IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

jfijeoqure0Torstai 11.08.2011 15:25

BLOND TESTING
Jos saat:
0-15 ei hätää
20-29 varo, sinusta tulee pian blondi
30-39 koita hillitä itesesi !
40-> hankkiudu hoitoon BLONDI.

Siitä sitten testaamaan:

[ ] Sinusta tuntuu, ettet vieläkään oikein osaa käyttää mikroa
[ ] Suu auki uiminen on ihan normaalia. Itse asiassa taidat uida itsekin suu auki
[ ] Ja vasta nyt tajusit, että kaiken maailman kalat, ja pöpöt ovat saattaneet aikanaan uida kitaasi
[ ] Miehen-isku-taitosi ovat todella mallikkaat: Ensiksi seurailet kohdettasi maailman ääriin, ja kun vihdoin saat tilanteen jutella, juokset pää kolmantena jalkana karkuun. IIK. Ja kuitenkin uskot, että homma toimii!
[ ] Olet yrittänyt morjetaa yli sadan kilometrin päässä asuvalle ystävällesi, heiluttamalla jalkalamppua!
[1] Cokiskin on yllättävän helppo kaataa päälleen, varsinkin julkisilla paikoilla
[ ] Teltan pystyttäminen on sinulle liian monimutkaista.
[ ] Löydät itseäsi seuraavasta: ”Blondi mietti itsekseen:
- No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä frendiäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.”
[ ] Luulit pitkään, että Turkki on pohjoismaa
[ ] Oikeastaan luulet niin vieläkin, miksi siellä muuten tarvittaisiin turkkeja?
[ ] Jäädyt usein
[2] Käsität monia asioita väärin
[ ] .. niin kuin taisit äskenkin käsittää kohdan ”Jäädyt usein”, kirjaimellisena jäätymisenä
[3] Sinulla menee yleensä hetki, kunnes tajuat jonkin asian, joskus et tajua ollenkaan
[4] Naurat kuitenkin, jotta ihmiset luulevat sinun tajunneen
[ ] Ja kun naurat, sille on välillä vaikea saada loppua
[ ] Sukeltaminen on helppoa, eri asia onkin sitten se pinnalle nouseminen
[5] Olet haistellut liimaa, vaikka opettaja on nimenomaan kieltänyt
[6] Olet myös kävellyt päin seinää
[ ] On epäilty, että blondiutesi saattaa johtua siitä
[ ] Olet hiusväriltäsi blondi
[ ] Tai ehkäpä sinä vain haluaisit olla blondi
[ ] Tykkäät hössöttää
[ ] Valas on kala
[ ] Naurulokit ovat varmasti hauskoja otuksia, mahtavat nauraakin paljon
[ ] Sinulta on joskus kysytty “Veikö kissa kielen?”
[ ] Siitä asti olet pelännyt kissoja
[7] Kuulet helposti asioita väärin, ja tulos on useimmiten mitä kummallisin
[ ] kauniit ja rohkeat tv- sarja on usein liian monimutkainen sulle
[ ] Oikeastaan saitkin selville sen olevan tv-sarja, vasta äskeisen väittämän perusteella
[ ] Löydät itseäsi myös tästä: “Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
-Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
-Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.”
[ ] Olet mennyt rullaportaat väärään suuntaan, tarkoituksetta
[ ] Jälkinaurut ovat sinun alaasi
[ ] Orava tai lokki on kakkinut päällesi
[ ] Olet pudonnut riippumatosta
[ ] Rikkonut luokkasi oven kahvan
[8] Kaatunut koulun pihalla
[ ] Unohtanut mennä kouluun
[9] Liimannut sormesi yhteen
[ ] Ruokkinut WC-ankkaa
[10] Nauranut väärässä paikassa väärään aikaan
[11] Laskenut pulkalla päin puuta
[ ] Hikannut kilpaa
[ ] Nyppinyt kukkapenkistä rikkaruohojen sijaan kukkia!
[ ] Erehtynyt autosta
[ ] Luullut lakanaa kummitukseksi
[ ] Jäädyttänyt kielesi lipputankoon, yms vastaavaan
[ ] Syönyt ruohoa
[ ] Maistanut käpyä
[ ] Piirrellyt nakeille hymynaamoja
[ ] Nauranut tekonaurua leffateatterissa
[ ] Heitellyt karkkeja leffassa
[ ] Piirrellyt boxereihin
[12] Kompastunut omiin jalkoihisi
[ ] Et pysty nukkumaan ovi auki, koska pelkäät kauhuelokuvien zombien ym ryömivän yöllä huoneeseesi
[ ] Taikka vastaavasti et voi nukkua ovi kiinni, koska pelkäät olevasi eristyksissä, jos kyseinen zombie ym. kiipeäisikin huoneeseesi ikkunasta käsin
[ ] Tai sitten pelkäät molempia, ja sinulla on suuri pulma miten sitä ovea nyt pitäisi
[ ] Päädyit jättämään sen hitusen raolleen
[ ] Et tiedä/sait vasta äskettäin tietää, mitä ''\,,/'' tarkoittaa
[ ] Olet juonut pilaantunutta maitoa, ja ihmetellyt makuelämystä
[ ] Olet luullut Stalinia upeaksi hallitsijaksi, “Isä aurinkoinen”
[ ] Hitler? Aa, varmaankin joku koirarotu!
[13] Kaikesta huolimatta, pidät itseäsi ihan järkevänä ihmisenä!

