Selvittyäni juuri rankasta kauhukohtauksesta (joka kökköydestään huolimatta oli oikeasti pelottava) pääsin lempipuuhaani, eli ajelemaan vapaasti ympäri kaupunkia ja varjostamaan kansalaisia sillä verukkeella että kaikki ovat epäiltyjä. Kävin heittämässä tikkaa baarissa ja pelottelemassa ihmisiä osoittamalla heitä aseella. Siitä tuli muutama dollari sakkoa, mutta toisaalta tienaan rahaa aina kun ajan partani tai katson telkkarista päivän sään - en tiedä miksi - joten minulla on varaa olla vähän mulkku välillä.
Osuin siitä sitten muuan naispuoleisen apulaissheriffin talolle. Olin jo aiemmin päättänyt että päähenkilöni on pakkomielteisen kiinnostunut hänestä (jokainen peli voi olla roolipeli, se on vain asennekysymys) joten päätin jäädä stalkkaamaan. Kolusin postilaatikon - sieltä löytyi jostain syystä ammuksia - ja lähdin kiertämään taloa.
Ikkunoista pystyy kurkistelemaan sisään. Siitäkin saa rahaa. Vilkaisin keittiöön ja totesin tytön elävän yhtä epäsiististi kuin minä itsekin. Näin hänet vilaukselta olohuoneessa, ja vaihdoin ikkunaa.
Katselin jonkin aikaa miten hän istui sohvalla ja kuunteli musiikkia, mutta ei tehnyt mitään mielenkiintoista. Kello oli jo paljon, ja kohta hän menisi varmasti nukkumaan. Päätin tappaa aikaa tupakoimalla aamuun asti, jotta voisin osua "sattumalta" kulkemaan ohi kun hän lähtee töihin. (tupakointi saa pelin sisäisen ajan kulumaan nopeammin.)
Sitten alkoi kauhu. Ehkä minua rangaistiin inhasta stalkkaamisestani. Tupakkatuokion jälkeen taivas nimittäin muuttui uhkaavan punaiseksi ja kaikenlaista kamalaa mölinää alkoi kuulua. Kadusta nousi esiin selkävaivaisia zombeja.
Hyppäsin autoon ja ajelin jonkin aikaa zombien päältä, siitäkin kun kilahtaa käteistä kassaan. Yorkilla on oikeasti maailman paras työ.
Auto alkoi kuitenkin olla hajoamassa, joten lähdin kaahaamaan karkuun. Ja voi vittu, seuraavaksi tielle ilmestyy valtava koira jolla on punahehkuiset silmät. Kiljaisin jotain inhottavaa ja yritin ajaa päin, mutta koira oli paitsi autonkokoinen myös autonkestävä. Joten väistin ja jatkoin matkaa.
Yorkin sykemittari ei näyttänyt tässä vaiheessa merkkiäkään kiihtymisestä, mutta oma pulssini jyskytti kuin höyrydildo. Kadut olivat autioina, taivas jatkoi punaisena hehkumistaan, ja aina jos hiljensin vauhtia edes hetkeksi kääntyäkseni mutkasta, kuulin hirviökoiran juoksuaskeleet. York se vain vihelteli rennosti ja puhui paskaa mielikuvituskaverinsa kanssa.
Tilannetta ei yhtään helpottanut pelin kartta, josta ei normaalistikaan ole paljoa iloa. Kaupunki on ISO, ja karttaa voi tarkastella joko kokonaan ruudulle mahdutettuna jolloin siinä ei näe omaa sijaintiaan eikä mitään muutakaan, tai sitten äärimmäisen tarkalla suurennuslasilla, jolloin ei saa mitään kuvaa siitä, minne pitäisi mennä. Enkä muutenkaan olisi tiennyt minne pitää mennä. Minulla piti olla vapaata hurjastelu- ja stalkkailuaikaa ennen seuraavan juonitehtävän aloittamista, miksi minua nyt näin rangaistiin?
En jaksanut jäädä ottamaan selvää. Viimeinen niitti nimittäin oli, kun keskelle tietä aivan eteeni vain ilmestyi tyhjästä zombi, joka säikäytti minut vitusti ennen kuin kuoli korahtaen. Hylkäsin auton ja juoksin hetken aikaa paniikissa ympyrää ennen kuin älysin sulkea pelin. Kestää hetken aikaa ennen kuin uskallan käydä nukkumaan.
Joten... Deadly Premonition on parempi kuin minun oli annettu ymmärtää. Muutama peliarvostelija tosin tykkäsi siitä, mutta antoivat kehunsa niin suurella varauksella että odotin oikeasti jotain paljon paskempaa. Peli joka saa minut näin paniikkiin turvautumatta paskaan säikyttelyyn (se tielle ilmestyvä zombi oli varmasti vahinko) saa ainakin minulta hatunnoston.
Lisäksi tässä on paljon hyviä ideoita, kuten vapaan maailman ja salapoliisileikin sekoittaminen selviytymiskauhuun. Pienellä (tai isolla) hiomisella tästä olisi voinut tulla hyvin merkittävä ja muistettava peli. Mutta tuntuuhan tällä jo nytkin olevan jonkinlainen kulttisuosio.
Kiva peli, kuitenkin. Olen iloinen että tuli ostettua.
