IRC-Galleria

Pinii``

Pinii``

Un fodrwy i ddangos ein cariad, Un fodrwy i'n clymu.♥

-Keskiviikko 26.01.2011 18:08

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastus, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta!

-Maanantai 24.01.2011 22:20

No niin naiset, ei muuta kuin rastia ruutuun jos kuvaus täsmää. Testin tehtyäsi saat selville kuulutko hihitteleviin pinkkiprinsessoihin vai tunnetko olosi kotoisammaksi karskin äijälauman keskellä. Ja siltä väliltä...[/b]
[1] En juo kahvia
[2] Meikkaan lähes joka päivä
[ ] Pidän hameita
[3] Tykkään lauluista, joissa kerrotaan rakkaudesta
[4] Kuuntelen poppia
[5] Kuuntelen klassista
[6] Hihitän
[ ] Minulla on kauniit kasvot
[7] En koske mielelläni likaisiin asioihin
[8] Hiukset ovat ikuinen ongelma
[9] Inhoan sadetta
[10] Minua harmittaa, jos sotken vaatteeni
[11] Kiljahdan, jos säikähdän kunnolla
[12] Pojat on kivoja
[14] Tiedän, että ainakin viisi kundia on ollut kiinnostunut minusta
[15] Matkustan kaikki kilometriä pidemmät matkat autolla
[16] Ihastun helposti
[17] Mutta ihastukset menevät myös helposti ohi
[18] Pidän kilteistä pojista enemmän kuin koviksista
[19] Pelkään pimeää
[20] Pelkään korkeita paikkoja
[ ] Pelkään hämähäkkejä
[21] En röyhtäile julkisesti
[22] Rakastan shoppailua
[ ] Ja minulla on varaa kunnon tuhlaukseen
[23] Vaaleanpunainenkin on ihan kiva
[ ] En osaa puolustautua, jos kimppuuni hyökkäisi mies
[24] Pysyn hyvin pystyssä korkkareilla, joissa on 15 cm korko
[25] Syön terveellisesti
[26] Minulla on monta läheistä tyttökaveria.
[27] Tykkään käyttää koruja
[ ] Pidän kasvoistani
Olen...
[28] vetänyt toista naista hiuksista tai raapinut
[29] Korjannut sukkahousuja kynsilakalla
[30] Kurkkinut kaverin kylpyhuoneen kaappiin
[31] Keikistellyt peilin edessä
[32] puhunut puhelimessa tunnin jos toisenkin putkeen ystävän kanssa
[33] Vetänyt naamaan ison levyn suklaata kerralla
[34] Siivonnut hulluna kun joku kertoo tulevansa kylään lyhyellä varotusajalla
[ ] Silittänyt alushousuja
[35] Kuunnellut korvat höröllä Dr.Philin viisauksia
[36] Haaveillut rikkaasta miehestä
[ ] Kutonut kangaspuilla
[37] Käynyt manikyyrissä
= 37

0-10 = sä oot kuule tosimies!
11-20 = oot yhtä naisellinen ku Marilyn Manson
21-28 = miesmäisiä piirteitä on havaittavissa mutta silloin tällöin sisäinen naisesi pyrkii esiin
29-36 = normi nainen
37-43 = aika diiva
44-49 = oot naiseuden multihuipentuma.. naisellisempaa saa hakea.

-Sunnuntai 23.01.2011 23:44

avaa mesesi .
ota sieltä yksi paikalla oleva ystävä .
laita hänelle nämä lauseet ja katso mitä hän vastaa.
1. hei tiiäks mä muutan venäjää ! - nyt meni ohi
2. lol taivaal oli äske lehmä ja se pasko mu päälle .. - täh?
3. taivas putoaa minä hetkenä hyvänsä ! ole varovainen ! - ok
4. mä lähen nyt mun mummon kanssa kamppiin ostamaan ukille
joululahjaa - mikäs juttu tää on
5. no kiva vittu mun pää irtos - juu
6. aa bee cee on kirjaimia suuria - ok
7. hei tiiäks alotan pelle koulun ! - ok