kokkokookoTiistai 09.08.2011 12:06

TEE TÄMÄ NIIN ENSI VIIKONLOPPU ON ELÄMÄSI PARHAIN VIIKONLOPPU !

YOU
horoskooppimerkkisi? - Skorpioni.
tykkäätkö elämästäsi? - Juuh.
lempivärisi? - Musta, punainen, vihreä, lila.
lempi tv-ohjelma? - KARAVAANARIT!
minkäväriset silmät sinulla on? - Vihreät.

TODAY
luettele kolme hyvää asiaa tässä päivässä:
1. Kahvi.
2. Musiikki.
3. Kitara.

RANDOM
kaunein naisnäyttelijä? - Emt.
mitä odotat tällä hetkellä eniten - Työpäivän päättymistä :D
pahin iskulause mitä sinulle on sanottu? - Sul o hyvä perse ja kivat silmät. Läheks panee?
laita tähän viimeisin saapunut viestisi - Evm.
monetko kengät omistat? - Tarpeeks monet.

MUSIC
soitetuin kappale tällä hetkellä? - Tjaa-a.. Aikalailla monipuolista plus voicen paskatarjota siihen päälle.
kaunein naislaulaja? - En osaa erotella ketään kauneuden tai rumuuden perusteella.
mihin biisiin et kyllästy ikinä? - Niitäkin on niin monia, että en tässä ala luettelemaan.
mihin biisiin liittyy eniten muistoja? - Huoh. Jokaiseen muistosisältöiseen kappaleeseen liittyy eri muisto, ja jokainen on omalla tavallaan paras.
jos katsot idolsia, kuka on suosikkisi? - Eipä pyöri tällä hetkellä, ja koska en arvosta kyseistä formaattia, en siitä katso muut kuin alkukarsinnat, joissa saa nauraa idiooteille.
surullisin kappale jonka tiedät? - Ei niin mitään käryä.

LOVE
seurusteletko? - En.
kenen kanssa? -
mistä pidät hänessä eniten? -
onko sydämesi särkynyt koskaan? - Kenenpä ei?
huumorintajuinen huutelija vai syrjäänvetäytyvä romanttinen ?- Se riippuu tilanteesta ja ihmisistä ympärillä. Yleensä kyllä tollanen hölösuu, joka ei ajattele, ennen kuin on liian myöhäistä.
piknik puistoon vai rannalle lentistä? - PUISTO! Aina.

