IRC-Galleria

Muutama päivä sitten vitutti suuresti: http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/06/tallainen-on-moderni-hapeapaalu-tiedostonjakajille

"Tuoreessa ranskalaisessa Numerama-lehdessä on nähtävissä nettiaikakauden moderni häpeapaalu sellaisena kuin tekijänoikeuslobby sen haluaa. Näyttävästi lehden etusivun oikeassa yläkulmassa on julkaistu luettelo tekijänoikeusrikkomuksista vastikään tuomittujen henkilöiden nimiä. Kunkin henkilön kohdalta löytyy joukko yksityiskohtaisia henkilökohtaisia tietoja, joiden ainoa järkeenkäypä tarkoitus on saattaa tuomittu julkiseen häpeään."

Idioottimaista ja sairasta. Ei tosin ollut lehden oma päätös, kuten seuraavasta uutisesta kävi ilmi, vaan tekijänoikeuslobby oli pakottanut. Naurullani ei ole rajaa kun alkaa näyttämään että tempaus kääntyi täydellisesti lobbya itseään vastaan. :) Lukekaa:
http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/06/ranskalaislehti-lahjoittaa-hapeailmoituksen-tuoton-piraattipuolueelle

Tajusin taas tänään jotain. Nimittäin sen itsestäänselvyyden että olen aina alempiarvoinen, koska en ole pahemmin käynyt kouluja tai 'saavuttanut' elämässäni muutakaan merkittävää.
Daa, joku sanoisi, niinhän se maailma menee. Tutkintojen määrä ja työelämän saavutukset mittaavat ihmisarvon. Tiedetään. En vain itse ole ikinä ajatellut niin, ja sen takia pääsee unohtumaan että tuo on jonkinlainen yleisesti hyväksytty sääntö.

En ole aivan vajaaälyinen, ja uskaltaisin väittää omaavani kohtalaisen laajan yleissivistyksen. Mutta se ei ole totta ennen kuin kaunis paperi sanoo niin.
Tai ehkä pitäisi lukea kuuluisien ajattelijoiden teoksia, ei siksi että kiinnostaisi, vaan siksi että sekin on eräänlainen sivistyksen mittari. Voi kamala, en ole eläissäni koskenutkaan Nietzscheen tai Dostojevskiin. Voi olla että satun lukemaan jos tulee vastaan, mutta toisaalta tunnen vastahakoisuutta ihan vain niiden statusarvon takia.

Miksikö sitten en ole käynyt kouluja, no, siihen on monia syitä. Laiskuus ei ole niistä vähäisin, mutta mielenterveysongelmat ovat pahiten rajoittaneet. Tätini mainosti minulle iltalukiota, ja sitä ajattelin mahdollisesti kokeillakin. Tämänpäiväinen oivallus latisti sitäkin innostusta, mutta ei niin paljoa että olisin luovuttanut.
En vain halua kenenkään kuvittelevan että alan opiskelemaan kohottaakseni yhteiskunnallista statustani. Haluan vain vaihtelua.
En mene töihin ollakseni kunnon kansalainen, haluan vain lisää massia.
En auta mummoa kadun yli ollakseni hyvä ihminen, vaan myydäkseni hänet ihmiskauppiaille.

Haluaisin uskoa olevani nöyrä ja vaatimaton ihminen, mutta huomaan taas miten paljon janoankaan arvostusta. Ja se on idioottimaista. Oikeasti, haluan auttaa mummon kadun yli ihan siksi että mummo pääsee kadun yli, en siksi että voisin taputtaa itseäni päähän ja sanoa olevani hyvä ihminen. Ja käyn sen iltalukion tai teen jotain muuta jotta olisi jotain vitun tekemistä, en sen takia että voin näyttää kaikille kivaa todistusta. Ehkä luen jonkun kuuluisan filosofin tai psykologin teoksen joskus, en siksi että voisin rehennellä tehneeni niin, vaan ihan vain nähdäkseni miksi kaikki vaahtoavat.