-Lauantai 22.01.2011 23:52

jos teet tämän, kesästäsi tulee täydellinen.
Rehellisesti, mikä on mielessäsi? - vittuku toi kahtoo tota ohjelmaa..
Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? - hmhm en kat
Rehellisesti, katsotko joskus Disney Channelia? - e
Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? - juu
Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään koska olet ollut vihainen? - joo
Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? - emmä tiiä
Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? - nojoo
Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? - en
Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? - vois
Rehellisesti, mitä teit viimeyönä? - yönuke
Rehellisesti, tunnetko itsesi hyvännäköiseksi? - no en
Rehellisesti, mikä on suosikki aineesi koulussa?- kuvis tai musa
Rehellisesti, kuka on tärkein henkilö elämässäsi? - jaa'a
Rehellisesti, tiedätkö miltä rakastuminen tuntuu? - joo semi
Rehellisesti, kuka on suosikki opettajasi? - pitkänen
Rehellisesti, onko sinulla hyvä puhelin? - iha jees
Rehellisesti, pidätkö luokastasi/työkavereistasi? - khyl
Rehellisesti, mikä biisi on tällä hetkellä mielessäs? - puhu äänellä jonka kuulen

-Perjantai 21.01.2011 17:18

✘ kusipää
inhoatko häntä ? » en nyt sillee. kaveri mulle kait.
jos vastasit edelliseen kyllä niin miksi inhoat häntä ? » -
milloin näit hänet viimeksi? » tänää
oletteko kavereita ? » emt juu kai
onko hän sinulle rakas ? » vähä
✘ rakas
pitääkö hän sinua ystävänään ? » varmaa :D
kuinka kauan olette tunteneet ? » sellasen puol vuotta? :O
luottaako hän sinuun ? » juuuu?
onko hänellä sisaruksia ? » onn
miksi juuri hän ? » no ku se on tärkee =) ♥
✘ikävä
milloin näitte viimeksi ? » tänään
kauanko olette tunteneet ? » puol vuotta
milloin näette seuraavan kerran ? » mondag
millaisena muistat hänet ? » semmosena ♥
✘ henkilö, jolle voit kertoa kaiken
missä ja miten tutustuitte? - joskus eskaris :D
asuuko hän samalla paikkakunnalla kanssasi? - kyllää
onko hän sinulle sukua? - eeii
✘ henkilö, jonka kanssa olit ennen läheisempi kuin nykyään
miksi ette enää ole niin läheisiä kuin ennen? - noh se vaan meni silleen
oletteko yhä väleissä? - nojoo
onko hän ollut luonasi yötä? - kyllää
✘ henkilö, jolle viimeksi tekstasit
onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
onko hän sinulle tärkeä? - juu :D
riitelettekö usein? - daddys girl♥
✘ henkilö, joka halasi sinua viimeksi
kuinka vanha hän on? - 13 :)
missä näitte viimeksi? - koulus :P
kauanko olette tunteneet? - koko ikä melekei :D

-Torstai 20.01.2011 21:53

ÄLÄ KATSO ALAS ENNEKUIN OLET TÄYTTÄNYT NÄMÄ!
1. kunnioitatko opettajia? - juu:) toki riippuu että kunnioiteaanko mua.
2. oletko alkoholisti? - tod
3. Yksi naispuolinen kaverisi, josta pidät? - tytti
4. pidätkö jäätelöstä? - juuu
5. jokin muu numero kuin nolla? - 6
6. pidätkö suklaasta? - namm
7. pidätkö kesästä? - todellaki
8. mainitse joku paikka, mielikuvitusta saa käyttää?- laiturilla auringonlaskun aikaan
9. onko hyväkroppainen nainen seksikkäämpi kuin tyypillinen pullukka? - ei mikää podari vaan sellane normi
10. jonkun muun tyttö kaverin nimi kuin kohdassa 3? - jenna
11. jälleen jokin muu numero kuin nolla, ei samaa kun kohdassa 5! - 12
12. pidätkö banaanista? - perus
13. laita tähän joko kohdan 3. tai kohdan 10. kaveri, ei väliä kumpi? - tytti
14. jokin luku 10-100? - 69
15. sano joku ympärys mitta? - 20
16. lempivärisi? - sininen
17. jokin muu väri kuin äskeinen? - musta
18. pidätkö musiikin kuuntelusta? - toki
19. mainitse yksi ystäväsi (mies tai nainen)? - kimmo
TOTUUDEN HETKI
no niin! nyt luet vastauksesi ja kirjoita ne samassa järjestyksessä alle, lue mielellään ääneen.
KOITA pitää pokkasi.
1. puhuitko totta? - juu:) toki riippuu että kunnioiteaanko mua.
2. oletko neitsyt? - tod
3. ketä rakastat? - tytti
4. oletko maannut hänen kanssa? - juuu
5. kuinka monta kertaa? - 6
6. piditkö siitä? - perus
7. haluatko lisää? - todellaki
8. missä SE tapahtui ensimmäisen kerran? - laiturilla auringonlaskun aikaan
9. onko sinulla toinen? - ei mikää podari vaan sellane normi
10. hänen nimensä? - jenna
11. kuinka montaa kertaa olet maannut hänen kanssaan? - 12
12. oliko teillä kivaa? - perus
13. kummalla oli isommat? - tytti
14. kuinka suuret ympärys mitat? - 69
15. hänen vyötärönsä oli? - 20
16. minkä värinen hänen (|) oli ennen aktia? - sininen
17. entäpä jälkeen päin? - musta
18. oletko koskaan kokeillut "three-somea?"- toki
19. kuka oli kolmantena? - kimmo

