IRC-Galleria



Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen
tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin - onhan?

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.
Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekkaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?

[Ei aihetta]Torstai 08.11.2007 13:45



Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- Ukon? En usko :D

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- Erpalle? En halua hänen kannettavakseen taakkaa.

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- Kerrottava joku hyvä juttu.

Mikä sinusta tulee isona?
- Kun tietäs.Jotain.

Onko kotonasi soittimia?
- On.

Keltä on 3. viesti kännykässäsi?
- Pekalta.

Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
- Olen.

Oletko herkkä?
- Olen aika.

Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
- Väsynyt.

Paras asia kesässä?
- Lämmintä ja helppo mennä ulos.

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- En ole ihastunut.

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- Monikin.

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- Ei oo niin väliks.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Koira ulos äkkiä ettei kuse matoille.

Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko?
- Riippuu siitä kuka pyytää.

Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- Kaksplus

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- Kampaan.

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- Littanasti.

Milloin viimeksi söit pitsaa?
- Viikonloppuna.

Onko sinulla erityisruokavaliota?
- Ei.

Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- Ei

Oletko pitkävihainen?
- En.Lepyn yhtä helposti ku suutunkin.

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- En laulas mitään!

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- En ikinä.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- Iiraa? Pussaan joka päivä,mutta en suutelisi.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- Molempia vaihtelevasti.

Oletko rauhallinen ihminen?
- En.

Oletko koskaan istunut Poliisi autossa?
- Olen yhdesti teininä.

Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?
- Olen

Kontannut koulun lattialla?
- Olen

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- Ihastunut olen kerran.

Haluatko joskus naimisiin?
- Ehkäpä.

Haluatko lapsia?
- Voisin yhden vielä haluta mutta en nyt.

Montako päivää/viikkoo/kuukautta/vuotta sinusta kannattaa olla yhdessä ennen kuin menee kihloihin?
- Ainakin vuosi.

Montako lävistystä omistat?
- Kaksi.

Juotko kahvia?
- Juon.

Aiotko mennä armeijaan?
- En helvetissä.

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- Kaikkia tasapuolisesti paljon.

Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- Siiri Nordinin.

Kenen kanssa menit viimeksi leffaan?
- En muista yhtään. Oisko ollu Pekan kanssa.

Kenen kanssa menit shoppailemaan?
- Essin.

Minkä väriset ovat huoneesi verhot?
- Makkarissa on mustapunaiset, keittiössä mustat, olkkarissa vihree+punanen ja Erpan huoneessa valkovaaleenpunaset.

Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi?
- Vihreet.

Haluaisitko olla mielummin 165 cm vai 175 cm pitkä?
- 175.

Osaatko paistaa lettuja?
- Osaan.

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
- En tosissani ole näyttänyt kellekään ikinä.

Puhutko ruotsia kavereidesi kanssa?
- Never. Roger.

Seuraatko BB:tä?
- Mulla on 24/7 mutta katson harvoin...

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- Olen ja toteutan sen kohta.

Oletko messengerissä?
- En nyt.

Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
- En nyt.

Ärsyttääkö joku ihminen? Miksi?
- Ärsyttää yksi ja aika pahasti vielä.Miksikö? Koska se on helvetin tyhmä.

Syötkö mitään?
- En tällähetkellä.

Jutteletko kenellekään? Kenelle?
- En.

Onko sinulla nälkä?
-ei.

Onko sinulla yhtään korua nyt?
- On.

Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- Kaksi.

Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein?
- Hiljempaa Erin.

Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?
- Äsken Erpalle. Pussailimme.

Jos saisit mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen, käyttäisitkö tilaisuuden hyväksesi?
- Tottakai.

Monelta heräsit tänä aamuna?
- Jälkeen 8.

Osaatko keittää kahvia?
- Osaan.

VIIMEISIN

Henkilö jonka näit?
- Erin ja Ukko.

Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- Jonna

Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- Pekka

Mitä teet myöhemmin?
- Käytän koiran ulkona.

HUOMENNA

Millainen päivä huomenna?
- Haen lääkkeet. Olen kotona.

Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- Nuo ylempänä olevat...

Mistä et pidä huomisessa?
- En tiiä.

MILLOIN VIIMEKSI

Nukuit muualla kuin kotona?
- Viikko sitten.

Unelmoit opettajastasi?
- En koskaan

Joit jotain alkoholipitoista?
- Toissapäivänä.

Katsoit TV:tä?
- Eilen.

Olit auton kyydissä?
- Viikko sitten.

Ajattelit jotain ihmistä?
- On siitä aikaa.