FRIENDS
monta oikeasti hyvää ystävää sinulla on? - Tarpeeksi.
kumpia kavereissa enemmän, poikia vai tyttöjä? - Jaa.. Poikia, uskoisin. Sitä, että miksi tutustun helpommin miespuolisiin ihmisiin, en tiedä. Naiset vain jotenkin karttavat minua.
tykkäätkö halailla kavereidesi kanssa? - No kyllä minä niitä rutistan tavatessa ja poislähtiessä.
vaihteletteko vaatteita? - Eipä juurikaan.
oletko usein yökylissä kavereilla? - Enpä oikeestaan. Enemmän porukka tulee meille nukkumaan. :D
pidättekö pyjamabileitä? - Ei.
monta facebook-kaveria sinulla on? - 248.

RANDOM
Kellonaika? • 8:02
Missä olet? • Kotona, olohuoneessa.
Mitä sinulla on päälläsi? • Mustat remmihousut, HIM t-paita ja tällänen tähtihuppari.
Kenen kanssa olet? • Yksin.
Millainen sää on ulkona? • Pilvinen, kylmä.
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? • Mennä kohta tupakalle ja juoda lisää kahvia.
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? • Siirin.
Kenelle lähetit viimeksi viestin? • Öäääh.. Katjalle?
Kenet näit viimeksi? • Katjan.
Ketä halasit viimeiseksi? • Siiriä.
Kenellä olit viimeksi yötä? • Ööö.. Laurilla?
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? • Enpäs tiijä.
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? • En muista.
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? • Polkupyörä töistä kotio.

NYKYHETKI
Oletko onnellinen? • Iha perus jees.
Tylsistynyt? • Vähä.
Missä kännykkäsi on? • Vasemmalla puolella, sohvalla.
Mikä tavara on vasemmalla puolellasi lähimpänä? • Kaukosäätimet.
Katso taaksesi, mitä näet ? • Seinä ja sohvan selkänoja.
Onko viikko sujunut tähän mennessä hyvin? • Ihan samallalailla ku mikä tahansa viikko.
Mitä olet ostanut viikon sisällä? • Tupakkaa.
Oksentanut? • En.
Soittanut jollekin? • Olen.

MUUTEN VAAN
Mikä on tietokoneesi taustakuva? • Myrkkyä juova pääkallo.
Millainen puhelin sinulla on? • Nokia.. Joku.
Mitä aiot tänään? • Puoli 10 maissa lähden polkemaan töihin.
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • En kyllä muista.
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • En muista sitäkään.
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? • Kaikki ne on tärkeitä, eli eilen siis.
Milloin viimeksi oksensit? • En kyllä muista. Pari kk sitte?
Milloin viimeksi lauloit ? • Pari vko sit Kaijakassa. :DDD
Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? • En kyl muista. Kuukausi sitten? Vai onko siitä vähemmän? Enemmän?
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? • En harrasta.
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? • Viime perjantaina.
Oletko hiljainen vai äänekäs? • Riippuu.
Milloin viimeksi itkit "silmät päästäsi"? • Siit nyt on jonku aikaa.
Mitä seuraavaksi? • No edelleen se tupakka.
Paljonko kello nyt on? • 8:09.

VIHA
Pystyisitkö haukkumaan jonkun ihmisen pystyyn? • Jos siihen olis todella painava syy.
Tekeekö koskaan mieli tehdä niin? • Joskus hyvin harvoin.
Haluaisitko joskus raivota kaverillesi pää punasena? • Nääh.
Vihaatko jotain ihmistä? • En voi sanovani vihaavani ihmistä, jota en tunne.
Mitkä piirteet ovat vihattavia ihmisessä? • Itsekeskeisyys, petollisuus, valehtelu, playerimäisyys.
Onko viha terve tunne? • Jokainen tunne on ihan yhtä terve, sillä jos mitään ei tuntisi, niin se olisi epätervettä.
Tekeekö sinun koskaan mieli räyhätä ilman syytä jollekin ? • Kyllä, esineille.

