IRC-Galleria

http://antiheroforhire.com/d/20090612.html

"Hey! I was going to escape through there!"

[03:17] *** now talking in #retro
[03:17] <+jennytablina> he pops up a lot
[03:17] <Quatermass> Who pops up? Me?
[03:18] <+jennytablina> No
[03:18] <+Sonic65> No
[03:18] <+Sonic65> Bob from Accounting
[03:18] <+jennytablina> Bob from Accounting
[03:18] <Quatermass> :o
[03:18] <+jennytablina> JINX

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vapaa-ajattelijat+kantelivat+p%C3%A4iv%C3%A4kotien+ruokarukouksista/1135249756490

Hyvä. Kommenteissakin on yllättävän paljon järkevää huttua, tosin se nyt ei välttämättä kerro lukijakunnasta koska hesarihan seuloo kommentit vähän miten sattuu.. Ja tietty siellä on "no mitä haittaa siitä rukoilusta muka on :((" tyylisiä tyhmyyksiä. Kuten joku sanoikin:

"Harvinaisen totta. Vähän sama kuin lapsen pitäisi päivän aluksi osoittaa uskollisuutta SDP:n puolueohjelmalle."

Omalla ala-asteellani oli ruokarukous, ja sen lisäksi joka vitun aamu laulettiin virsiä. Ja muisteltiin pelotella helvetillä tietty, ja kerrottiin että eläimet eivät pääse taivaaseen koska niillä ei ole sielua. :)
"Entä meidän koira?"
"Ei sillä ole sielua."
Ilman moisia ylilyöntejäkin pelkät ruokarukoukset ja aamunavaukset olivat tarpeettomia ja jopa haitallisiakin. Mutta minkäs teet, pienessä koulussa opettajat saivat tehdä aivan mitä huvittaa. (tosin täytyy mainita että käännytystä lukuunottamatta Kärkkäälän ala-aste oli hienoin koulu ikinä.)

Jatkoa jokunen aika sitten kirjoittamalleni Thief-pätkälle Quatermass
Tämä sijoittuu siis aikaan ennen tuota viimekertaista tarinaa. Siinä oli kyllä muitakin aikavirheitä, mm. Moiran kartanon teurastus tapahtuisi vasta näiden molempien jälkeen, kun taas Rutherfordin teurastus ennen näitä. Kirjoitan ehkä molemmista vielä eeppisemmät versiot jos jaksan. :D

--


"Auttakaa! Hän aikoo tappaa minut!" Kauhistuneet rääkäisyt kajahtelivat taas Kaupungin kaduilla. Entinen mestarivaras, nykyinen mestarimurhaaja Garrett oli vauhdissa.
Nykyään hän sai tappamisesta sitä nautintoa minkä varastaminen ennen tuotti. Tietysti hän tyhjensi myös uhriensa taskut, mutta vain voidakseen ostaa lisää tappamistarvikkeita.

"Elämäni on kuin peliä... pelkkää peliä..." hänen oli kuultu nyyhkivän puukottaessaan liikkumatonta ruumista uudestaan ja uudestaan. Hänen oli myös kuultu ulvovan talojen katoilla "Aamu ei ikinä koita!"
Niin, Garrettin harhaisessa mielessä todellisuus oli palikkamaista ja itseään toistavaa. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi nähnyt päivänvalon. Aina yön lopuksi hän vain menetti tajuntansa, ja heräsi taas seuraavana iltana asunnostaan.
"Hänet pitäisi lukita Kehtoon" mutisivat asukkaat keskenään, viitaten Shalebridge Cradleen, Kaupungin käytöstä poistettuun mielisairaalaan jossa kerrottiin kummittelevan.
Nämä puheet kantautuivat myös Garrettin korviin.
"Miksikäs ei" hän tuumasi. "En olekaan ikinä ryöstänyt kehtoa, hähää." (epäsuora lainaus pelistä. -Q)
Mutta ei vielä tänä yönä. Garrett oli liian hermostunut, ja se tarkoitti sitä että jonkun täytyi kuolla.

Garrett tapasi aloittaa yönsä Stonemarketin kaupunginosassa sijaitsevassa pienessä kapakassa. Se oli hänen lempipaikkansa monestakin syystä, joista yksi oli se että sen seinälle listattiin aina edellisen yön rikostilastot.
"Hmm. 52 murhaa viime yönä. Pystyn kyllä pistämään paremmaksi!"

