IRC-Galleria

Tamperelainen letkajenkka, Pohjalainen taikamaa.
Itää ja kypsyy, kunnes sadon saa.
Et tiedä kuinka paljon sinua rakastan, et voikaan tietää ja se on okei.
Kultainen paluu, unholaan.

Vietät aikaasi sängyssä kuin kissa kuuta kiertävällä radalla.
Yrität puuduttaa kättäsi pitämällä sitä selän alla.
Tuntuu kuin se olisi joku muu silloin, tuo puutunut käsi.
Mutta vaikka kuinka renkkaa ja vemppaa, huhkii ja hikoilee, mikään ei voita sitä oikeaa ja todellista.
Kissalla on kiima, siksi se on kuussa.









(Ei ole oikeasti aavistustakaan, että miksi. Tai miten.)

Toisen elämä, toisen muisto.
Omia ei ainuttakaan, vain tyhjää.
Harmaata ja notkeaa, kirkasta ja kosteaa.
Muistot vain ei palaa, koskaan.

Tahtoisin vain olla ja unohtaa, suruuni juoda.
Viina ei maistu, vesi ei poista tuskaa.
Kahdenkesken muistetut, yksinäisesti eletyt.
Lian keskellä, sotku.

Koruton hajamielisyys, ihmisten rotanloukku.
Levittelen käsiäni ja mietin, mitä pitikään tehdä.
Kalja-apinan valtakunta, edessä ja takana.
Kaikilla ei ole, mitään.

Äkkipikainen maalivahti, mielisairauden vartija.
Ei päästä ulos, ei anna valloittaa.
Vuoren reunalta katsoa saa, metsän yli, tuonne päin.
En tiedä, en sitten mitään.

Kyllä tämä tästä, vakuutan itselleni.
Kyllä minä pärjään, valehtelen.
Olen kuin en olisikaan, vaikka olemattomasta uneksin.
Päivä kerrallaan, eteenpäin.

Kourallinen pelkoa, laatikossa paniikki.
Tarumaailman satuherrat, tosimaailman muukalaiset.
Suurieleiset näytelmät, tragikoomiset muistelut.
Avustaen suurta rakkautta, suuresti.

Lennän, mielikuvitukseni aallokossa.
Ryömin, lapsuuteni muistoissa.
Istun, yllä kaiken muun.
On vain oltava, elossa.