No, tämä nyt oli vain ärtynyttä valitusta. En väheksy oppineiden ystävieni saavutuksia. Tietäkää vain että arvostan teitä muistakin syistä. Yrittäkää tekin nähdä minussa jotain muuta kuin lukemaan oppinut apina.

Crayon Physics Deluxe, käsittämättömän rentouttava peli. Olen pelannut kuukausia enkä ole vieläkään päässyt läpi, koska en pidä mitään kiirettä. Useimmat kentät pystyy menemään läpi muutamassa sekunnissa, mutta miksi helkkarissa kukaan tekisi niin? Peli ei kannusta etsimään helppoa tietä, vaan kokeilemaan ja pitämään hauskaa. Miksikö? Saako siitä enemmän pisteitä? Ei saa mitään vitun pisteitä, eikä tarvitsekaan saada, vaan koska se on HAUSKEMPAA.
Äskenkin rakentelin höperön riippusillan köydestä ja palikoista, ja piirtelin ihan huvin vuoksi.
Ostakaa tai warettakaa: http://www.crayonphysics.com/
Minä ostin koska ei ollut kopiosuojauksia eikä muutakaan paskaa. Muussa tapauksessa olisin vain warettanut ja nauranut ilkeästi.

Olen pitkään suunnitellut kirjoittavani dekkaria. Minulla oli mielessä sellainen kuivan perinteinen ja harmaa seikkailu, jossa kulutetaan paljon viskiä ja tupakkaa. Juoni käynnistyisi kun salaperäinen blondi syöksyy toimistoon. Siihen asti tarina menikin suunniteltua rataa, ja sitten se riistäytyi käsistä. Alkoi elämään. Hahmot alkoivat elämään.
Harri Karpalosuo ei ole alter-egoni. Hänen serkkunsa on.

--


Harri Karpalosuo tuijotti sälekaihdinten verhoamaa ikkunaa, miettien mielessään sopivaa vertausta.
"Sadepisarat ropisivat ikkunaan kuin säälimättömät luodit." hän virkkoi ääneen.
Tosiasiassa ulkona ei satanut. Oli mitä aurinkoisin kesäkuinen aamupäivä. Harri olisi pitänyt enemmän sateesta. Näin kuumalla ilmalla ei saanut nukuttua, joten hän oli tullut aikaisin töihin.
"Ukkonen jyrähti kuin autopommi? Hmm." Harri kaatoi itselleen toisen kupin kahvia, ja jäi tuijottamaan ovea toivoen asiakasta saapuvaksi.

Samassa ovi aukesikin, ja huoneeseen astui alaston blondi.
"Voi, Harri!" nainen sanoi. "Tarvitsen apuasi!"
Se tosin ei ollut rappukäytävän ovi, vaan seinän toisella puolella sijaitsevan kommuunin jossa Harrikin asui.
Yhä sadetunnelmassa tämä tarkasteli tulijaa silmät viiruina, ja mutisi itsekseen:
"Pahojen miesten takaa-ajamana heiveröisen naisen viimeinen toivo oli karski yksityisetsivämme kraaahh"
Hän sanoi "kraaahh", koska heiveröinen nainen oli tarttunut häntä henkseleistä ja nostanut yhdellä kädellä ilmaan sangen vaivattomasti.
"Karski ja hurja viikinkinainen, piti sanomani." Harri selitti.

Todellakin, Katjusha "Skadi" Eld kehui aina olevansa viikinkien jälkeläinen, eikä sitä ollut lainkaan vaikea uskoa. Lähes 190 sentin pituinen Skadi oli jäntevä ja lihaksekas, mikä kävi pahasti vanhanaikaisen Harrin ylpeyden päälle. Jopa siinä määrin että hän oli alkanut itsekin käymään kuntosalilla, jotta saisi jonain päivänä ajatella ääneen sopimattomia asioita tulematta nostetuksi henkseleistä ilmaan.