RAKKAUS
Onko tärkeämpää rakastaa itseään vai muita? • Pitää rakastaa sopivassa suhteessa itseään ja muita. Sillä jos ei kykene itseään rakastamaan, ei voi muitakaan rakastaa.
Kerrotko koskaan kenellekään, että rakastat häntä? • Erittäin harvoin.
Onko rakkaus tärkein tunne mitä voi olla? • Jokaisella on omat tärkeysjärjestyksensä. Mielestäni tärkeintä on olla iloinen ja voida hyvin.
Ketä ihmisiä rakastat? • Vanhempia, läheisimpiä ystäviä.
Onko rakkaudessa kaikki keinot sallittuja? • Ei.

ONNELLISUUS
Mikä tekee sinut onnelliseksi? • Pienetkin asiat, kuten joku kiva teko ystävältä.
Voisitko olla onnellinen ilman rahaa? • Jos joku maksaisi vuokran, laskut ja ruoat, niin kyllä voisin.
Kestätkö epäonnistumista • Pakko.
Pystytkö olemaan onnellinen toisen puolesta? • Pystyn.

TOIVO
Toivotko, että eläisit ikuisesti? • En. Meinasin kuolla 27-vuotiaana. No ei. Mutta ei, en toivo eläväni ikuisesti.
Jos toivoo jotain oikein kovaa, voiko sen saavuttaa? • Jos asia on sellainen mahdollisuuksien rajoissa ja tekee tarpeeksi töitä saavuttaakseen sen, niin silloin on.
Oletko koskaan toivonut mitään niin hartaasti, että olet tehnyt sen eteen paljon töitä? • Olen.
Toivotko kenellekään koskaan huonoja asioita? • En oikeastaan.

SURU
Onko suru koskaan hyvä asia? • Niinkuin ylempänä mainitsin, kaikki tunteet ovat tärkeitä. Jos ei sure, ei pysty käsittelemään sitä asiaa loppuun, josta suruntunne on aiheutunut.
Voiko suruun kuolla? • Ainakin eläimet voivat, joten mikseivät ihmisetkin.
Oletko usein surullinen? • En usein. Välillä perussuomalaista melankoliaa.
Pääsetkö helposti yli surullisista kokemuksista/asioista? • Sehän nyt riippuu surun aiheuttajasta.
Millainen olet surullisena? • Todella surullisenta itken, ofc ja hieman surullisena olen vain omissa oloissani ja masistelen.

ILO
Onko ilo yksi osa jokaista päivääsi? • On.
Millaiset asiat tekevät sinut iloiseksi? • Pienetkin asiat.
Miten kuvailisit iloa tunteena? • Sisällä kuplii, ja on hyvä olla. "Elämä on kivaa"-tunne tulee yleensä silloin.
Onko iloisten ihmisten elämässä paljon iloisia asioita? • Eihän sitä koskaan tiedä.

jteiow8342Tiistai 09.08.2011 11:53

F R E E T I M E
Millainen oli kesäsi? - Työntäyteinen.
Matkustelitko paljon? - Enpä juurikaan.
myös ulkomailla? - Siellä nyt en ainakaan käyny.
Kävitkö risteilyllä? - En edes siellä.
Olitko mökillä? - En omista.
Onko lomapäiviä vielä jäljellä vai onko koulu alkanut jo? - Mikä koulu? Oon töissä.
tai oletko ylipäätänsä enää koulussa? - ^
teitkö jotakin hiuksillesi? - Joo. Leikattiin ja värjättiin.
oliko se kallista? - Ei maksanu mitään.
kävitkö festareilla? - No hämyvestareilla.
entä konserteissa? - ^
toivotko että ensi kesästäsi tulisi parempi? - Joo, lomaa sais olla.