Siitä alkoi Kaupungin tähän asti verisin yö. Kansaa kuoli kuin kärpäsiä, ja vartijat juoksentelivat vauhkoina ympäriinsä kirkaisujen perässä. Garrett liikkui varjoissa kuin aave, eikä kukaan saanut häntä kiinni.
Keeperit tietysti pitivät häntä silmällä. He pitivät kaikkea silmällä. Neuvostossa oli monta jotka olisivat halunneet poistaa Garrettin kokonaan kuvioista, mutta muinaisten ennustusten mukaan tällä mielipuolisella murhaajalla oli tärkeä rooli Kaupungin tulevassa historiassa. Näin sanoi se pelottava pikkutyttö joka tulkitsi raihnaisen ennustajan epäselviä mutinoita, eikä kukaan Keepereiden joukosta tohtinut kyseenalaistaa näitä tulkintoja.

Niinpä Keeperit olivat pakotettuja pyytämään Garrettin apua eräässä polttavassa asiassa. Tämän olisi varastettava pyhä esine sekä Hammeriteilta että Pakanoilta. Tämä ratkaisu tuotti Keepereille suurta tuskaa, sillä he tiesivät oikein hyvin että molempien järjestöjen jäsenmäärä olisi laskenut roimasti Garrettin viimeisteltyä työnsä.
"Yritä olla aiheuttamatta liikaa hämminkiä, jooko?" Keeper Artemus pyysi antaessaan Garrettille tehtävän.
"Lupaan jättää jälkeeni rauhan ja hiljaisuuden" Garrett sanoi kiilto silmissään.
"Eih, en tarkoittanut sitä.." Mutta Garrett oli kadonnut varjoihin. Piru vie, tuumasi Artemus ja katosi itsekin varjoihin. Juuri hän oli opettanut tuon tempun nuorelle Garrettille aikoinaan.

Garrett murhasi vielä useita kansalaisia, ennen kuin muisti yhtäkkiä tehtävänsä paettuaan vartijoita St. Edgarin kirkkoon. Juuri täältä hänen piti kähveltää.. äh, mitähän se nyt olikaan. No, se ei ollut tärkeää.
Hiljainen korahdus kaikui pihalla ensimmäisen Hammerite-veljen kaatuessa.

"Kop kop!" sanoi Garrett häijysti ovella. Kukaan ei tuntunut kuulevan. Hyvä.
Tämän porukan kanssa oli oltava varovainen. Hammeritet kantoivat mukanaan hirmuisia moukareita joilla heidän oli määrä murskata kaikki suuren Rakentajan viholliset. Eli kenet tahansa jotka uskoivat väärin, olivat epäilyttävän näköisiä, tai jotka kulkivat ympäri kirkkoa varastellen esineitä ja tappaen porukkaa. Garrett arveli kuuluvansa jokaiseen mainittuun kategoriaan.

Ei sillä että hän olisi ollut erityisen uskonnollinen, Garrett tuumasi kätkiessään seuraavaa puukotuksen uhria varjoihin. Ennen hulluksi tulemistakaan hän ei ollut uskonut juuri muuhun kuin kylmään käteiseen. Mutta hän ei ollut ikinä pitänyt näistä kiihkomielisistä hammeriteista. Pakanat olivat paljon mukavampaa sakkia.(peilaan hävyttömästi omia tuntojani Garrettiin. -Q)
"Te molemmat olette kyllä ihan pähkähulluja" hän tuumasi ääneen muuan vasaraveljen ruumiille ja nyökytteli tämän päätä.
"Ne pakanat nyt esimerkiksi, asua nyt vapaaehtoisesti metsässä. Toisaalta te hammerit olette ihan yhtä perseestä, ette ajattele muuta kuin jatkuvaa rakentamista ja koneita." Ruumis nyökkäsi.
"Oletteko koskaan ajatelleet voimienne yhdistämistä jatkuvan vihanpidon sijasta? Yhdessä voisitte syrjäyttää ne kurjat Keeperit ja kehittää Kaupunkia! Voisitte auttaa ihmisiä sen sijaan että taistelette käännynnäisistä! Miltä se kuulostaisi?" Ruumis vain tuijotti häneen lasittunein silmin. Garrett huokaisi.
"Olet oikeassa. Mikään ei ikinä muutu. Elämä on vain loputonta peliä... yö toisensa jälkeen merkityksetöntä murhaamista ja varastamista. Voisinpa päättää elämäni... olen niin onneton..."
Garrett itki muutaman kyyneleen äänettömän ruumiin seurassa. Sitten hän kokosi itsensä ja lähti jatkamaan synkkää tehtäväänsä.

