IRC-Galleria

PhelpsAddict

PhelpsAddict

ei enää kestä

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.11.2007 00:54

I can see you're sad, even when you smile, even when you laugh
I can see it in your eyes, deep inside you want to cry..

:DDDDDDDDDTiistai 27.11.2007 00:18

No olen saanut tässä aikaa pähkäillä teidän molempien ongelmat läpi. Kalkaros jää
tänne ja tilanne ei oikein muutu sinun kohdallasi, mutta Draco taas...

Hän saa muuttaa, jonkun jästisyntyisen kanssa, ettei tule tunnistetuksi. Hän saa siis
sijaisperheen. Tässä vaiheessa Draco oli jossakin järkytyksen yli menneellä
hämmästystasolla. "Ja koska hän on pettänyt myös luihuisten arvostuksen, hänet
täytyy siirtää Rohkelikkoon", Dumbledore sanoi kuin siinä ei olisi ollut mitään
erikoista ja katsoi vain kiinnostuneesti Dracon reaktiota joka oli sellainen mitä ei
olisi osannut odottaa, hän veti suloisimman koiranpentuilmeen naamalleen ja hakkasi
päätään Kalkaroksen olkaan.

"Miksi juuri Rohkelikko, miksei vaikka Korpinkynsi?!" Draco huusi.
"Koska et olisi siellä niin katseen alla, Rohkelikossa sinua tullaan pitämään
silmällä."
Nyt Draco rupesi huutamaan ja nakkomaan tavaroita. "No kenelle minä joudun mennä
asumaan? MINUSTA TULEE KÖYHÄ!" Draco karjui.
"Ehm. Saat mennä herra Potterin kanssa Dursleylle", Dumbledore sai
vain katsoa kun Dracolle oli jo kaikki liikaa, hän pyörtyi.

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 22:28



kirjoita galleriatunnuksesi ja älä korjaa jos tulee virheitä!

Nenällä: verbaalikliiimax
Kyynärpäällä: vverrbasalöioklliimasx
Kielellä: en nuole mun näppistä, te ette tiiä mis mun sormet on ollu :D
Leualla: verbaalikjliimax
Varpailla: verbaallikliimax
Silmät kiinni: verbaalikliimax


[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 00:29


VASTAA OMAN NIMESI ALKUKIRJAIMELLA. Eli jos sun nimes ois vaikka HEIKKI, niin sitten keksi sanat H-kirjaimella.

Olen : Patu
Haluan : pahkasian porsaan
Minulla on : painonnostotanko
Vihaan : pissiksii
Pelkään : pahoja ajatuksia
Kuuntelen : poppii
Rakastan : poliisei<3
Minä useasti : pissin
Minuun koskee : paskanjauhanta
Minä aina : pölisen
Minä en ole : puutteellinen
Laulan : paljon
Itken : pikkuisen
En ole aina : paras

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 19:32

I can no longer see
Yet you're always on my mind
And I don't regret my sacrifice
But somehow it seems
Like you're the one who's blind
Because it feels like nothing I do
Is good enough for you
All I do is cry now
I am literally in the dark
But you aren't here
to kiss away my tears
Because you are the one
who is making them fall
Please come find me
I feel so alone
I want to be in your arms
Where I always felt at home
I wish you would stop telling me
that you hate me
Because it's another wound
to my heart
You hurt me so much
Please stop tearing me apart
For how can you break something
that's already been broken?
I long for your approval
I crave for your touch
A simple caress will send me to heaven
I love you so much
But one thing you can't see
Is what I long for the most
And you know what that is?
It's for you to love me


ficistä Love Me for the Beauty Within
kirjoittaja Picca

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 00:24

Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

MIKÄ SINUA VITUTTAA...