L O V E
seurustelitko/seurusteletko/aloititko seurustelun? - Ei, en seurustelua.
kehuiko kukaan ulkonäköäsi? - Jep.
teitkö jotakin mistä olet todella ylpeä? - En.
sanoitko kenellekkään rakastavansa tätä? - Enp.

F R I E N D S
Kenen kanssa parhaat kesämuistot? - Kaikkien, kenen kaa oon hengaillu.
tai kenen kanssa ylipäätänsä vietit useimmiten aikasi? - Aikalailla tosi monen ihmisen kaa.
olitko rannalla ystäviesi kanssa? - En kertaakaan.
tukiko joku ystävistäsi sinua jos jotakin kävi? - Jep.. Moniki ja oon kiitollinen.
tutustuitko uusiin ihmisiin? - Todella moneen.
ja kaipaatko heitä edelleen? - No kyllä mä niitä nään edelleen. :D
menetitkö ketään? - Jep.
tekivätkö ystäväsi kesästäsi paljon paremman mitä se ei ehkä olisi ollut ilman heitä? - Jep.
riitelitkö jonkun kanssa? - Kyllä, valitettavasti.
mutta sait kuitenkin riidan sovittua? - Aina. ^^
oletko nyt parempi ystävä jonkun kanssa kuin aikaisemmin? - Olen.
maksoiko joku ystävistäsi jotakin ostoksistasi? - No jepskukkuu.

nihTiistai 02.08.2011 16:03

OSIO 1 - REHELLISYYS:
Uskotko itseesi? - Enpä kauhiasti.
Kadutko mitään? - Kukapa sitä ei katuisi mitään elämässään?
Onko ketään, johon voit todella luottaa? - On ja ei.
Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - On.
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - Onhan sitäkin.
Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista suruista? - Jos sen joku minulle kertoisi, niin iloinen olisin. :D
OSIO 2 - ONNELLISUUS:
Luotatko vaistoihisi? - Enpä nyt niin kauhiasti.
Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - Tjaa?
Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - Kyllähän mä perusiloinen ihminen oon yleensä.
Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - Enpä taitais.
Nimeä muutama ihminen, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi? - Kaikki tärkeät ystävät. <3
OSIO 3 - YLEISET:
Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt sinua? - En tee sitä virhettä uudestaan.
Uskotko ihmisiä kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? - Kyllähän tuo hyvin loogista on.
Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt ? - Enpä oikeestaan.
Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, jolla voit soittaa jonkun hakemaan sinut, kello on 03:00 kenelle soittaisit ilman epäröintiä? - Katjalle luultavammin.
OSIO 4 - VIHA:
Oletko mustasukkainen? - Enpä kauheen.
Oletko ikinä lyönyt ketään? - Olen.
Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - Jotai turbiinihommia joskus on ollu.. :D
Mitä tai ketä vihaat? - En voi sanovani vihaavani ketään niin paljon.
Mikä saa sinut raivostumaan? - Riippuu asiasta.
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - Yheltä tärkeeltä viimeaikaisuutta.
OSIO 5 - VALHEELLISUUS:
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - Hmm.. Mieli tekis kyllä.
Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? - En. Tai jos oon ni luvalla.
Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? - Ottasin selvää onko juoru totta ja sitten istuttaisin ystäväni alas ja kertoisin.
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - Hmm.. En. :D
Kertoisitko salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - Noku en muista ketä halasin.
Kutsuisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - En varmaankaan. Koska en itse kutsuis sinne ketään, olisinhan kuollu!
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - Ketähän mä oon ajatellu?
OSIO 6 - SOSIAALISUUS:
Oletko ihastunut? -
Haluisitko, jos et ole? -
Onko sinulla monia kavereita? - On niit pari.
Onko sinulla parasta ystävää? - Joo.
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - Ei montaa.
Onko sinulla seurustelukumppania? - Nope.
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - Tottakai!
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? - No periaatteessa joo.
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? - On.
OSIO 7 - HUOMINEN & TULEVAISUUS:
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - Eipä mitään.
Mitä aiot tehdä huomenna? - Meen töihin.
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - KYLLÄ! Ehkä.
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt - Todellaki.
Menisitkö mielummin telttaretkeilemään vai viiden tähden hotelliin? - Riippuu. Jos on tiettyä piknikrajoitteisuutta, niin sitte varmaan hotla.
Oletko matkustanut laivalla/minne? - Olen. Ruotti ja Eesti.
OSIO 8 - RAKKAUS JA YSTÄVÄT:
Seurusteletko? - En edelleenkään.
Oletko riippuvainen ihmisistä - En nyt sillai riippuvainen.
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - Ei edelleenkään paljoa.
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - On.
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - En.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - Tulen.
Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - En.
OSIO 9 - SYVÄLLISET:
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - Suht.
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - Eip kai.
Oletko herkkä? - Suht.
Oletko pitkävihainen? - En.
Kadutko mitään? - Jep.
Onko sinulla ketään ikävä? - On.
Miksi olit viimeksi surullinen? - Enkerro. Omat itkut.
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - Tottakai.
Oletko kaivannut tänään jotakin? - No jos toi Katja kotio tulis..
OSIO 10 - VIIMEISIN HENKILÖ...
Jonka kanssa menit shoppailemaan? - Öäääh??
Joka sai sinut nauramaan? - Tjaa..?
Jolle tekstasit keskellä yötä? - Hmm.. Siiri?
Joka sai sinut itkemään? -
Joka kertoi sinulle salaisuuden? - Öhh,.....?
Johon olet tutustunut? - Pariin tyyppiin täs vkl aikana.
Jota olet suudellut? -
Jonka kanssa olet jutellut? - Livenä? Toisen kämppiksen.