-Tiistai 18.01.2011 23:58

kuukausi;
- onko sinua halattu viimeisen viikon sisällä? - on
- entä kenties pussattu? - on
- oletko ikävöinyt jotain kovasti? - kyllä
- oksentanut? - joo
- soittanut jollekkin? - kyllä
- saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - olen
- lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - olen
sinä;
- monta kirjainta on etunimessäsi? - 5
- missä kuussa olet syntynyt? - lokakuussa
- oletko allerginen jollekin? - en
- kuinka pitkä olet? - 162 cm
- onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - keskiverto
rakkaus;
- oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - :D juu. poskelle
- onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - todellaki♥!
miksi;
- miksi et seurustele ? - kato siviilisääty uusiks.
- miksi olit viimeksi surullinen? - emt mietin kaikkee ei-niin-kivaa
- miksi teet tätä testiä? - ku on tylsää
milloin;
- milloin viimeksi nauroit? - tänään :)
- milloin olit viimeksi autossa? - tänään
- milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänään
- milloin olet viimeksi polttanut? - freday
- milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - joskus
viimeisimmät;
- viimeisin itku - eeeen muista eile
- viimeisin nähty elokuva - alvin & pikkuoravat 2
- viimeisin soitettu biisi - I will survive - Gloria Gaynor
muuta;
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joo
- rakastaako sinua kukaan? - no empä tiiä
- oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - enmuista
- tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - en tiiä
- minkä väriset hiukset sinulla on? - semmoset blondit
- oletko koskaan pitänyt henkilöstä, joka seurustee? - olen
pojat/tytöt;
- mitä katsot pojassa/tytössä ensimmäisenä? - kokonaisuutta kai ? =D
- oletko playeri? - enn
- oletko aloitteen tekijä? - en
- minkä väriset hiukset? – ei sillä nyt nii välii oo, mut semmoset kivat :))
- entä silmät? - koha on silmät :d
sinä;
- kuinka helposti keittää? – aika helposti
- oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? – en
- juotko? – juon
- poltatko tupakkia? – kyllä
- oletko opettanut ketään polttamaan? - enpä
- puhutko tunteistasi helposti? - jos luotan johonki ihmiseen ni sit puhun ...
- oletko menettänyt rakkaitasi? - e
perhe;
- biologisia sisaruksia? - joo
- entä onko sisko- tai velipuolia? - o
- onko perhe tärkeä? - onha se
- vanhemmat yhdessä? - onha nuo
- tietävätkö vanhempasi sinusta kaiken? – ei kyllä ihan kaikkee :DD
- jos voisit muuttaa vanhemmissasi jotain, mitä? - en muuttais yhtää mitään
- tappeletko veljen/siskon kanssa (jos on)? – joskus
koulu;
- oletko luntannut kokeessa? - joo =d
- kiroiletko tunnilla? - kulla
- onko mukana ollut tupakkatuotteita? - kyllä
- alkoholia? – kulla
- lempi opettaja? - joku
- paskin opettaja? - tallgren
- oletko hikke? - jotkut sanoo että oon, mut en nyt omasta mielestä =D