TALVESSA
varmaan liukkaus, ja ennen pakkohiihto

KEVÄÄSSÄ
liian märkää, liian kirkasta, tieto kesän tulosta

KESÄSSÄ
on kuuma, aina valosaa, hyttysiä, aurinko

SYKSYSSÄ
on kauheen rumaa loppu syksystä, on märkää, ja hieman masentavaa

KOULUSSA
se vituttaa eniten ehkä siks että siellä on pakko käydä, ja pitäs muka totella ku opettajat määräilee sua.

CD-LEVYISSÄ
ne naarmuuntuu ja pinot kaatuu ja sit kyllästyy osaan biiseistä niin ei niitä jaksa sit taas enää kuunnella...

LEMMIKISSÄSI
se ei osaa olla hiljaa eikä kulkee hihnassa. sisällä se syö kaiken ja siihen menee rahaa.

POLKUPYÖRISSÄ
joko ei oo renkaissa ilmaa tai sit lähtee ketjut tai sit se rämisee ja hyvällä tuuril olet viel kuonollas sen kanssa

HOUSUISSA
kun ei löydy sellasia kivoi housuja mistään, pitää aina tilata hirveellä hinnalla, sit ne on kumminkin rikki ekan vkl:n jälkee ku on rymynny missä sattuu..

KORKOKENGISSÄ
niissä ei mitään muuta olekkaan ku vikaa. ne ei ole edes kovin käytännöllliset. en harrasta

TENNAREISSA
en omista enkä aio omistaa. ne tuntuu ällöiltä jalassa ja nauhoja pitäis aina aukoo ja sitoa uudelleen ja ne on rumia.. skeittarit ne olla pitää

VANHUKSISSA
niitten mielestä nuorisossa ei ole mitää muuta kuin vikaa, ne arvostelee ja määräilee.

PIKKULAPSISSA
vauvat ei muuta tee ku huutaa ja on punasia ja syö, mut vähän isompana ne yrittääkin sit tunkee kaiken suuhun ja saat juosta vahtimassa niitä koko ajan

SAIRAALOISSA
ne haisee ja lääkärit on ällöttäviä ja ei eieieieiei.

MIEHISSÄ
ne ei vaan tajuu

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
noo oottaa aina että kaikki menis loistavasti ja sit joutuukin pettymään ku kaikki ei menekkään ihan niin hohdokkaasti

RADIOSSA
uutiset ja ne samat äänet marisee siel aina ja sieltä tulee huonoa musaakin ja ne ottaa häiriöö ja antennia saa säätää ja kanavat hukkuu

TELEVISIOSSA
mainoskatkot, huonot ohjelmat ja sit kun kerrankin tulis jotai hyvää niin ne tulee kaikki samaan aikaa eri kanavilta, ja on häiriöitä ja kaikkee paskaa

HUONEESSASI
se on niin pieni ja paskanen ja rumat verhot ja paska sänky ja kukatkin kuolee ja iu

Vituttaako sinua usein?
ei kai sen useammin kuin yleensäkkää muitakaan ihmisiä

Vituttiko sinua tätä kyselyä tehdessä?
tottakai ku miettii kaikkee tollasta

Vituttaako sinua tällä hetkellä, kun olet tehnyt tämän kyselyn?
ei enää ku se sentää loppu

[Ei aihetta]Tiistai 06.11.2007 22:48

Kenen kanssa harrastaisit villiä seksiä: vampyyrin, ihmissuden vai päättömän ratsumiehen?
-vampyyrin

Oletko koskaan nähnyt mitään niin kaunista että silmiisi on suorastaan sattunut?
- ehkä

Oletko eniten keiju, noita, enkeli vai demoni?
- demoni

Uskotko, että unensieppaajat karkottavat painajaisia?
-khyl

Onko abortti mielestäsi murha?
-no on se

Oletko koskaan antanut turpaan kenellekkään?
- En tosissaa

Oletko tyytyväinen kroppaasi?
-no en

Kun juot alkoholia, mitä yleensä?
- kaljaa

Onko sinulla hyvä viinapää?
-tarpeeks :D

Mikä luulet olleesi entisessä elämässäsi?
-Mä olin vamppyyri 1500 luvulla

Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä?
-ehkä :>

Mitä vastaat lauseeseen "Minä Tarzan, sinä Jane"?
-No kuka on apina?

