IRC-Galleria

Olipa kerran pieni uninen kani, joka haukotteli ja haukotteli ja haukotteli ja haukotteli ja haukotteli.
"hoooh -"
Pikku kani haukotteli niin hartaasti, että sen pikkuinen suu venyi melkein korviin asti.
Näkyi vain pieni vaaleanpunainen suu ja kaksi suurta, valkeaa etuhammasta.
Juuri kun pikku kani haukotteli oikein akeasti, mehiläinen lensi suoraan sen suuhun ja pikku kani nielaisi sen!
"Huhuu - huhuu -" huhuili iso, pyöreä pöllö. "Pidä aina käpälä suusi edessä, kun haukottelet", se neuvoi kania.

"Eivät kanit koskaan tee niin...", pikku kani puolustautui.

"Sitten kanit ovat hölmöjä!" Pöllö puhahti ja lensi pois.


Pikku kani halusi kutsua pöllön takaisin.
Se yritti huutaa, mutta mehiläinen olikin jäänyt nukkumaan sen kurkuun eikä kaniraukka saanut aikaan muuta kuin pienen kuiskauksen.
"Mitä minä nyt teen?" se kuiskasi oravalle.

"Herätä se", orava neuvoi. "Sinun on herätettävä mehiläinen!"

"Mutta miten?" pieni uninen kani ihmetteli. " En psty muuta kuin kuiskaamaan ja minua nukuttaa niin kamasti. Haluaisin vin käydä nukkumaan, mutta eihän kukaan voi nukkua mehiläinen kurkussa..."


Samassa vanha ja viisas murmeli työnsi päänsä esiin maan alta.

"Minä en voi muuta kuin kuiskata", pikku kani valitti.

"Ei se haittaa", murmeli lohdutti. "Päinvastoin. Tulehan tänne, pikku kani, niin minä kuiskaan sinulle, kuinka voit herättää mehiläisen... Sinun tätyy herättää se jollain oikein pienellä äänellä, sillä meiläiset eivät pidä isoista äänistä. Se on aivan pikkuinen mehiläinen ja siksi sitö kiinostavat vain aivan pikkuiset äänet."

"Ai niin kuin kova kuiskaus?" pieni uninen kani kysyi.

"Ei, se on liian iso ääni pikku mehiläiselle", murmeli arveli ja puikahti takaisin koloonsa.

"Pikkuisisa ääniä", kuiskaili pikku kani itsekseen ja alkoi keksiä erillaisia pieniä ääniä.
Se matki linnun siipien havinaa, mutta mehiläinen ei herännyt.
Se matki lumsateen ääntä, mutta mehiläinen ei herännyt.
Pikku kani matki leppäkertun hengitystä,
itikan aivastusta,
ruohon kahinaa
ja
palomiehen ajatuksia. Mutta mehiläinen ei vain suostunut heräämään.

Niimpä kani istahti maahan ja yritti ajatella kaikkea sitä hiljaista, mitä maailmasta löytyy.
Hiljaista niin kuin lumen sulaminen,
hijasista niin kuin kukan kasvaminen,
hiljaista niinkuin linnunmunalla pesässä, hiljaista niin kuin -
Äkkiä pieni uninen kani keksi hiljaisen äänen, jota se halusi heti kokeilla.
Se ääni oli pienen pieni maiskahdus kaukaa satojen kilometrien päästä, vuorenhuipulla kukkivasta omenapuusta. Se ääni oli pienen pieni maiskahdus, jonka toinen pieni mehiläinen päästää imaistessaan pikkuisen hunajaa tuoksuvasta omenankukasta.

Ja se ääni herätti mehiläisen!
Mehiläinen tunsi kaipaavansa jotakin ja lensi tiehensä.

Ja arvatkaapa mitä pieni uninen kani teki...

.... Se sulki suunsa,
sulki silmänsä,
sulki korvansa,
tupsahti käpäliensä päälle,
tuhahi tyytyväisenä
ja nukati syvään uneen!


... The End...