Herätyskello soi rämisten, tärisyttäen puista yöpöytää. Mikko heilautti kättänsä tuon infernaalisen vainolaisen suuntaan, muttei osunut. Sen sijaan käsi kalahti olutpulloon, joka tippui lattialle ja mäsähti sirpaleiseksi lasimurskaksi roskien ja likaisten vaatteitten sekaan.
Jos huonetta olisi tässä vaiheessa tarkastellut vielä hiukan paremmin, olisi taatusti huomannut ettei tämä ollut ensimmäinen lattialle rikkoutunut pullo. Harva tosin tahtoisi tarkastella huoneen lattiaa, sillä niin paljon mielenkiintoisempia tapahtumia oli lähitulevaisuudessa varattu itse huoneen omistajalle.
Aurinko paistoi nihkeästi keltaisten kaltereitten läpi, värjäten huoneen valolla ja varjolla, tuoden esiin joka ikisen pienenkin likaisen yksityiskohdan. Lasinsirpaleet kimmelsivät, kuin pilkaten koko maailmaa olemassaolollaan. Ilman tunkkaisuus, tiivistettynä haaleaksi savuverhoksi, leijui raukeasti paikallaan täyttäen koko huoneen. Huoneen äänimaailma koostui hartaasta hiljaisuudesta, äänekkäästä äänettömyydestä ja vaivalloisesta vaimeudesta.
”Onko pakko nousta”, Mikko valitti ajatuksissaan, mutta vaivautui kuitenkin venyttelemään. Eilisillan riemuntäyteisyys oli jostain syystä yön aikana muuttunut kaameaksi kolotukseksi, joka nyt vaivasi hänen jokaista luutaan. Hän raotti väsyneenä silmäluomiaan, tarkastellen aamun ylitsevuotavaa tylsyyttä.
Huoneessa ei ollut televisiota, ei puhelinta, ei edes suihkua - pornolehtiä tosin löytyi, ja paljon. Mikko pidätti hetken hengitystään ja kuunteli. Maailma ei ollut vielä herännyt eloon, oli liian aikaista – ”liian aikainen” oli tosin termi, jonka käytön luksusta ei oltu myönnetty Mikolle. Hammaspeikot, näes, heräävät aikaisin.
Hän nousi hitaasti sängystä, venytteli hieman lisää ja meni kylpyhuoneeseen (tosin nimitys oli melkoista liioittelua ottaen huomioon sen, että huoneessa ei ollut kylpyammetta, suihkua eikä yhtäkään pyyhettä – vain lavuaari ja muutama satunnainen karvatuppo).
Hampaittenpesun sijaan hän poimi lavuaarin reunalla sijaitsevasta purnukasta nallekarkin ja nakkasi sen suuhunsa. Nallekarkki maistui makoisalta näin aamutuimaan, se puristui kimmoisasti hampaita vasten ja poukahteli ympäriinsä maiskutuksen seassa.
Tämän jälkeen Mikko palasi olohuoneeseensa, poimi hammashakkunsa ja poistui hampaaseen kaiverretusta ovesta suoraan tielle, joka oli pystytetty nuoren pojan ikenen päälle. Jälleen uusi työntäyteinen päivä oli edessä.
Iloisten tervehdysten kuoro tervehti Mikkoa hänen astuessaan ulos kämpästään. Riveittäin hammaspeikkoja oli matkalla vasenta poskihammasta kohden, rupatellen hilpeästi, kantaen mukanaan eväitä ja hammashakkuja. Pörröisten hiusten, partojen ja viiksien lauma näytti valtaisalta karvakasalta – tosin tämä ”valtaisuus” oli suhteellista peikkojen pienen koon takia.
Keskeytetään tarina nyt hetkeksi, jotta voin kuvailla hammaspeikkojen ulkomuotoa parhaani mukaan. Peikot ovat mikroskooppisen pieniä – tämä tarkoittaa, että ne voi nähdä vain mikroskoopilla. Käytetään vertailukohteena hampaita: aikuisen ihmisen hampaat ovat peikoille kuin kymmenkerroksisia kerrostaloja, joissa ne sitten asuvatkin. Peikkojen elämä koostuu uusien asuntojen louhimisesta, niissä asumisesta, ja… no, siinäpä se pitkälti onkin. Ne heräävät aamulla aikaisin töihin ja pysyvät siellä iltamyöhään, jonka jälkeen ne palaavat hampaisiin kaiverrettuihin koteihinsa nukkumaan ja valmistautumaan uuteen päivään.