"Kas, taisin murhata ylipapin" Garrett huomasi. Hänen puukottamansa punakaapuinen mies kun kantoi moukarin sijasta koristeellista taikasauvaa. Garrett poimi sauvan ja osoitti ruumista.
"Zap! Muutu kurpitsaksi!" hän huudahti. Mitään ei tapahtunut. Garrettin mieliala laski, mutta hän piristyi taas päästessään ryöväämään ylipapin huoneistoa.
Mitäs nyt pitikään varastaa... Jokin malja kaiketi. Garrett löysi monenlaisia kultaisia ja hopeaisia maljoja, ja pisti varmuuden vuoksi kaikki taskuihinsa.

Lopultakin monenlaisten vastoinkäymisten ja nolon epäkuolleisiin liittyvän sattumuksen jälkeen Garrett löysi etsimänsä arvoesineen. Tämä ja suunnilleen kaikki muutkin kirkon arvoesineet taskuissaan hän jätti tuo meluisan paikan taakseen. Garrettin laskujen mukaan kirkon jäsenluku oli laskenut 12 hengellä.

Garrett astui ulos kirkon ovesta ja... heräsi kotona sängystään täysissä pukeissa. Vuorokausi oli taas vaihtunut! Eikö hän milloinkaan saisi nähdä aurinkoa?
Noh, ainakin hän pääsisi tarkastamaan viime yön rikostilastot. Saiko hän puukotusennätyksen rikottua? Lähtiessään hän sammutti neuroottisesti kaikki asunnon kynttilät, ne kun syttyivät mystisesti joka kerta hänen herätessään.
Garrett oli oikeastaan ihan hyvällä tuulella tänä iltana. Jopa siinä määrin että tappoi vain kaksi ihmistä matkallaan Stonemarketiin.

"100 kansalaista murhattiin viime yönä Stonemarketin alueella" luki rikosraportissa. Garrettin silmät kyyneltyivät onnesta. (itsekin olin aika riemuissani :D -Q)

Kirjoittelen tässä taas kieroa Thief-fanficiä. Mutta äsken tapahtui jotain niin kivaa että olisi häpeä liittää se veriseen tarinaani, joten kerron siitä erikseen.

St. Edgarin kirkossa siis olen tehtaan puolella. Täällä on se paikka jossa on pari zombia lukittuina huoneisiin. Yleensä olen avannut huoneet ja antanut paikalla partioivan papin tuhota ne, ja sitten huijannut papin polttouuniin. Tällä kertaa päätinkin varastaa hänen taikasauvansa ennen huoneiden avaamista. No ukko lähti tietysti karkuun, ja zombi juoksi perässä, ja minäkin. Siis zombi juoksi papin perässä ja minä zombin perässä.
No, kohta toinen hammeri huomaa minut ja lähtee perääni. Tällä välin zombi on kadottanut papin ja huomaa nyt minut. Nyt siis hammeri jahtaa minua ja zombi jahtaa hammeria.
Zombi katosi lopulta jonnekin, ja hammeri kadotti jälkeni siinä huoneessa jossa lattiasta leiskuu tulta muutaman sekunnin välein. Tyhmä ukko ei keksinyt poistua poistua huoneesta, vaan tallusteli siellä edestakaisin ja parkaisi aina kun liekit löivät. Lopulta hän kuoli. Zombi katosi jonnekin.

Palasin polttouunihuoneeseen. Sinne oli ilmestynyt toinen pappi taikasauvoineen. Pöllin tietysti sauvan, ja päästin sitten toisen zombin vapaaksi. Nyt tilanne on semmoinen että minä juoksen papin perässä ja zombi minun perässäni.

Voi olla että minulla on vain yksinkertainen mieli, mutta minusta tämä on erittäin viihdyttävää. :)

Piiitkän tauon jälkeen on aika palata Ninjan tielle. Lähes tuhouduttuani viime kerralla olen häpeällisesti vältellyt velvollisuuksiani, mutta se loppuu nyt.