some random s**t again.Tiistai 02.08.2011 14:35

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN ,
HUOMENNA TAPAHTUU JOTAIN IHANAA JA PÄIVÄSTÄ
TULEE IHAN ÃœBER PARAS

+ Kuka on soittanut sinulle viimeksi? - Yks tuttu, kaverin kaveri.
+ Kuka on lähettänyt viestin sinulle viimeksi? - Yks tuttu.
+ Kuka halasi sinua viimeksi? - Hmm.. Halasi viimeksi.. En kyllä muista.
+ Mielialasi? - Vähän väsyny.
+ Mikä biisi soi? - Np - Hp's fan trying to cool this computer down.
+ Mihin vaatteisiin olet pukeutunut? - Yli-iso Irti huumeista ry:n t-paita.
+ Oletko pitkävihainen? - Yleensä en.
+ Suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit? - Ketähän oon mahdollisesti ajatellu..?
+ Milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa? - Siit nyt on aikaa.
+ Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - 3.
+ Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - Kreikkalainen naimakauppa.
+ Mitä teet huomenna? - Töitä.
+ Kelle viimeksi puhuit mesessä? - Katjalle.
+ Kelle olet lähettänyt vanhimman tekstiviestin? - Enpäs osaa vastata tohon.
+ Oletko jonkun kanssa riidoissa? - En usko.
+ Pystytkö luottamaan johonkin? - Semisti kyllä.
+ Ketä mietit? - En ketä vaan mitä. Kahvia.
+ Haluaisitko hänet viereen? - No jos se tohon kuppiin tulis, ni voisin huulillani hellästi imaista hänet kiduksiini.
+ Millanen sää nyt on? - Aurinkoinen, mutta tuulinen samaan aikaan.