Skadi tarkasteli häntä tuimasti, ja laski hänet sitten takaisin tuolille.
"Kuten olin sanomassa, tarvitsemme verrattomia yksityisetsivän taitojasi. Telkkari on rikki."
"Ei pahoja miehiä murha-aikeissa?" Harri kysyi pettyneenä, ja tuijotti syrjäsilmällä Skadin vartaloa miettien hyvältä kuulostavaa vertausta.
"Ei, ellet tarkoita noita uiveloita jotka murhaavat minut ulinallaan jos päivän saippuasarjat jäävät näkemättä" Skadi sanoi viitaten muihin kommuunin asukkaisiin. Huomatessaan Harrin ilmeen hän lisäsi:
"Jätä sanomatta jos olit aikeissa verrata rintojani johonkin hedelmään. Telkkari jää korjaamatta jos joudun tiputtamaan sinut ikkunasta."
"Ajattelin erästä rikosjuttua" Harri valehteli, ja seurasi Skadia kommuunin puolelle. Se käsitti lopun osan huoneistosta johon myös toimisto kuului.

Olohuone oli kommuunin keskus, jossa kaikki Harria lukuunottamatta viettivät suurimman ajasta televisiota katsellen. Huoneessa oli kaksi sohvaa, joista leveämmällä makasi lähes yhtä leveä mies. Hänet tunnettiin jostain syystä nimellä Sponge, mahdollisesti erään hänen suosimansa piirroshahmon takia, tai koska hän oli itsekin pehmeä kuin pesusieni.
Spongelle oli ominaista lojua pitkiä aikoja yhdessä ja samassa paikassa, keskeyttäen laiskottelunsa vain välttämättömien asioiden vuoksi.

Toinen sohva oli kasattu täyteen vaatteita ja tyynyjä, joten kommuunin neljäs asukas Maya istui Spongen vatsakummun päällä. Hän oli pieni nainen jolla oli suuret silmät ja rastoitetut hiukset, joiden väri vaihteli viikottain.
Harrin nähdessään Maya ja Sponge puhkesivat yhtä aikaa anelemaan ja osoittamaan rikkinäistä televisiota.
"Katsotaan nyt." Harri sanoi kyykistyessään vastaanottimen taakse. "Hmm... johto ainakin on seinässä."
"Terävä havainto, etsivä" huikkasi Skadi suunnistaessaan keittiöön.
"Älä hänestä välitä" sanoi Sponge. "Me tiedämme että olet teknologinen nero."
Spongella oli humiseva, rauhallinen ääni joka sopi hänen olemukseensa.

Totta kyllä että Harri oli tähän mennessä joka kerta onnistunut korjaamaan töllön. Tosin se oli aina tapahtunut vahingossa. Hän oli vain kiskonut johtoja ja läimäytellyt laitteen kylkeen. Hän kokeili samaa taktiikkaa tälläkin kerralla.

"Krrrrrsshhhh psiuuuuhh" sanoi televisio, ja palaneelle muoville haiseva savupilvi leijaili sen sisältä.
"Ööö." sanoi Harri kurkistaessaan television takaa.
"Mitä nyt? Mitä nyt? Miksi se savuaa? Et kai vain hajottanut sitä?" Mayan suuret silmät näyttivät uhkaavasti siltä kuin voisivat pian täyttyä kyynelistä.
Sponge rypisteli otsaansa yrittäen keksiä jotain asiaankuuluvaa sanottavaa, joka ei kyseenalaistaisi Harrin televisionkorjaustaitoja. Hän ei ikinä tahtonut loukata ketään.

"Minä tuota..." Harri katsoi Mayaa silmiin. "...käyn ostamassa meille uuden?"
"Voi Harri! Teetkö sen todella? Sankarini!" Maya riemuitsi ja hyppi tasajalkaa Spongen mahan päällä.
"Minä.. ouh.. lupaan tarjota.. ouh.. sinulle pizzan.. ouh.. tästä hyvästä." Sponge lupasi.
Skadi kurkisti keittiöstä.
"Kuulinko oikein? Itsekäs ja pihi yksityisetsivämme lupautui tekemään jotain tämän KOMMUUNIN puolesta?"
"Hei! Harri se oli joka tuon vanhankin television osti!" Maya puolusti.
"Osti, vai kähvelsi kaatopaikalta? Minun on parasta lähteä mukaan varmistamaan ettei hän tuo tälläkin kertaa samanlaista romua." Skadi sanoi.
"Sitten saat kantaa tuon vanhan mennessäsi ulos" sanoi Harri närkästyneenä. "Ja pue jotain yllesi tai joudumme molemmat putkaan."
Kommuunissa ei vallinnut kovinkaan tiukka pukeutumisetiketti. Kesäisin kaikki kulkivat yleensä alasti tai puolipukeissa, lukuunottamatta Harria jonka oli työnsä puolesta pukeuduttava mustiin housuihin, henkseleihin ja kauluspaitaan. Koska salapoliisit vain pukeutuivat niin.