Milloin näät ihastuksesi (jos on)?
- Ei oo.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 01:59



A
[x] Achluophobia - Pimeän pelko
[xxx] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[xx] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai värijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[ ] Amaxophobia - Autossa ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[x] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthrophobia - Kukkien pelko
[ ] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko
[ ] Aphenphosmphobia - Koskettamiseksi tulemisen pelko
[xx] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko Hui hui hui...
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[ ] Astraphobia - Ukkosen pelko
[xx] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[x ] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[x] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[ ] Autophobia - Yksin olemisen pelko

B
[ ] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[ ] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[ ] Botanophobia - Kasvien pelko

C
[ ] Cacophobia - Rumuuden pelko
[ ] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[xx] Claustrophobia - Ahtaiden/suljettujen paikkojen pelko
[ ] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ] Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[ ] Cynophobia - Koirien pelko

D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[x] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[ ] Domatophobia - Talojen pelko
[x] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko

E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[ ] Elurophobia - Kissojen pelko
[ ] Ephebiphobia - Teinien pelko
[ ] Equinophobia - Hevosten pelko

G
[ ] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko

H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[ ] Hemophobia - Veren pelko
[ ] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[ ] Hydrophobia - Veden pelko

I
[ ] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[xxx] Insectophobia - Ötököiden pelko

K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko

L
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[ ] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[ ] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko

M
[x] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko :D
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[ ] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko

N
[xx] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[ ] Noctiphobia - Yön pelko
[ ] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko

O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[x] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko Lisättäköön että luonnonkäärmeiden.
[ ] Ornithophobia - Lintujen pelko

P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[x] Parastitaphobia - Loisten pelko HYI!
[x] Pathophobia - Sairauksien pelko
[ ] Pedophobia - Lasten pelko
[x] Philophobia - Rakkauden pelko
[ ] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] Podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[ ] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[x] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[ ] Pyrophobia - Tulen pelko

S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[ ] Somniphobia - Nukkumisen pelko

T
[ ] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[xx] Trypanophobia - Ruiskeiden pelko Piikkikammo.

V-Z
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[ ] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[ ] Xenophobia - Vieraiden pelko
[ ] Zoophobia - Eläinten pelko


tämmöne tällä kertaa...

- Jos aiot itse tehdä tämän myös, niin kopioi se jo nyt päiväkirjaasi ettet näe loppua liian aikaisin. Muuten tästä lähtee kaikki hauskuus.


Tilanne

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)
-Avoin

Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/suorakaide/kolmio)
-Suorakaide

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)
-Puoliksi

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
-Lasista

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä
-7

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat astuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu.
6. Kuinka monta avainta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä
-3

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)
-Vanha

Menet sisään linnaan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)
-Kyllä

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)
-Kyllä

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?
(pieni/keskikokoinen/iso)
-Keskikokoinen

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)
-Puuta

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)
-Puusta

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkoinen/harmaa/ruskea/musta)
- Ruskea

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ravaa
ympäriinsä)
-Syö ruohoa

15. Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois
-B


**********

**********


Tulkinnat

1. Ovi
AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa *
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään

2. Pöytä
PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella *
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä *
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta *
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti
6-9 korkea seksuaalivietti * :DD
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä *
6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä

7. Linna
VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi *
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähellä flirttailet muiden kanssa * :D
EI- ollessasi kumppanisi kanssa keskität huomiosi häneen

9. Raha
KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa *
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto
KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto *
ISO- vahva isetunto

11. Laatikon materiaali
PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus *
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi *

13. Hevosen väri
VALKOINEN- olet hyvin rakastunut.
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi * ???
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi

14. Hevosen toiminta
HILJAA PAIKOILLAAN/SYÖ RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä *
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

TORNADO- ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi

A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo *
C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa

Erinille ja Iiralle <3Maanantai 05.11.2007 18:52

ÄIDIN SANAT
LAPSELLE

Annoin sinulle elämän,
mutta en voi elää
puolestasi. Voin opettaa
sinulle asioita,
mutta en voi pakottaa
sinua oppimaan.
Voin antaa sinulle
suunnan, mutta en voi
olla aina suunnistamassa
kanssasi.

Sallin sinulle vapauden,
mutten voi vastata
vapauksistasi. Voin
opettaa sinua erottamaan
oikean väärästä, mutta en
voi aina päättää
puolestasi.

Voin hankkia sinulle
kauniita vaatteita,
mutta en voi tehdä sinusta
kaunista sisältä.
Voin tarjota sinulle
ohjeitani, mutta en voi
hyväksyä niitä puolestasi.