[Ei aihetta]Perjantai 08.07.2011 16:53

J Ä Ä R Ä P Ä Ä
[ ] pidän lujasti kiinni omista mielipiteistäni
[ ] olen aina oikeassa
[x] asenteitani on vaikea muuttaa
[x] minulle on sanottu että olen itsepäinen
[ ] harvemmin kuuntelen muita
[x] en välitä muiden mielipiteistä
[x] jos jotain on päätetty, se pitää
[x] minua on sanottu jääräpääksi
[ ] olin lapsena hyvin vaikea tapaus
[ ] en suostu kompromisseihin
5/10

B L O N D I
[ ] minulla on vaaleat hiukset
[x] minua on sanottu blondiksi
[x] en aina ymmärrä ihan kaikkea
[ ] löydän itseni usein blondivitseistä
[x] älykkyysosamääräni lähentelee nollaa
[x] sanon, en ajattele
[ ] kyseenalaistan usein ilmiselviä asioita
[ ] en mä mitää metsää nää ku noi puut on edessä
[x] olen yksinkertainen
[ ] paris hilton on esikuvani
5/10

L O I N E N
[x] jätä jämät
[ ] lainaan usein rahaa kavereiltani
[x] olen riippuvainen jostain henkilöstä
[ ] pyrin hyötymään muista
[x] olen hyödytön
[ ] elän siivellä
[ ] en maksa asumisestani
[ ] olen suorastaan pummi
[ ] en käy töissä
[ ] kerjään
3/10

T A I T E I L I J A
[x] rakastan musiikkia
[ ] ymmärrän taidetta
[ ] .. osaan tehdä sitä myös itse
[ ] harrastan jotain taiteellista
[ ] isona minusta tulee taiteilija
[ ] olen persoonallinen
[ ] käyn taidenäyttelyissä
[ ] mikä vaan voi olla taidetta
[ ] tiedän ainakin 5 kuuluisaa taiteilijaa
[ ] taide = elämä
1/10

N Ö R T T I
[ ] tietokone = elämä
[ ] atk-numeroni = 10
[x] tiedän mitä tarkoittaa esim rofl tai irl
[x] käytän konetta päivittäin
[x] en luopuisi koneestani
[ ] istun koneella lähes 24/7
[ ] harrastan tietokonepelejä
[ ] olen löytänyt kumppanini netistä
[x] olen galleriassa
4/10

P E L L E
[/] minulla on kiharat hiukset
[ ]olen huvittava
[ ] osaan paljon erilaisia temppuja
[ ] minulla on iso suu ja punainen nenä
[ ] rakastan huvittelua
[ ] hymyilen leveästi 24/7
[ ] osaan heittää viittä keilaa
[ ] olen mukana sirkuksessa
[x] minua on sanottu pelleksi
[ ] rakastan esillä oloa
1½/10

U R H E I L U H U L L U
[ ] rakastan urheilua
[ ] olen atleettinen
[ ] käyn salilla
[ ] olen kilpaurheilija
[ ] kuntoni on minulle tärkeää
[x] lenkkeilen
[ ] minua on sanottu himourheilijaksi
[ ] kuulun johonkin seuraan
[ ] urheilu = elämä
1/10

[Ei aihetta]Torstai 07.07.2011 04:08

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.
Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. ( ) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. (x) myöhään illalla


2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d (x) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti


3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e (x) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b (x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle


5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c (x) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä


6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b ( ) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c (x) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana


7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja


8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b (x) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea


9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a (x) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c ( ) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla


10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c (x) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä



PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

YHTEENSÄ: 47

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä..

gbmlKeskiviikko 06.07.2011 19:21

Did I disappoint you or let you down?
Should I be feeling guilty or let the judges frown?
'Cause I saw the end before we'd begun,
Yes I saw you were blinded and I knew I had won.
So I took what's mine by eternal right.
Took your soul out into the night.
It may be over but it won't stop there,
I am here for you if you'd only care.
You touched my heart you touched my soul.
You changed my life and all my goals.
And love is blind and that I knew when,
My heart was blinded by you.
I've kissed your lips and held your hand.
Shared your dreams and shared your bed.
I know you well, I know your smell.
I've been addicted to you.

Goodbye my lover.
Goodbye my friend.
You have been the one.
You have been the one for me.