Voitko kulkea kaupungilla ilman meikkiä?
-en täysin

Annatko ihmisille lempinimiä?
-Jjjep

Millainen olisi unelmiesi kumppani?
-sellanen

Onko sinulla hieman jakautunut persoona?
-ihan vähäsen vaan

Näetkö toistuvasti samaa unta?
- joskus

Onko sinulla ongelmia sulkea silmäsi illalla?
-on joskus

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
-ehkäpä

Ketä halasit viimeksi?
-kyrpistä. :D

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
-ai ketä ajattelen nyt? joo kyllä :]

Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä?
-NO EN

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
- Kaljaa

Mitä teet jos törmäät exääsi?
-riippuu vähän exästä

Kuinka usein käytät alkoholia?
- En ikinä ;DDDD

Oletko pitkä vai lyhyt?
- pätkä

Mikä on kauneinta/mukavinta mitä sinulle on lähiaikoina sanottu?
- no en mä oikein tiedä minkä niistä kaikista valitsisin :D

Mitä pelkäät?
- tuhatjalkaisia, mutta niitäkin lähinnä ällöksyn

koska näit viimeksi ystäviäsi?
- toissa päivänä

Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi?
-ikävä kyllä mutsilta

Oletko koskaan jättänyt sormia oven saranan väliin?
-jjea

Sattuuko sinua nyt johonkin?
- kysytkin vielä
kysy oraakkelilta

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php )ja tunne itsesi.


1. Mikä on paras piirteeni?
- Tyhmyys

2. Mikä minusta tulee isona?
- Teatterin ja tanssitaiteen maisterit.

3. Missä olen kymmenen vuoden päästä?
-Siellä, minne aurinko ei paista.

4. Mikä on unelmieni kumppanin paras piirre?
- Ulkonäkö.

5. Kenen kanssa menen naimisiin?
- Huonohampaisen naureskelijan lähipiiristäsi.

6. Minne menen häämatkalle?
- Takapihalle.

7. Millaisia ovat tulevat lapseni?
- Typeriä.

8. Missä on totuus?
- Huvipuistossa.

9. Kuka on pahin viholliseni?
-Salainen ihailija, vaikka asioiden piti olla tältä osin kunnossa.

10. Kuka minä oikeasti olen?
- Olet roska silmässäni.

paskaaaaaTiistai 06.11.2007 01:42

Älä lue lopputulosta etukäteen. Vastaa kysymyksiin ja sen jälkeen lue minkälainen olet.

KUMMASTA PIDÄN ENEMMÄN:

[ ] Omena
[x] Herne

[ ] Meloni
[x] Sitruuna

[ ] Kissa
[x] Koira

[x] Hevonen
[ ] Lehmä

[ ] Delfiini
[x] Hai

MIELIKUVITUSTA:

1. Ajat pyörällä tietä pitkin ajankuluksi, kunnes tulet risteykseen. Kumpaan suuntaan käännyt, oikealle vai vasemmalle?
- oikealle

2. On perjantai ja vanhemmat ovat viikonlopun mökillä. Järjestätkö kunnon kotibileet vai pidätkö kotona muutaman kaverin kanssa leffaillan?
- no kotibileet

3. Puhelimesi meni rikki ja pakko saada jostain uusi. Ostatko hienon ja uuden merkkisen, vai tyydytkö vanhaan kännykkään joka on ollut jo vuosia kaapin pohjalla?
- mulle käy vanha kunnes saan uuden

4. Jos saisit valita mikä juhlapäivä olisi valitsisin: 1. Vapun. 2. Juhannuksen. 3. Pääsiäisen. 4. Joulun.
- joulu

5. Kaverisi on saanut ajokortin ja päätätte lähteä kaveriporukan kanssa ajelemaan. Kaverisi kuuntelee vain raskasta metallimusiikkia, mitä teet? 1. Kuuntelet kiltisti sitä mitä kaverisi kuuntelee. 2. Tuot omia cd:itä mukaan, jos vaikka kuunneltaisiin niitäkin. 3. En lähde mukaan ollenkaan.
- 2


VASTAUKSET.