"Et tosissasi ole laittamassa tuota ylle?" Skadi hämmästeli tullessaan toimiston puolelle, jossa Harri oli kiskomassa ylleen mustaa trenssitakkia. Skadi itse oli pukenut sandaalit, shortsit ja valkoisen topin. Televisiota hän kannatteli yhdellä kädellä olkapäällään.
"Ulkona on melkein 30 astetta, ja aurinko porottaa. Voi ei, et ota tuota kauheaa hattua!"
"Salapoliisit pukeutuvat näin." Harri totesi, ja painoi mustan stetsonin päähänsä.

"Miksi ei aurinkolaseja?" Skadi kysyi kun he olivat ulkona.
"Salaiset agentit käyttävät niitä." Harri vastasi. "Tiedän, koska serkkuni Sam..."
"En halua kuulla siitä hiipparista!" Skadi keskeytti.
Sam Karpalosuo, hämäräperäisen Pahuuden Armeijan salainen agentti, suhtautui ammatin vaatimaan pukeutumiseen yhtä tiukasti kuin Harri. Hänellä oli joka säällä yllään huonosti istuva musta puku ja aurinkolasit. Skadi ei luottanut henkilöihin jotka käyttivät aurinkolaseja yöllä.

Harri hikoili mustissa vaatteissaan kuin sika saunassa, mutta ammattiylpeys sai hänet puremaan hammasta ja jatkamaan.
"Minne muuten olemme menossa? Tämä tie vie satamaan." Skadi kysyi.
"Tiedän yhden.. käytetyn tavaran myyjän joka ottaa samalla tuon romun käsistämme."
"Vai niin. No, minä valitsen töllön." Skadi päätti.

Läski-Alin Käytettyjen Kodinkoneiden Myymälä Ja Laivanvarustamo, luki käsinmaalatussa puisessa kyltissä oven yläpuolella. Kyltin vieressä roikkui ruosteinen ankkuri.
"Näyttää todella lupaavalta." Skadi totesi.
"Odotas kun näet sen sisältä!" Harri sanoi iloisesti.
"En malta odottaa." Skadi sanoi, mutta Harri ei vieläkään huomannut sarkasmia.

Sisältä paikka oli vieläkin... vaikuttavampi. Kodinkoneiden ja silkan romumetallin röykkiöt muodostivat käytäviä hallin keskelle, ja katosta roikkui kokonaisia moottoriveneitä ketjujen varassa.
"Aina vain paranee?" Skadi yritti vielä. Harri huhuili paikan omistajaa.
"Yarrr!" kuului jostain heidän takaansa. Skadi kääntyi ja oli vähällä pudottaa sekä telkkarin että leukansa. "Tämän on oltava pilaa..."

