. Maalin levittämiseen käytetään erilaisia siveltimiä tai palettiveitsiä. Myös paljaalla kädellä tai sormilla voidaan maalata.

IhminenSunnuntai 14.09.2008 17:26

hminen (Homo sapiens sapiens) on ihmisapinoiden heimoon kuuluva eläinlaji. Ihminen on nykyisin elävistä kädellisistä laajimmalle levinnyt, älykkäin ja runsaslukuisin laji. Ihmisellä on kaikkiin muihin eläimiin verrattuna pitkälle kehittyneet aivot, jotka pystyvät abstraktiin ajatteluun, kieleen ja itsetarkkailuun. Tämä on yhdessä pystyasennon ja esineiden käsittelyyn kykenevien yläraajojen kanssa mahdollistanut ihmiselle kyvyn käyttää työkaluja monipuolisemmin kuin mikään toinen eläinlaji.

HiekkalaatikkoTorstai 11.09.2008 13:40

Hiekkalaatikko on lasten ja aikuisten leikkipaikka, jossa voidaan leikkiä hiekkaleikkejä, esimerkiksi hiekkalapion, sangon ja hiekkamyllyn kanssa.

Muoviset leikkiautot, varsinkin neppisautot sekä kuorma-autot, päätyvät usein hiekkalaatikon leluiksi. Hiekkamyllyn läpi valuva kuiva ja hieno hiekka pyörittää muovista siipiratasta lapsen iloksi. Sangoilla ja muoteilla voidaan leikkiä kakkuleikkejä, kun kosteasta hiekasta tiivistetään avoimeen astiaan hiekkakakku, joka kumotaan takaisin hiekkakasaan. Samalla sanotaan Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.

Wikipedia:TynkäKeskiviikko 10.09.2008 17:26

Wikipediassa artikkeli on tynkä, jos se on vain lyhyt johdanto aiheeseen ja siitä olisi enemmänkin oleellista kerrottavaa. Hyvä tynkä kertoo aiheestaan olennaisimmat perustiedot ja tarjoaa pohjan pidemmän artikkelin kirjoittamiselle. Hyvin lyhyt tai pelkkää sirpaletietoa sisältävä artikkeli on minitynkä.

Luettelo valtioistaTiistai 09.09.2008 13:53

Afganistan – Alankomaat (Hollanti) – Albania – Algeria – Andorra – Angola – Antigua ja Barbuda – Argentiina – Armenia – Australia – Azerbaidžan

Bahama – Bahrain – Bangladesh – Barbados – Belgia – Belize – Benin – Bhutan – Bolivia – Bosnia ja Hertsegovina – Botswana – Brasilia – Brunei – Bulgaria – Burkina Faso (ent. Ylä-Volta) – Burundi

Chile – Costa Rica

Djibouti – Dominica – Dominikaaninen tasavalta

Ecuador – Egypti – El Salvador – Eritrea – Espanja – Etelä-Afrikka – Etelä-Korea (Korean tasavalta) – Etiopia

Fidži – Filippiinit

Gabon – Gambia – Georgia (ent. Gruusia) – Ghana – Grenada – Guatemala – Guinea – Guinea-Bissau – Guyana

Haiti – Honduras

Indonesia – Intia – Irak – Iran – Irlanti – Islanti – Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti (Yhdistynyt kuningaskunta) – Israel – Italia – Itä-Timor – Itävalta

Jamaika – Japani – Jemen – Jordania

Kambodža – Kamerun – Kanada – Kap Verde – Kazakstan – Kenia – Keski-Afrikan tasavalta – Kiinan kansantasavalta – Kiinan tasavalta (Taiwan) – Kirgisia – Kiribati – Kolumbia – Komorit – Kongon tasavalta (Brazzavillen Kongo) – Kongon demokraattinen tasavalta (ent. Zaire) (Kinshasan Kongo) – Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) – Korean tasavalta (Etelä-Korea) – Kosovo – Kreikka – Kroatia – Kuuba – Kuwait – Kypros

Laos – Latvia – Lesotho – Libanon – Liberia – Libya – Liechtenstein – Liettua – Luxemburg

Madagaskar – Makedonia (ent. Jugoslavian tasavalta Makedonia) – Malawi – Malediivit – Malesia – Mali – Malta – Marokko – Marshallinsaaret – Mauritania – Mauritius – Meksiko – Mikronesia – Moldova – Monaco – Mongolia – Montenegro – Mosambik – Myanmar (ent. Burma)

Namibia – Nauru – Nepal – Nicaragua – Niger – Nigeria – Norja – Norsunluurannikko

Oman

Pakistan – Palau – (Palestiina) – Panama – Papua-Uusi-Guinea – Paraguay – Peru – Pohjois-Korea (Korean demokraattinen kansantasavalta) – Portugali – Puola – Päiväntasaajan Guinea

Qatar

Ranska – Romania – Ruanda – Ruotsi

Saint Kitts ja Nevis – Saint Lucia – Saint Vincent ja Grenadiinit – Saksa – Salomonsaaret – Sambia – Samoa – San Marino – São Tomé ja Príncipe – Saudi-Arabia – Senegal – Serbia – Seychellit – Sierra Leone – Singapore – Slovakia – Slovenia – Somalia – Sri Lanka – Sudan – Suomi – Surinam – Sveitsi – Swazimaa – Syyria