[ ]OMENA: Näytät aina iloiselta, vaikka et olisi sitä.
[x]HERNE: Olet iloinen mutta vähän etäinen. Et aina puhku iloisuutta, vaan osaat myös olla surullinen toisten seurassa.

[ ]MELONI: Rakastat vettä ja tykkäät uida paljon. (nojaa, kyllä tavallaan)
[x]SITRUUNA: Olet vähän "aikuisempi" kuin muut, ja mieluummin katsot kun itse leikit vesileikkejä.

[ ]KISSA: Jos sinut suututetaan, et lepy helposti. Osaat olla myös herkkä. (tru)
[x]KOIRA: Olet iloinen persoona joka ei vähästä suutu.

[x]HEVONEN: Olet villi, ja tykkäät mennä eteenpäin ajattelematta. (tru)
[ ]LEHMÄ: Olet rauhallinen, ja mieluummin jäät loikoilemaan kun muut lähtevät juhlimaan.

[ ]DELFIINI: Olet ystävällinen ja toivot toisille vain hyvää. (tru kai?)
[x]Hai: Rakastat vain läheisimpiä ihmisiä. Vihaat helposti muita.

1.
[x]OIKEALLE: Valitset aina helpoimman tien.
[ ]Vasemmalle: Puhut asioista vaikka tietäisit tulevan tappelua. Haluat selvittää kaiken, etkä vain tyydy mököttämiseen.

2.
[x]KOTIBILEET: Osaat olla myös riehakas, ja rakastat hauskanpitoa, mieluiten ryyppäämällä.
[ ]Leffailta: Osaat olla rauhallinen, ja pidät hyvien kavereiden kanssa olemisesta. Voi olla hauskaa myös selvinpäin.

3.
[ ]Uusi: Menet aina trendien mukaan. Yrität olla mahdollisimman trendikäs.
[x]VANHA: Sinulle on tärkeintä että olet oma itsesi.

4.
1. VAPPU: Rakastat ilmapalloja.
2. Juhannus: Rakastat mökkeilyä. (?)
3. Pääsiäinen: Rakastat suklaata.
4. Joulu: Rakastat joululahjoja ja jouluherkkuja.

5.
1. Et uskalla sanoa omaa mielipidettäsi, ja yrität olla mahdollisimman ystävällinen.
2. Yrität sanoa omaa mielipidettäsi asioista.
3. Et halua sanoa omia mielipiteitäsi, tai oppia uusia asioita. Haluat vain niitä asioita mistä itse tykkäät, välittämättä muista

pöllin nannaltaTiistai 06.11.2007 01:37


1. Etunimi? : Patricia

2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan? : Ei kaiketi

3. Luettele lempinimesi? : Patu, Alkoholisti, moilanen tästä naapurista :DDDDD

4. Syntymäpäiväsi? : 10.12

5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla. : en mä tunne ketää

6. Asumismuotosi? : Kotona

7. Kengänkokosi? : 39

8. Vasen- vai oikeakätinen? : oikea

10. Silmien väri? : siniharmaat

11. Pidätkö piilolinssejä? : noup

12. Onko sinulla tatuointia? : noup

13. Lävistyksiä? : huulessa kulmassa kielessä ja korvissa

14. Poltatko? : Jea

15. Juotko? : kaikkien on pakko joskus juoda

16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään? : en niin etten muista yhtää mitää mutta pätkiä saattaa puuttua.. :DDD