I am a dreamer and when I wake,
You can't break my spirit - it's my dreams you take.
And as you move on, remember me,
Remember us and all we used to be
I've seen you cry, I've seen you smile.
I've watched you sleeping for a while.
I'd be the father of your child.
I'd spend a lifetime with you.
I know your fears and you know mine.
We've had our doubts but now we're fine,
And I love you, I swear that's true.
I cannot live without you.

Goodbye my lover.
Goodbye my friend.
You have been the one.
You have been the one for me.

And I still hold your hand in mine.
In mine when I'm asleep.
And I will bare my soul in time,
When I'm kneeling at your feet.
Goodbye my lover.
Goodbye my friend.
You have been the one.
You have been the one for me.

I'm so hollow, baby, I'm so hollow.
I'm so, I'm so, I'm so hollow.
I'm so hollow, baby, I'm so hollow.
I'm so, I'm so, I'm so hollow.

[Ei aihetta]Torstai 26.05.2011 16:20

No one else could ease my pain
this solitude drives me insane
Since you've been gone
Passion flowing through my veins
I feel the sting of something strange
Since you've been gone
There's a world waiting for me outside my window
no matter how I try my thoughts lead back to you

[Ei aihetta]Maanantai 23.05.2011 20:04

OLEN
[ ] suudellut alle viittä poikaa
[ ] suudellut yli viittä poikaa
[ ] suudellut yli kymmentä poikaa
[x] suudellut enemmän kuin viittätoista poikaa
OLETKO KOSKAAN
suudellut yli kaksikymmentä vuotiasta ? > Olen.
suudellut saman illan aikana monenn pojan kanssa ? > Hmm? Ehkä?
suudellut yli 5 min putkeen ? > Jep.
suudellut ulkomaalaista ? > En. Kai?
suudellut poikaa jolla on tatuointeja ? > Jep.
suudellut poikaa jolla on lävistyksiä ? > Juu.
suudellut kännissä ? > Olen.
suudellut selvänä ? > Olen.
suudellut yöllä ? -> Olen.
suudellut vanhempiesi nähden ? > Äidin.
suudellut laivalla ? > Olen.
suudellut koulussa ? > En.
suudellut diskossa ? > En?
suudellut kotona ? > Olen.
suudellut varattua ? > Olen, mutta vasta jälkeenpäin saanut kuulla hänen olevan varattu.
suudellut niin, että koko naama on kuolassa ? > Sitäkin.
nauttinut suutelusta ? > Kuka ei?
inhonnut suutelua ? > Sitäkin.
suudellut jotakuta henkilöä ja katunut sitä jälkeenpäin ? > Olen.
torjunut suudelmaa ? > Jup.
suudellut niin, että kaikki katsovat ? > Olen.
suudellut tyttöä ? > Olen.
suudellut henkilöä jonka nimi alkaa K:lla ? > Olen.
entä henkilöä jonka nimi alkaa P:llä ? > Olen.
tai henkilöä jonka nimi alkaa J:llä ? > Olen.
TYKKÄÄTKÖ
kunnon kielisuudelmista ? > Aina.
vai vähän hellemmästä menosta ? > Siitäkin.
HENKILÖ JOTA SUUTELIT VIIMEKSI
henkilön ikä ? > En tiiä. :o
miksi suutelit juuri häntä ? > Sillai tapahtu.
missä suutelitte ? > Tampere.
tykkäsitkö ? > Khyll.
kauanko suutelitte ? > Muutaman sekunnin.
tykkätkö hänestä ? > En.
MUISTATKO
ensisuudelmasi ? > Jep.
missä tapahtui ? > Espoon Leppävaarassa.
minkä ikäisenä ? > Olinko 16?
kenen kanssa ? > Yhen Santun.
henkilön jonka suudelmasta nautit eniten ? > Yks.
kuka hän on ? > En kerro. LÄLLÄLLÄÄÄ!!
missä suutelitte ? > Laivalla.