IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Ideomotorinen liikeTorstai 06.05.2010 17:17

(engl. ideomotoric effect). Ideomotoriset liikkeet ovat pieniä, piilotajuisesti tuotettuja lihasliikkeitä. Liikkeiden tuottaja kuitenkin kokee, että hän ei itse tuota liikkeitä, vaan ne ovat esimerkiksi henkiolennon tai kaukaisen avaruusolennon aikaansaamia. Ideomotoriset liikkeet ovat motoristen automatismien (esim. automaattikirjoitus Ouija-laudalla) ja taikavarvun käytön takana. Niitä on tutkittu muun muassa ns. Chevreulin heilurin ja autetun kommunikonnin (engl. facilitated communication) avulla.

Chevreulin heiluri koostuu 30 cm narusta, jonka päähän on sidottu paino. Koehenkilö pitää heiluria paikallaan paperille piirretyn viivan yläpuolella. Sitten häntä pyydetään mielessään kuvittelemaan mielessään a) heilurin liikkuvan viivan suuntaisesti tai b) sen pysyvän täysin paikallaan, liikkumatta viivan suuntaisesti. Tutkimukset ovat osoittaneet heilurin lähtevän ”tahattomasti” liikkumaan viivan suuntaisesti pienten, piilotajuisten lihasliikkeiden avulla.

Autetussa kommunikoinnissa autistia tai muuta kehityksellistä häiriötä potevaa autetaan kirjoittamaan, koska hänen uskotaan pystyvän kommunikoimaan yllättävän taitavasti, jos hänen kättään, rannettaan tai käsivarttaan tuetaan tietokoneen näppäimistön päällä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että avustaja tuottaa kirjoitetut viestit, ei autettava. Esimerkiksi kun avustajalla ja autettavalla on kysytystä asiasta eri tietoa, vastaukset perustuvat avustajan tietoihin.

Erikoista tässä on se, että avustaja voi kokea täysin aidosti ja vahvasti, että hän ei tuota kirjoitettua viestiä, vaan hän vain tukee autettavaa. Yhtä vahvasti automaattikirjoittaja, -säveltäjä, -maalari tai taikavarvun käyttäjä voi kokea, että hän itse ei tuota tekstiä, taidetta tai varvun liikkeitä. Kyse on kuitenkin ideomotorisista lihasliikkeistä, jotka aktivoituvat piilotajuisesti.

[Ei aihetta]Perjantai 05.02.2010 04:43



Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h.
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa.
Poika: Enkä, tää on hauskaa.
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa.
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua.
Tyttö: Hyvä on ,mä rakastan sua. Jarruta.
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa.
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Ota mun kypärä ja laita se päähäs. Mä kyllästyin siihen..
Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen pettämisen seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."
Totta puhuen, matkan puolivälissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.
Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi.







Analysoidaanpa tätä nyt hetki. Ensinnäkin ku päristelet pyörällä 180 km/h niin siinä ei paljoa kommunikoida. Vaikka tyypeillä olis ollu radioyhteys toisiinsa niin sen toisen puheesta ei saa vittuakaan selvää ku sillä ei oo kypärää. Morsettamallakohan ne tuon keskustelun kävi? Helvetinmoinen keskittymiskyky pojalla, pisteet siitä. Ja miten helvetissä se poika oikein meinas tunnistaa OIKEIN kovan halauksen normaalista kiinnipitämisestä? 180 km/h lasissa pidetään perkele kiinni eikä meinata, vai hiuksistako se tyttö ensin kiinni piti? Moisesta vauhdista kypärän vaihtaminen on kans melkoinen stuntti, kummankin pitää olla melko riskejä kavereita, ja melko (erittäin) tyhmiä myös ku yleensäkin lähti toinen kyytiin ilman kypärää? Jarrujen räjähtäminen muka syynä kypärän vaihtoon, ikinä kuullu moottorijarrusta? Ilmanvastuskin on tuossa vauhdissa jo niin kova ettei tartte kun vähän nousta siitä tankin päältä niin jo alkaa maisemista saada jotain selvääkin. Ja mitä helvettiä, kyydissä ilman kypärää? Todennäköisesti tyypin mopo meni mettään siitä syystä kun joku kärpänen lensi silmään, ja tuossa vauhdissa varmasti uppos se kärpänen ja syvälle. Ja haluaisinpa tutustua siihen Teräsmiehen tyttäreen joka henkensä piti tuosta tällistä, 180 km/h vauhdista seinään se on aivan yksi lysti onko sulla kypärää ollenkaan vai kaks kypärää, vai kolme. Tosin tarina ei tunnu mainitsevan jäikö muija loppuelämäkseen kasviksi. Miksiköhän? Vuoden Tyhmä Paskiainen-kiertopalkinto jaetaan tänä vuonna hiukan etukäteen, ja tuon poikasen hautahan se on osoitteena. Asetellaan se siihen kiven päälle kivasti. Jos jaksavat sen ruumiin rapsutella sieltä seinästä irti. Oppiipahan ottamaan huippuja jarruttomalla prätkällä.
Jos sinunkaan mielestä koko paskassa ei oo realismin häivääkään - kopioi tämä päiväkirjaasi. Kuka helvetti näitä oikein tekee?

Kämppä \o/Maanantai 01.02.2010 00:43

Fuck yeah! \o/

Plah.Keskiviikko 20.01.2010 02:33

Minä pidän:
Legoista
Mintusta
Kuumasta raudasta
Seipäistä
Kuminasta

Minä en pidä:
Sinusta. Fuck off.

[Ei aihetta]Torstai 14.01.2010 05:12

Teki vaan mieli sanoa, että painu vittuun.

Eskimon eväät.Perjantai 23.10.2009 00:09

Paina pää syliini, kurista minut.
Halaa minua syvästi, puukota selkääni.
Piirrä kuvioita selkääni, unohda minut.
Ajan tappo on syvempää kuin ennen.

Hyvää yötä.Keskiviikko 14.10.2009 02:33

Peli on hävitty, viimeinen päivä on tulossa.
Luulet alkoholin auttavan, mutta se vain pahentaa.
Silmät sameana kyynelistä liikut, et tiedä minne menisit.
Makaa hiljaa ja nuku pois, rauhassa.

Tietoisuus.Sunnuntai 11.10.2009 02:09

Katson ulos ikkunasta, en näe sinua.
Tunnen hajuveden tuoksusi, aivoihini takertuu.
Kylmät väreet kiirii, kun mietin sinua.
Ikävä on suuri, valtava.

Ikuisuus.Sunnuntai 11.10.2009 01:39

Olet kirkkain tähti, tunnen loisteesi.
Olet toisella puolella palloa, näen sinut silti.
Tunnen kiintymystä, läheisyys on kaukana.
Tiedän kuitenkin, että mikään ei ole.