18. Lempiruokasi? : se vaihtlee mut aurakebabrulla ja tonnarisalad tällähetkellä

19. Lempijälkiruokasi? : emmatia

20. Lempijäätelömakusi? : Minttu

21. Lempivärisi? : Vihreä ja musta

23. Lempikuukautesi? : joulukuu

24. Lempituoksusi? : ööh emt

25. Lempiäänesi? : emr

26. Vuoden lempipäiväsi? : no mun synttärit tietty :D

27. Uskotko jumalaan? : noup

28. Pidätkö presidentti Bushista? : miten voi tykätä jostai josta ei edes tiedä mitää

29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? : no ei, hei jotai rajaa

30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? : no en

31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? : 2-4

32. Esitätkö tähdille toiveita? : no en

33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? : khyll :D

34. Oletko sarkastinen? : aina

35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista? : Joo

36. Jos olisit värikynä, mikä olisit? : musta?

37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? : joo olihan se ihan kivaa

38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä? : ehkä

39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? : Jea

40. Monellako keikalla olet ollut? : en monella

41. Jos saisit valita yhden kaverisi ja viettää hänen ja valitsemasi artistin/bändin kanssa päivän, kenet ottaisit ja kenen julkimon kanssa? : ottaisin varmaan jonku annan mukaa ja bändi olis sonata arctica

42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? : En

43. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? : turhan monta

44. Oletko koskaan ampunut aseella? : ööh impulla :DDDD

45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? : jea

46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? : totta helvetissä :D

47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi? : en kaiketi

48. Suurin virheesi? : ööh emt

49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste, jossa olet ollut? : joku norjan kaupunki kaiketi

50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit? : sademetsään jonnekkin päin maailmaa

51. Millainen on unelma-autosi? : no unelma

52. Oletko sinut pituutesi kanssa? : khyl

53. Pidätkö käsialastasi? : tottakai

54. Pidätkö itseäsi vahvana? : vähän

55. Mistä pidät itsessäsi vähiten? : mun mahasta. rakkausmakkaraa lukuunottamatta

56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät? : mun posket :P

57. Nimeä jotain henkistä, mistä itsessäsi pidät? : no koko luonne

58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? : riippuu olisinko kusipää vai en

59. Ketä ikävöit eniten? : :P

60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan? : puolesta

61. Oletko homofobinen? : noen

62. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa? : silmät kai

63. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi? : no ehkä

64. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? : kuussa olis kiva käydä

65. Kuvaile täydellisiä treffejä! : ne on sellaset että kaikki menee hyvin ja on kivaa

66. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti? : jep

67. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?: öööh ei

68. Milloin sait ensisuudelmasi? : en muista

69. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi? no ihmettelisinpä jos ei

70. Mikä tappaa kiinnostuksesi? : liika takertuminen ja liika itserakkaus

71. Oletko ujo? : hieman ehkä, se riippuu niin tilanteesta

72. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos? : sillee jos aattelee niin joo

73. Oletko koskaan rakastanut ketään? : ehkä

74. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä? :...

74. Milloin itkit viimeksi? : perjantaina

75. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? : no sillee etten ite tajunnnu ainakaa syytä

76. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? : maybe

77. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? : aheralla

78. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä : murgojen kuningas mallorean taru 2 ja robin hood

79. mitä hiirimatollasi on? : en omista

80. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? : en mitää

81. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? : kjeh kjeh

82. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen? : onpas samanlaisia kysymyksiä

83. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? : tälläset harmaat housut ja kenkiä minulla ei kyllä juuri nyt ole jalassa

84. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? : annalle

85. Mitä kuuntelet tällä hetkellä? : sonata arctica micery

86. Mitä söit viimeksi? : kanaa ja riisiä

87. Viimeisin katsomasi elokuva? : topi ja tessu

88. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? : yleisesti pelottavat jos ne sit kans on pelottavia

89. Kesä vai talvi? : Talvi

90. Halit vai suudelmat? : no halit :>

91. Rolling Stones vai Beatles? : emt, rolling stones varmaa

92. Kissat vai koirat? : Koirat