Viime kerralla siis jouduin KAUHISTUTTAVAAN demoniulottuvuuteen, jossa hirveä demonikeisari(vai mikä olikaan) pakotti minut taistelemaan inhoja joukkojaan vastaan. Taistelu tosin oli lasten leikkiä verrattuna hirmuiseen labyrinttiin johon jouduin seuraavaksi menemään. Se oli mitä hermoja raastavin kokemus, ja olisinkin rääkynyt tuskaani kovaan ääneen ellei naapuri olisi istunut sohvalla ihmetellen menoani.
Onneksi hän lähti ennen kuin pääsin labyrintin loppuun, jossa odotti kammottava haamusamurai, tähän asti oikeasti pahin bossi. Olin tallentanut viimeksi ennen labyrinttia, joten oli pakko irvistää ja yrittää kestää kauheat haamuhyökkäykset, joista yhdellä samurai palautti omaa healthiaan juuri kun olin saada hänet hengiltä!
Vaan sainpa lopultakin ukon tuhottua, ja joka ikinen parannusjuoma siinä meni. Tämän jälkeen areenalle ilmestyvät haamukalat melkein imivät lopun elämäni, ennen kuin pääsin pakoon ja tallentamaan.

Niinpä niin, tämän takia olen pitänyt hieman taukoa ja lepuuttanut hermojani Burnout Revengen ja GTA - San Andreasin kaltaisten rattoisten rymistelyiden parissa. Mutta nyt en voi enää sivuuttaa Ryun epätoivoisia huutoja pelihyllyn hämäristä.
"Tule takaisin!" hän kutsuu. "Mahtavista lihaksistani ja ninjataidoistani ei ole mitään hyötyä ilman sinun viisasta ja oikeamielistä johdatustasi!" No hyvä on kun kerran noin anotaan.

Harjoitus on paikallaan, joten kierrän Taironin ympäristön vihollisia mestästäen, ja tietysti farmaten essenceä parannusjuomia varten. Matkani käy kaduilta viemäreihin ja luostarista katakombeihin, ja kohtaan fiendejä, lepakoita, jättiläiszombeja, niitä inhoja supersotilaita, sekä tietysti vanhoja rakkaita ystäviäni Mustia Hämähäkkininjoja. Mokomat hilpeät veikkoset saivat minut yllätettyä luostarin arkistossa ja räjäyttivät perseeni taas kerran. <3
Vielä yksi taistelu Pleasure Streetillä Han's Barin edustalla... Ja sitten vielä yksi, ja vielä yksi...

Vaan lopulta velvollisuus kutsuu, on aika lähteä. Hyvän aikaa kuluukin kun etsin tietä takaisin labyrinttiin. Pysähtyessäni tappelemaan supersotilaiden kanssa matkan varrella huomaan mystistä hohdetta erään talon sisällä. Pakkohan se on mennä tarkistamaan. Siellä on teleportti joka heittää minut takaisin demoniulottuvuuteen! Tavallisten (super)demonien lisäksi siellä hönkii jonkinlaisia supersuperdemoneita, isoja korstoja joilla on saksikädet ja jotka ampuvat silmistään laseria. :O
Parikymmentä otusta tapettuani minulle alkaa selvitä että kyseessä on uusi 60 demonin haaste. Sen päätyttyä olen hengästynyt kuin fyysisen taistelun jäljiltä. Kenties tämä oli Ninja Gaidenin tapa toivottaa minut tervetulleeksi pitkän pelitauon jälkeen. En voisi kuvitella parempaa tapaa. :)

Pitkän harhailun jälkeen pääsin takaisin labyrinttiin. Olin unohtanut miten ärsyttäviä siellä leijailevat haamukalat oikein olivatkaan, mutta nunchakulla ne hoituivat. Ja nyt edessäni kohoaa kauhea palatsi. Pelottaisi, mutta jyhkeä musiikki valaa minuun rohkeutta.

Puolta tuntia myöhemmin...

Vapisuttaa. Kurkku on taas vaihteeksi käheä, en voinut estää itseäni karjumasta muutaman otteeseen. Vähän ajan jälkeen en saanut enää muodostettua sanoja, vaan "Perkele!" ja "Kuole!" huudahdusten tilalle tuli "arrrraaaarraaaaaaaa!" primitiivisten vaistojeni herätessä henkiin.

Vaan olen taas askeleen lähempänä tieni päätöstä. Ninjan tien! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.