Tadžikistan – Taiwan (Kiinan tasavalta) – Tansania – Tanska – Thaimaa – Togo – Tonga – Trinidad ja Tobago – Tšad – Tšekki – Tunisia – Turkki – Turkmenistan – Tuvalu

Uganda – Ukraina – Unkari – Uruguay – Uusi-Seelanti – Uzbekistan

Valko-Venäjä – Vanuatu – Vatikaani – Venezuela – Venäjä – Vietnam – Viro

Yhdistyneet arabiemiirikunnat – Yhdistynyt kuningaskunta (Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti) – Yhdysvallat (USA)

Zimbabwe

Pythagoraan lauseen Tiistai 09.09.2008 02:55

Pythagoraan lauseen avulla voidaan laskea suorakulmaisen kolmion tuntemattoman sivun pituus, jos muiden sivujen pituudet tunnetaan. Lause on nimetty kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan mukaan. Lause mainitaan tosin jo vuoteen 1650 eaa. ajoitetussa Rhindin papyruksessa, joka taas on kopio noin 200 vuotta aiemmin laaditusta kirjoituksesta.[1] Lause kuuluu: "Suorakulmaisen kolmion kateettien neliöiden summa on yhtä suuri kuin hypotenuusan neliö".

30. helmikuutaSunnuntai 07.09.2008 18:15

30. helmikuuta on epäsäännönmukainen päivämäärä, koska helmikuussa on yleensä vain 28 päivää ja karkausvuosina 29 päivää. Joissakin maissa on päivää kuitenkin jouduttu viettämään kalenterin tasaamisen vuoksi.

Ruotsissa päätettiin vuonna 1699 siirtyä gregoriaaniseen kalenteriin siten, että vuodesta 1700 alkaen jätetään karkauspäivät pitämättä aina vuoteen 1740 asti. Siten maaliskuussa 1740 oltaisiin gregoriaanisessa kalenterissa, mutta toisaalta 40 vuoden ajan käytettäisiin kalenteria, joka poikkeaa kaikista muista maista. Niinpä vuonna 1700 ei ollut karkauspäivää. Jostain syystä vuosina 1704 ja 1708 pidettiin kuitenkin karkauspäivä, joten suunnitelma oli epäonnistunut. Tammikuussa 1711 kuningas Kaarle XII päätti, että valtakunta palaa juliaaniseen kalenteriin vuonna 1712 liittämällä helmikuun loppuun ylimääräinen karkauspäivä (1712 olisi muutenkin ollut karkausvuosi). Helmikuun 1712 kalenterissa on siis karkauspäivä 24.2 ja "Tilökelsedag" 30.2.

Joskus on väitetty, että juliaanisessa kalenterissa oli karkausvuosina 30 päivän pituinen helmikuu vuodesta 44 eaa. vuoteen 8 jaa, jolloin Augustus otti helmikuusta päivän omaan kuukauteensa, elokuuhun. Tästä ei kuitenkaan ole historiallisia todisteita.

Neuvostoliitto esitteli vuonna 1929 rinnakkaisen vallankumouskalenterin, jossa vuosina 1930 ja 1931 oli helmikuussa 30 päivää.

PullukkamerihevonenSunnuntai 07.09.2008 08:45

Pullukkamerihevonen (Hippocampus abdominalis) on tunnistettavissa muista Hippocampus-suvun lajeista turpean vatsansa ansiosta. Niitä tavataan Uuden-Seelannin viileissä rannikkovesissä aina 50 metrin syvyyteen asti. Pullukkamerihevoset elävät monenlaisissa elinympäristöissä.

Pullukkamerihevoset voivat olla ruskean, valkoisen, oranssin tai harmaan värisiä. Yleensä ruumiissa on myös tummia laikkuja. Ne kasvavat noin 18 cm pitkiksi.

Muiden putkisuukalojen tavoin pullukkamerihevoset syövät pääasiassa pieniä keijustoon kuuluvia eläimiä.

Kiinan muuriTorstai 04.09.2008 03:01

Kiinan muuri (yksink.: 长城, perint.: 長城, pinyin: Cháng Chéng, tarkoittaa pitkä kaupunki/kaupungin muuri) on kokonaisuudessaan 6 352 kilometriä pitkä muinainen rakennelma Pohjois-Kiinassa. Muuri on rakennettu 400-luvun eaa. ja 1600-luvun välisenä aikana, ja sen tarkoituksena oli suojella Kiinaa "barbaarien" hyökkäyksiltä.

Kiinan muuri on nykyisin yksi Kiinan suosituimmista matkailukohteista. Siitä tehtiin UNESCO:n maailmanperintökohde vuonna 1987.

PiiKeskiviikko 03.09.2008 14:26

Luku pii (merkitään pienellä kreikkalaisella π-kirjaimella) on matemaattinen vakio, joka esiintyy monilla matematiikan ja fysiikan alueilla. Se tunnetaan myös nimillä Arkhimedeen vakio ja (erityisesti saksankielisellä alueella) Ludolfin luku.

Piin likiarvo katkaistuna 30 desimaalin jälkeen on 3,141592653589793238462643383279.