-Maanantai 17.01.2011 23:48

1. HENKILÖ, JONKA KANSSA NAURAT ENITEN
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla ? - ihana :D
Asuuko hän lähellä sinua ? - tästä jotai 2km?
Oletko koskaan shoppailut hänen kanssaan ? - kyllää :D
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit ? - nothing.
Onko hänellä kuvia galleriassa? - eeee
Oletteko kommentoineet toisillenne? - ^
2. HENKILÖ, JOHON ON OLLUT KIVA TUTUSTUA
Onko hän saanut sinut itkemään? - eeeei :D
Entä oletko nauranut hänen kanssaan? - joo :)
Missä tutustuit häneen? - koulussa ^^
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit ja milloin soitit? - soitin sen kännykkään ku piti saaha tytti kiinni ja halusin että ne tulee meille :----D
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - en muista :0
Kuka hän on? - TUOMAS :D
3. HENKILÖ, KENEEN ET LUOTA
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - juu
Millainen musiikkimaku hänellä on? - sellane aika perus
Missä hän asuu? - jossaki :b
Oletko koskaan tekstaillut hänen kanssaan? - jep
Oletko pussanut häntä? - :D en
Mikset luota häneen? - pettäny liian monta kertaa juoruumalla :P
4. HENKILÖ, JOKA ÄRSYTTÄÄ SINUA USEIN
Onko hän tyttö vai poika? - poika :0
Onko hän ystäväsi? - kaveri?
Riitelettekö usein? - sillon ku mulle käy hermoon niin raivoon täysiä
Millaiset välinne ovat? - aika perus
Onko hän sinulle tärkeä? - suht
5. HENKILÖ, KENET HALUAISIT NÄHDÄ
Miten tutustuitte? - koulussa :)
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - huomenna ^^
Kuvaile häntä yhdellä sanalla ? - BIATCH
Miksi haluaisit nähdä hänet? - ihanin se on♥
6. HENKILÖ, JOTA SINULLA ON IKÄVÄ
Miksi sinulla on häntä ikävä? - onpi vaa :) ei olla nähty ku viimeks jtn vuos tai kaks sitte?
Oletko kiintynyt häneen? - joo
Oletko ollut ihastunut häneen? - joo.
Mitä hänelle kuuluu? - varmaa iha hyvää?
Oletteko koskaan riidelleet? - ei kai.
7. HENKILÖ, JOLLE VIIMEKSI LÄHETIT TEKSTIVIESTIÄ
Oletteko läheisiä? - no kylläh
Mitä asiaa sinulla hänelle oli? - hyvät yöt toivotti :)
Tekstailetteko useinkin? - :D 10-20 tekst päiväs?
Seurusteleeko hän? - kyllällälälä :D
8. HENKILÖ JOKA ON SINULLE TÄRKEÄ
Onko hän tyttö vai poika? - poika :)
Pidätkö hänestä? - joo
Mistä yleensä puhutte? - kaikesta :D
Mitä hän merkitsee sinulle? - elämäni apinaa♥

-Maanantai 17.01.2011 23:30

TEE TÄMÄ LYHYT GALLUPPI, NIIN PELASTAT HUOMISEN PÄIVÄSI.
HENKILÖ:

yksi henkilö jolle olet viimeksi jutellut msn: Mirkaaa
henkilö jolle voit kertoa kaiken: Tytti, Kimmo, Mirka, Tia
henkilö joka lähetti sinulle viimeksi viestiä: Kimmoooo
TÄNÄÄN:
millainen on olosi: Ihan kiva, heräsin just :P
oletko kertonut jollekkin salaisuuden: Tänään? :D Enpä varmaa
oletko itkenyt: Hmm joo kimmon kaa itkettiin kilpaa ::DD:D:D::D
entä nauranut: Juu :)
onko tämä päivä ollut mukava: Ihan perus :P
SEKALAISIA
seurusteletko: kulla kulla
miten hiuksesi ovat: Pystys
mitä väriä huoneessasi on eniten: Valkosta
mikä kappale soi nyt: Ei mikköö
mitä olet viimeksi juonut: Vettä

-Sunnuntai 16.01.2011 23:41

♥ Rakkaus ei katso ikää.
♥ Jos rakkaus on aitoa, se kestää ylä-, alamäet ja välimatkat.
♥ Rakkautta on vaikea salata, jos oikeasti rakastaa.
♥ Ystäväsi eivät voi päättää ketä rakastat.
♥ Rakkaus ensisilmäyksellä on mahdollista.
♥ Jos et kopio minuutissa, rakkaus ei enää seuraa sinua.
Pelkään vaa tota vipaa, siks tää :(