Grr. Voitin pokeriturnauksesta muka 500, mutta peli antaakin käteen vain 60. Tästä suuttuneena kaappasin jonkun naisen ihmiskilveksi ja lähdin taas ammuskelemaan.
Nainen yritti karkuun, joten ammuin häntä jalkaan ja SKALPEERASIN! Hähää!
Tältä varmasti Rolandista tuntui Tullin kylässä.

Halvat huvit.. olen vain pelannut koko pelikasan ihan puhki ja on tylsää. Ninja Gaiden on vielä kesken tosin, mutta kerään yhä voimia viime kerran jäljiltä.

Pelasin Gunia pitkästä aikaa odotellessa että soijarouhe likoaa. Mukava peli, mutta liian vähän sisältöä. Maailma on minimaalisen pieni verrattuna esim mihin tahansa GTA:han tai Zeldaan.

Kaikki tehtävät alkavat olla jo pelattu, joten päätin vihdoinkin kokeilla mitä tapahtuu jos town patience -mittari menee nolliin. Se kun katsokaas laskee aina jos tapat kaupungin asukkaita.

"Showdown!"

Kirkonkello soi, aavikkopensas rullaa kadun poikki, ihmiset juoksevat piiloon... ja aseistautunutta porukkaa rynnii kohti. Sitten kun olen tappanut kaikki...
"You've killed the posse! Showdown over." ja town patience on taas maksimissa. o_o Kiva. Heti teurastuksen jälkeen osallistun pokeriturnaukseen.

Realismissa on muutenkin joustettu juuri sopivissa kohden viihdyttävyyden lisäämiseksi. Minkä tahansa vapaan hevosen voi pölliä itselleen kyydiksi ilman että kukaan älähtää, ja haavat paranevat viskihuikalla. Kunpa vain olisi isompi pelimaailma ja enemmän sisältöä, niin tämä olisi todella tiukka peli.

Päivän salaperäisessä kokoontumisessa pelasimme '80-luvun trivial pursuitia, ja kuuntelimme King Diamondia ja Blackmore's Nightia.

http://www.youtube.com/watch?v=0pSYRLZj8xs

Tänään olin musta. Mustat kengät, housut, kauluspaita, trenssi, ja nahkahanskat. Oliivinvihreät olkalaukut vähän turmelivat vaikutelmaa, mutta eivät liikaa. Näyttäisin luultavasti typerältä mustien laukkujen kanssa.

Kotimatkalla pistäydyin kaupassa, ja katsoin että onpa tutun näköinen henkilö kassalla, kasvo 6 vuoden takaa yläasteelta.. En olisi ujona tietenkään uskaltanut sanoa mitään, mutta sitten tullessani kohdalle hän kysyikin "Mitenkäs sinä olet voinut?" ja sitten vaihdettiin kuulumisia hetki. :)

Olen vain aina ollut siinä uskossa ettei kukaan kuitenkaan muistaisi naamaani, ajatus jonka turvin on ollut vähän helpompi liikkua valoisan aikaan ulkona. Pitänee kasvattaa parta. (kasva jo! pirun geenit.)

Kävin jopa kelallakin toimittamassa yhden pienen paperin. Moinen velvollisuuksien hoitaminen oli mitä uuvuttavinta, ja tällä viikolla pitäisi käydä koulullakin vielä. Ah ja voih.

Ainiin, tv-lupatarkastajakin kävi aamulla. Neljä vai viisi vuottako olen tässä nyt asunut ja aina onnistunut välttämään ne käynnit, mutta nyt osuin ovelle. :E Onnekseni oli tosi leppoisa tyyppi kyseessä, eikä tuhonnut minua kun kerroin että omistan telkkarin mutta vain pelikäyttöön. (se on totuus)

Oli kivaa Soldier of Fortunessa:
http://i35.tinypic.com/28uo2f6.jpg
http://i34.tinypic.com/243ho8y.jpg

Olin äsken kirjoittamassa pitkää tekstiä jossa kuvailin yksityiskohtaisesti väkivaltaista hupiani, mutta toisaalta en ehkä sittenkään tahdo supon mahdollisten kouluampujien listalle koska joku vainoharhainen pelle tekee ilmoituksen. (nyt lienen vain arveluttavien henkilöiden listalla)

Spawnasin siis käytävän täyteen aseettomia ihmisiä cheatin avulla, ja sitten aloin metsästämään. Se oli hauskaa. Se oli peliä. FIKTIOTA.