Voin opettaa sinulle
arvostusta, mutta en
voi pakottaa sinua
kunnioittamaan. Voin
auttaa sinua tavoitteiden
asettamisessa,
mutta en voi saavuttaa
niitä puolestasi.

Voin kertoa sinulle
ystävällisyydestä, mutta
en voi pakottaa sinua
olemaan hellä. Voin
neuvoa sinua ystävien
valinnassa, mutta en
voi valita heitä
puolestasi.

Voin varoittaa sinua
maailman synneistä,
mutta en voi olla
moraalinvartijasi. Voin
kertoa sinulle miten
eletään, mutta en voi
antaa sinulle ikuista
elämää.

Äiti rakastaa sinua. Aina
ja ikuisesti.

Ja tässä ne kyylääjät.Sunnuntai 04.11.2007 23:33

Snege 20:55
vamp^ 20:39
Jacu76 19:26
keppana-84 16:19
ninjaz_ 15:45
NinniB 14:23
-dainton- 14:17
_nYkTeRiSt_ 12:47
Mittarimatonen 10:06
AssHunter 08:50
Eilen
Maaru86 20:16
ir-kurd-boy 18:34
tomi76 17:26
_misery_ 17:19
Patyy 17:13
Kipinä_ 16:21
2.11.2007
eetuiisakki 18:46
teukka78 18:21
Ruippa 15:56
Sandman83 15:49
kurikan_taisto 03:02
1.11.2007
VWGolf 23:27
vr6 18:32
J-armo 10:07
31.10.2007
RaakaReino 22:37
samson^ 21:51
Kate79 19:04
myttis 18:33
ppirita 15:45
[hannah 15:33
^^Punapää^^ 08:50
30.10.2007
-nanneliini- 22:37
Lo^ 20:05
capris 16:54
chives 16:18
^^opazki^^ 12:44
fiiuli 12:22
Qwerman 12:06
pyryboy 08:22
29.10.2007
PersiinVasara 23:26
Jukkis87 17:16
--jonn 16:31
Vatu 15:39
vipsunen 14:02
babytiger 13:33
Heiijj 13:32
Sartsa81 12:33
28.10.2007
marinetti 21:55
j3mpp4 21:02

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.11.2007 23:32

KYYLÄÄJÄ!

Hei te kaikki, jotka kyttäätte galleria-profiiliani ja päiväkirjaani täällä!
Kirjoita kommentti ja kerro MIKSI olen teistä niin kiinnostava persoona. :]
Sen jälkeen liitä tämä viesti omaan päiväkirjaasi, ja saat tietää miksi sinua kyylätään (uskon kyllä et harva tähän uskaltaa vastata,mutta oleppas SINÄ rohkea!), vai kyylätäänkö sinua lain ;]

Tehkää tää, kakkapyllyt :DLauantai 03.11.2007 20:28

1.Missä tutustuimme?
2.Mitä ajattelit minusta ensin?
3.Mitä outoja tapoja minulla on?
4.Miten hyvin tunnemme, asteikolla 4-10
5.Olenko joskus loukannut sinua?
6.Olemmeko olleet riidoissa?
7.Mistä olemme eri mieltä?
8.Parhaat luonteenpiirteeni?
9.Mitä muuttaisit minussa?
10.Oudoin läppämme?
11.Mikä meidät yhdistää?
12.Kuinka usein tapaamme?
13.Milloin tapasimme viimeksi ja mitä silloin teimme?
14.Lause, jonka tahdot sanoa minulle.

[Ei aihetta]Perjantai 02.11.2007 00:17



1. Minkälainen olet kännissä?
- Joskus äkäinen,joskus iloinen. Yleensä menevä ja nauravainen,mutta auta armias jos minut suututtaa...

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- 13vee.

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellyttänytkään?
- Olen.

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla?
- Joskus voisin juoda vähemmän.

5. Mitä yleensä juot?
- Lonkkua,siideriä, paukkuja.

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- Kossuvissy.

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa?
- Monesti.

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi
- Sanna lähinnä.

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- Vittumaisuus. Pään aukominen. Tilitys.

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- Erittäin hyvin.

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
- En halua. Liian noloa.

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- En pysty kertomaan. Ihan jotain kauheeta.

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- Onhan noita hauskoja illanistujaisia ollu.

14. Mikä on lempijuomasi?
- Punainen lonkero ja kossybattery.

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- Loilotan lähinnä.

16. Tappeletko kännissä?
- Harvoin,onneks.

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- Kerran olen ollut ja sillonkin puollustin poikaystävääni.

18. Miten valmistaudut iltaan?
- Meikkaan,laitan hiukset,pukeudun,juon.

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
- Miten olit taas niin kännissä? :D

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
- vappu.