Suuri fyysisen työn määrä on jättänyt jälkensä myös peikkojen ulkomuotoon: ne ovat suurimmaksi osaksi varsin lihaksikkaita ja melkoisen vaaleita (johtuen louhimisen lomassa syntyvästä valkeasta hammaspölystä, joka värjää peikon kuin peikon valkoiseksi kuin lakanan), vaikka niiden luontainen ihonväri onkin tumma. Niiden silmät ovat syvällä niiden ruttuisten naamojen poimuissa, tuuheat, valkoiset hiukset peittävät vain osin ylöspäin syöksyvät suippokorvat. Jostain syystä evoluutio on päättänyt muovata hammaspeikkojen nenistä varsin suuria ja perunamaisia, ne ovat kuin erittäin tummia ja ryppyisiä päärynöitä.
Peikkojen hierarkia on erittäin suosittua pyramidi-mallia: alimpana ovat työläiset, jotka käyttävät suurimman osan (tai useimmiten kaiken) elämästään louhimiseen. Heitä ylempänä ovat Kivikannot, hammaspeikkojen poliisit. Peikkojen yhdyskunnassa ei ole varmaankaan ketään, joka pitäisi Kivikannoista – paitsi Kivikannot itse sekä Kultakunkut (heistä kerron myöhemmin).
Tyypillinen Kivikanto on pitkä (peikkojen versio kaksimetrisestä ihmisestä), ilkeä ja harvinaislaatuisen vähä-älyinen. Pituutensa lukuun ottamatta ne näyttävät suurin piirtein samalta kuin muutkin hammaspeikot, sillä erotuksella että ne ovat usein tatuointien ja hammaskivestä tehtyjen lävistysten peitossa. Ne kantavat aina mukanaan jonkinlaista hirmuasetta, useimmiten kirvestä, nuijaa tai valtavaa hammasvasaraa. Työläisten kiusaaminen on Kivikantojen suurin ilo.
Pyramidin toiseksi ylimmässä laatikossa ovat Messuajat, hammaspeikkojen papit ja velhot. Messuajat palvovat Kurkunpääntulehdusta, peikkojen ylijumalaa. He komentavat monia mysteerisiä ja omituisia taikavoimia ja pysyvät usein temppelissään, poissa näkyvistä. Ainoat Messuajia hierarkiassa ylemmät hammaspeikot ovat Kultakunkut. Ja nyt pääsemmekin ongelmien pääasialliseen lähteeseen.
Kultakunkut, näes, ovat ylivaltiaita. Terroristeja, kriitikkoja, diktaattoreita. Naapurin ilkeä mummo, päätä pahkaa sotaan ryntäävä presidentti tai vaikkapa koulun raivotautinen vahtimestari – he ovat mitä suuremmalla todennäköisyydellä Kultakunkkuja. Näillä kurjakkeilla on nimittäin kyky muuntautua miksi tahansa ne vain haluavat.
Niiden taikavoimat mahdollistaa Hammasydin, mystinen materiaali hampaitten keskuksessa. Kun Hammasydin altistetaan tietyille maagisille liemille ja loitsuille, siitä purkautuu energiaa jolle altistuessaan hammaspeikot voivat saada yllättäviä voimia. Kultakunkut usein ryömivät sisään ja ulos suistamme öisin muuntautuneina hämähäkeiksi, kärpäsiksi, hiiriksi tai muiksi pienikokoisiksi otuksiksi. Ne voivat kerrallaan tosin olla poissa vain kolme päivää, sillä tässä ajassa Hammasytimen magian vaikutus lakkaa ja ne kutistuvat takaisin peikoiksi.
Tieteellinen maailma kiistää hammaspeikot, vaikkakin suurin osa hammaslääkäreistä tietää totuuden. Kultakunkkujen vaikutusvalta ylettyy nimittäin melkoisen korkealle ihmisten hierarkiaan, eivätkä poloiset lääkärit uskalla puhua pukahtaa sanaakaan.
Mikon aamu alkoi samoissa merkeissä kuin jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta jotain perin pohjin outoa oli tapahtumassa. Pahaa-aavistamattomana Mikko vihelteli kävellessään kohti työaluetta, hänen jalkojensa viedessä hänen tietämätöntä ruumistaan kohti seikkailua, josta tulevaisuuden hammaspeikot kertoisivat toisilleen vielä vuosisatojenkin päästä.
---
Draft. Kirjoitusvirheitä löytynee, tätä ei ole vielä puhtaaksikirjoitettu. Lisäksi jotkut sisännölliset sekä kuvaukselliset asiat saattavat poistua, vaihtua tai lisääntyä. Sanokaa mielipiteitä jos jaksatte tätä lukea, kannattaako tästä jatkaa?