Heitä kohti käveli rommilta haiseva romuluinen mies, joka oli sonnustautunut pussihousuihin, hihattomaan raitapaitaan ja... Skadi räpytteli silmiään, kyllä, silmälappuun! Päänsä ympärille mies oli kietaissut huivin jossa oli selvästi erottuvia pääkallokuvioita. Vain puujalka ja koukkukäsi puuttuivat.
"Hei Ali! Saanko esitellä huonetoverini Skadin. Skadi, tässä on Läski-Ali."
"Tervetuloa laivaani, miss." Ali kumarsi teatraalisesti.
"Kai ymmärrät että tämä on satamavarasto?" Skadi sanoi kuivasti.
"Hoo!" Ali pärskähti. "Voit viedä piraatin pois laivasta, mutta et laivaa piraatista!"
"Eihän tuossa ole mitään järkeä!"
"Läski-Ali tarkoittaa ..." Harri kiiruhti selittämään "..että laiva on ikäänkuin vertauskuvallisesti hänen ympärillään, minne hän meneekin."
"Aye."
"Aargh! Miten vain. Mennään jo asiaan. Tulimme ostamaan uutta televisiota. Ja hankkiutumaan eroon tästä vanhasta."
Ali räpytteli ainoaa silmäänsä.
"Minähän myin tuon romun sinulle vuosi sitten, Harri. En odottanut sen kestävän kuukautta kauempaa."
"On teidän molempien onni että se kesti!" sanoi Skadi heristellen nyrkkiään.
"Ja nyt myyt meille sellaisen laitteen että minun ei tarvitse tulla tähän läävään ainakaan kahteen vuoteen! Hinnalla ei ole väliä." Harri voihkaisi.
"Hoo! Jättäkää se vanha romu tähän, ja seuratkaa minua aarrekammiooni."
Skadi irvisti mutta ei sanonut mitään.

Aarrekammio osoittautui varastoksi jossa säilytettiin oikeasti rahanarvoista tavaraa. Stereoita, puhelimia, mikroaaltouuneja, ja tietysti televisioita. Skadi iski heti silmänsä suurimpaan vastaanottimeen.
"Katsohan tätä, Harri! 32-tuumainen, ja tässä on jopa kaukosäädin! Teknologia jyrää."
"Aye, hyvä valinta. Se tekee sitten satasen." Ali myhäili.
"Eih!" huudahti Harri.
"Älä yritä, senkin merisiili. Tässä on hintalappu ja siinä lukee 50.- Ja sekin on liikaa käytetystä laitteesta."
"Ah, mutta kuljetus maksaa. Haa, saat sen kahdella kympillä jos jaksat kantaa."
"Sovittu." Skadi sanoi ja nosti laitteen hartialleen yhtä vaivattomasti kuin vanhankin töllön.
"Kautta partani!" huudahti Läski-Ali, jolla ei ollut partaa.
"Tyttö, sinusta olisi tullut hieno merirosvo!"
"Kiitos, kai. Harri, maksa tuolle hyypiölle. Minä menen ulos odottamaan."

Kotimatka sujui hiljaisuuden vallassa. Skadi oletti Harrin murjottavan rahanmenon takia, eikä sanonut mitään. Taivas oli pilvessä, eikä television paino tuntunut miltään hänen voimakkailla harteillaan.
Vasta kerrostalon ovella Harri pysähtyi ja selvitti kurkkuaan.
"Tuota. Kiitos. Kun tingit hinnasta, vaikkei olisi tarvinnut. Ja suostuit kantamaan sen yksin."
Skadi oli liikuttunut. Hän tiesi miten vaikea tuon hölmön hattupään oli sanoa mitään kohteliasta.
"Enhän voinut antaa sen haisevan piraatin ryövätä meitä. Ja sinä kannoit sentään kaukosäätimen. Tule, mennään pois tästä helteestä."

Uusi tv otettiin vastaan juhlallisesti. Teknologisena nerona Harri sai kunnian asentaa sen toimintakuntoon, eli laittaa töpselin seinään. Tämän tehtyään hän vetäytyi toimiston puolelle työkiireisiin vedoten.

Iltapäivän lopulta kallistuessa iltaan Harri korkkasi viskipullon. Hän ei oikeastaan suuresti pitänyt viskistä, mutta sekin oli jotain mikä vain kuului salapoliisin ammattiin.
Hän kaivoi vanhan valokuvan pöytälaatikosta, ja katseli sitä surumielisesti kurlatessaan polttavaa juomaa. "Voi Emilia..."
Harrilla oli hämärä käsitys että ex-vaimon perään itkeminenkin kuului ammattiin. Tämän stereotypian hän tosin olisi halunnut jättää pois.
Emilia ei ollut kyennyt hyväksymään Harrin elämäntyyliä. Yksityisetsivillä ei ole tulevaisuutta, hän oli sanonut. Hän olisi halunnut Harrista eläinlääkärin tai papin. Kunnollisen kansalaisen. Ja kunnolliset kansalaiset eivät seurustele merirosvojen kanssa, hän oli aina muistuttanut.
Nyt ulkona tosiaan satoi. Mutta Harrin mieleen ei noussut yhtään nerokasta mietelausetta. Tai ehkä yksi.
"Yksin hämärässä hän joi, ja kyyneleet tippuivat viskilasiin." hän sanoi ääneen. Se oli hänen lempilauseitaan, mutta ei kuulostanut yhtään niin hienolta kun oli oikeasti surullinen.

