Piileskeltyäni suurimman osan nuoresta aikuisiästäni nimettömäksi jäävässä pikku kotikaupungissani, räytyvä sydän pakotti minut lähtemään Maailmalle. "Maailma" merkitsee minulle kaikkea mikä on muutamaa kymmentä kilometriä kauempaa kotoani, tässä tapauksessa rakastettuni kotiympäristö Helsinki.
Helsinki, tuhansien ihmeiden kaupunki. Totisesti, pienessä navettakylässä kasvaneelle minulle täällä on ihmeteltävää joka kulmalla. Uskotteko että olin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni raitiovaunun kyydissä? Se oli elämyksellistä! Olen halunnut raitiovaunuun siitä lähtien kun luin
Viivi Hyvösen kirjan Apina ja uusikuu, jossa kyseinen liikenneväline näyttäytyi hyvin tunnelmallisena ja jännittävänä.
Metrojakin täällä kuulemma on! Kautta isovanhempien, jos joskus selviän takaisin kotiin, ehdotan kunnanvaltuustolle että rakennamme meillekin tällaisia ihmeitä. Minut luultavasti poltetaan kerettiläisenä, mutta ideat jäävät porisemaan ja kenties jonain päivänä sivistyksen valo paistaa siihenkin risukasaan.
Tällä hetkellä siemailen kahvia ja ihastelen Meerin sisustusta, joka hämmästyttää ja ihastuttaa minua vielä enemmän kuin kaupungin ihmeet, mutta kotoisammin ja lempeämmin. Kaikkialla minne katson on jokin yksityiskohta joka alkaa heti kertomaan tarinoita. Silmät ja tyhjät silmäkuopat tuijottavat minua.
Näihin tunnelmiin.