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- En oo kahtonu...Varmaan melko seksikästä.

22. Mikä on lempibiisisi humalassa?
- Ihan kaikki menee.

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
- No mutta miksi en muka vois käydä tässä kusella? Tai miksi en muka voisi avautua tuolle puolituntemattomalle ihmiselle? Ja muita semmosia...

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- Suorastaan lahjakas. Pysyy sisällä ja kimpoaa päähän. Kyyyllä.

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus...
- Kossu+passoa+battery on nam.

[Ei aihetta]Perjantai 02.11.2007 00:10



1. Mitä tekisit jos heräisit aamulla vieraan miehen/naisen vierestä tietäen että oma miehesi/naisesi olisi juuri tulossa kotiin?
- Menisin paniikkiin. Nakkaisin vieraan ukon pellolle hyvin nopsaan.

2. Mitä tekisit jos huomaisit hukanneesi kenkäsi?
- Yrittäsin löytää ne.

3. Mitä tekisit jos tulisit kotiin ja huomaisit sen olevan tyhjä?
- Tekisin rikosilmoituksen ja itkisin katkerasti.

4. Mitä tekisit jos saisit itse valita?
- Voittaisin lotossa pääpotin.

5. Mitä tekisit jos ihastuisit?
- Olisin varmaan onessani.

6. Mitä tekisit jos rakastuisit?
- Hui. Sit rakastuisin.

7. Mitä tekisit jos törmäisit ensirakkauteesi lähi-Siwassa ja hän pyytäisi sinua kahville?
- En ois menossa.

8. Mitä tekisit jos unohtaisit oman nimesi?
- Kyselisin muilta mikä se mahtaa olla.

9. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa päävoiton, mutta huomaisit hukanneesi lottokupongin kadonneen?
- Kuolisin vitutukseen.

10. Mitä tekisit jos aurinko ei eräänä aamuna nousisikaan?
- Mitäpä siinä tekee? Kuoltas kaikki.

11. Mitä tekisit jos sinulla olisi kaksi puolen litran Leijonapulloa?
- Voi ei.Oishan ne juotava,mutta siitä ei hyvä seurais...

12. Mitä tekisit jos et ensin saisi ollenkaan unta ja kun lopulta nukahtaisit, heräisit siihen että miehesi / naisesi haluaisi harrastaa seksiä kanssasi?
- Jos tekis mieli ni harrastasin seksiä,jos ei kääntäsin kylkeä.

13. Mitä tekisit jos pelkäisit bakteereja?
- Välttelisin niitä kaikin keinoin.

14. Mitä tekisit jos heräisit ja huomaisit olevasi vastakkaista sukupuolta?
- Se ois kauheeta.

15. Mitä tekisit jos törmäisit mieheesi/naiseesi kadulla, mutta hän ei tunnistaisi sinua?
- Saisin raivarit.

16. Mitä tekisit jos et näkisikään itseäsi peilistä?
- Olisin kai vampyyri ja lähtisin etsimään verta :)

17. Mitä tekisit jos löytäisit kadulta lompakon täynnä sadan euron seteleitä?
- Voi kun löytäsinkin. Ottasin rahat ja veisin lompsan poliisilaitokselle.

18. Mitä tekisit jos et löytäisi autosi avaimia?
- Etsisin niitä.

19. Mitä tekisit jos unohtaisit pankkikorttisi tunnusluvun?
- Tilaisin uuden kortin.

20. Mitä tekisit jos hukkaisit itsesi?
- Ei niin voi käydä.

21. Mitä tekisit jos paras kaverisi tulisi ja löisi turpaan?
- Ihmettelisin että mistäs moinen.

22. Mitä tekisit jos lempibändisi olisi Uniklubi?
- Olisin jälleen teinix.

23. ?
- Sitä just!

24. Mitä tekisit jos aamulla herätessäsi huomaisit nukkuneesi viikon?
- Huomaisin että lapset on kuollu nälkään.

25. Mitä tekisit jos opettajasi/luokanvalvojasi tulisi ja suutelisi sinua?
- Oksentasin.

26. Mitä tekisit jos saisit neljä lapiota ja aarrekartan?
- Etsisin muna pystyssä aarretta :D

27. Mitä tekisit jos kaatuisit kuralammikkoon?
- Menis hermo.

28. Mitä tekisit jos joutuisit järvenpohjaan ja pystyisit hengittämään siellä?
- Huippua ois.

29. Mitä tekisit jos tämä kysely loppuisi seuraavan kysymyksen jälkeen?
- Mikäs siinä.

30. Mitä tekisit jos sinun ei tarvitsisi vastata tällaiseen haasteeseen?
- En sit vastais.