"Voi Emilia" hän toisti. "Miksi vaihdoin sinut tähän elämään? Miksi?"
Samassa kommuunin ovi aukesi ja Skadi kurkisti sisään.
"Mitä sinä täällä hämärässä kyhjötät? Tule katsomaan telkkaria meidän kanssamme. Jätä se haiseva viski, meillä on viiniä!"
Oviaukosta kantautui iloinen mekastus.
Harri sulki valokuvan ja viskipullon pöytälaatikkoon ja hymyili. "Nyt muistan taas miksi."

Harri autettiin irti liioista vaatteista, ja hänelle ojennettiin viinimuki ja pizzapala. Skadi teki hänelle tilaa toisella sohvalla. Toisella röhnöttivät yhä Sponge ja Maya kuin eivät olisi liikahtaneet koko päivänä.
Televisiosta tuli joku toimintaelokuva. Harri tajusi että sieltä olisi voinut tulla vaikka kolmen tunnin pituinen säätiedotus, hän olisi joka tapauksessa viihtynyt, juurikin ystäviensä takia. Hän sanoi tämän ääneen. Skadi tuijotti häntä.
"Harri, olet tänään pelottava." Hän mietti hetken. "Mutta hyvällä tavalla. Ota lisää viiniä."

http://gh.ffshrine.org/song/954/17

Uaaaaah. Bossimusiikki Sonic kolmosesta. Mahtava kappale. <3_______<3
Arvatkaapa mikä soi tauotta kuulokkeissa seuraavalla kauppareissulla.

Sonic taisi muuten olla ensimmäinen videopeli jota olen eläissäni pelannut. Olin jotain 3 tai 4 vuotias.

Jäävuorisalaattia
Basilikaa
Tomaattia
Fetajuustoa
Tummaa makaronia
Pippureita sun muista mausteita
Oliiviöljyä
Maapähkinäöljyä

Tuli hyvää. :)

"Tosimies ei sanojaan tai salaattia syö."

Pelasin tuossa GTA San Andreasia ja eksyin strippiklubiin.(pelissä) Ostin tietysti uteliaisuuttani sylitanssin. Ja aloin ihmettelemään että minkä helkkarin takia ihmiset maksavat sellaisesta. o__O Tai "eroottisista" tanssiesityksistä. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä.
No, hyvä on, omat kokemukseni näistä paikoista rajoittuvat siihen mitä olen telkkarissa nähnyt. Näkemäni perusteella en maksaisi kahvikupin hintaa enempää.

Aloin sitten tietysti miettimään että millaisista näytöksistä voisin jopa pitää. No, strippiklubilla esim, tissien ja perseiden sijaan olisi kiva nähdä lihaksia. En tarkoita sellaisia kehonrakentajanaisia, urghh, vaan sellaista "normaalia" hyväkuntoisuutta. Tosin se ei olisi eroottista ihailua, pidän lihaksista ihan muuten vain.
Tanssiesitykset sitten. Niihin keksisin vaikka mitä jännittävää. Tulennielentää, veitsillä jonglöörausta, akrobatiaa.. tosin taaskin luisutaan kauas alkuperäisestä tarkoituksesta eli kiihottamisesta. Pläh.
En edes jaksa aloittaa pornosta. Minun parantelujeni jälkeen tuloksena olisi täysiverinen toimintaleffa.

Ha. Tiedättekö sen tarinan naulakeitosta? Sitä juuri nuo kaikki ovat. Tulipa elitistinen olo, tosin ihan turhaan. Tajusin että keitossa on vain vettä ja naula. :(
GTA - San Andreas on siitä huolimatta todella hyvä peli. Varastin juuri lentokoneen etsiessäni vaatekauppaa. Sitten hyppäsin laskuvarjolla kaupan katolle.

En ole tainnut aikoihin kirjoittaa mitään selkeää ja järkevää. Kunhan ajattelen ääneen. Yleensä itse asiassa puhunkin näitä ääneen, minkä tietävätkin ne varmasti lukuisat viranomaiset jotka kuuntelevat asuntoani pölyhiukkasen kokoisilla nanomikrofoneilla.

Hienoista sanoista tuli mieleen, selittäkää joku viisas mitä helkkaria ovat fraktaalit. Yritän vaikuttaa älykkäältä ja selitän niistä aina kaikille, mutta oikeasti minulla ei ole mitään aavistusta. Olen ollut siinä uskossa että niillä on jotain tekemistä näiden kanssa: Quatermass&album_id=2931282

Ja tähän väliin kirjasuositus: M John Harrison - Valo Osui sattumalta kouraani scifi-hyllyä penkoessa. Hyvin hämärä kirja.
Tiedättehän, tykkään kun kirjailija ei aliarvioi lukijan älykkyyttä vääntämällä kaikkea rautalangasta. No, Harrison ei ainakaan suotta jarruttele. Kirjassa viljellään niin ihmeellisiä termejä ja käsitteitä, etten ole ollut näin pihalla sitten Neurovelhon. Taas kerran toivoisin ymmärtäväni jotain matematiikasta ja kvanttifysiikasta, niin osaisin ehkä sanoa merkitsevätkö nuo älyttömyydet jotain, vai ovatko pelkkää hämäystä. Pieniä murusia luulen silti tajuavani, ja tarinan perässä pysyy tyhmäkin. Upea kirja kaiken kaikkiaan.

... miten päädyin tähän alkuperäisestä aiheesta. Menen takaisin pelaamaan.

http://www.youtube.com/watch?v=tzg2jjH2z8E

Ihminen on yhtä pahasti rajoitettu kuin tuo pieni robotti. Olemme vangittuina käsittämättömän pieneen piiriin maailmankaikkeudessa, ja meillä on hyvin rajallinen kyky yrittää edes ymmärtää kaikkea. Ja hyvin vähän aikaa.

Toisinaan on tämmöisiä aamuja/iltoja :(

Vihaan krapulaa. Mutta sen siitä saa kun viettää yön.... maailmanlopun ravintolassa!

Ihmisillä on hassu taipumus pykätä kuppiloita maailman reunalle ja sen kaltaisiin paikkoihin. Ottaen huomioon maailman ryppyisen luonteen näitä reunoja on vähän joka paikassa, ja niin on ravintoloitakin. Quatermass
Istuimme nahkasohvalla, lasissa halpaa rommia, iskelmät soivat, jutellen hämäräperäisille kulkijoille oudoista maailmankolkista. Kuunnellen heidän tarinoitaan.

Taisinpa innostua karaokea laulamaan jossain vaiheessa. Volga, se oli kestosuosikki eräässä toisessa maailmanlopun ravintolassa jossa muinoin työskentelin. Lähes joka ilta se laulettiin ainakin kerran.
Oma suoritukseni oli varsin perseestä, johtuen ehkä liian vähäisestä määrästä alkoholia.
Muutamaa rommia ja yhtä giniä myöhemmin lauloin Sheikki Ali Hassanin, tämä kuulosti paljon paremmalta ainakin omissa korvissani. Tuntui tuo yleisökin tykkäävän enemmän.

Tunnelma oli katossa aina loppuun asti, jolloin maailma taas tuttuun tapaan räjähti. Täytyi kiittää isäntää ihan kädestä pitäen hienosta illasta.

Erinäisten mutkien kautta olin lopulta kotona aamuyhdeksältä.. ja aloin taas hämärästi tajuamaan miksi en ole niin pitkään aikaan käynyt baareissa: krapula